vittukun vituttaa

8 vuotta oltu yhessä. 17 vuotiaasta asti, eli "aikuiselämän" kynnykset jaettu. Työelämään astuttu yhdessä ja koulut armeijat joten kuten kestetty.

Molemmat vähän arkoja joten jotenkin vaan riitojen läpi kestetty. Ei lapsia. Työpaikat hyvät molemmilla, kumpikin tienaa n. kolme tonnia joten rahastakaan ei riidat synny. Tienataan paljon ikäiseksemme.

Syntyy siitä että ollaan eri aaltopituuksilla ja muija tekee töitä melkeen kellon ympäri. Ite rötvään himassa vaikka koko päivän jos haluun ja palkka juoksee, on duuni vähän semmonen.

En tunne saavuttaneeni mitään. Kaverit kärvistelee rahan kanssa aina ja elää omia suhteitaan tietty.
Vedän kännit monta kertaa viikossa että jaksais, jään välillä koko päiväksi vetämään viinaa ja katon leffoja himassa. En tajua miten pysyn työssäni, sain ylennyksenkin. Pystyn tosin pitämään kasvoni aika hyvin, lusmu kun olen.
122978
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

mitä duunia teet, mäkin voisin alkaa tollaseen!

Äänestä

Vielä ihmettelet miksi vaimosi viihtyy töissä. Ei kukaan täysjärkinen ihminen viitsi katsoa jatkuvasti viinan kanssa läträävää puolisoa, oli hän sitten mies tai nainen.

Äänestä

Keksikää jotain uutta yhteistä tekemistä!

Aloittakaa joku yhteinen liikuntaharrastus ulkosalla, esim. pyöräily, tai menkää puistoon pelaamaan ultimatea kaveriporukalla... Ihan mitä vaan, kunhan kokeilette jotain uutta. Vaihtelu piristää. Kuka tietää vaikka "löytäisitte toisenne uudelleen"... Yhteinen aallonpituus voi löytyä taas hiljalleen, olettehan joskus jopa tunteneet toisenne oikeasti.

Työt ei koskaan lopu, joten niiden taakse on turha paeta. Luulen että naistasi riepoo yhtälailla tuo tilanne, jossa ette nauti riittävästi toistenne seurasta. Nainen purkaa turhautumisensa työhön, sinä himassa rötväämiseen. Jos tekisitte asialle jotain yhteisten menojen kautta, tilanne voisi purkautua hiljalleen kuin itsestään.

Joskus sitä tottuu salakavalasti tietynlaiseen arkeen, joka ei kuitenkaan vastaa omia odotuksia. Ja sitten huomaa ihmettelevänsä, miksi on surullinen tunne että jokin puuttuu, eikä innosta. Eihän se mikään ihme ole, ihan aiheellinen tunne: sen tarkoitus on saada ihminen tekemään jokin muutos, eikä jatkaa uskottelemalla olevansa tyytyväinen koska ulkoiset kriteerit on kunnossa. Monesti tunteissa on enemmän järkeä kuin pelkässä järkeilyssä, eli ei auta uskottella että kaikki on hyvin koska tulot on hyvät - kyllä sitä kuitenkin kaipaa paljon enemmän! Sitä että kokee olevansa rakastettu, ja sitä että voi toteuttaa itseään harrastuksilla, ja pari hyvää kaveriakin löytyy. Ei sen kummempaa. Mutta tyytyväiseen oloon vaikuttaa ratkaisevasti. Hyvä vapaa-aika vaatii joskus enemmän vaivannäköä kuin palkkatyö, mutta on vaivan arvoinen. Pitää vaan ryhdistäytyä, ja siitä se lähtee kun niin päättää!

Voisitte ehkä mennä joku päivä piknikille ja keskustella siitä, millaisia unelmia teillä on.

Äänestä

pointti oli?

Äänestä
  • RYHDISTÄYTYMINEN

    Äänestä

  • -muutos kirjoitti:

    RYHDISTÄYTYMINEN

    Hyviä pointteja. Olen nuo tajunnut itekin, kiitokset vastanneille.

    Äänestä

-lusmut saa työelämässä ylennyksiä. Kerrankin joku myönsi sen.

Äänestä

No en viihtisi olla sun housuissas vaikka olisin sata ylennystä saanut.. eipä nainen viitsi ku mennä töihin jos on tuollainen vetelys kotona odottamassa.. oli se sun työ mitä vaan. se ei kanna hedelmää... ota itseäs niskasta kiinni ja juomisen sijasta lenkille.

Äänestä

kiinnostaa sun jutut siis todella!

Äänestä

sä ja sun rasvantirinäs imee vittuas huora

Äänestä

Miksi se on, että "oikeutetut ongelmat" liittyy aina rahaan tai työhön. Tässäkin ketjussa kateelliset paskat vittuilee sitten siitä, kun nuo asiat on kunnossa. Meillä. Ja siksikö ei saisi avautua tällä palstalla muista ongelmista?

Sitten taas mitkä ei oo kunnossa on että olisi tyytyävinen parisuhteeseen tai että olisi "tosiystäviä". On noita kavereita mulla kyllä mutta jokainen elää omaa elämäänsä ensisijaisesti. Niinkuin pitääkin.

Työ, ura, asema, asuminen, raha jne "kaikki" on meillä mallillaan mutta tämä ahdistus ja asennemuutoksen tarve vain vaivaa. Ekaan viestiini kirjoitti kyllä pari viisasta ihmistä ja voikun löytyisi joku keino toteuttaa neuvot.
Ostin eilen lahjojakin neidille mutta tänään taas loukkaannuin jostain hölmöstä syystä hänelle ja hajoitin lahjansa.

Avopuoliso tuntuu jotenkin hirveän lyhytnäköiseltä kun valitan hänelle tilannettani, ja tilannettamme, hän ymmärtää ja nyökyttelee mutta en minä näe muutosta hänen suhtautumisessaan, kun tuntuu siltä että kaipaisin ymmärrystä kepin sijaan.

Äänestä
  • Kuulostaa siltä, että sinulla on työuupumusta. Joko ammatti ei ole oikea, tai firma ei ole oikea. Mieti, missä on pahimmat ristiriidat siihen, mitä haluaisit.? Jos et ole tyytyväinen tilanteeseen, ei muuta ratkaisua ole, kuin muutos. Et taida innostua työstäsi. Mistä haaveilit aikaisemmin? Millaista työtä olisit halunnut tehdä? Sinulla on rahaa toteuttaa monia asioita...Monesti ihmiset eivät vain uskalla irrottautua siitä totutusta turvallisesta työpaikasta...mutta joskushan on pakko, jos työ vetää mielen alas, tehdäänhän me töitä ainakin 8h per päivä, jos työ ei innosta pätkääkään, niin ei ihme, jos vaan vituttaa! Oletko unelmoinut matkustavasi johonkin paikkaan, vaihtelu totutusti virkistää ja on hyvä aloitus. Järjestä aikaa miettiä ja unelmoida, muualla, kuin siinä arjessa, saat hiukan perspektiiviä asioihin! Voisit vaikka ottaa jonkin unelmamatkan ulkomaille rakkaasi kanssa(Aikaa saa, kun järjestää!) Siellä saisitte olla vain kahden, ja kokoette uusia asioita. Samalla voisitte miettiä, mitä unelmanne olivat aikaisemmin. Unelmiahan on jokaisella ollut: tyyliin halua omakotitalon/muun omistusasunnon, tietyn työn, haluan harrastaa jotain tiettyä, jne..mitkä asiat kiinnostavat? Joskus on herättävä oravanpyörästä, ja mietittävä sitä suuntaa, että mihinkä sitä oltiinkaan menossa? Matkalla omiin päämääriinsä voi myös eksyä. Työpaikkaakin voi vaihtaa, mennä vaikka ihan uudelle uralle, jos nykyinen ei innostakaan..Rohkeutta muutoksiin. Työkkäristäkin löytyy ammatinvalintaohjaaja, jonka asiakkaina käy monia uranvaihtoa suunnittelevia aikuisia...jostain on aloitettava, jos ei tiedä mihin voisi vaihtaa, tai jos tiedät niin lähde yrittämään rohkeasti uutta..

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


miäs kirjoitti:

8 vuotta oltu yhessä. 17 vuotiaasta asti, eli "aikuiselämän" kynnykset jaettu. Työelämään astuttu yhdessä ja koulut armeijat joten kuten kestetty.

Molemmat vähän arkoja joten jotenkin vaan riitojen läpi kestetty. Ei lapsia. Työpaikat hyvät molemmilla, kumpikin tienaa n. kolme tonnia joten rahastakaan ei riidat synny. Tienataan paljon ikäiseksemme.

Syntyy siitä että ollaan eri aaltopituuksilla ja muija tekee töitä melkeen kellon ympäri. Ite rötvään himassa vaikka koko päivän jos haluun ja palkka juoksee, on duuni vähän semmonen.

En tunne saavuttaneeni mitään. Kaverit kärvistelee rahan kanssa aina ja elää omia suhteitaan tietty.
Vedän kännit monta kertaa viikossa että jaksais, jään välillä koko päiväksi vetämään viinaa ja katon leffoja himassa. En tajua miten pysyn työssäni, sain ylennyksenkin. Pystyn tosin pitämään kasvoni aika hyvin, lusmu kun olen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu