Törkeätä

Mieheni ei yritä edes peitellä että häntä kiinnostaa muut naiset. Törkeyden huippu on se että mies on kännissä yrittänyt suudella, hiplata, flirttailla ystävilleni, jotka seurustelevat eivätkä olleet hänestä yhtään kiinnostuneita. En ole pettänyt häntä tai muuten loukannut pahasti. Ihmetyttää tollanen, miksi se haluaa tahallaan loukata mua. Kyseessä ei ole ole teinipoika vaan nelikymppinen.
Jos lähdetään kahdestaan baariin hän viettää suurimman osan ajastaan iskemällä naisia ja itse saan istua yksin/kaverin kanssa.
On jäänyt pettämisestä kiinni mutta ei myönnä sitä.
Eikä halua erota. Mä lähden lätkimään kyllä. Vaikka olisin miten hajalla eron jälkeen.
Voimia kaikille petetyille.
3981
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

kunnes jäi kiinni pettämisestä.
Aina kun lähdettiin baariin olin kuin ilmaa hänelle, tanssitti muita, hävisi pitkiksi aikaa juttelemaan toisten naisten kanssa yms.
Ja kaiken kukkuraksi luuli aina kännissä olevansa täysin vastustamaton!
Minä en saanut tehdä mitään vastaavaa tai "sain kuulla kunniani".
Lopullinen tikki oli kun tanssitti panoaan silmieni edessä!

Äänestä
  • sadisti ja nauttii toisen kiduttamisesta.

    Äänestä

Tollasta ei tarvitse kenenkään sietää, tosta on jo rakkauskin kaukana. Mies pitää sua itsestäänselvyytenä, luottaa siihen, ettet koskaan jätä sitä. Ainut syy miksi sietää sua, selvästikin on kyllästynyt suhun ihmisenä ja naisena. Julmaa toi sen toiminta. Toivon, että lähdet lätkimään..erosta seuraa aina lopulta jotain vielä parempaa.

Leuka pystyyn ja sisua rintaan, joku muu antaa sulle sen minkä ansaitsetkin!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


käytöstä kirjoitti:

Mieheni ei yritä edes peitellä että häntä kiinnostaa muut naiset. Törkeyden huippu on se että mies on kännissä yrittänyt suudella, hiplata, flirttailla ystävilleni, jotka seurustelevat eivätkä olleet hänestä yhtään kiinnostuneita. En ole pettänyt häntä tai muuten loukannut pahasti. Ihmetyttää tollanen, miksi se haluaa tahallaan loukata mua. Kyseessä ei ole ole teinipoika vaan nelikymppinen.
Jos lähdetään kahdestaan baariin hän viettää suurimman osan ajastaan iskemällä naisia ja itse saan istua yksin/kaverin kanssa.
On jäänyt pettämisestä kiinni mutta ei myönnä sitä.
Eikä halua erota. Mä lähden lätkimään kyllä. Vaikka olisin miten hajalla eron jälkeen.
Voimia kaikille petetyille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu