Katsoiko joku Oprah ohjelman eilen ? Mies valeli eroa hakeneen vaimonsa bensalla ja sytytti tuleen. Nainen selvisi hengissä, mutta paloi todella pahasti. Rohkea nainen halusi kertoa tarinansa tv:ssä että joku toinen ehkä osaisi lähteä väkivaltaisesta parisuhteesta aiemmin kuin hän... Oli kamalaa katseltavaa.
Oprah eilen
perheväkivalta
5965
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Joo, kertoo putkiaivon kyvystä ratkaista ongelmia. Kyllähän kotona on tapahtunut paljon ennen tätä. Ei tuollaisen tekijä voi olla terve ihminen.
Tiedän yhden miehen, joka vei naisensa vaatteet pihalle ja sytytti ne tuleen. Psyykkisiä ongelmia ukolla, mutta syytti aina naista. Jos syyllinen ei ollut oma nainen, niin se oli joku muu nainen. Aika monella miehellä on noita naisongelmia.
Omassa kaupungissani on eräs eläkkeelle jäänyt mies, joka kiertelee työpaikoilla ja väijystelee yksin työskenteleviä naisia (lähinnä palveluala). Hän juttelee pari mukavaa sanaa muutamalla käynnillä. Sen jälkeen hän käy vainoamaan naista. Aiheena on miesten ja naisten asema. Äijästä huomaa pian, että psyykkisiä oireita on, mutta hän itse on viimeinen, joka sen ymmärtää. Voi tietysti olla, että ei ymmärrä koskaan. Tämän ympärillä leijuu "huono ilma" ehkä skitsofrenia tekee sen. Äijä on ymmärtääkseni jäänyt eläkkeelle jostain armeijan hommasta. Ehkä ylennyt jopa kersantiksi asti.
väkivaltainen mies on muuten niin ihana ja särmikäs - oikea mies. Olisihan noita tavallisia nössöjä vapaana mutta kun ei niissä mikään jaksa kiinnostaa.
Kukaan ei valitse väkivaltaista kumppania, jos sen ennalta tietäisi. Ei yksikään ihminen. Ei nainen eikä mies.
Sitä kun ei vain voi aina tietää. Nämä luonnehäiriöiset osaa esiintyä aluksi erittäin miellyttävinä. Sitten vasta totuus selviää kun uhri on jo ansassa.
kieroutunut? Tai sitten et tiedä perheväkivallasta yhtikäs mitään...
Kun henkilö on kasvanut aggresiivisessa ympäristössä, vähempää aggressiota pidetään nössönä.
Näin vakka kantensa valitsee ja aggressio jatkuu, vaikka se ei kovin tietoista olisikaan.
Se ikä toisesta on vaarallista ei vielä herätä väkivaltaan tottuneella mitää kelloja soimaan.
Siksi ei osaa lähteä karkuunkaan.