Tiedän, että ei ole helppo ulkopuolisen ihmisen neuvoa kun ei kuitenkaan tunne ihmistä ja muutenkin taustoja, mutta toivon saavani apua probleemaani. ehkä joku viisaampi osaa tulkita minua näin paremmin.
tilanne on muutenkin erikoislaatuinen ja harvalla (Suomessa) tällaista vastaan tulee.
nimittäin...
olen elänyt avoliitossa miehen kanssa joka on 41v. päälle pari vuotta. Itse olen 22v (kyseessä ei ole mikään isä/tytär suhde).
tutustuttuamme tunsimme heti olevamme "luoduttu toisilleen" ja tulimme erinomaisesti toimeen.
ikäeromme ei koskaan ole haitannut, koska itse olen jo 13vuotiaana kotona muutettuani aikuistunut todella nuorena ja kehitykseltäni olen ollut sieltä nopeammasta päästä, mieheni taas ei ole mikään koti-ihminen vaan aina tottunut kiertämään maailmaa ja muutenkin ollut hieman sellainen rauhaton sielu. ikäisekseen häntä ei missään nimessä uskoisi hevillä.
kuitenkin suhteemme alussa tutustuttuamme ja toisiltamme asioita kyseltyämme selvisi että miehelläni on lapsi (tytär) jonka kanssa hän ei ole ollut missään tekemisissä lapsen syntymän
jälkeen, koska lapsen äiti ei halunnut heidän erotessa että mieheni lasta enään näkisi. lapsen on kasvattanut tämän naisen uusi mies jonka hän löysi minun mieheni lähdettyä.
tiesin, että mieheni on saanut lapsen jo kauan sitten ja tytäs tulisi pian jo aikuiseksi.asiasta emme ole sen koommin puhuneet ja se on jäänyt hiukan unhoksiinkin minulta jo. reilu vuosi sitten mieheni alkoi joku yö puhua asiasta ja sanoi että varmasti hanen tyttärensä jossain elämänsä vaiheessa ottaa mieheeni yhteyttä ja haluaa tavata oikean isänsä. mieheni kysyi minulta että tuleeko se olemaan probleema minulle. en sen koommin miettinytkään asiaa ja ajattelin että tytärhän on pian jo 18vuotias naisenalku ja että tuskin käy niin että hän ottaisi yhteyttä kun ei tähänpäivään mennessäkään ollut.
edellispäivänä mieheni tultua kotiin hän alkoi kertomaan että hänen tyttärensä oli ottanut yhteyttä mieheni vanhaan tuttuun ja kertonut haluavansa tavata oikean isänsä.
tytär otti yhteyttä, mutta mieheni ei ole vielä tavannut häntä.
olemme yrittäneet saada lasta mieheni kanssa, mutta minulla oli vain tuulimunaraskaus vuosi sitten, enkä ole sen koommin tullut raskaaksi.
mikä saa minun tuntemaan surua ja jonkinlaista vihaa sitä asiaa kohtaan että mieheni tytär haluaa tavata oikean isänsä? olen kuitenkin jo aikuinen mutta mikä saa minut sulkeutumaan ja itkeskelemään asiaa. mieheni on sanonut että tyttären näkeminen ei muuta välejämme miksikään ja kaikki pysyy ennallaan.
minun pitäisi tukea miestäni kun hänen tyttärensä 18 vuoden jälkeen ottaa häneen yhteyttä, mutta minä tunnen jotenkin pahaa oloa ja olen hämilläni, miten saisin unohdettua negatiiviset ajatukset ja saisin olla mieheni rinnalla koska tiedän että rakastamme molemmat toisiamme ja suhteemme tulee vielä jatkumaan pitkään. Voiko osasyy itkuisuuteeni ja siihen etten hyväksy asiaa olla se että vaikka kuinka paljon haluan lasta mieheni kanssa niin emme ole sitä vielä saaneet ja nyt yhtäkkiä mieheni elämään tupsahtaa hänen tyttärensä jonka hän on viimeksi nähnyt pienenä. miten tämän asian yli päästäisiin ja elämä näyttäisi taas ruusuisammalta?
kiitos jo etukäteen jos jollakin olisi edes pieni näkökulma tähän tilanteeseen mikä saa minut näin käyttäytymään ja auttaisi minua selviämään tämän asian yli. :)
tilanne on muutenkin erikoislaatuinen ja harvalla (Suomessa) tällaista vastaan tulee.
nimittäin...
olen elänyt avoliitossa miehen kanssa joka on 41v. päälle pari vuotta. Itse olen 22v (kyseessä ei ole mikään isä/tytär suhde).
tutustuttuamme tunsimme heti olevamme "luoduttu toisilleen" ja tulimme erinomaisesti toimeen.
ikäeromme ei koskaan ole haitannut, koska itse olen jo 13vuotiaana kotona muutettuani aikuistunut todella nuorena ja kehitykseltäni olen ollut sieltä nopeammasta päästä, mieheni taas ei ole mikään koti-ihminen vaan aina tottunut kiertämään maailmaa ja muutenkin ollut hieman sellainen rauhaton sielu. ikäisekseen häntä ei missään nimessä uskoisi hevillä.
kuitenkin suhteemme alussa tutustuttuamme ja toisiltamme asioita kyseltyämme selvisi että miehelläni on lapsi (tytär) jonka kanssa hän ei ole ollut missään tekemisissä lapsen syntymän
jälkeen, koska lapsen äiti ei halunnut heidän erotessa että mieheni lasta enään näkisi. lapsen on kasvattanut tämän naisen uusi mies jonka hän löysi minun mieheni lähdettyä.
tiesin, että mieheni on saanut lapsen jo kauan sitten ja tytäs tulisi pian jo aikuiseksi.asiasta emme ole sen koommin puhuneet ja se on jäänyt hiukan unhoksiinkin minulta jo. reilu vuosi sitten mieheni alkoi joku yö puhua asiasta ja sanoi että varmasti hanen tyttärensä jossain elämänsä vaiheessa ottaa mieheeni yhteyttä ja haluaa tavata oikean isänsä. mieheni kysyi minulta että tuleeko se olemaan probleema minulle. en sen koommin miettinytkään asiaa ja ajattelin että tytärhän on pian jo 18vuotias naisenalku ja että tuskin käy niin että hän ottaisi yhteyttä kun ei tähänpäivään mennessäkään ollut.
edellispäivänä mieheni tultua kotiin hän alkoi kertomaan että hänen tyttärensä oli ottanut yhteyttä mieheni vanhaan tuttuun ja kertonut haluavansa tavata oikean isänsä.
tytär otti yhteyttä, mutta mieheni ei ole vielä tavannut häntä.
olemme yrittäneet saada lasta mieheni kanssa, mutta minulla oli vain tuulimunaraskaus vuosi sitten, enkä ole sen koommin tullut raskaaksi.
mikä saa minun tuntemaan surua ja jonkinlaista vihaa sitä asiaa kohtaan että mieheni tytär haluaa tavata oikean isänsä? olen kuitenkin jo aikuinen mutta mikä saa minut sulkeutumaan ja itkeskelemään asiaa. mieheni on sanonut että tyttären näkeminen ei muuta välejämme miksikään ja kaikki pysyy ennallaan.
minun pitäisi tukea miestäni kun hänen tyttärensä 18 vuoden jälkeen ottaa häneen yhteyttä, mutta minä tunnen jotenkin pahaa oloa ja olen hämilläni, miten saisin unohdettua negatiiviset ajatukset ja saisin olla mieheni rinnalla koska tiedän että rakastamme molemmat toisiamme ja suhteemme tulee vielä jatkumaan pitkään. Voiko osasyy itkuisuuteeni ja siihen etten hyväksy asiaa olla se että vaikka kuinka paljon haluan lasta mieheni kanssa niin emme ole sitä vielä saaneet ja nyt yhtäkkiä mieheni elämään tupsahtaa hänen tyttärensä jonka hän on viimeksi nähnyt pienenä. miten tämän asian yli päästäisiin ja elämä näyttäisi taas ruusuisammalta?
kiitos jo etukäteen jos jollakin olisi edes pieni näkökulma tähän tilanteeseen mikä saa minut näin käyttäytymään ja auttaisi minua selviämään tämän asian yli. :)
Vastaukset 8
Vanhimmat
että koet tyttären jonkinlaiseksi "kilpakumppaniksi", joka on saamassa huomiota biologiselta isältää, mieheltäsi. Se ei varmaan helpota asiaa, että tytär on 18 vuotias ja luulisin, että mietit sisimmissäsi hänen näköään, naiseuttaan ym. Jos miehesi on erittäin hyvägheeninen, niin lienee myös tytär perinyt näitä geenejä.
Pohjimmiltaan reagointisi taitaa liittyä siihen, että pelkäät miehesi "ihastuvan" tyttäreensä vuosien jälkeen ja mahdollisuuteen, että tytärkin kiintyy isäänsä kaikesta menneestä huolimatta ja näin ollen sinä joudut näkemään vierestä miehesi huomion kiinnittyvän muuallekin. Tästä käytetään toista nimitystä, luopumisen tuska, jota tulee aina jossakin määrin, kun läheinen ihminen jakaa huomionsa aiemmasta poiketen.
Itse tunsin luopumisen tuskaa, kun paras ystäväni meni naimisiin, mutta kyllä sen asian nopeasti oppii myös käsittämään, että se on normaalia ja elämä jatkuu, eikä oikeasti mitään luopumista tapahdu.
Ei reagointisi ole epätervettä tai epänormaalia, vaan melko lailla luonnollista ja jotta sen asian kanssa oppii elämään, niin se ottaa oman aikansa ja kaikista siihen liittyvistä tuntemuksistasi on hyvä jutella miehesi kanssa.
mutta toi nyt vaikuttaa keskenkasvuisen mustasukkaiselta kiukuttelulta! Itse olisin onnellinen mieheni puolesta, jos noin kävisi, eikä tulisi mieleenikään asettua poikkiteloin heidän välilleen. Niele kiukkusi, ei todellakaan kannata avata suutaan jos sanomasi on tuo. Itseltäni ei ainakaan heruisi myötätuntoa samassa tilanteessa. Isä-lapsi suhde on sellainen asia josta ei pidä kiukutella!
kirjoituksen aloittajan huolen aihe/ongelma ei viittaa siihen että hän ei voisi olla aikuinen. Kaikki ajattelevat eri tavalla ja myös aikuisilla on tuntet ja jotkut kokevat asiat erlailla vaikka olisivat kuinka aikuisia. Mietippäs vaikka niitä aikuisia miehiä vaikka jotka naisen jätettyä poraavat ja surkuttelevat elämäänsä lapsen lailla, niitäkin on näkynyt. ovatko he sitten pikkukakaroita kun ei hyväksy aikuisen silmin että joskus on erottava jne.. vaan päätyvät joskus jopa hirmutekoihin kun eivät ajattele "aikuismaisesti". Jokaisella on tunteensa ja ehkä uusi tilanne elämässä käynnistää hieman sekavan mielentilan jolloin ihminen ei nää asiaa oikealla tavalla.
-kirjoituksen aloittaja kokee ehkä pettymyksen siinä jos on kauan ja hartaasti toivonut kyseisen miehen kanssa lasta vaikka sitä ei olekaan kuulunut ja yhtäkkiä miehen elämään ilmestyy tytär. minulla itselläni ainakin tulisi hieman pettynyt olo jos en saisi jakaa yhteistä elämänalkua rakkainpani kanssa vaan rakkaani loisi suhdetta aivan "ventovieraaseen".
sitä paitsi miehesi ei periaatteessa ole tämän elämäänne tulleen tyttären isä. miehesi ei ole kasvattanut tyttöä, vaan joku toinen mies on nähnyt tytön kasvavan ja opettanut hänet ja jopa elättänyt tytön. miehesi on biologinen isä, mutta tytön elämässä ollut toinen mies on hänen oikea isänsä. mieti kun pariskunta joka ei saa lapsia normaalein keinoin menevät keinohedelmöitykseen ja jonkun toisen miehen siittiöillä hedelmöitetään munasolu. silloin pariskunta kasvattaa lapsen tietenkin omanaan ja mies on lapsen isä, eikä se tuntematon siittiönluovuttaja. isä on sellainen joka on lapsen elämässä ja on nähnyt vaikeudet ja on ollut tukemassa lasta.
ei välttämättä miehesikään pidä tytärtään lapsenaan, ehkä he tapaavat kerran ja kaikki jää siihen. on vaikeaa 18 vuoden jälkeen mennä vaan toisen elämään isäksi.
itselläni on ollut perhe jossa isä reissasi pitkin maakuntia. ei minulla ollut isää kasvattamassa minua kuin viikonloppuisin. äitini minut kasvatti ja hyväksi ihmiseksi olen tullut. myöhemmin yli 20 vuotiaana isäni halusi ottaa menetetyt vuodet ns. takaisin ja alkoi opettaa minua elämän tavoille omalta näkökannaltaan. mikä on erittäin vaikeaa ja myöhäistä. 20 vuotias ihminen on jo aikuinen ja hänellä on jo omat periaatteensa ja arvot jotka hän jo lapsuudessaan on kasvattajaltaan oppinut. minun tapauksessani äidiltä. isäni kasvatusyrityksistä tuli vain välillämme riitaa ja etäisyyttä, mutta loppujen lopuksi isänikin tajusi ettei voi tulla elämääni 20 vuoden jälkeen kasvattamaan minua kuin pikkulasta. voi tietenkin neuvoa mutta ei voi ohjailla ja hallita toista enää siinä
vaiheessa elämää, silloin se on myöhäistä. isä ja tytär suhde voi sinänsä kehkeytyä kaverisuhteksi niinkuin omassa tapauksesanikin. tulemme hyvin toimeen tätänykyään isäni kanssa kun molemmat ovat tajunneet sen että minut on jo kasvatettu, eikä minua tarvitse kasvattaa enää lapsena.
jaksamisia sinulle ja toivon että tulette saamaan vielä yhteisen lapsen miehesi kanssa. silloin saat nähdä kuinka tärkeä sinä ja lapsenne ovat miehellesi ja hyväksyt paremmin isäsi nuorena tehdyn lapsen joka vasta nyt elämäänne tuli.
No sinun on vain hyväksyttävä tilanne että miehelläsi on lapsi. Hyväksyyhän muutkin niaset jotka ottavat yh-isän kumppanikseen.
Ja mitä sinä siitä menetät vaikka iäs tapaa tyttären ota huomioon että itse olet näin ollen "äitipuoli" eli mitä tuota itkemään ja ryystämään?
Sinuna kutsusin tyttären täytekakku kahville kerran kuitenkin samaa perhettä on .
älyhoi ei saisi oikeastaan jättää.
johtopäätöksen, että ellet ole valmis hyväksymään miehesi lasta, et olisi vielä ollut valmis äidiksi omallesi. Jos todella sisäistäisit lapsen ja vanhemman välisen siteen, miehesi tyttären tapaamistoive olisi sinusta positiivinen asia. Tottakai monenlaisia ajatuksia herättävä, mutta ei ahdistusta aiheuttava. Suosittelisin että pysyisit teidän keskinäisestä rakkaudestanne ja yhteismmärryksestänne huolimatta täysin sivussa tuossa heidän toisiinsa tutustumisen vaiheessa, ja vain tukisit miestäsi sivusta. Tapaisit tyttären vasta kun he ovat keskenään todenneet tyttären tahtovan ja olevan siihen valmiita. Te kaksi olette kuitenkin aikuisia, tämä tytär taas keskellä vielä suurempaa myllerrystä kuin sinä tai isänsä. 18-vuotias ei ole henkisesti vielä aikuinen ja toivottavasti tämän tilanteen fiksusti ja rauhallisesti hoitamisen ansiosta kasvaa tasapainoiseksi sellaiseksi. Sinulla ja miehelläsi on silti oma aikanne ja keskinäiset tunnesiteenne, salli heille omansa. Se on ainoa keino millä puhtaalla omatunnolla, omaa arvoasi liiottelematta tahi vähättelemättä sinun oma paikkasi miehen sydämessä säilyy ja jopa korostuu. Ajan mittaan käytäntö kyllä osoitta, miten tiivistä yhteydenpito on ja mikä sinun roolisi siinä on, mutta juuri nyt: Se "minä itse" sivuun.
Ymmärrän hyvin tunteitasi, jos yritän ajatella itseäni vastaavaan tilanteeseen. Minusta ainakin tuntuisi jotenkin oudolta se, että miehen tytär on suunnilleen minun ikäiseni ja voisin aivan hyvin olla hänen ystävänsä. Samaan aikaan kuitenkin suhteemme samaan mieheen on ihan erilainen, toinen on tytär ja toinen avopuoliso. Samoin minun olisi miehesi tyttärenä vaikea suhtautua sinuun. Toisaalta olette samalla viivalla ja tasa-arvoisia, toisaalta ette. Isän ikäisen kumppanin olisi helpompi suhtautua tyttäreen vain miehen lapsena. Tilanne saattaa kuitenkin helpottaa, jos jossain vaiheessa tapaatte. Miehen tytär saattaa olla ihan erilainen, kuin millaiseksi hänet kuvittelet. Myös suhteenne saattaa muodostua ihan hyväksi.
Olisi todella itsekäs teko estää tai edes suhtautua negatiivisesti lapsen ja isän tapaamiseen.Asia on varmasti vaikea ja kipeä lapselle jo ennestään ja on luultavasti ollut työn takana ottaa yhteyttä isään.Jos rakastat miestä niin rakastat hänen lastaan ja toivot hänelle parasta.Sinulla on oma suhteesi mieheen lapsi ei sitä muuta tai vähennä arvoasi.
Asia vaatii vain aikaa ja sopeutumista. Ei sen kummempaa. Kunhan totuttelet ajatukseen ja ehkä tapaatkin tämän tytön, niin huomaat, että asiat loksahtavat paikoilleen ihan normaalisti.
Sehän on vain normaalia, että ihminen kiinnostuu omasta perimästään ja biologisesta isästään. Tytönhän on kasvattanut hänen ns. oikea isänsä eli vanhemmuus ei ole välttämättä biologista. Hän varmasti pitää isänään sitä miestä, joka on ollut hänen elämässään ne 18 ensimmäistä vuotta ja kasvattanut hänet tyttärenään. Tuo sinun miehesi ei todennäköisesti sinänsä herätä mitään tunteita tyttäressä. Onhan miehesi tytölle täysin vieras ja tuntematon ihminen. Jos on 18 vuotta elänyt erillään, niin ei voi kuvitellakaan, että sellainen ihminen olisi mitenkään tärkeä. Vaikkakin tämä olisi ollut se siittäjä. Tärkeintä varmasti on se, että on ollut tyttären elämässä läsnä - ja tätähän ei miehesi ole ollut.
Eli ota rauhallisesti ja sopeudu ajatukseen. Teet asiasta suuremman kuin mitä se itseasiassa onkaan.