On se kummaa

On se kummaa. Jos sanoo että tällä työpaikalla kiusataan, niin heti työkaverit leimaavat hulluksi ja mielenvikaiseksi.
Totuus oli ja on just toisinpäin.
Kukaan normaalijärjellä varustettu ei ryhdy pelleilemään, jarruttamaan ja häiritsemään työtoverin työskentelyä nimittelyineen ja kaikkine perättömine juoruineen ja monin eri tavoin.
Todella häpeällistä toimintaa. Itsekin olin terve kuin pukki, mutta en voinut sietää että minua häirittiin. Siksi sain kiusaajan maineen.
7659
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Mitä itse sitten teit kun sinua häirittiin?

Äänestä
  • Koetin sanoa kauniisti eräässä yhteisessä palaverissa että jatkuva pieriminen takana olevalle työtoverille ei ole sopivaa, eikä kuulu yhteistyökuviohin.
    Muuta ei tarvittu. Minusta tehtiinkin se kiusaaja, silmätikku, tosikko joka ei ymmärrä huumoria.
    Mutta oliko se huumoria? Ei ollut, vaan se oli tahallista häriköintiä. Joka tunti joutui keskeyttämään varsinaisen työnteon ja ottamaan ilmapistoolit käyttöön paskanhajujen karkottamiseksi.
    Voi että miten lapsellista porukkaa aikuisten miesten keskuudessa. Ja pierukilpailut. Ne olivat jotain aivan uskomatonta. Miten pahemmat hajut päästelivät ilmoille, sitä makeemmat naurut porukalla. Oli siinä takana olevalla työtoverilla kestämistä.
    Näihin tapahtumiin tulivat sitten ne perättömien juorujen kertojat, joita en silloin ehtinyt tuntemaan. Tunsin heidät vasta kuultuani minusta kerrotun perättömiä.
    Melkoinen stoori (paksu kirja) tulis, jos kaiken kertoisin.

    Äänestä

  • Kaiken kokenut kirjoitti:

    Koetin sanoa kauniisti eräässä yhteisessä palaverissa että jatkuva pieriminen takana olevalle työtoverille ei ole sopivaa, eikä kuulu yhteistyökuviohin.

    Ruisleipä on toki terveellistä, mutta suomalaiset syövät sitä hivenen liikaa. Kerääntyy liikaa ilmaa vatsaan.

    Äänestä

  • Kaiken kokenut kirjoitti:

    Koetin sanoa kauniisti eräässä yhteisessä palaverissa että jatkuva pieriminen takana olevalle työtoverille ei ole sopivaa, eikä kuulu yhteistyökuviohin.
    Muuta ei tarvittu. Minusta tehtiinkin se kiusaaja, silmätikku, tosikko joka ei ymmärrä huumoria.
    Mutta oliko se huumoria? Ei ollut, vaan se oli tahallista häriköintiä. Joka tunti joutui keskeyttämään varsinaisen työnteon ja ottamaan ilmapistoolit käyttöön paskanhajujen karkottamiseksi.
    Voi että miten lapsellista porukkaa aikuisten miesten keskuudessa. Ja pierukilpailut. Ne olivat jotain aivan uskomatonta. Miten pahemmat hajut päästelivät ilmoille, sitä makeemmat naurut porukalla. Oli siinä takana olevalla työtoverilla kestämistä.
    Näihin tapahtumiin tulivat sitten ne perättömien juorujen kertojat, joita en silloin ehtinyt tuntemaan. Tunsin heidät vasta kuultuani minusta kerrotun perättömiä.
    Melkoinen stoori (paksu kirja) tulis, jos kaiken kertoisin.

    Luuleeko herra kaiken kokenut että pieruja pystyy kehittämään ihan vaa toisen kiusaks? Eikö ole helpompi laskea paine pois työpisteessä kun siirtyä wc-tiloihin toteuttamaan se?

    Itse kärsin voimakkaasta vatsan turpoamisesta ja tutkimuksista huolimatta ratkaisua ongelmaan ei löydy. Onneksi työtoverini ymmärtävät sen ja ottavat huumorina välillä pahankin hajuiset kaasuni. =)

    Äänestä

  • sivusta seurannut kirjoitti:

    Mene lantalaan töihin. Valehtelet jos väität ettet tuntia jaksa olla paskomatta. Millaiseksi takapuolensa opettaa niin sellainen se on.

    Äänestä

  • "" "" ... kirjoitti:

    Mene lantalaan töihin. Valehtelet jos väität ettet tuntia jaksa olla paskomatta. Millaiseksi takapuolensa opettaa niin sellainen se on.

    Kyllä suomalainen mies haisee!!!!!!

    Äänestä

  • sivusta seurannut kirjoitti:

    Luuleeko herra kaiken kokenut että pieruja pystyy kehittämään ihan vaa toisen kiusaks? Eikö ole helpompi laskea paine pois työpisteessä kun siirtyä wc-tiloihin toteuttamaan se?

    Itse kärsin voimakkaasta vatsan turpoamisesta ja tutkimuksista huolimatta ratkaisua ongelmaan ei löydy. Onneksi työtoverini ymmärtävät sen ja ottavat huumorina välillä pahankin hajuiset kaasuni. =)

    Siis, suomalainen mies on oikein iso porsas.
    Ei siis minkäänlaisia käytöstapoja. Hävetkää.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Kaiken kokenut kirjoitti:

On se kummaa. Jos sanoo että tällä työpaikalla kiusataan, niin heti työkaverit leimaavat hulluksi ja mielenvikaiseksi.
Totuus oli ja on just toisinpäin.
Kukaan normaalijärjellä varustettu ei ryhdy pelleilemään, jarruttamaan ja häiritsemään työtoverin työskentelyä nimittelyineen ja kaikkine perättömine juoruineen ja monin eri tavoin.
Todella häpeällistä toimintaa. Itsekin olin terve kuin pukki, mutta en voinut sietää että minua häirittiin. Siksi sain kiusaajan maineen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu