Sattuu niin kovasti... Tänään sain tietää, että miehelläni onkin toinen. Vaikka erotessa muutama viikko sitten väitti muuta. Olihan mulla epäilyksiä, mutta silti sattuu kun saa asiasta varmuuden. Olisi voinut odottaa edes sen aikaa että olisimme edes virallisesti muuttaneet erillemme, mutta ei... nää viikot on olleet yhtä piinaa yhteisessä kodissa yksin lapsen kanssa ja vielä pari viikkoa pitäisi kestää ennen uuteen kotiin pääsyä.
Välillä tuntuu että elämä voittaa ja valoa näkyy, mutta sitten taas tapahtuu jotain, mikä satuttaa ja loukkaa. Tuntuu ettei nämä yhteiset vuodet merkinneet toiselle mitään.. Ehkä kaikki olikin koko ajan valhetta ja näyttelmää...
Miks ei voi vain unohtaa ja kääntää uutta sivua elämässä, kun toinenkin voi siihen noin helposti...Kunpa se olisi mahdollista...
Välillä tuntuu että elämä voittaa ja valoa näkyy, mutta sitten taas tapahtuu jotain, mikä satuttaa ja loukkaa. Tuntuu ettei nämä yhteiset vuodet merkinneet toiselle mitään.. Ehkä kaikki olikin koko ajan valhetta ja näyttelmää...
Miks ei voi vain unohtaa ja kääntää uutta sivua elämässä, kun toinenkin voi siihen noin helposti...Kunpa se olisi mahdollista...
Vastaukset 15
Vanhimmat
niin että ne yhteiset ajat tulee miehelle mieleen siinä kohtaa kun uuden kanssa ei menekään niinkuin on ajatellut. Vielä tulee päivä kun tämä sinunkin miehesi ottaa sinuun yhteyttä - ja silloin voit vain sanoa että elät omaa elämääsi.
Luultavasti näin voi käydäkin.. kunhan lomat loppuu ja arki koittaa.
Toivon olevani silloin niin vahva, että pystyn torjumaan ja jatkamaan omaa elämääni kaksin tytön kanssa.
Luottamus on mennyt, vaikka rakkaus onkin vielä itselläni jäljellä.. Ehkä sekin katoaa ajan myötä.
miten tuskallista nyt sinulla koska olen kokenut samaa ja alussa tuntu että ei tule mitään kun se sattu ja todella mutta usko että varmasti selviät,meitä on paljon saman kokeneita ja siksi voin näin kertoa.
Voimaa!
tämä on.. mutta jaksan toivoa, että kun pääsen tästä yhteisestä kodista pois jossa liikaa muistoja, niin elämä alkaisi helpottamaan. Silloin ei ole mitään muita asioita enää hoidettavana kuin lapsen tapaamiset... poissa silmistä, poissa mielestä.. toivottavasti. Kunhan selviän taas tästä illasta, kohta täytyy lähteä viemään tytärtä rantaan, josta isänsä tulee hakemaan häntä mökille. Tuskallista tulee olemaan... Mutta toivon pystyväni käyttäytymään asiallisesti, kuten aina tyttären ollessa läsnä..
Ehkä ilta ystävän seurassa helpottaa...
Tiedä tuntee ehkä liiankin hyvin. Mua kusetettiin kolmen vuoden ajan ja minä hölmö en ymmärtänyt, kun kyseessä oli ns. perhetuttu. Ne pitivät peliään mun silmien alla meillä kotona. Voit uskoa, että vitutti ja vituttaa vieläkin, kun pääsin kuvioista jyvälle. Kaiken huippu on se, että ex-mieheni on edelleenkin sitä mieltä, että ko. naisella ei ole mitään syytä meidän eroon. Mä kaadoin kaiken paskan mun ystävän päälle, vuoditin täysillä ja vuodatan ja tilitän sille vieläkin. Onneksi on sellainen ystävä.
Joo on tunne tuttu... mun entinen mieheni ( ylinelikymppinen) hoiteli selkäni takana naapurin teinilikkaa...varmaan useemman vuoden.
Lohduks voin sanoo että kyl siitä toipuu vähitellen.
Tiedän tunteen ei ole helppoa Ei.. ja kukaan ei sinua pysty auttaan vain puhumalla kaikille ja Menemällä pikku hiljaa eteenpäin etsimällä itsellesi seuraa ympärillesi... Mutta se koskee saamari tosi paljon tunne on hirveä kun toista rakastaa kuitenkin ja ne yhteiset hetket tulee mieleen. Etsi siitä miehestä ne viat niin niitä muistaen pääset helpommin elämään käsiksi. Älä jää neljän seinän sisälle lähde lenkille jaa aikasi niiden kanssa jotka olet unohtanut!
Sulla on monta kohtalotoveria, vaikka ei mun kuvio ihan noin mennytkään. Minulla oli älykäs, kaunis, ihana nainen, jonka kanssa kaikki toimi. Olimme soulmatet toisillemme. Mutta rakkauskaan ei aina riitä.
Meillä syynä oli se, että hänellä oli lapsuuden traumansa, paha äitisuhde, hylkäämiskokemuksia - rikkaasta perheestä tuli tunnevammainen lapsi, jolle ei ollut annettu aikaa jne.
Kaikki purkautui epävarmuuteen ja siihen, että hänellä piti aina olla jotain takaportteja. Aina joku "varalla", että jos jättäisin, hän ei jäisi tyhjän päälle. Ei kestänyt ajatusta yksinolosta. No, kukapa meistä, mutta se oli sairaaalloista se.
En kestänyt, että tekstiviestejä lenteli salaa sinne tänne, ei varsinaista petttämistä, mutta ihmisten "lämpimänä pitämistä" sen varalta, että joskus lemppaisin hänet. Minullahan oli siihen syy suuren kriisimme jälkeen. Hän oikeasti petti ja otin hänet takaisin. 5 kk järkyttävän on off -vaiheemme jälkeen olemme vihdoin lopulta eronneet. Vaikka rakastan, rakastan itseäni enemmän. Näin se vain on. Minullekin on vielä nainen, johon voin luottaa, uskon näin. Sinä naiseni, jos luet tämän, toivon sinulle vain hyvää. Sen hyvän teet itsellesi ja muille, kun menet juttelemaan lapsuudestasi.
on jo parempi fiilis... Onneksi on hyvä ystävä joka kuuntelee ja sanoo suoraan mitä mieltä on. Tosin välillä tuntuu että teenkö oikein kun olen kylmä exää kohtaan, mutta en osaa suhtautua enää muutenkaan. Tänään viedessäni tytärtä isänsä kanssa ostoksille mökkireissua varten, tajusin sen... Toisella kaula täynnä hampaanjälkiä.. Ei näin sais kohdella toista! Silloin päätin että mä aloitan oman elämän johon exä ei tule kuulumaan, vaikka sattuis kuinka! En halua olla mikään kynnysmatto, mullakin on tunteet! Kiitos teille kaikille jotka on vastanneet, siitä olen saanut mietittävää ja nyt otanitseäni niskasta kiinni. Mä ansaitsen parempaa!!!
Tää tulee olemaan vaikeaa varmaa vuosia ennen kuin pääsen kokonaan irti, mutta täytyy vaan yrittää pysyä vahvana ja pitää lupauksensa, itselleen! Ehkä elämällä on mulle tarjolla jotain parempaa, eikä aina vaan surua..
Käy asiaa läpi tarvittaessa myös ammattiauttajan kanssa. Vaikka sanotaan, ettei uuteen suhteeseen kannata sännätä, mielestäni on kuitenkin hyvä nähdä ihmisiä ympärillään ja yrittää tavata uusia tuttavuuksia. Näet, että elämää on sittenkin! Se jatkuu. Tulet saamaan uusia muistoja. Ehkä vertaat, ehkä et näe ainakaan heti mitään näkemisten arvoista. Mutta usko pois, sinullekin on vielä olemassa joku...tarkemmin ajateltuna monta, joista voit valita. Tsemppiä!
vielä tutustua uusiin ihmisiin... Sain eilen yllättävältä taholta kutsun, mutta epäröin kuitenkin, koska on mennyt niin vähän aikaa...
Toisaalta mitä siinä menetän, saatan vaikka löytää hänestä uuden ystävän. Toisaalta pelkään että herätän turhia toiveita, kun itse olen rikki vielä.. Tämäkin vielä, enkö uskalla elää omaa elämääni eteenpäin?? En halua uutta suhdetta, mutta uusi ystävä joka ei ole kuulunut tähän elämään voisi antaa oikeaa suuntaa minun uudelle elämälle.. ei olisi muistoja näistä vuosista. Voisin keskittyä omaan elämääni.. Vaikeaa. Sydän sanoo älä vielä mutta järki käskee jatkamaan ilman exää ja solmimaan uusia tuttavuuksia..
Tietäisinpä mitä teen...
Tunteet ne on yhtä sekamelskaa.. Mutta sulla on vain tämä yksi elämä elä se taiten ja anna palaa****
Exälläni oli toinen. Sen piti olla maata mullistavaa, suurtakin suurempaa rakkautta. Hän kertoi minulle, kuinka tämän nainen oli niin iiiihana. Ero piti saada nopeasti, keinolla millä hyvänsä. Millään ei ollut siinä vaiheessa hänelle merkitystä: lapset ja muu elämä oli toisarvoista.
Yritin puhua järkeä, että hoitaisi eron ensin päiväjärjestyksestä ja sitten etsisi uuden. Vaan ei, minähän olin vain exä, ei hän minua kuunnellut. Itse silloin mietin, että se laastari oli keino päästä minusta eroon. Mies kuvitteli vaihtavansa naisen toiseen ja jatkavansa elämäänsä kuten ennenkin.
Vaan kuinkas sitten kävikään? Juuri niinkuin hänelle etukäteen sanoin: Ei laastarisuhde kestä.
Sinulle sanon, että yritä keskittyä olennaisiin asioihin, kuten oman elämäsi järjestämiseen. Tulet jälkikäteen huomaamaan, että sinä teistä se vahvempi osapuoli olit. Jostain kumman syystä olen kuullut monta tarinaa: erossa nainen selviää aina jaloilleen, miehestä ei aina ole varmuutta.
on kova paikka edessä.. Exä käy hakemassa loput tavaransa ja huonekalut, tosin sillä aikaa kun olen töissä. En tiedä mitä täällä odottaa kun tulen kotiin, ehkä tyhjä kämppä ja surullinen tyttö, jonka isä on muuttanut pois.
En tiedä miten saan työpäivän menemään läpi, kun ajatukset pyörii kotona..
Miks tämän kaiken pitää sattua näin paljon,koska tiedän exän olevan täys sika. Jota en kyllä takaisin ottaisi mistään hinnasta, mutta silti tuntuu kun palaa revittäisiin rinnasta..
yöt olen jälleen valvonut ja pelännyt tätä päivää.
Ehkä odotin, että se olisin minä joka muuttaisi ensin pois lopullisesti yhteisestä kodista niinkuin alunperin oli suunniteltu. Pelkään iltaa jolloin kaikki tuttu on poissa ja jäljellä lähes tyhjät huoneet..
Päivä kerrallaan.. toivottavasti jaksan tämän päivän...
Mikä pakko sun kämppäs on tyhjentää?