10 vuotta

Mitä mieltä olette siitä että kakkonen on valmis odottamaan jopa kymmenen vuotta varattua miestä? Ystävälleni tulee ensi kuussa kymmenen vuotta kuluneeksi siitä kun hän tämän suuren rakkautensa tapasi. Nyt mies on eronnut ja he aloittavat pikkuhiljaa suunnitella yhteistä tulevaisuuttaan.. Mielestäni tämä on todellista rakkautta ystäväni ja tämän miehen välillä. Hyvää siis kannattaa odottaa!
151341
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

sanoisin että he on luotu toisilleen ja se on sitä suurta rakkautta. Onnittelut heille, toivottavasti pärjäävät.

Äänestä
  • nyt alkaa vasta arki siinäkin suhteessa, joten aika näyttää. Itse tunnen parin, jossa molemmat olivat avoliitoissa tahoillaan, mutta pettivät keskenään(ja muiden kanssa) puolisoitaan useamman vuoden ajan.

    Miehellä oli taipumuksena viedä ns. kavereiden tyttöystävät. Kun hän meni vihille tämän toisen ystäväni avovaimon kanssa, alkoi sama touhu välittömästi uudelleen. Heidän kaksi lastaan eivät ole olleet hänelle minkäänlainen este. Eli ainakin tässä tapauksessa kyse on enemmänkin luonteenpiirteistä ja jännityksen hausta kuin "suuresta rakkaudesta."

    Äänestä

Toivottavasti odottaminen kannatti. Kun suhde muuttuu normaaliksi ja arki astuu kuvioihin, saattaa tulla mieleen, miksi tuhlata kymmenen vuotta elämästään odottamalla. Tiedän yhden parin, jossa nainen oli kolmetoista vuotta toinen nainen ennen miehen eroa. He ovat tänä päivänäkin yhdessä, mutta mies oli noin 65-vuotias erotessaan ensimmäisestä vaimostaan.

Äänestä
  • tuon toisen naisen asemassa, miehellä nähtävästi pitkä historia ex-vaimonsa kanssa, vanheva mies vaivoineen.

    Äänestä

  • Olen ollut toisena naisena viitisen vuotta ja nyt olemme olleet naimisissa pari vuotta. Ihmettelen miten niin tuhlata? Miten elämäänsä voi ylipäätään tuhlata? Olen elänyt kyllä ihan täyttä elämää koko ajan.

    Kamalampaa olisi ajatella että olisin solminut suhteen ihmiseen vain siksi, että kunhan on joku, kun en voi elää rakastamani miehen kanssa? Sitten heivata hätävara pois. Kait toisaalta useimmat tuntuu kykenevän elämään tuollaisia onttoja liittoja ihan mainiosti. Olin vain päättänyt että en ole enää yhdenkään miehen kanssa, ellen todella rakasta häntä, mieluummin elän yksin.

    Ei yksin elämisessäkään ole mitään vikaa. Aikuiset lapset, hyvät ystävät, mielenkiintoinen työ, monta harrastusta ja menoa - sisältöä on. Ei mies tee minulle elämää vaan on ihana rikastuttava lisä!

    Äänestä

  • aikuinen kirjoitti:

    Olen ollut toisena naisena viitisen vuotta ja nyt olemme olleet naimisissa pari vuotta. Ihmettelen miten niin tuhlata? Miten elämäänsä voi ylipäätään tuhlata? Olen elänyt kyllä ihan täyttä elämää koko ajan.

    Kamalampaa olisi ajatella että olisin solminut suhteen ihmiseen vain siksi, että kunhan on joku, kun en voi elää rakastamani miehen kanssa? Sitten heivata hätävara pois. Kait toisaalta useimmat tuntuu kykenevän elämään tuollaisia onttoja liittoja ihan mainiosti. Olin vain päättänyt että en ole enää yhdenkään miehen kanssa, ellen todella rakasta häntä, mieluummin elän yksin.

    Ei yksin elämisessäkään ole mitään vikaa. Aikuiset lapset, hyvät ystävät, mielenkiintoinen työ, monta harrastusta ja menoa - sisältöä on. Ei mies tee minulle elämää vaan on ihana rikastuttava lisä!

    Ystväni, joka on minun paras sellainen, on elänyt tämän kymmenen vuotta ihan normaalisti työn, hyvien harrastusten ja ystävien kera ollen kuitenkin täysin uskollinen tulevalle miehelleen. Hän on elänyt siis täyttä elämää eikä päivääkään vaihtaisi siitä pois. Ja mitä yhteiseen alkavaan arkeen tulee niin eiköhän sitä ole jo tänä aikana harjoiteltu. Mies on rakentanut ystävälleni mm. talon jne.

    Mielestäni tämä oli hyvä vaihtoehto ystävälleni eronsa jälkeen. Hän oli hetken aikaa yksin kunnes tapasi tämän ihanan miehen.. ja tapaaminen tapahtui rautakaupan kassajonossa :) Eli aika arkisessa paikassa! Eikä ystäväni todellakaan 'vienyt' tätä miestä hetimiten siitä kassajonosta sänkyynsä.. kuten valitettavan monet ykköset luulevat kakkosten tekevän. Nyt kun mies on eronnut niin ystäväni antaa miehelle vielä aikaa olla yksin vaikka tavallaan ovatkin yhdessä. Miehen ja ex-vaimonsa ero oli aikuismaisen sopuisa eli ei riitoja vaan toteamus että eroavat ystävinä. Ex-vaimolla on jo suhde uuden miehen kanssa.

    Tässä siis vähän tarinaa kuinka Rakkaus voittaa aina jossai vaiheessa! Aurinkoista päivänjatkoa kaikille!

    Äänestä

  • kakkosen ystävä kirjoitti:

    Taidat itse olla tämä niinsanottu "ystävä".Ja oletko varma että tämä mies on "ystävällesi" uskollinen, kun hän ei ole ollut sitä kenellekkään muullekkaan?Ja ovatko mies ja hänen vaimonsa edes eronneet miehet valehtelevat vain,kaikki.Näin sanotaan "ei koira karvoistaaan pääse".

    Äänestä

  • se ystävä itse kirjoitti:

    paikalliseen käräjäoikeuteen??Sieltähän se selvii onko ukko ja akka eronneet vai nou..vinkkinä vaan kaikille!

    Äänestä

  • se ystävä itse kirjoitti:

    Taidat itse olla tämä niinsanottu "ystävä".Ja oletko varma että tämä mies on "ystävällesi" uskollinen, kun hän ei ole ollut sitä kenellekkään muullekkaan?Ja ovatko mies ja hänen vaimonsa edes eronneet miehet valehtelevat vain,kaikki.Näin sanotaan "ei koira karvoistaaan pääse".

    Jos olisin sekaantunut varattuun, niin en miestä sen takia jättäisi että pelkäisin hänen pettävän. Pettää voi yhtä lailla ennen täysin uskollinen ja monesti pettänyt voi olla lopussa uskollinen. Mutta se olisikin sitten toinen asia, voisinko arvostaa puhtaasti miestä, joka tekee huorin eli pettää? Olisi vaikka kuinka rakastunut toiseen eikä enää vaimostaan välittäisi, mutta sen verran ihmisiä joiden kanssa elämänsä on halunnut jakaa, on kunnioitettava, että on rehellinen. Eroaa tai jättää salasuhteet sitten jos on pakko.

    Eli en pystyisi kunnioittamaan miestä, eihän hän muitakaan pysty.

    ..katkeria ykkösiä. Miksi ette voi hyväksyä kenenkään muun kuin itsenne onnellisuutta? Ja aivan oikein, minä olen tämän kakkosen ystävä, nyt ja aina. Ja minut on kutsuttu jopa kaasoksi tuleviin häihin :)

    Äänestä

  • ...... kirjoitti:

    olipa sulla tekstiä.. kyllä sulla on mieletön homma etsiä itelles 'ei koskaan pettänyt' puhdas pulmunen mies! onnee vaan etsinnälle. sulle sopis ehkä joku maalaispoikamies ruutupaidassaan.. hehheh. sä et oikeesti voi olla tältä planeetalta!

    Äänestä

  • kakkosen ystävä kirjoitti:

    ..katkeria ykkösiä. Miksi ette voi hyväksyä kenenkään muun kuin itsenne onnellisuutta? Ja aivan oikein, minä olen tämän kakkosen ystävä, nyt ja aina. Ja minut on kutsuttu jopa kaasoksi tuleviin häihin :)

    todella ylpeä itsestäsi ja ystävästäsi....

    Äänestä

  • 2nen kirjoitti:

    olipa sulla tekstiä.. kyllä sulla on mieletön homma etsiä itelles 'ei koskaan pettänyt' puhdas pulmunen mies! onnee vaan etsinnälle. sulle sopis ehkä joku maalaispoikamies ruutupaidassaan.. hehheh. sä et oikeesti voi olla tältä planeetalta!

    koskaan vakimiestä itsellesi, vaan pysyt koko ikäsi p..opuuna.

    Äänestä

  • et saa kirjoitti:

    koskaan vakimiestä itsellesi, vaan pysyt koko ikäsi p..opuuna.

    sillä mulla on ollut jo usean vuoden ajan erittäin ihana ja samoin eron kokenut mies. Miksi teidän on niin vaikea ymmärtää toisen onnea? Uskon että sinullekin löytyy vielä joku 'oikea'.. jos vain niin haluat!

    Äänestä

  • olla kirjoitti:

    todella ylpeä itsestäsi ja ystävästäsi....

    sillä olen todellakin ylpeä itsestäni sekä ystävästäni, toivon kaikille samanmoista onnistumista vaikka omasta kokemuksesta voin kertoa että vaikeita hetkiä on yllin kyllin!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

kakkosen ystävä kirjoitti:

Mitä mieltä olette siitä että kakkonen on valmis odottamaan jopa kymmenen vuotta varattua miestä? Ystävälleni tulee ensi kuussa kymmenen vuotta kuluneeksi siitä kun hän tämän suuren rakkautensa tapasi. Nyt mies on eronnut ja he aloittavat pikkuhiljaa suunnitella yhteistä tulevaisuuttaan.. Mielestäni tämä on todellista rakkautta ystäväni ja tämän miehen välillä. Hyvää siis kannattaa odottaa!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu