Ero tuntuu aina pahalta, oli sitten kyseessä seurustelu/tapailu, avoliitto tai avioliitto. No itse en avioliitossa ole vielä ollut, enkä näin ollen siitä eronnutkaan, ja toivottavasti en koskaan eroakaan. Elämä kuitenkin jatkuu eron jälkeen...
Olen itse kokenut kaksi eroa pitkäaikaisesta suhteesta, toinen avoliitossa. Tämä avoliitossa ollut suhde rikkoutui ensimmäisen kerran puolentoista vuoden seurustelun jälkeen. Olimme menneet kihloihin puolen vuoden seurustelun jälkeen, mikä tuntui silloin oikealta. Mies jätti minut, syynä, niin kuin monella muullakin, oli vapauden kaipuu... No hetken erossa oltuamme, aloin tapailla erästä miestä. Kun entinen mieheni sai tietää asiasta, hän halusi minut takaisin. Suhteeni uuteen tuttavuuteen ei ollut kovin syvä, pelkällä tapailu-asteella, koska rakastin vieläkin entistä miestäni. No tietysti siinä rakkauden huumassa suostuin uuteen yritykseen. Kaikki näytti taas hyvältä, ja olimme varanneet viime kesälle (05) etelän matkan..
No viikkoa ennen matkaa, entinen ilmoitti, että ei tiedä, mitä elämältä haluaa (=haluaa erota). Murruin aivan täysin, ja mies sai kyllä kuulla kunniansa äidiltäni :) Muutaman päivän rauhassa ollessani päätin, että matkalle kyllä lähden, koska olin sitä niin kauan odottanut. Kun suurin pöly oli laskenut, pääsimme puheväleihin ex-miehen kanssa, ja päätimme lähteä yhdessä matkalla. Kuulostaa varmaan oudolta, sillä siltä se minustakin kuulosti. Minä lähdin matkalle sillä ajatuksella, että kavereita ollaan, eikä reissu muuta sitä tilannetta millään tavalla. Haikeeta se oli, kun kotiin palasimme, kun tiesi, että nyt se ero viimein toteutuu... Ex-mies otti kädestäni kiinni, kun kone oli laskeutumassa Helsinkiin, joten hänkin tämän tilanteen tajusi.
Reissun jälkeen pidimme jonkin verran yhteyttä. Tapailimme muita ihmisiä... Ex-mieheni ei kuitenkaan osannut minusta luopua... Hän saattoi soittaa keskellä yötä, että pääseekö yöksi jne.
Minä pääsin erosta yllättävän hyvin yli. Joulukuun alussa tapasin aivan ihanan tyypin, ja nyt asun hänen kanssaan... kosintaa odotellessa :) Lapsesta myös puhuttu jo lähitulevaisuuden suunnitelmina... Kaikki on siis hyvin! Halusin kertoa oman tarinani siksi, että erosta selviää, jos sitä vaan haluaa, ja ajattelee asiaa oman hyvinvoinnin kannalta! Ei kannata takertua siihen, mikä ei tee onnelliseksi (kuten minä tein suostuessani uuteen yritykseen).
Veljeni eräs tuttu oli tehnyt itsemurhan sen vuoksi, että tyttöystävä jätti. Kannattaa miettiä todella tarkkaan ja harkitusti, onko se todella ainut keino päästä erosta yli!!! Ei todellakaan... Ero kannattaa ottaa opettavaisena, yhtenä elämän vaiheena. Itse hyödyin, jos näin voi sanoa, erosta. Olen oppinut omista virheistäni, ja olen päättänyt, että niitä en toista nykyisessä suhteessani.
Siis yhteenvetona: uusi elämä odottaa aina eron jälkeen! Ei elämä eroon lopu!
Olen itse kokenut kaksi eroa pitkäaikaisesta suhteesta, toinen avoliitossa. Tämä avoliitossa ollut suhde rikkoutui ensimmäisen kerran puolentoista vuoden seurustelun jälkeen. Olimme menneet kihloihin puolen vuoden seurustelun jälkeen, mikä tuntui silloin oikealta. Mies jätti minut, syynä, niin kuin monella muullakin, oli vapauden kaipuu... No hetken erossa oltuamme, aloin tapailla erästä miestä. Kun entinen mieheni sai tietää asiasta, hän halusi minut takaisin. Suhteeni uuteen tuttavuuteen ei ollut kovin syvä, pelkällä tapailu-asteella, koska rakastin vieläkin entistä miestäni. No tietysti siinä rakkauden huumassa suostuin uuteen yritykseen. Kaikki näytti taas hyvältä, ja olimme varanneet viime kesälle (05) etelän matkan..
No viikkoa ennen matkaa, entinen ilmoitti, että ei tiedä, mitä elämältä haluaa (=haluaa erota). Murruin aivan täysin, ja mies sai kyllä kuulla kunniansa äidiltäni :) Muutaman päivän rauhassa ollessani päätin, että matkalle kyllä lähden, koska olin sitä niin kauan odottanut. Kun suurin pöly oli laskenut, pääsimme puheväleihin ex-miehen kanssa, ja päätimme lähteä yhdessä matkalla. Kuulostaa varmaan oudolta, sillä siltä se minustakin kuulosti. Minä lähdin matkalle sillä ajatuksella, että kavereita ollaan, eikä reissu muuta sitä tilannetta millään tavalla. Haikeeta se oli, kun kotiin palasimme, kun tiesi, että nyt se ero viimein toteutuu... Ex-mies otti kädestäni kiinni, kun kone oli laskeutumassa Helsinkiin, joten hänkin tämän tilanteen tajusi.
Reissun jälkeen pidimme jonkin verran yhteyttä. Tapailimme muita ihmisiä... Ex-mieheni ei kuitenkaan osannut minusta luopua... Hän saattoi soittaa keskellä yötä, että pääseekö yöksi jne.
Minä pääsin erosta yllättävän hyvin yli. Joulukuun alussa tapasin aivan ihanan tyypin, ja nyt asun hänen kanssaan... kosintaa odotellessa :) Lapsesta myös puhuttu jo lähitulevaisuuden suunnitelmina... Kaikki on siis hyvin! Halusin kertoa oman tarinani siksi, että erosta selviää, jos sitä vaan haluaa, ja ajattelee asiaa oman hyvinvoinnin kannalta! Ei kannata takertua siihen, mikä ei tee onnelliseksi (kuten minä tein suostuessani uuteen yritykseen).
Veljeni eräs tuttu oli tehnyt itsemurhan sen vuoksi, että tyttöystävä jätti. Kannattaa miettiä todella tarkkaan ja harkitusti, onko se todella ainut keino päästä erosta yli!!! Ei todellakaan... Ero kannattaa ottaa opettavaisena, yhtenä elämän vaiheena. Itse hyödyin, jos näin voi sanoa, erosta. Olen oppinut omista virheistäni, ja olen päättänyt, että niitä en toista nykyisessä suhteessani.
Siis yhteenvetona: uusi elämä odottaa aina eron jälkeen! Ei elämä eroon lopu!
Vastaukset 3
Vanhimmat
mielestäni jokaisen olisi seurusteltava ainakin sen yhden kerran vakavasti ennen kuin sitoutuu, jotta tietäisi sitten mitä haluaa ja osaisi arvostaa ja kunnioittaa ym ym. oppia siitä ensimmäisestä ja jakaa oppimaansa seuraavassa :)
mutta tämäkin vain oma mielipiteeni. olen aika vasta eronnut ja yritän selvitä pikku hiljaa niin että jaksaisin etsiskellä sen "seuraavan" :)
suhteista oppii aina ja kun on muutaman suhteen läpikäynyt, tietää mitä elämältään haluaa. Silloin valintakin usein osuu kohdalleen.
Tsemppiä kaikille uutta elämää aloittaville, elämä voi yllättää iloisesti kuten aloittajallakin.
Mielestäni todellista ROHKEUTTA on juuri se, että pystyy tekemään ratkaisun joka ei sillä hetkellä tunnu lohduttavalta, mutta on järkevä pidemmällä tähtäimellä katsottuna.
Se ei tule muuta kuin kokemuksella. Silloinkin on osattava myöntää oma tilanteensa, ja vieläpä löytää voimia ja kykyä toimia oman etunsa mukaisesti... Monesti kun tuntuu niin paljon helpommalta takertua siihen "tuttuun ja turvalliseen", huomaamatta että ilman sitä voisi paljon paremmin!
Sellaiset ihmiset jotka eivät halua toista, mutta silti pitävät otteessaan, ovat vain itsekkäitä: kyse ei ole rakkaudesta, vaan siitä että he kokevat tyydytystä saadessaan toisen ihailua egonsa tueksi. Siksi he eivät osaa päästää irti - he kokevat omistavansa toisen ihailun, ja ovat vain siitä kateellisia jos sen saakin joku muu. Eivät he kelpuuta toista muuta kuin väliaikaiseksi sänkykaveriksi. He saattavat jopa estää löytämästä toista, jotta saisivat jatkossakin palasen palvontaa. En tiedä tekevätkö he sen tiedostamatta, mutta olen nähnyt tapauksia joissa toinen jopa halveksuu mutta pitää otteessaan, ja toinen vaan epätoivoisesti odottaa rakkauden murusia tai ihmettä. Siihen voidaan tuhlata montakin vuotta, ja muita tilaisuuksia menee ohi silmien. Vaikka voisi saada itselleen tilalle jotain sellaista, mistä ei osannut edes uneksia!