USA

Monilla on varmaan mielipiteitä amerikkalaisista autoista ja niiden laadusta.

Perinteinen Detroitin alueen autotehtaat kärsivät monista ongelmista jonka seurauksena uudet autotehtaat USA:ssa onkin syntyneet etelävaltioihin.

Tämä siksi että Detroitin alueella (pohjoisemmassa) on vahva AY-liike, jota ei ole etelävaltioissa.

Uudet autotehtaat etelävaltioihin on lähinnä Korealaisten, Saksalaisten ja Japanilaisten. Amerikkalaisten autojen alamäki niin myynnillisesti kuin laadullisesti on vain kiihtynyt kilpailijoihin nähden.

Voisikin verrata USA:n omia autotehtaita 70-luvun englantilaisiin, sielläkin AY-liike sai niin ison vallan että koko Brittannian oma autoteollisuus lähes kuoli kokonaan.

Samaa on odotettavissa euroopassa, ne jotka pidättäytyvät vahvassa AY-liikkeessä tulevat menettämään joustavimmille ja dynaamisimmille maille. Näitä joustavia on esimerkiksi Irlanti ja Viro joilla on ollutkin merkittäviä kasvuvuosia takanaan.

Kysymys onkin lähinnä siinä haluammeko olla jäykkiä AY-kannatajia vaiko voittajia.
371562
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 37

Vanhimmat

Moni automerkki siirtäessän tuotantoaan "halvan " työvoiman maihin on myös menettänyt samalla kuluttajien luottamuksen kyseiseen merkkiin työn laadun huomioon ottaen.Eli ei se tuotannon siirtäminen ns. halvan työvoiman maihin välttämättä halvemmaksi tule. Erot työkultturissa saattaa tulla yllätyksenä.Toisaalta palkat noilla esimerkkiesi alueilla kohoaa kohtalaisen kovaa vauhtia joten olisikohan niin,että ay-liike kyseisissä maissa hyväksyttynä neuvottelukumppanina on työntekijöiden ainut turva. Tuskin työnantajat vapaaehtoisesti ovat nostamassa palkkatasoa.

Äänestä
  • Autoteollisuuden työpaikat jenkeissä valuvat detroitista vaikkapa alabamaan, sen takia kun detroitissa vahva AY-liike ja joustamattomuus.

    Se on ymmärrettävää kun tehokkaammin ja edullisemmin tehdään toisessa osavaltiossa niin sinne sitten.

    Pointti oli siinä että samaan aikaan detroit yrittää pysyä vaikeilla työsopimuksilla kilvassa mukana ja se näkyy laadussa (samoin kuin aikanaa brittaniassa).

    Eikä ne palkat olisi detroitissakaan päässeet paljon tippumaan, mutta olisi saatu sinne niitä tärkeitä joustoja.

    Alabamassa kun nämä joustot on kunnossa, niin tuloskin on parempi, eikä ne palkat sielläkään niin huonoja ole, ainoastaan lähempänä markkinatasoa.

    Se että palkat nousevat kovaa vauhtia Irlannissa ja Virossa on nimenomaan heidän joustavan palkkapolitiikan ansiosta.

    Jos heillä olisi ollut vahva AY-liike, niin heidän talous näyttäisi nyt aika karmealta.

    Suomessakin olisi hyvä siirtyä pikkasen joustavampaan kulttuuriin, esim. laittomaan lakkoon menemisestä olisi hyvä tehdä kattava demokraattinen jäsenäänestys.

    Nyt meillä on lakkokulttuurissa laittomia lakkoja joihin osallistujat eivät kunnolla tiedä edes mihin osallistuu.

    Esim. Tamglassin tapauksessa helsingin telakka päivän mielenosoituslakossa, eikä työntekijöille kerrottu eikä äänestesty lakon tarpeellisuudesta.

    Monet telakkalaiset protestoivatkin tätä laitonta menettelyä sillä, että kertoivat työnjohtajille ottavan mieluummin pekkasen kun laittoman palkattoman päivän.

    Äänestä

  • Onko työnantajilla varaa menettää niin suuri potentiaalinen ostajajoukko, kuin työntekijät ovat. Työntekijöille maksettava kunnollinen palkka tulee tavalla tai toisella työnantajien pussiin takaisin.

    Esimerkki suomalaisesta elävästä elämästä. Työntekijän palkkoja alennetaan ja siitä suivaantuneena työntekijät eivät osta työnantajan tarjoamia tuotteita, vaan ostavat ne kilpailijalta.

    Mihin tämä johtaa? Osa tuloista jää saamatta, vain työnantajan omien toimenpiteiden takia. Tietysti tässä on se vaara, että työpaikkoja menee ja pahimmassa tapauksessa koko yritys joutuu lopettamaan. Joten, yrityksen kannattaa harkita tarkoin, mikä on työntekijöille maksettavien alhaisten palkkojen hinta.

    Äänestä

  • autoja ostavat kirjoitti:

    Onko työnantajilla varaa menettää niin suuri potentiaalinen ostajajoukko, kuin työntekijät ovat. Työntekijöille maksettava kunnollinen palkka tulee tavalla tai toisella työnantajien pussiin takaisin.

    Esimerkki suomalaisesta elävästä elämästä. Työntekijän palkkoja alennetaan ja siitä suivaantuneena työntekijät eivät osta työnantajan tarjoamia tuotteita, vaan ostavat ne kilpailijalta.

    Mihin tämä johtaa? Osa tuloista jää saamatta, vain työnantajan omien toimenpiteiden takia. Tietysti tässä on se vaara, että työpaikkoja menee ja pahimmassa tapauksessa koko yritys joutuu lopettamaan. Joten, yrityksen kannattaa harkita tarkoin, mikä on työntekijöille maksettavien alhaisten palkkojen hinta.

    lainaus sinulta:
    "Esimerkki suomalaisesta elävästä elämästä. Työntekijän palkkoja alennetaan ja siitä suivaantuneena työntekijät eivät osta työnantajan tarjoamia tuotteita, vaan ostavat ne kilpailijalta."

    Mihin se esimerkkitapaus jäi? Mille firmalle kävi noin? Oliko vai oma keksintö, eikä mitään elävää elämää. Firman omat työntekijät ovat yleensä niin pieni joukko koko asiakaskunnasta (promilleluokkaa, tai vielä pienempi), ettei sillä olisi mitään vaikutusta ja sitäpaitsi he saavat myös sen henkilökunta-alennuksenkin, joten firma ei hyötyisi niistä ostoksista senkään vertaa.

    Äänestä

  • "Toisaalta palkat noilla esimerkkiesi alueilla kohoaa kohtalaisen kovaa vauhtia joten olisikohan..." niin, että markkinamekanismi toimii. Se maksimoi työllisyyden ja huolehtii samalla palkan korotuksista ilman keskusjärjestöbyrokraatteja.

    -R-

    Äänestä

Tiesitkö, että Bemariakin tehdään Venäjällä mutta niitä autoja ei myydä länsi-euroopassa? Tiedätkö miksi USA:ssa autotehtaita on perustettu etelävaltioihin? Luuletko, että ne autot tulevat USA:n markkinoille noin pääasiassa? Selvitäppä nämä kolme asiaa.

Syy ei todellakaan ole ay-liikkeen.

Taasen yksi tollo joka ei tiedä edes faktoja ja leikkii tietävää.

Äänestä

linkki väitöstesi tueksi.

"Perinteinen Detroitin alueen autotehtaat kärsivät monista ongelmista jonka seurauksena uudet autotehtaat USA:ssa onkin syntyneet etelävaltioihin."

Monista ongelmista... mutta miten se menikään..

"Tämä siksi että Detroitin alueella (pohjoisemmassa) on vahva AY-liike, jota ei ole etelävaltioissa."

Mikä monet ongelmat...?

Kysymys onkin, halutaanko olla tolloja ja uskoa yhtä ay vastaista yhteiskunnan elättämää kommaria?

Äänestä

...paskanjauhantasi sivutuotteena kirjoittaa edes Britannian oikein.

Mielipiteesi on rekisteröity ja siirretty huuhaa-osastolle.

Tai mieluummiin sitenkkin huhhah-osatole.

Äänestä

ole tällä hetkellä yhtään vahvan ay-liikkeen maata, jossa työllisyys olisi kunnossa. Sen sijaan maat joissa on heikko ay-liike, kuten USA, Britannia, Irlanti yms. kärsivät kovasta työvoimapulasta.

Äänestä

eihän tässä ole kyse siitä olemmeko voittajia. Kyse on siitä kuinka paljon kokoomuslainen senior vice president tai CEO pystyy kasvattamaan neljä kertaa vuodessa omaa voittoaan. Vai luuletko että työnantajat jakavat kiltisti voittonsa palkkoina jos me ensin luovutaan nykyisistä työajoista, ylitöistä ja lomista, mukaan lukien sairaus- ja vanhempainlomat?

Äänestä
  • Niin mutta eipä unohdeta sitä että tämä sinun mainitsema CEO myös luopuu ja on valmis pienentämään noita tulojaan kun tilanne niin vaatii. Ja minulla kun soi vieläkin korvissa se mitä AY liikkeet viime ison laman aikaan 90-luvun alkupuolella toitotti "Saavutetuista eduista ei tingitä!"

    Miten silloin voi antaa enemmän kun menee hyvin, kun ei saa niitä takaisin kun menee huonommin?

    Tässä lienee puute siitä paljon puhutusta joustamisesta. ELi sitä saa mitä tilaa. Jos ei itse ole valmis joustamaan niin ei se toinenkaan sitä tee...

    Äänestä

  • lakoton kirjoitti:

    Niin mutta eipä unohdeta sitä että tämä sinun mainitsema CEO myös luopuu ja on valmis pienentämään noita tulojaan kun tilanne niin vaatii. Ja minulla kun soi vieläkin korvissa se mitä AY liikkeet viime ison laman aikaan 90-luvun alkupuolella toitotti "Saavutetuista eduista ei tingitä!"

    Miten silloin voi antaa enemmän kun menee hyvin, kun ei saa niitä takaisin kun menee huonommin?

    Tässä lienee puute siitä paljon puhutusta joustamisesta. ELi sitä saa mitä tilaa. Jos ei itse ole valmis joustamaan niin ei se toinenkaan sitä tee...

    ei tingitty liikaa ja silti on tehty voittoa joka vuosi enemmän. Toisaalta kun miettii paperiteollisuutta, tingittiin ja silti lähti työpaikat.

    Äänestä

  • myöskään kiltisti pysty pitämään firmaansa korkean palkkatason olosuhteissa jos samaa tai parempaa tuotetta toinen tekee halvemmalla vieressä.
    Kertokaa nyt ihmeessä mikä silloin on "oikea" ratkaisu?
    Konkurssiyritys kun ei työllistä ketään.
    Aina voidaan vaatia ja valittaa.
    Antakaa nyt ihmeessä vastaus tuohon kysymykseen.

    Äänestä

  • kun henkilöstö karkaa kilpailijalle parempien palkkojen perään.

    -R-

    Äänestä

  • odottelen vastausta kirjoitti:

    myöskään kiltisti pysty pitämään firmaansa korkean palkkatason olosuhteissa jos samaa tai parempaa tuotetta toinen tekee halvemmalla vieressä.
    Kertokaa nyt ihmeessä mikä silloin on "oikea" ratkaisu?
    Konkurssiyritys kun ei työllistä ketään.
    Aina voidaan vaatia ja valittaa.
    Antakaa nyt ihmeessä vastaus tuohon kysymykseen.

    Tiukassa kilpalutilanteessa firma voisi kylmästi leikata palkkoja, jolloin väki voisi jäädä töihin ja tienata sen sijaan, että laitetaan lappu luukulle ja heitetään kaikki kortistoon. Ne kelle liksa ei kelpaa olisivat tietenkin vapaita vaihtamaan työpaikkaa, kuten nytkin.

    Tärkein idea on siinä, että niitä jotka haluaisivat jatkaa pienemmällä liksalla ei pakoteta kilometritehtaalle vain siksi koska valtakunnallinen ay-monopoli niin sanoo.

    -Jokaisella on halutessaan oikeus työhön-

    -R-

    Äänestä

  • tingitään tai ei tingitä kirjoitti:

    ei tingitty liikaa ja silti on tehty voittoa joka vuosi enemmän. Toisaalta kun miettii paperiteollisuutta, tingittiin ja silti lähti työpaikat.

    nyt "tinkimisen" jälkeen huonot edut? Paperiduunari tienaa saman verran kuin keskijohdossa oleva päällikkö suomalaisessa teollisuusyrityksessä. Minusta se on aika hyvin.

    Äänestä

  • old_profile_26630 kirjoitti:

    Tiukassa kilpalutilanteessa firma voisi kylmästi leikata palkkoja, jolloin väki voisi jäädä töihin ja tienata sen sijaan, että laitetaan lappu luukulle ja heitetään kaikki kortistoon. Ne kelle liksa ei kelpaa olisivat tietenkin vapaita vaihtamaan työpaikkaa, kuten nytkin.

    Tärkein idea on siinä, että niitä jotka haluaisivat jatkaa pienemmällä liksalla ei pakoteta kilometritehtaalle vain siksi koska valtakunnallinen ay-monopoli niin sanoo.

    -Jokaisella on halutessaan oikeus työhön-

    -R-

    Niinpä niin. Miten määritellään tiukka kilpailutilanne? Nykyään sekoitetaan kannattavuus ja tuottavuus sulavasti samaan soppaan. Miten siinä tilanteessa, että päätetään maksaa osakkeenomistajille 100% enemmän osinkoa joka heikentää yrityksen tasetta? Otetaan työntekijöiden palkasta?

    Miten sitten globaalit yritykset? Käytetäänkö konsernin tasetta, paikallisen yrityksen tasetta vai tuotedivisioonan tasetta?

    Miten voidaan perustella johtajan 100% palkannousu, kun samalla leikataan työntekojoiden palkkaa? Kumpikohan on tehnyt ne kohtalokkaat virheet, että yrityksen talous on kuralla?

    "Tärkein idea on siinä, että niitä jotka haluaisivat jatkaa pienemmällä liksalla ei pakoteta kilometritehtaalle vain siksi koska valtakunnallinen ay-monopoli niin sanoo."

    Näinhän tehtiin Perloksella, alennettiin palkkoja ja tingittiin eduista mutta miten kävikään? Johto nauraan partaansa ja ajattelee "vitun tyhmät...". Sääli Perloslaisia, kun tuolla tavalla kusetettiin.

    Nykyäänkin kaikki tuo mainitsemasi on mahdollista mutta onneksi se ei kuitenkaan ole "ilmoitusasia" niin kuin sinä haluat.

    -Jokaisella on oikeus palkkaan jolla elää-

    -L-

    Äänestä

  • sinusta duunareilla kirjoitti:

    nyt "tinkimisen" jälkeen huonot edut? Paperiduunari tienaa saman verran kuin keskijohdossa oleva päällikkö suomalaisessa teollisuusyrityksessä. Minusta se on aika hyvin.

    jos tienaa hyvin? Keskieuroopassa työntekijöiden palkat paperiteollisuudessa on samat mutta keskijohto tienaa tuplasti enemmän. Missä vika?

    Äänestä

  • Laama kirjoitti:

    jos tienaa hyvin? Keskieuroopassa työntekijöiden palkat paperiteollisuudessa on samat mutta keskijohto tienaa tuplasti enemmän. Missä vika?

    liian lepsua ja suostuu tekemään paskalla palkalla. Toisaalta, vahva ay-liike ja sen työntekijöille neuvottelemat ylisuuret palkankorotukset vievät palkankorotusvaran muilta. Näin Suomessa on pakko maksaa huonoja palkkoja muille kuin ay-liikkeen yleislakkoilijoille.

    Äänestä

  • on suomessa kirjoitti:

    kommari oletkin. Luuletko, että muille pitäisi maksaa palkaa säälistä enemmän? 90% työntekijöistä kuuluu liittoihin ja tämä 10%:n ulkopuolella oleva kommarijoukko vinkuu, että heille pitää "antaa" enemmän palkaa, vaikka siipeilevät liittojen neuvottelemilla sopimuksilla.

    Keskijohdollakin on oma liittonsa, jos kuulut siihen niin mene vinkumaan sinne. Tyypillinen kommari, joka syyttää toisia, kun palkka on huono.

    Äänestä

  • Laama kirjoitti:

    Niinpä niin. Miten määritellään tiukka kilpailutilanne? Nykyään sekoitetaan kannattavuus ja tuottavuus sulavasti samaan soppaan. Miten siinä tilanteessa, että päätetään maksaa osakkeenomistajille 100% enemmän osinkoa joka heikentää yrityksen tasetta? Otetaan työntekijöiden palkasta?

    Miten sitten globaalit yritykset? Käytetäänkö konsernin tasetta, paikallisen yrityksen tasetta vai tuotedivisioonan tasetta?

    Miten voidaan perustella johtajan 100% palkannousu, kun samalla leikataan työntekojoiden palkkaa? Kumpikohan on tehnyt ne kohtalokkaat virheet, että yrityksen talous on kuralla?

    "Tärkein idea on siinä, että niitä jotka haluaisivat jatkaa pienemmällä liksalla ei pakoteta kilometritehtaalle vain siksi koska valtakunnallinen ay-monopoli niin sanoo."

    Näinhän tehtiin Perloksella, alennettiin palkkoja ja tingittiin eduista mutta miten kävikään? Johto nauraan partaansa ja ajattelee "vitun tyhmät...". Sääli Perloslaisia, kun tuolla tavalla kusetettiin.

    Nykyäänkin kaikki tuo mainitsemasi on mahdollista mutta onneksi se ei kuitenkaan ole "ilmoitusasia" niin kuin sinä haluat.

    -Jokaisella on oikeus palkkaan jolla elää-

    -L-

    on tehnyt virheen?
    Ei useimmiten kumpikaan !
    Poliitikot päättävät maan sisäisestä kilpailukyvystä aika paljon. Lainsäädännöllä ja tupo-ratkaisuissa. Myös Ulkomaankaupan mahdollisuuksista jonkin verran.
    Maailman talous ja muiden maiden päätökset sen sijaan tulevat annettuina tekijöinä.
    Vaikka duunari tai omistaja eivät tekisi yhtään virheliikettä, saattaa silti tuotannon edellytykset kadota.
    Onko silloinkin parempi pistää pillit pussiin ja lopettaa, vai hakea uusia keinoja tuotannon pitämiseksi Suomessa?
    Ei silläkään loppujen lopuksi ole merkitystä kuka virheen on tehnyt. Jos vain olisi kykyä korjata tilanne eikä vain kiistellä.
    Vastuu menestymisestä on kaikilla osapuolilla.

    Äänestä

  • kaikki vastuussa kirjoitti:

    mutta täällähän esitetään suoraan, että työntekijät ovat se ainoa joustava osapuoli. Kirjoituksesi pohjalta voisi tehdä päätelmän, että yrityksen kannattavuutta haetaan väärästä paikasta.

    Palkkojen alennuksella ei pelasteta yhtään yritystä. Jos halutaan välttää väen poispotkimisilta se merkitseen 50% palkanalennusta muille, että saadaan vastaava hyöty, kun otetaan huomioon kaikki kulut, palkka ja kaikki työnantajan maksut.

    Suurilla yrityksillä (joissa työntekijäpalkat esittävät pientä osaa kuluista), työntekijöiden kiusaaminen jatkuvilla palkanalennusvaateilla on pelkkää kiusantekoa josta ei ole mitään hyötyä itse yritykselle. Tällaisissa yrityksissä pitää panostaa tuotannon tehokkuuteen, pelkkä 1% tuotannon tehostus tuo paljon enemmän rahaa taloon kuin palkanalennukset.

    Jokuhan on täällä esittänyt, että yritykset voisivat palkata enemmän väkeä, jos palkat olisivat pienemmät. Todellisuudessa ketään ei palkattaisi, koska yrityksissä tiedetään kuinka pienellä porukalla homma vielä toimii. Ei yrityksiin palkata ketään "huvikseen".

    "Vaikka duunari tai omistaja eivät tekisi yhtään virheliikettä, saattaa silti tuotannon edellytykset kadota."

    Edellinen lainaus on sontaa. Yritysjohdolla on täysi vastuu siitä, että tuotannon edellytykset katoavat, johto ei ole ollut ajantasalla.

    että Suomessa pystyttäisiin edelleen tekemään t-paitoja kilapilukykyisesti?
    Johto vain on tehnyt virheitä.
    Vaikka t-paitojen tekeminen on siirtynyt jo ajat sitten portugalistakin afrikkaan ja aasiaan kustannusten takia.
    Ostaisitko suomalaisen t-paidan 40 €:lla jos saat vastaavan vitosella??

    Onko Suomen ja Viron yritysverotusten erolla mitään merkitystä??
    Toisessa jopa nolla. Arvaa kummassa?
    Puhut sillä varmuudella minkä vain täydellinen asiantuntemattomuus voi antaa.
    voi sinua ressukkaa.
    Ainahan sinun mielestäsi vastuussa on joku muu. Ja virheet tekee joku muu.
    Meidän firmassa se joku muu ei enää ole hommissa.

    teet yritystä kannattavaksi alentamalla työntekijöiden palkaa ja heikentämällä työntekijöiden etuja TIETÄEN, että tuotetta ei saada kilpailukykyiseksi millään tavalla (40€ vs. 5€) vaan edessä on lähtö ulkomaille.

    Kusetusta 6-0 mallia Perlos vuonna 2006.

    Kirjoittamasi perusteella silti työnantajat ovat haukkumassa väärää puuta ollessaan työntekijöiden kimpussa. Tehokkaampaa olisi vaikuttaa poliitikkoihin, vai mitä?

    Mainitaan, että paperiyhtiöillä on osaava johto mutta mitehän se oikastaan on? Arviointivirheitä jotka maksavat viivytyksinä miljoonia (Mallia Fry Bentos, Botnia) ja muutama yhteisyritys Kiinassa ja Indonesiassa. Luuletko, tällaiset tempaukset parantavat yrityksen kannattavuutta? Näissä firmoissa on EDELLEEN samat jannut päättämässä asioista. Mutta hei, ainahan voi kirjata muutana kymmenen miljoonan alaskirjauksen verotukseen menevään taseeseen. Ei muuta kuin levy pyörimään "työntekijät kalliita, laiskoja, ahneita... pitäisi alentaa palkkoja", "ay-liike syypää huonoon kannattavuuteen...", kukaan ei muista mitä on päättävät elimet tehneet ja juna jatkaa kulkuaan.

    En ole asiantuntija mutta kaivan silti faktoja. Sinunlaisella kommarilla pyyhin persettä.

    Äänestä

  • Kille kirjoitti:

    kirjoituksessasi ei ollut ainuttakaan faktaa!
    Ehkä olisi ollut parempi lopettaa heti Perloksen tehdas.
    Tai olla perustamatta kokonaan.
    Se kun esimerkiksi Ylöjärvellä tuli tyhjiin GWS:n tiloihin ja työllisti satoja ihmisiä kymmenkunta vuotta.
    Aika rikollista, eikö?
    Eli viestisi elinkeinoelämälle on, että perustakaa yritykset suoraan ulkomaille? Niinkö?
    Täällä kun ei kuitenkaan voi soputua tosiasioihin.

    Etkö ole eläissäsi havainnut poliitikkojen merkitystä?
    tyhjääkö ne siellä asemissaan jauhavat?
    Mikäs se tämän maan vallanjako oikein on? Oletko perillä?

    Yrityselämän kohdalla se menee suurinpiirtein niin, että poliitikkojen pitää luoda edellytykset ja yrittäjien pitää toimia niissä olosuhteissa. Oletko eri mieltä?

    Äänestä

  • kaikki vastuussa kirjoitti:

    on tehnyt virheen?
    Ei useimmiten kumpikaan !
    Poliitikot päättävät maan sisäisestä kilpailukyvystä aika paljon. Lainsäädännöllä ja tupo-ratkaisuissa. Myös Ulkomaankaupan mahdollisuuksista jonkin verran.
    Maailman talous ja muiden maiden päätökset sen sijaan tulevat annettuina tekijöinä.
    Vaikka duunari tai omistaja eivät tekisi yhtään virheliikettä, saattaa silti tuotannon edellytykset kadota.
    Onko silloinkin parempi pistää pillit pussiin ja lopettaa, vai hakea uusia keinoja tuotannon pitämiseksi Suomessa?
    Ei silläkään loppujen lopuksi ole merkitystä kuka virheen on tehnyt. Jos vain olisi kykyä korjata tilanne eikä vain kiistellä.
    Vastuu menestymisestä on kaikilla osapuolilla.

    Metsäteollisuudessa johtajat "sokaistuivat" ja alkoivat vallata globalisaation nimissä markkinaosuuksia keski-euroopasta ostamalla YLIHINTAAN vanhoja paskoja tehtaita.
    Ne oli tappiollisia vanhan tekniikan takia jo ostovaiheessa. (silti maksettiin ylihintaa)
    Nyt niitä myydään alennusmyynnissä (jos joku toinen hullu sattuis olemaan yhtä tyhmä...) ja kirjataan alaskirjauksina yhtiön taseeseen.

    Muitakin vääriä ratkaisuja on tehty.
    Se on toisaalta ymmärrettävää, koska kenelläkään johtajalla ei ole kristallipalloa tulevaisuutta ajatellen.

    Mutta miksi huomio omista virheistä kaadetaan AY-liikkeen syyksi?? Tuskin kukaan AY-liittojen puheenjohtajista on ollut allekirjoittamassa kauppasopimuksia???

    "Elämä on kovaa, mutta ilman kovaa ei ole elämää"

    Vastuu virheistä pitäisi kantaa siellä, missä ne tehdään eikä "delegoida" lattiatason duunarin syyksi.
    Nyt maksumiehenä on työntekijä.

    Johtajilla on "kultaiset kädenpuristukset" mikä tasaa elämää jos sattuu tulemaan kunnon töppäys.
    Duunari putoaa tyhjän päälle ( jos boss mokaa), oli sitten kyse paperiteollisuudesta tai IT-teollisuudesta tai sokerintekijöistä etc.

    En voi välttyä ajatukselta, että jos tulee johtoportaalta virhearvio, maksumiehenä tai syyllisenä on aina se, joka sitä TYÖTÄ on tehnyt.

    Koska aina johtajat tarvitsevat jonkun, joka tekee sen TYÖN, heidän homma on johtaa yritystä vaihtelevalla menestyksellä.

    Tämän takia uskon tälläkin "suoli24"-palstalla havaittavan AY-kammon yms. (EI-AYlle...etc)
    johtuvan siitä, että esim. paperiteollisuuden tilanteesta muodostetaan oma käsitys median metsäteollisuus ry:n hallinoiman median
    antaman kuvan mukaan.
    Voitto on heidän, sen tunnustan.
    Joka maksaa, sen lauluja laulat.

    Minä teen (vielä) oman hommani ammattitaidolla (28v paperivalmistusta)
    Ja olen ylpeä omasta ammattitaidostani, "tepolta" saa tulla säätämään ajoarvoja, tai selvittämään katkoa.
    "Tepoltahan" sanoi, että apinakin osaa nämä hommat. TERVETULOA

    Äänestä

  • Laama kirjoitti:

    Niinpä niin. Miten määritellään tiukka kilpailutilanne? Nykyään sekoitetaan kannattavuus ja tuottavuus sulavasti samaan soppaan. Miten siinä tilanteessa, että päätetään maksaa osakkeenomistajille 100% enemmän osinkoa joka heikentää yrityksen tasetta? Otetaan työntekijöiden palkasta?

    Miten sitten globaalit yritykset? Käytetäänkö konsernin tasetta, paikallisen yrityksen tasetta vai tuotedivisioonan tasetta?

    Miten voidaan perustella johtajan 100% palkannousu, kun samalla leikataan työntekojoiden palkkaa? Kumpikohan on tehnyt ne kohtalokkaat virheet, että yrityksen talous on kuralla?

    "Tärkein idea on siinä, että niitä jotka haluaisivat jatkaa pienemmällä liksalla ei pakoteta kilometritehtaalle vain siksi koska valtakunnallinen ay-monopoli niin sanoo."

    Näinhän tehtiin Perloksella, alennettiin palkkoja ja tingittiin eduista mutta miten kävikään? Johto nauraan partaansa ja ajattelee "vitun tyhmät...". Sääli Perloslaisia, kun tuolla tavalla kusetettiin.

    Nykyäänkin kaikki tuo mainitsemasi on mahdollista mutta onneksi se ei kuitenkaan ole "ilmoitusasia" niin kuin sinä haluat.

    -Jokaisella on oikeus palkkaan jolla elää-

    -L-

    Kannattavuus on se ratkaiseva tekijä. Vaikka taseessa olisi kuinka paljon varoja ja edellisen vuoden tulos positiivinen, voi yksittäisen yksikön kannattavuus pudota miinukselle hintojen laskun, kustannusten nousun tai liikevaihdon pienenemisen takia. Tällöin johdon on ryhdyttävä tarvittaviin toimenpiteisiin tuloksen kääntämiseksi voitolliseksi.

    Vastuullisen toimivan johdon tehtävänä on pitää yksikkönsä joka vuosi tai jopa joka neljännesvuosi kannattavana (kvartaalitalous). Muutoinhan yksikkö tuhoaa omistajiensa rahoja ja yrityksen talous 'menee kuralle'.

    Taseessa olevat varat ovat osakkeenomistajien yritykseen sijoittamia varoja sekä aiemmilta vuosilta kertyneitä voittovaroja. Jos näkyvissä ei ole yritykselle riittävän houkuttelevia investointikohteita, niin viisainta on palauttaa pääoma osinkoina (tai omien osakkeiden ostoina) sijoittajille, jotka voivat sitten sijoittaa varat paremmin tuottaviin investointeihin mahdollisesti toisten yritysten kautta.

    --
    Jos johtaja voi tehdä 'kohtalokkaat virheet' se. koko yrityksen 'talous menee kuralle' niin johtaja voinee myös tehdä ne oikeat toimenpiteet, että yritys alkaa tehdä voittoa. Ensimmäisestä on palkkiona usein potkut (irtisanomisaika muutamia sekunteja) ja jälkimmäisestä paksu bonus tahi optioiden arvon kasvu.

    --
    Niin miten tuo lienee lopulta Perloksen tapauksessa ollut. Enpä kuitenkaan usko, että johtoa on naurattanut kun yksikköä joutuu ajamaan alas. Onhan noita rikkinäisiä ja kieroutuneita ihmisvihaajia tietenkin aina joku prosentti väestöstä, mutta enpä usko tuon prosentin olevan muuta väestöä suurempi johtajien keskuudessa.

    -Jokaisella pitäisi olla vapaus hankkia tulonsa jolla elää-

    -R-

    Äänestä

Yhdysvalloissa kokeiltiin yrityskohtaista sopimista moneen otteeseen, siis maassa(jossa yrittäjiä kohdellaan silkkihansikkain), pudottelivat työntekijät palkkojaan jopa 15%, Sen jälkeen alkoivat asuntovelkojen maksuun liittyvät ongelmat yms....se auttoi vain hetken, firmat saivat sästöön muuttorahaa, investoivat sen jälkeen Etelä-Amerikkaan, Meksikoon ja tietysti Kiinaan, osa jopa Venäjälle. Sama puunjalostuksessa, huonekalutehtailla, niitä oli joitakin vuosia sitten yhdysvalloissa 30 tuhatta, nyt vain 5 tuhatta, huonekalut tulevat Aasiasta ja Etelä-Amerikasta.

"Globalisaatiossa on lukuisia asioita joihin on ennemmin tai myöhemmin puututtava demokratian keinoin. Työolot ja yhteiskuntien pelisäännöt ovat eri puolilla maailmaa niin erilaiset että siinä pelissä on vain yksi lopputulos, kaikki toimijat tulevat siirtymään halvemman hintatason maihin, tai vaihtoehtoisesti kaatumaan kilpailussa. Yritysten tekohengitys ei ole missään vaiheessa järkevää, heikot toimijat putoavat kuitenkin.

Tässä herää yksi erikoinen kysymys, onko länsimaailma valmis luopumaan teknologiaylivoimastaan? Entä ollaanko valmiita pudottamaan omaa elintasoa, kehitysmaiden hyväksi? Luonnonvarojen rajallisuus tulee varmasti vastaan ja vieläpä käsittämättömän nopeasti, kuten on jo käymässä öljyn kanssa.

Maapallon kokonaistuotanto ei ole juurikaan lisääntynyt, jakajia kyllä tullut lisää. Tänä päivänä Eurooppa alkaa olemaan aikamoisen suuren väestönosan kurjuuden kehto, syynä voidaan pitää teknologian kehittymistä, sekä sitä että tuotanto on yksinkertaisesti siirretty maihin joissa kuukausipalkka on Eurooppalaista tuntipalkkatasoa. Ihmisten kätösien pikku uurastus on kadonnut koneiden kitaan, työtä ei nykypäivän maailmassa ole kaikille. Jos edes miljardi ihmistä tuottaisi yhtä paljon kuin keskiverto suomalaistyöntekijä, maapallon luonnonvarat loppuisivat käytännössä alle vuodessa.

Lisäksi globaaleja toimijoita sitovat täällä ainakin kymmenet tuhannet erilaiset lait, säädökset, direktiivit ja rajoitukset. On niin kovin helppoa mennä sinne missä mitään ei valvota, työntekijän oikeusturvakin on samaa tasoa kuin täällä on kumisaappaalla. Oli todella törkeää katsella kuinka kiinalaisia, työssään vammautuneita, heitteille jätettyjä ihmisiä kohdeltiin....>"

http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=4500000000000019&posting=22000000018745536

Äänestä

katsomaan, ikävä kyllä menen länsirannikolle.
Lähetä "ei AY:lle" mulle kaavake, millä voin vertailla kohdemaassa tilannetta.

Itse olen paperiduunari, mutta avoimin mielin menen katsomaan.
Kaveri on asunut usa:ssa yli 20 vuotta.

Palaan asiaan, kun tällä palstalla keskustellaan järkevästi..... =)

Äänestä
  • Kun lähdet niin silloinhan tässä maassa älykkyys kasvaa ja vastavuoroisesti länsirannikolla tyhmyys kasvaa (olkoot vaikka nollasumma peliä).

    Eli voit tulla aika nopeasti kirjoittamaan takaisin, tosin silloin kyllä saat keskimääräisen älykkyyden nousemaan länsirannikolla ja tämänkin palstan tason laskemaan yhtä nopeasti..

    Äänestä

ja vielä runoilee sontaa.

Tässäpä oikea syy:

http://www.verkkouutiset.fi/juttu.php?id=95573

"Amerikkalaiset autovalmistajat ovat menettäneet rajusti markkinaosuuksiaan, kun kuluttajat ovat suuntautuneet bensiinin hinnan noustessa vähemmän kuluttaviin japanilaisiin autoihin."

Äänestä
  • Et tainnut lukea tekstiäni kovinkaan tarkkaa.

    Mainitsin siinä että amerikassa AY:n takia tehtaat perustetaan detroitin kustannuksella etelävalitoihin.

    Eli kyllä amerikassakin autoteollisuus kannattaa, mutta kovin huonosti detroitissa. Etelävaltioihin perustetuissa autotehtaissa on myös amerikkalaisten yhtiöiden autotehtaita.

    Se että amerikkalaiset ovat häviöllä laatukilpailussa eurooppalaisille ja japanilaisille autotehtaille muistuttaa englannin tilannetta 70-luvulla (silloin kun siellä oli vielä vahva AY-liike).

    Äänestä

  • ei AY:lle kirjoitti:

    Et tainnut lukea tekstiäni kovinkaan tarkkaa.

    keskenään laadulla ja ay-liikeellä?

    "Se että amerikkalaiset ovat häviöllä laatukilpailussa eurooppalaisille ja japanilaisille autotehtaille muistuttaa englannin tilannetta 70-luvulla (silloin kun siellä oli vielä vahva AY-liike)."

    Vanhoja juttuja englannin autotehtailta:

    AY-liike oli kehottanut tekemään huonoa laatua näyttääkseen kuinka tärkeässä asemassa työntekijät ovat.

    Muun muassa suomeen tuodussa Roverista oli löytynyt männän päältä mutteri. Siellä tehtiin jopa tahallista jäynää "porvarin" päänmenoksi.

    Näitä juttuja voit lukea lisää vaikka Mobilisti lehdistä ja muista auto alan lehdistä.

    Mutta pointti oli siinä, että jos jokainen ei kunnolla tsemppaa työpaikalla ja ole myös vastuussa työstään (jopa irtisanomisen) uhalla.

    Silloin voi aina pesiytyä sellainenkin työntekijä tehtaalle joka ei yrittäkkään tai ei haluakkaan tehdä laatua kun on vahva AY-liike takana (ei voi saada potkuja).

    Ja on siinä sekin kun on joustamattomammat ja kalliimmat sopimukset kun kilpailijoilla, niin helposti sorrutaan laadun kustannuksella kilpailemaan kun ei muuten saada hinta tasoa alemmaksi.

    japanilaiset perustivat englantiin uusia autotehtaita, työhön pääsyn ehtona oli yksi tärkeä asia.
    Et ollut työskennellyt englantilaisessa autotehtaassa.
    Verratkaa laatua ja tehokkuutta!

    Äänestä

asiasta selvää alkuviikosta.
Lento on Heathrown kautta, joten kaikki AY-liikkeen vihaajat.........nyt olis hyvä sauma päästä eroon yhdestä ammattiyhdistysjäärästä.

Äänestä
  • kannattais muuttua mustaksi porvariksi ennen kuin lähdet?
    Lähtösi jälkeen olisi taas täällä yksi porvari vähemmän.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

ei AY:lle kirjoitti:

Monilla on varmaan mielipiteitä amerikkalaisista autoista ja niiden laadusta.

Perinteinen Detroitin alueen autotehtaat kärsivät monista ongelmista jonka seurauksena uudet autotehtaat USA:ssa onkin syntyneet etelävaltioihin.

Tämä siksi että Detroitin alueella (pohjoisemmassa) on vahva AY-liike, jota ei ole etelävaltioissa.

Uudet autotehtaat etelävaltioihin on lähinnä Korealaisten, Saksalaisten ja Japanilaisten. Amerikkalaisten autojen alamäki niin myynnillisesti kuin laadullisesti on vain kiihtynyt kilpailijoihin nähden.

Voisikin verrata USA:n omia autotehtaita 70-luvun englantilaisiin, sielläkin AY-liike sai niin ison vallan että koko Brittannian oma autoteollisuus lähes kuoli kokonaan.

Samaa on odotettavissa euroopassa, ne jotka pidättäytyvät vahvassa AY-liikkeessä tulevat menettämään joustavimmille ja dynaamisimmille maille. Näitä joustavia on esimerkiksi Irlanti ja Viro joilla on ollutkin merkittäviä kasvuvuosia takanaan.

Kysymys onkin lähinnä siinä haluammeko olla jäykkiä AY-kannatajia vaiko voittajia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu