Tuttu? Kaveri? Ystävä?

tuttu on mielestäni sellainen, jonka tunnistaa ja tietää yleensä nimeltä. esim. moikkaa jos näkee kadulla. työ"kaverit", joita näkee vain töissä, mutta ei muualla.

kaveri on mielestäni sellainen jonka kanssa lähtee esimerkiksi yhdessä baariin ja heittää pinnallista läppää.

ystäviä ei yleensä ihmisellä ole kovin montaa. Ystävän kanssa voi lähteä shoppailemaan, elokuviin, baariin. Ystävälle voi kertoa "salaisuuksia" ja juoruta hiukan. Ystävä tulee ikävä jos ei häntä näe tai hän muuttaa pois kaupungista.

Mun mielestä kanssa tuttu on sellainen ihminen, jonka tietää nimeltä ja jolle saattaa joskus moikkailla tms.. Mutta jonka kanssa ei oo hirveesti puhunu...jos oikeestaan yhtään.

Nooh... Kaveri taas on vaikkapa...no vaikka joku samalta luokalta tai työpaikalta. Joku, jonka kanssa tulee jotain puhuttuakin, mutta ei mitään hirveen henkevää tai henkilökohtaista. Joka ei kuitenkaan loppujen lopuksi tiedä mun asioista paljookaan. Tavallaan ehkä ystävän korvike...

Ja sitten... YSTÄVÄ. Sitä näkee melko usein ja sille voi kertoo kaiken. (Ja päinvastoin...se voi kertoa mulle kaiken). Ja tietää, et se ei levittele niitä juttuja sen pidemmälle.
Ystävän kanssa voi jakaa (kliseisesti) ilot ja surut. Se on se, joka tuntee sut perheen jälkeen parhaiten.

Kavereita ovat he, joiden kanssa pidetään hauskaa ja on kivaa.

Ystävän kanssa voi lisäksi itkeä.

moi minä halua ystävä olen mies ][email protected]}

Tuttu voi olla se kaupan kassa jonka nimeä et välttämättä tiedät tai tiedät sillee jotenkin. Se Tiina siellä paikallisessa kaupassa tai se pitkä. Tutuiksi voi sanoa varmaa 99% ihmisistä.

Kaveri on se jonka kanssa voi vaihtaa asioita elämästä ja heittää sen läpän siinä kassalla.

Ystävä ei välttämättä ole se some kaverikaan. Sitä voisi pitää ystävänä joka on Facebook kaveri joka joskus lähettää messengeri viestin ja kertoo jonkin kuulumisen tai kysyy sillä viestillä mitä kuuluu!

Itselläni on yksi ihminen joka antoi minulle oman numeronsa ( itsellä ei ole työyhteydessä työpaikan puhelinta) ja sanoi, että sitä voi käyttää. Sama ihminen sanoi, että saa soittaa tai laittaa viestiä . Jos ihminen ei itse koskaan tee sitä ekaa, niin sillon on huono olla kaveria enempää! Tämä ei ole ainut jolla on tämä juttu, että antaa numeron ja ei itse kuitenkaan koskaan kysy tai kerro mitään. Eikä sellainen viestittelyn pomo ole kovassa huudossa joka itse päättää milloin viestitetään ja kun hän lähettää viestin, niin sillon jutellaan ja jos toinen laittaa viestin, niin saa tuntea olonsa tyhmäksi. Tälläistä ihmistä toisaalta on ikävä, sillä hänen kanssaan puhutiin oikeita asioita.

On tuttuja ja sitten on kavereita, tutuista tietää nimen ja joskus pari sanaa vaihtanut.

Tästä on aikaa nyt pari kuukautta. Joku minua lähellä asuva ihminen tuli juttelemaan. Kertoi jotain itsestään jne.... minä sanoin suoraan etten halua tutustua kehenkään siinä yhteydessä olevaan ihmiseen sillä siitä on haitaa.

Kaveruus ja ystävyys on aina joskus vaikeita.

Minulla ei ole ollut koko elämäni aikana ns ystävää.
Ennen koulun aloitusta: ei ketään. Veli oli, 2,5 v nuorempi, hänen kanssaan leikin, tappelin, kiusasin, riitelin. Koulussa, ei ketään ystäväksi luokiteltavaa.
Luokilla edetessä yksi tyttö tuli mun luo kylään, mut lähti itkien samantien pois. Lähinaapurustossa oli tyttö, jonka kanssa kuljin koulumatkat kouluun, mut koulussa emme ns tunteneet toisiamme, kotimatkat sujuivat yksin.
Luokallani oli tyttö, jolla oli sukunimi kuten mulla: päättyen kahteen äffään.hän oli mun ystävä koulussa, koulun ulkopuolella en ollut kontaktissa kehenkään, asuimme ns syrjässä.
Naapurin poika oli, hänen kanssaan leikin lumisotaa, kömpelö kaveri, ei mun juttu.
Aikuisena ei tullut kenestäkään tutustumumisista ystäviä, syy voi olla, että en ole riippuvainen kestäkään. Ripustautua voisi, mut en ole sellainen, seison omilla jaloillani.
Jouduin käymään rippikoulun iltarippiksenä, yksin... no, ei ole ystäviä vieläkään: puolisoni oli varmaankin parhain ystäväni, ystävyydessä pitää olla LUOTTOA, ja selkään puukottajia riittää, selän takana urputtajia riittää.
Täällä missä nyt asustan ha elelen, puolisoni kuoleman jäkeen - ihmiset täällä ovat tosi empaattisia, kukaan näistä ei ole mitenkään muuten tuttu, vain naamatuttu, mut lämpöä ja empatiaa löytyy. Katu-tuttuja, siis kun nähdään kylillä niin vaihdetaan sanasia. Ihania ovat, riittää mulle.
Näen myös pirullisuuden ihmisestä, enpä tiedä mistä johtuu mut rappunaapuri on mairea, pirullisuus paistaa kaikesta läpi...suht samanikänen; länkisäärinen, on saattanut sairastaa riisitaudin lapsena. Mut tekeytyy ystävä-rooliin, auttsisi jos tarvitsisin apua, mut on poissa 99% ajasta, en kyllä kaipaakaan ko hlöä mitenkään, en kyllä ketään muutakaan ihmistä, se mitä kaipaan, on uusi miestuttavuus.

Mies, jos sinut saan lähempään tuttavuuteen, lähestyn sinua suht rohkeasti, pusuttelen, suukottelen, annan sinun kosketella itseäni, toivon että niin teet ja pidän siitä, koskettelen sinua, ollaan ihokontaktissa suloisesti...rakastellaan...

Minulla on tuossa ylempänä aiempi kommentti. Tuohon pusuttelu iholle tulemiseen vain vastaan.

Joskus 30v sitten ikäiseni nuori nainen kertoi tahtonsa minua kohtaan. Siinä hetkessä torjuin sanomatta syitä. Silloin ei ollut omia puhelimia eikä nettiä, sähköpostia saati sosiaalisia yhteisöjä kuten nyt.

Jos nyt 2020 luvulla joku rakastaa jotain ja se on muutakin kuin sydän meemit, niin miksi sano sitä suoraan että välittää. Niin se minunkin kohdannut tyttö silloin sanoi.

On tässä näemmä menny aikaa kun on aloitettu tämä keskustelu,no,ajankohtainen kyllä.
Ystäviä on yksi tai ihan muutama,kavereita voi olla määrätön lukema,tuttuja vielä enemmän.Kukapa ei kaipaisi todellista ystävää.Nostan heti käteni ylös,minä kaipaan. Jos sinäkin.Siinä se. Ilmoittaudu.

Tuttuja ovat joiden kanssa ei olla viikottain tekemisissä.
Kavereita kutsutaan synttäreille. Pidetään yhtetty päivttäin, käydään lenkillä ja kahvilla.

Ystävä on paljon enemmän ja uusi mahdollinen ikäiseni kumppani on rakastettu ja hän tulee olemaan myös ystäni.

Ystävä tuntee sut hyvin, tietää milloin olet iloinen, milloin surullinen. Hän on kulkenut kans pitkän matkan, voitte luottaa toisiinne, kun tarvitte apua ja tukea elämässä.
Kaveri on taas sellainen, jonka tapaa vaikka harrastusten parissa, on osa isompaa porukkaa, teette kaveriporukalla kaikkea hauskaa yhdessä.
Tuttu on silloin tällöin tavattu henkilö, ei niin läheinen, hän ei välttämättä ole kauhean innostunut tutustumaan paremmin. On ollut samassa paikassa vaikka jossain kurssilla tai teillä on samoja tuttavia, joiden kautta olette tavanneet ohimennen.

Tuttu on sellainen, jonka tuntee ainakin jotenkuten, mutta henkilökohtaisesti, ei julkisuuden kautta. Kaverit ovat ihmisiä, joista pidetään ja joiden seurassa viihdytään, mutta se on tietysti molemminpuolista, eihän sellainen ihminen ole kaverini joka ei pidä minusta. Ystävä on sitten sellainen läheisempi kaveri, joka kuuluu elämän tärkeimpiin ihmisiin.

Aika hyvät määritelmät jo sanottu, olen pitkälti samaa mieltä.
Paitsi ystävästä sellainen huomautus, että omalla kohdallani en katso, että täytyisi nähdä kasvotusten kovin usein kokeakseen jonkun ystäväksi. Minulla on pari hyvää ystävää, joista toista en näe kovinkaan usein, mutta se mikä määrittää suhteemme on se, ettemme unohda toisiamme välimatkasta ja kuluneesta ajasta huolimatta. Kliseinen sanonta: "Jatkamme aina siitä mihin viimeksi jäimme." pätee meidän kohdallamme täysin.

Kaverin tai tuttavan on "varaa" menettää. Hän ei ole korvaamaton juuri minulle, vaikka tietenkin ihan yhtä arvokas ihminen on kuten kaikki muutkin.

Ystävään ja hänen tukeensa voi luottaa. Hänen motiivejaan ei epäile hetkeäkään, ne ovat vilpittömät.
Kaverin ja tuttavan motiivit voi olla ihan mitä tahansa. En luottaisi hyväänkään kaveriin 100%, koska jokainen voi paljastua sopivassa tilanteessa petollisen kaksinaamaiseksi. Hyväkin ihminen myisi oman äitinsä pelastaakseen oman nahkansa.

Ystävä ei maksa minulle mitään, enkä minä maksa ystävälle mitään.
Ystävä auttaa hädässä kaikin tavoin.
Ystävyys on molemminpuoleista yhteydenottoa.
Ystävyys on vapaasti soljuva virta...

Minulla ei ole ystäviä eikä tule.
En luota ihmiseen , ihminen ei ole ystävyyden arvoinen.

Riittää hyvin , että on tuttuja, joitten kanssa joskus juttelee. Pahimpia ystävyyden pilaajia, ihmisen lisäksi ovat politiikka ja uskonto.
Parasta on olla ystävä itsensä kanssa!

Tuttu on se, jonka tuntee lähinnä vain naamataululta, ehkä nimeltäkin. Tämä voi olla sellainen, jonka näkee säännöllisesti eli jonka kanssa ollaan tultu jostain syystä tutuksi, mutta joka ei silti kuulu kaveri- ja ystäväpiiriin. Naapurit ym., joille sanotaan ehkä hei tai toisinaan vaihdetaan muutama sanakin, mutta joiden kanssa ei olla tekemisissä sen kummemmin, kuuluvat tuttaviin.

Kaveri ja ystävä puolestaan tarkoittavat samaa. Toinen on vain puhekieltä. Nuoremmat puhuvat yleensä kavereista, vanhemmat ihmiset taas ystävistä.

Kaveruudelle tai ystävyydelle löytyykin sitten yhtä monta kriteeriä kuin on kaveruus- ja ystävyyssuhteitakin. Siihen ei ole yhtä määritelmää. Se riippuu sinusta ja siitä kaverista tai ystävästä. Yleensä tässä suhteessa tapaillaan ja tehdään asioita yhdessä. Se, paljonko, on sitten ihan henkilökohtaista. Voi myös olla erilaisia kavereita tai ystäviä. Toisen kanssa ehkä jaetaan paljon asioita, toisen kanssa vähemmän.