Levyt eivät toimi?

Ihmettelemme kaverin kanssa yhtä asiaa. On karaoke-paikkoja joissa eng.-kieliset levyt eivät toimi. Siis niitä on useita ja lauluillasta tulee epäonnistunut. Mikä vikana? Onko levyt piraattteja vai eikö laitteet toista levyä. Miten johonkin paikkaan on voitu ostaa niin paljon toimimattomia levyjä?
1375
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kyse voi olla niinkin yksinkertaisesta kuin laitteen huollon tarpeesta. Kuten saatat arvata laitteet ovat käytössä joka ikinen päivä. Ne ovat paikassa jossa on tupakansavua ja luonnollisesti kaikkea epäpuhtautta ilmassa. Pakostakin esim. 200-paikkainen dvd/cdg-soitin siinä kerää pölyt ja paskat itseensä. Joskus toki voi olla kyseessä itse toistettavan levyn epäpuhtaus (sormenjälki tms).
Sattui, kumma kyllä, juuri eilisiltana tällainen tapaus, jossa asiakas halusi laulaa cdg-levyltä ja emme saaneet laulua kunnialla loppuun vaikka vaihtoehtolevyjäkin oli kaksi. Olitko se kenties juuri sinä? No joka tapauksessa otin asian tietenkin puheeksi omistajan kanssa ja hän kertoi jo ostaneensa uuden laitteen ja huollattavansa nykyisen varakoneeksi. Uusi laite saadaan viikon sisällä, Luojan kiitos!
Yksi asia on kuitenkin varma, ravintolalla ei ole varaa soittaa piraattilevyjä, siitä aiheutuvista sanktioista ei kukaan selviä (onhan noita tapauksia nähty), eli alkuperäiset levyt ovat kyllä käytössä!!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


laulattais kirjoitti:

Ihmettelemme kaverin kanssa yhtä asiaa. On karaoke-paikkoja joissa eng.-kieliset levyt eivät toimi. Siis niitä on useita ja lauluillasta tulee epäonnistunut. Mikä vikana? Onko levyt piraattteja vai eikö laitteet toista levyä. Miten johonkin paikkaan on voitu ostaa niin paljon toimimattomia levyjä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu