onneks anoppi kuolee ensin

neuvoja olet! Siis toivot toisen kuolemaa. Missä niin on määrätty, että anoppi kuolee ennen miniää?

Mistä tiedät kuka ensin lähtee?
Elämä on arvaamatonta eikä vahinko tule kello kaulassa.

omasta anopistaan ja mitähän mahtaisi olla mieltä vaimostaan jos saisi tietää mitä vaimo tänne kirjoittelee. Kaikenlaisia pölhöjä...

kotiin muuttoon.

Ulko ovi on valtakunnan raja.
Oletko joku 15v. toisaalta jo tuon ikäisillä on useimmiten kehittyneenpi ajatus maailma.

Pointtisi oli ilmeisesti oikean ja väärän erottaminen.
Uskovia on monenlaisia. Mihin uskoo...Itse uskon, että Jumala rakasti maailmaa niin paljon, että antoi ainoan poikansa, ettei yksikään joka Häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iänkaikkisen elämän.

Uskon siis, että Jeesus on sovittanut meidän kaikkien synnit ja vääryydet, kaikkihan meistä on Jumalan kirkkautta vaille, siis erehtyväisiä ollaan. Uskomalla, että Jeesuksen uhrautumisen kautta meillä on oikeus lähestyä kaikkivaltiasta Jumalaa Pyhän Hengen kautta, ei tee uskovastakaan täydellistä tässä ajassa.

Lain alta armon liittoon voi tulla jokaisen uskovankin kompastuskivi. Ei meistä yksikään voi teoillaan kerskata olevansa kaikkitietävä, Jumalan armoa viisauskin on.

Olen itse myös anoppi x2. Tulevaisuudessa toivottavastix4. Kirjoituksesi pisti miettimään, osasinko itse kasvattaa jo aikuiset lapseni Jumalaa kunnioittavaksi ja Hänen sovitustyöhönsä elämänsä perustavaksi. Rehellisesti sanottuna en, sillä en ymmärtänyt tätä armoa yhtään. Olin kasvanut yhteiskunnassa, jonka arvot ovat maallisia korostavia(suorituskeskeista, ihmisten ihailua, rahaa ja mammonaa perusarvoina pitävää)
joten vasta omien arvojeni muuttuessa Jumalan rakkauden ja armon viitekehyksessä elämään koen että vaikuttaminen jo aikuisten lasteni kasvatukseen on suoranaisesti vajavainen.

Huomaan, miten erilaista onkaan kasvatustyötä ja elämää yleensä elää kun Jeesus nimi on ankkuri elämässä. Arvo, jota ei vuosituhansien vainotkaan ole lopettaneet. Arvot, jotka edelleen elävät kaikkien sitä tahtovien sydämissä.

Vaikka en minä kyllä opettanut lapsia ennen uskoon tuloanikaan valehtelemaan, enkä vastuuttomuuttakaan. Voisiko olla, että maailma on todella raaka ja kyynärpää taktiikka totista totta elämässä, jossa ei auktoriteettinä ole Jumala, vaan pieni ihminen suurine egoineen.

Elämä on armotonta ilman armoa, kumman sinä tahdot valita? Miten sinä toivot omien lastesi puolisoiden sinusta aikanaan sanovan? Rukoilen puolestasi, että valitset rakkauden tien. Siunausta elämääsi.

miten itse suhtaudut rehellisyyteen. Oletko tosiaan aina valehtelematta, tunnetko totuuden kun sitä niin pilkaten toisilta odotat?Miten sinut on kasvatettu ?

Aloitat tekstin, onneks anoppi...
Osaatko ottaa vastuun tekemisestäsi, on todella ajattelematonta todeta näin. Anteeksipyyntö lienee paikallaan silläkin joka toivoo toisen kuolemaa. Jaksa jaksa, kasva kasva, mikäli se sinulle suodaan.