tänään haluavansa eron. Yhdessä kahdeksan vuotta joista 1.5 naimisissa. Meillä on myös kolme ja puolivuotias poika. Vaikeuksia on ollut,mutta en olisi uskonut tälläistä:( Olen aivan shokissa. Mies oli yön kaverillaan ja sanoi tulevansa viim. ma viemään pojan hoitoon. Miten ihmeessä saan elämäni järjestykseen?
Aviomieheni
ilmoitti
61517
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
olin itse viisi viikkoa sitten.. vaikeaa on ollut mut ehkä tämä pikkuhiljaa helpottaa. yritä vaan jaksaa et ole yksin, meitä on yllättävän monta samassa tilanteessa. päivä kerrallaan muuta ei vaadita.. voimia niitä tarvitaan
Hei,
minulle kävi samalla tavalla tuossa viime joulukuussa. Mies yllättäen ilmoitti erohalustaan ja pisti samantien tuulemaan. Yhdessä oltiin vajaa 20 vuotta ja 2 lasta saimme aikaiseksi.
Alku oli aivan järkyttävää. Kaiken lisäksi se oli mieheni, joka käyttäytyi aivan käsittämättömällä tavalla. Olisin käytöksen ymmärtänyt, jos minä olisin ollut se lähtijä, mutta tässä tapauksessa en: käsittämättömiä lausuntoja, lapsellista käytöstä, uhittelua ja kouhotusta.
Meni noin neljä kuukautta kunnes se KAIKISTA vaikein aika oli takana (tähän mennessä). Hiljalleen kului jopa päivä/-iä, etten itkenyt. Välillä tuli surullinen olo, kun jokin muistutti entisestä, mutta niin sitä vain päivä kerrallaan eteenpäin mentiin.
Tänä päivänä olen asian kohtuullisen hyvin hyväksynyt. Harkinta-aika meni upeen noin viikko sitten ja luulisin, että mieheni on hakenut lopullista eroa. Kesälomalla oli välillä vaikeaa, kun tunsin itseni yksinäiseksi ja ryvin itsesäälissä, kun lomailin lasten kanssa ja näin kokonaisia perheitä pitämässä hauskaa. Mutta hammasta purren siitäkin selvisin. Lisäksi surua tuotti se, kun tajusin harkinta-ajan umpeutuneen ja tajusin, että avioliittoni on pian ohi.
Eli kyllä avioerosta selviää myös se jätetty osapuoli. Nykyään tulemme kohtuullisen hyvin exän kanssa toimeen. Hänen käytöksensä on muuttunut fiksuksi. Pikkulinnut ovat kertoneet, että häntä kaduttaa lähtönsä, mutta ylpeys ei anna periksi tunnustaa minulle. Itse olen nyt sitä mieltä, että mennyttä mikä mennyttä. Alku vuodesta vielä toivoin, että palaisimme yhteen, mutta en enää. Rakastan häntä edelleen, mutta käytöksellään hän rikkoi väliltämme sen jonkin. Uutta kumppania minulla ei ole, enkä ole edes etsinyt.
Voimia ja jaksamista! Usko pois elo helpottaa päivä päivältä. Tiedän, että sinulla on edessä vaikeat ajat, mutta kyllä niistä selviää. Itse löysin täältä netistä monta hyvää keskustelupalstaa, joiden kautta olen saanut juttuseuraa, lohtua saman kokeneilta, uusia ajatuksia, tekemistä ja paljon muuta. Olen tänä vuonna surffannut enemmän kuin aikaisemmin koko elämäni aikana yhteensä.
Pidä itsestäsi ja lapsestasi hyvää huolta! Tsemppihalaus
toipilas
Hei, voitko vinkata mita muita keskustelupalstoja/nettisivuja loysit eroon liittyen? Tarvitsen kipeasti kaikupohjaa kaikille naille ajatuksille, jotka myllaavat paassani mieheni ilmoitettua yllattaen, etta haluaa eron...
erittäin hyvä keskustelupalsta sivuilla eroperhe.net
Hei,
kaikki suinkaan eivät ole avioeroon liittyviä sivuja. Ylipäätään kaikenmaailman keskustelupalstoja olen kahlannut.
Tässä kuitenkin semmoisia, jotka tavalla tai toisella liittyvät avioeroon ja sen jälkeiseen elämään. Esim. tuolta uusperheellisten puolelta löytyy mielenkiintoisia juttuja, vaikka uusperheellinen en olekaan. Luin niitäkin, jos vaikka joskus on mulle tai exälle ajankohtaista. MM. noita sivuja olen tutkaillut, vaikka kaikki asiat eivät juuri nyt ole minulle ajankohtaisia.
http://www.stresscode.fi/forums/supli/?cmd=showforums
http://www.tukiasema.net/keskustelu/list.asp?fid=6&p=1
http://www.healingeagle.net/Fin/Irene/Irene.html
http://www.eroperhe.net/?core=pelasta
http://plaza.fi/ellit/keskustelu/
Tässä sinulle joksikin aikaa tutkailemista.
Tsemppiä edelleen.
toipilas
Tämä surfailu on kivaa puuhaa. Voi samalla pestä pyykkiä, kuunnella radiota.
Kävin kurkkaamassa eroperhe.net sivua. Tuttuakin tutumpaa asiaa. Tuskin on enää asiaa, jota en tietäisi avioeroasioissa.
Olen eniten kuluttanut www.plaza.fi/Ellit sivuja.
Ne uudistuivat keväällä ja ovat entistäkin ehommat.
Olen nyt huvikseni käynyt rupattelemassa Lapsettomat/Vela-keskusteluissa.
Viha ja raivon tunne jyllää lähes joka palstalla.
Melko hyvin jo jättämisestä toipuneena tekee hyvää kaydä lukemassa muiden uhoamista melko jonninjoutavistakin asioista.
Minullakin on pitkä liitto takana ja kaksi jo aikuista lasta.
Mies sekosi sananmukaisesti ja kävi viikonlopun jälkeen asentamassa lasten telkkarin pleikkaria varten.
Melko klassinen juttu mitä olen näitä nettijuttuja lukenut.
Avioeromme sisältää erittäin koomisia piirteitä.
Olen laittanut kaiken leikiksi, mutta miehen uusi tosikkovaimo ei ymmärrä savolaista huumoria.
Mistä lie kotoisin.
Uusioperhe on minulle kauhistus. Nautin suunnattomasti vapaasta elämästä. En sitoudu enää yhtään mihinkään. Olenkin kirjoittanut Ellien Säästöpossupalstalla, että kirjoitan nimeni alle ainoastaan Alepan kassakuittiin.
En haaveile Elisabeth Taylorin jutusta, jossa mennään saman miehen kanssa kaksi kertaa vihille.
Kerta vihkaisu riitti minulle. Sen minkä lupasin myös pidän. Rakastan miestä kuolemaani asti ja varmasti senkin jälkeen ikuisesti. Jos Jeesus pitää puheensa, niin olemme sitten ikuisissa häissä. Hyvää kannattaa odottaa.
Tämä maallinen taival on hetki vain iankaikkisuudessa.