Olen "yksin" kasvattanut lapseni joka on nyt 3.vuotta ja sanoo minua eli äitiä myös isäksi. Minua se ei haittaa laisinkaa päin vastoin otan sen kohteliaisuutena koska tottahan se on. Olen sekä äiti että isä.
Rauhallista joulun odotusta.
Rauhallista joulun odotusta.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Olen kasvattanut yksin 3 lasta, 2 jo maailmalle ja 1 on murkkuiässä. Voin todeta samoin, ettei lapset äitiä tarvitse, varsinkaan nykytyylistä itsekeskeistä. Mistäkö luulet noitten huonosti käyttäytyvien ja epäsosiaalisten juurettomien hörhöjen sikiävän. Yhä useammin taustalta löytyy veltto itsekäs "empaattinen" yh-äiti.
T: 1yh-iskä
Minäkin tunnen monta yh äitiä jotka luulevat olevansa sekä isä että äiti.
Varsinkin poikien kanssa tulee ennemmin tai myöhemmin ongelmia. Itse olisin kyllä huolissani jos lapseni rupeaisivat sanomaan minua äidikseen:).
Kuntien sosiaalitoimistot on täytetty näillä vasemmistofeministeillä, jotka on pakatty täyteen mies-ja isävihaa. Suomessa ei ole ainuttakaan isämyönteistä lastenvalvojaa.
Lastenvalvoja.
ja fiksun tuntutuinen mies olikin.
ajatteli lapsia ensisijaisesti
AINA lapsi kaipaa toistakin vanhempaa oli sitten isi tai äiti yh:na.
Ei tuon ikäinen sitä niin hyvin vielä ymmärrä varsinkin jos olet koko ajan ollut yh:na.
Kyllä kun se muksu siitä kasvaa, ja ymmärtää että kavereillakin opn isit, hän alkaa kyselemään kaiken maailman asioita isistä.
Kyllä meidät pojasta ainakin huomasi että kaipasi isiä pari ekaa yötä ja päivää kun isi muutti pois, vaikka hän on topdella paljon pienepi kuin sinun lapsesi.
Et sinä saa esittää isiä lapsellesi, sillä hänellä on jo sellainen. Tilannettasi en tarkalleen tiedä, mutta jokaisella lapsella on oikeus isään vaikkei mikään maailman paras olisikaan. Älä ala vähättelemään isän osuutta lapsen elämään. Se on todella merkittävä!!!!
kukapa kissan hännän nostaa jos ei kissa itse!
ehkä sinulla on käänteinen itsetunto ongelma: luulet itsestäsi liikaa....
Olen neljän lapsen yh, lapset 1-8v. Kaikki tyttöjä, mutta silti isää tarvitsevat : tarvitsevan isän kehumista miten ihania prinsessoja ovat, tukemaan, vahvistamaan naiseuttaan jne. Mutta isä ei halua. Ei kuulemma jaksa ja siitä taistelen. Lapsillani on oikeus isään ja toivon että isän silmät avautuisivat näkemään sen asian. En voi olla isä lapsilleni enkä sitä koskaan halua. Joten älkää koskaan äidit estäkö lapsiltanne mahdollisuutta tavata isäänsä jos siihen vain mahdollisuus on. Luopukaa omasta kaikkivoipaisuudestanne sillä isän paikkaa ette koskaan pysty täyttämään.
Itse olen yksin kasvattanut kaksi lasta 16 v ja 11 v. Olen ollut yh jo 9 vuotta joten lapset olivat suht pieniä kun erosin. Voin kyllä sanoa että isä on lapselle valtavan tärkeä. Itse olen tehnyt aina kaikkeni että lapsilla on säilynyt mahdollisimman läheiset välit isäänsä, vaikka ei se aina ole ollut helppoa. Siinä kysytään valtavaa itsehillintää kun omat välit exään ovat huonot (varsinkin ensimmäinen vuosi eron jälkeen) ja pitää yrittää pitää lapset riitojen ulkopuolella ja antaa rakastaa samalla lailla äitiä ja isää eikä laittaa valinnan eteen että lapset joutuvat valitsemaan puolen.
Kyllä nämä asiat sinulekkin tulevat aivan varmasti eteen, lapsesi ei ole pieni iänkaiken ja varmasti tulet vielä kuulemaan lapseltasi kyselyä isästä. Jos sinulla vain on mitään mahdollisuutta saada lapsesi isää mukaan lapsen elämään tee kaikkesi sen eteen, ajattele vain lastasi älä itseäsi vaikka olisit kuinka katkera lapsesi isällä. Se on satsaus lapsesi tulevaisuuteen ja varmasti kannattava!!!!
on vain siis oma kokemus, mutta olen elänyt isättömänä. Ja vieläkään 25-vuotiaana en kykene hyväksymään asiaa. Eli isän kaipuu on suuri. Koulussa esiteltiin perhettä ja toiset lapset tietenkin kyseli, että missä sun isä on.. haavoittavaa pienelle lapselle, itse sorruin valehteluun, eli kerroin mitä ihmeellisempiä selityksiä siitä, missä isäni on..
siis törkeintä mitä omalle lapselle voi tehdä on riistää isä tai äiti häneltä.
toivottavasti kirjoituksesi on pelkkä provo, sillä tällanen asia on todella kipeä..
Ei minulla ole ollut isiä. En ole koskaan kaivannut isiä enkä kaipaa nytkään.
lapsellasi on oikeus isään, kuten meillä kaikilla.. miksi riistät sen lapseltasi?
Miten joku äiti voikin olla noin typerä(tyhmä?)!!Sinäkö se tiedät tarvitseeko lapsesi isän?Tottakai tarvitsee!!Kaikkihan me tarvitsemme isän sekä äidin.Itse olen 37.vuotias, enkä ole isäni kanssa missään yhteydessä(hänen päätöksensä)ja täytyy sanoa,ettei kovinkaan moni tiedä miten se minuun koskee.Nyt itselläni on perhe ja viisi lasta ja ei tulisi mieleenikään jos joskus eroaisin,etteivät lapset saisi tavata isäänsä,lapsethan ovat meidän yhteisiä,eivät vain minun.
Tyttäreni on jo täysi-ikäinen ja tavannut isäänsä siten miten se on ollut mahdollista pitkän välimatkan takia. Vastuuta isä ei juurikaan ole kyennyt ottamaan, vaikka tapaamiset sainkin taisteltua läpi.
Ja isän ikävä on ollut koko ajan valtavana. Tyttö on sanonut, ettei hänellä ole isää eikä ole koskaan ollutkaan.
Jo lapsen psyykkisen kehityksen kannalta suhde isään on tärkeä. Lapsi, jolta puuttuu isä tai isään rinnnastettava läheinen, rakasta mieshenkilö, kasvaa tavallaan vajaaksi, kuten nimim. auriko itsekin on.
Pitipä isä yhteittä lapseen tai ei, ovatpa tapaamiset miten harvoin tahansa, lapselle on tavattoman tärkeää, että hänellä on isä jossakin, isä, jonka hän tapaa ja jonka kanssa hän saa olla.
Teet karhunpalveluksen lapsellesi, kun kiellät häneltä OIKEUDEN isäänsä!
Olet tavattoman itsekäs, ajattelet vain itseäsi. Mitä äitiyttä/huoltajuutta se sellainen on? Tottakai lapsesi pärjää ja sanoo sulle mitä sitten sanookin: ei 3- vuotias, eikä vielä 7-vuotiaskaan omalla suullaan puhu, hän toistaa äidin mielipiteitä varsinkin, jos äiti on jo kehdosta asti aivopessyt hokemillaan lapsen tiettyyn ajatteluun.
Aina on poikkeuksia.
Minun äitini oli yksinhuoltaja enkä minä osannut kaivata isää. Näin hänet muutaman kerran vuodessa ja joskus isompana useammin. Teini-ikäisenä hän oli meillä viikonloput ja se oli hankalaa aikaa, kun olimme aivan erilaiset. Vielä yli kaksikymppisenä en voinut olla paria päivää kauemmin hänen lähellään, niin kaukana toisistaan ajatusmaailmamme on. Läheisyys oli hyvin rasittavaa puolin ja toisin. Nyt yli kolmekymppisenä osaan jo välttää puheenaiheita joissa olemme eri linjoilla. Jos emme mene syvällisiin niin tulemme jo oikein hyvin toimeen.
Pahimmillaan kerkesin toivoa etten olisi isääni koskaan tavannut että voisin kuvitella hänet mieleisekseni.
Isäni on niitä miehiä jotka ihmettelevät mikä kumma saa naisen haluamaan lapsia, lapsethan on niin meluavia ja vaativia ja niissä on kiinni pitkän aikaa. Samoin hän nuorempana piti naisia vain taloudenhoitajinaan, nainen pesi pyykit, laittoi ruoan ja oli käytettävissä vuoteessa. Jos tuli erimielisyyksiä niin hän meni toisen naisen luo. Opin jo ennen kouluikää olemaan hiljaa kun isä oli käymässä että hän ei lähtenyt pois.
Onneksi näyttää siltä että ihminen voi muuttua.
Olen sitä mieltä että joskus lapselle on eduksi että hän ei tunne isäänsä tai äitiään jos tämä on hänet hylännyt.
Aurinko on nimimerkkisi, mutta ei se kylla sinulle sovi !!! Ajattele lapsesi parasta alaka omaa itseasi. Jos sinulle ei ollut isia niin haluatko saman kohtalon ja saman elaman lapsellesi. Isan merkitys on lapsen elamassa suuri aivan kuten aidinkin, molemmilta opitaan tarkeita asioita. Oleppa hyva ja mene kirjastoon ja lainaa lapsen kehityspsykologian kirja ja mieti asioita. En tieda tilannettasi, mutta sen tiedan etta iseja ei sovi unohtaa. Ala kasvata lapsestasi katkeraa miesvihaajaa vaan opeta hanet rakastamaan myos miehia. JA HUVITTAVINTA OLI TAMA TEKSTISI, ETTA LAPSI KUTSUU SINUA MYOS ISAKSEEN ..HMMM JOS IKAA ON VASTA 3V NIIN SE ON KYLLA AIKA LUONNOLLISTA SEN IKAISELLE. SANOOHAN OMA 4V TYTTARENIKIN ETTA HAN MENEE PARHAAN TYTTOKAVERINSA KANSSA NAIMISIIN VAIKKEI IHAN 4V VIELA TAIDA OLLA VALMIS HOMO SUHTEESEEN :)
Joten kylla se sinunkin poikasi viela oppii huomaamaan etta aitihan se siina on eika isi ja jollei opi niin ei muuta kuin laakariin, kylla sukupuoliroolit ovat lapselle tarkeita. hohhoijaa koitappa parjata lapsesi kanssa ja opeta hanet rakastamaan ihmisia katsomatta sukupuolta.
...on nykyinen mieheni. hänellä ei koskaan ole ollut isää. Äitinsä teki sellaisen päätöksen että lapsesta ei edes kerrota isälle... Mieheni isästä puhuminen on kuin kiellettyä. Katkeruutta kyllä löytyy anoppia kohtaan. Miten voi tehdä noin lapselleen? Samat sanat hänkin on sanonut minulle: "ei semmosia isiä tarvita". Olisi edes antanu pojan isälle mahdollisuuden. Anoppini kuitenkin tuntee hänet ja tietää hänellä olevan lapsia, mieheni puolisisaruksia... Miehelläni on erinäisiä psyykkisiä ongelmia, lähinnä pelkotiloja. Johtuisiko lapsuudesta joka ei kolmen lapsen yh-äidin kanssa ollut kovin helppo? Esikoisena on saanut koko elämänsä esittää perheen isähahmoa, kuunnella rahahuolet yms. Väittäisimpä että isän kanssa olisi ollut paremmin.
Huoh. Tähän ei voi nyt muuta sanoa kuin sen totuuden, että yhteiskunnan tulisi tarkemmin kontrolloida millaisilla kasvatusmenetelmällisillä tiedoilla ja taidoilla varustetut ihmiset saavat hankkia jälkeläisiä.