Kysymys

Koska olen vain likainen, rasvainen mies, tulin tänne kysymään viisaammiltani neuvoa (siis naisilta). ;)

Onko esimerkkitilanne puhdas vahinko vai ei?

--- Case ---

Opiskelija A (mies), opiskelija B (nainen), opiskelevat samassa oppilaitoksessa X. Eivät ole samalla luokalla, eivätkä tunne toisiaan. Näkevät vain joskus sattumalta toisensa käytävällä.

Eräänä aamuna opiskelija A ja opiskelija B sattuvat yhtäaikaa oppilaitoksen pääovelle. Opiskelija A on hieman edellä ja menee ovista ensimmäisenä. Hän työntää perässään tulevalle opiskelija B:lle oven auki. Opiskelija A:n käsi viipyy ovessa noin sekunnin pari, jolloin opiskelija B ottaa ovesta kiinni niin, että heidän kätensä koskettavat toisiaan. Opiskelija A jatkaa eteenpäin tuulikaapin läpi ja saapuu toiselle ovelle ja työntää myös sen perässään auki. Sama toistuu eli kulkijoiden kädet kohtaavat myös jälkimmäisellä ovella.

Onko kyseinen tapahtuma vain puhdas vahinko, vaikka se tapahtuu kaksi kertaa peräkkäin? Sitähän ei toisaalta tiedä kukaan muu kuin opiskelija B (nainen).

Itse olen opiskelija A (mies) ja kuittasin tapahtuman pelkkänä vahinkona. Asia jäi kuitenkin hieman mietityttämään, koska kosketus ei tuntunut mitenkään epävarmalta.

Mielipiteitä?
10969
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Tuntuu vähän siltä, että sinulla on liian paljon aikaa ajatella... Enpä usko, että tilanteessa oli mitään sen kummempaa, eiköhän tuo B muutoin muutenkin hakeutuisi seuraasi. Jos toisaalta olet itse kiinnostunut kyseisestä henkilöstä, tee aloite ja ota häneen kontaktia. Muussa tapauksessa unohda koko juttu. Melkein naurattaa, millä sitä välillä aivojansa rassaakaan.

Äänestä
  • Toisilla on nykyään liikaa aikaa ajatella. Elämän pitäisi olla pelkkää taistelua olemassaolosta, niin ei jäisi aikaa kirjoitella tällaisia turhanpäiväisyyksiäkään. ;)

    Äänestä

...että opiskelija A on opiskelemassa insinöörin jaloon ammattiin :)

Äänestä
  • Voi jum*****. ;)

    Välittyykö sekin rivien välistä bittivirran sille puolelle, vaikka en ihan ins. opiskelija olekaan.

    Täytyy vissiin palata loogisten ongelmien pariin. Ne, kun ovat ainoita ymmärtämiäni asioita. ;)
    Onneksi on hyvä sentään jossain, vaikka välillä kyrsii omistaa suuri osa ajastaan harmaalle matolaatikolle.

    Äänestä

...toinen kerta ei ollut enään vahinko, eli jos nainen olisi ensimmäisen kosketuksen kokenut epämiellyttäväksi, hän olisi toisen oven kohdalla varmistanut, ettei kosketusta enään pääse tapahtumaan.

Äänestä

Opiskelijan B tapa aukaista ovi näyttää olevan semmoinen, että kävi viipyy pitimessä kauemminkin. Jos haluat olla varma asiasta, sinun tulee tehdä tästä tutkimus. Hengailet ovan lähettyvillä ja katsot kun opiskelija B saapuu ja avaa oven. Mittaat sekuntikellolla opiskelija B:n viipymisajan kahvalla ja toistat mittauksen useamman kerran. Mittaa myös kahvassa viipymisaika kun menet itse opiskelijan B takana. tähän voit pyytää jotain opiskelijaa C ajan mittajaksi.

Sitten vertailet mittaustuloksia keskenään. Ota molemmista tuloksista keskiarvo. Jos mittausaika silloin kun sinä tulet perässä on suurempi kuin normaalissa oven avauksessa, voit epäillä että opiskelija B toimii tietoisesti näin. Hän haluaa koskettaa kättäsi. Jos taas mittausajat ovat suunnilleen samoja voit olettaa että opiskelija B:n tapa avata ovi on semmoinen että kätenne joutuvat kosketuksiin.

Äänestä
  • Alussa kirjoitusvirhe siis Opiskelijan B tapa avata ovi näyttää olevan semmoinen, että käsi viipyy rivassa kauemmin.

    Tämä vastaus perustui sitten naisen logiikkaan.

    Äänestä

  • Tuohan kuulostaa peräti järkeenkäyvältä.

    Kaikkien mahdollisten mittavirheiden eliminoimiseksi ajattelin valjastaa avuksi myös opiskelijat D:n, E:n, F:n ja G:n. Ja jotta mit-
    taajien sukupuoli ei vaikuttaisi tulokseen (ihmiset saattavat tiedostamattaan suosia jompaa kumpaa sukupuolta), täytyisi tämän mittaajajoukon koostua tasapuolisesti niin miehistä kuin naisista.

    Nyt täytyisi vain keksiä joku hyvä veruke, millä opiskelija B saataisiin kävelemään samasta ovesta sisään noin 10 kertaa peräjälkeen, jolloin mittahenkilöt voisivat suorittaa kaikki mittauksensa valvotuissa ja yhdenmukaisissa olosuhteissa. Suurempi pulma onkin, miten hänet saadaan tämän jälkeen kävelemään edelleen 10 kertaa ovesta läpi opiskelija A kannoillaan. Tai jos hän pitääkin siitä, että hän saa tulla opiskelija A:n perässä ovista sisään.

    Noh, näistä mittauksista päräytetään kuitenkin sitten keskiarvo vähintään kymmenellä desimaalilla, niin johan aletaan olla jäljillä.

    Ja kuka sanoi ettei naisten käytös muka ole loogista. Tämähän on selvää pässinlihaa, simppeliä matematiikkaa. Tällä tavalla se homma etenee. Kiitoksia nyt vallan gauhiasti. ;)

    Äänestä

  • Opiskelija kirjoitti:

    Tuohan kuulostaa peräti järkeenkäyvältä.

    Sinullapa on mittaukset edessä. Ehkä tuo laajempi mittaus vaatii jo opiskelijan B tietoisuuden että häntä mitataan ja siksi se saattaa vääristää tulosta. Jos B ei tiedä mittauksesta mitään hän voi toimia eri lailla. Mutta kehiteltävää alkuperäisessä mittauksessa onkin.

    Kerro täällä sitten tulokset. Kiinnostavaa tietää oliko opiskelijan B käytös poikkeavaa normaalista tavasta aukaista ovi.

    Niin yritinkin sanoa, että ei se ole sukupuolesta kiinni miten asioita ajattelee. Jotkut ovat loogisempia kuin toiset. Opiskeluala saattaa vaikuttaa loogisuuteeni. Tietenkin ihminen aina haluaa yleistää ja tehdä yleistyksiä, jotta ympäröivää maailmaa olisi helpompi ymmärtää. Minä ainakin pidän miehiä ja naisia yhtä loogisina. Poikkeamat loogisuudesta vaihtelevat yksilöittäin.

    Äänestä

..hei panko toista halvalla. Haukutte turhaksi jätkäksi ja jopa insinööriopiskelijaksi. Mieshän on romantikko, ja sellainen luettakoon miehelle eduksi.
Tuollainen pohdiskelu se on mikä ylläpitää toivon kipinää täällä synkkyyden ja pottumaisten ihmisten keskellä. Sillä ajatuksella että neito tarkoituksellisesti olisi koskettanut elää monta päivää. Itse elän aina uudelleen nuo kymmenen sekuntia talvella 1977, jolloin sain aikaiseksi katsekontaktin, tiedättehän sellaisen kunnollisen joka aiheuttaa imua rintalastan alla, nuoren naisen kanssa joka istui ykkösen keltsussa Turun kauppatorilla matkalla satamaan. Itse olin ylittämässä Kauppiaskatua kun pysähdyin siihen paikkaan enkä päässyt liikkeelle. Varmasti hölmön näköinen hymy naamalla seisoin keskellä katua, autot väistelivät parhaansa mukaan enkä saanut millään katsetta irroitettua tytön katseesta. Onneksi linja-auto lähti liikkeelle, muuten olisin varmasti vainaa.
Kyllä. Olen sitä mieltä että tahallaan se tyttö opiskelijan kättä kosketti.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Opiskelija kirjoitti:

Koska olen vain likainen, rasvainen mies, tulin tänne kysymään viisaammiltani neuvoa (siis naisilta). ;)

Onko esimerkkitilanne puhdas vahinko vai ei?

--- Case ---

Opiskelija A (mies), opiskelija B (nainen), opiskelevat samassa oppilaitoksessa X. Eivät ole samalla luokalla, eivätkä tunne toisiaan. Näkevät vain joskus sattumalta toisensa käytävällä.

Eräänä aamuna opiskelija A ja opiskelija B sattuvat yhtäaikaa oppilaitoksen pääovelle. Opiskelija A on hieman edellä ja menee ovista ensimmäisenä. Hän työntää perässään tulevalle opiskelija B:lle oven auki. Opiskelija A:n käsi viipyy ovessa noin sekunnin pari, jolloin opiskelija B ottaa ovesta kiinni niin, että heidän kätensä koskettavat toisiaan. Opiskelija A jatkaa eteenpäin tuulikaapin läpi ja saapuu toiselle ovelle ja työntää myös sen perässään auki. Sama toistuu eli kulkijoiden kädet kohtaavat myös jälkimmäisellä ovella.

Onko kyseinen tapahtuma vain puhdas vahinko, vaikka se tapahtuu kaksi kertaa peräkkäin? Sitähän ei toisaalta tiedä kukaan muu kuin opiskelija B (nainen).

Itse olen opiskelija A (mies) ja kuittasin tapahtuman pelkkänä vahinkona. Asia jäi kuitenkin hieman mietityttämään, koska kosketus ei tuntunut mitenkään epävarmalta.

Mielipiteitä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu