Eräänä kauniina aamuna heräsin ja tajusin, että olen tehnyt elämäni pahimman virheen jättäessäni exäni. Aiempi ahdistus ja välinpitämättömyys muuttuu simsalabim, kuin taikaiskusta kiinnostukseksi ja sydäntä riipiväksi kaipaukseksi kun kuulee toisen jo seurustelevan tahollaan. Tuntuu, ettei ole sellaista tuntia tai saati päivää etten häntä miettisi ja vatvoisi mielessäni vanhoja asioita. Olen keskustellut exän kanssa ja kertonut tunteistani, joten pallo lienee nyt hänellä...
Vaikka paluuta entiseen ei enää ole niin miten selvitä tästä helvetillisestä ikävästä täysijärkisenä? Olisin oman ylpeyteni takia jo aika luovuttaa....
Miksi on vain niin vaikea hyväksyä ja hyvästellä?
Vaikka paluuta entiseen ei enää ole niin miten selvitä tästä helvetillisestä ikävästä täysijärkisenä? Olisin oman ylpeyteni takia jo aika luovuttaa....
Miksi on vain niin vaikea hyväksyä ja hyvästellä?
Vastaukset 4
Vanhimmat
että naiset sanovat ensin ja ajattelevat vasta
sitten. Ajatteleppa ensin rikoit yhden sydämen
ja myöhemmin omasi.Luulempa että saat lähiaikoina
omasta kumppanistani samoin tuntevan,kristalli-
pallostani näkyy sellaista.
Veit sanat suustani...
Itse olen se jätetty osapuoli joten tämä ikävä on kai ymmärrettävämpää, mutta ei se helpota oloa yhtään =( Erostani on jo yli vuosi ja tuntuu että tämä kaipaus vain syvenee. Tiedän menettäneeni sen oikean, sielunkumppanin ja se tekee todella kipeää. Elämässäni on paljon uusia ihmisiä, mutta kukaan heistä ei pysty antamaan sitä minkä menetin, turvaa ja iloa. Emme juurikaan ole olleet yhteydessä exäni kanssa kuin nyt viime aikoina pakon edessä. Tajusin että kaipaan ehkä eniten sitä ystävyyttä joka oli välillämme. Minua on mahdoton rakastaa joten olen siitä ajatuksesta luopunut kuten exäkin aikoinaan. Voiko edes sitä ystävyyttä saada mitenkään takaisin? Kaipaan niitä hetkiä kun ei tarvinut sanoa sanaakaan kun toinen osasi olla tukena.
On vaikea käsittää mikä merkitys tällä kaikella on? Olen ehkä kasvanut ihmisenä, mutta tuntuu turhalle kun sen takia täytyy menettää kaikki mikä on elämässä tärkeintä.
Olen ns jumissa menneen ja tulevan välissä ja kumpikin vaihtoehto tuntuu vievän samaan loppupisteeseen, henkiseen kuolemaan
Mieli muuttuu, sellaista sattuu. Mutta samaan virtaan ei voi hypätä toista kertaa. Olit kuitenkin rehellinen, pallo on nyt hänellä. Jos hän ei tule takaisin, opit ehkä jotain itsestäsi. Kiinnostais kovin tietää oletko oivaltanut miksi luovuit hänestä silloin?
Olen oivaltanut kyllä. Syy oli minussa- olin rakastunut mutten siinä tilanteessa voinut sitoutua.. Hankala tilanne se kyllä oli.
Mutta tällä hetkellä elämä on tosi hankalaa ja vaikeaa ilman häntä.
Tosin on tässä vaiheessa itsekästä alkaa ruikuttaa, mutta tunteilleen ei mahda mitään vaan niistä on pakko kertoa ja puhua.
Kunpa aika kuluisi nopeasti eteenpäin ja kipu helpottaisi.