Olen niin kyllästynyt anopin ja apen asenteeseen minua kohtaan, että nykyään pelkkä heidän näkemisensä pistää mielen matalaksi.
Suurimpana syynä tilanteeseen taitaa olla se kuuluisa "sukupolvien välinen kuilu", eli se, että minä olen nuori ja appivanhemmat jo elämää nähneitä ja kokeneita. (Ilmeisesti) nuoruuteni vuoksi minuun suhtaudutaan kuin vähäjärkiseen hupakkoon, jota pitää ojentaa, neuvoa ja vahtia joka käänteessä.
Kommentit kuten "tuleeko tuosta nyt yhtään mitään?" "joko teit sen-ja-sen, sinun pitää ehdottomasti tehdä se nyt ja näin" ja puheilleni naureskelu saavat minut näkemään punaista. Olen yrittänyt sekä suhtautua asiaan huumorilla että tehdä kohteliaasti selväksi, että kotonani elän niin kuin haluan ja olen kykenevä hoitamaan omat asiani, mutta ei... Ajoittain tuntuu siltä, että voisin toivottaa appivanhemmat sinne missä pippuri kasvaa, jos eivät muuta suhtautumistaan minuun - mutta he ovat mieheni vanhemmat enkä halua pilata välejä tai aiheuttaa riitaa.
Olen nuoresta iästäni huolimatta aikuinen ihminen. Saan työssäni kiitosta ahkeruudesta ja vastuullisuudesta, hoidan kotini hyvin, raha-asiani ovat kunnossa ja parisuhteeni voi hyvin. En näe syytä siihen, miksi minuun pitäisi suhtautua kuin vähäjärkiseen lapseen - eivätkä sitä muut teekään kuin appivanhempani. He ovat muutoin hyviä ja mukavia ihmisiä, mutta tämä asenne minua kohtaan on saanut minut vähitellen lähes inhoamaan heitä.
Toivoisin edes hiukan arvostusta ja kunnioitusta heidän taholtaan. En tiedä mihin minun pitäisi venyä, jotta toiveeni toteutuisi. Ryhtyä elämään täysin heidän mallinsa mukaisesti?
Suurimpana syynä tilanteeseen taitaa olla se kuuluisa "sukupolvien välinen kuilu", eli se, että minä olen nuori ja appivanhemmat jo elämää nähneitä ja kokeneita. (Ilmeisesti) nuoruuteni vuoksi minuun suhtaudutaan kuin vähäjärkiseen hupakkoon, jota pitää ojentaa, neuvoa ja vahtia joka käänteessä.
Kommentit kuten "tuleeko tuosta nyt yhtään mitään?" "joko teit sen-ja-sen, sinun pitää ehdottomasti tehdä se nyt ja näin" ja puheilleni naureskelu saavat minut näkemään punaista. Olen yrittänyt sekä suhtautua asiaan huumorilla että tehdä kohteliaasti selväksi, että kotonani elän niin kuin haluan ja olen kykenevä hoitamaan omat asiani, mutta ei... Ajoittain tuntuu siltä, että voisin toivottaa appivanhemmat sinne missä pippuri kasvaa, jos eivät muuta suhtautumistaan minuun - mutta he ovat mieheni vanhemmat enkä halua pilata välejä tai aiheuttaa riitaa.
Olen nuoresta iästäni huolimatta aikuinen ihminen. Saan työssäni kiitosta ahkeruudesta ja vastuullisuudesta, hoidan kotini hyvin, raha-asiani ovat kunnossa ja parisuhteeni voi hyvin. En näe syytä siihen, miksi minuun pitäisi suhtautua kuin vähäjärkiseen lapseen - eivätkä sitä muut teekään kuin appivanhempani. He ovat muutoin hyviä ja mukavia ihmisiä, mutta tämä asenne minua kohtaan on saanut minut vähitellen lähes inhoamaan heitä.
Toivoisin edes hiukan arvostusta ja kunnioitusta heidän taholtaan. En tiedä mihin minun pitäisi venyä, jotta toiveeni toteutuisi. Ryhtyä elämään täysin heidän mallinsa mukaisesti?
Vastaukset 34
Vanhimmat
Appivanhempasi ovat tyypillisiä vanhemman polven ihmisiä, jotka jotekin inhoavat maailman eteenpäin menoa ja haluavat, että asiat tehdään vuosisadasta toiseen entiseen malliin. Heidän ollessaan nuoria ihan käytännön asioiden tekeminen (ruuanlaitto alkaen kanan tappamisesta, vaatteiden pesu ilman pesuaineita jne) vaati jonkinasteista kyvykkyyttä ja he eivät ole vielä oivaltaneet, että nykymaailmassa parikymppiset ihmiset ihan oikeasti selviävät hommistaan kohtalaisen helposti. Elämä on nimittäin nykyään helpompaa ja yksinkertaisempaa. Jokainen tekee virheitä, mutta virheet eivät aiheuta kamalaa kaaosta.
Sinulla on kaksi mahdollisuutta. Kuuntelet appivanhempiesi puoli ivallista puhetta seuraavat parikymmentä vuotta "sovun vuoksi" ja koska kiltit tytöt niin tekevät. Lopulta olet niin kypsä, että olet valmis ottamaan eron miehestäsi päästäksesi elämään omaa elämääsi. Toinen mahdollisuus on sanoa ystävällisesti tai vähemmän ystävällisesti mutta ainakin jämäkästi, että olet aikuinen ihminen ja hoitanut juttusi tähänkin asti omalla tyylilläsi ja hyvin on mennyt. Appivanhempasi saattavat suuttua, mutta saattavat myös yrittää kohdella sinua paremmin tulevaisuudessa.
Milloin kaikki appivanhemmat oppivat (jotkut on nimittäin jo oppineet), että nuori polvi on nykyään huomattavasti kypsempi, oppineempi ja valveutuneempi parikymppisenä kuin parikymppiset muutama vuosikymmenen sitten. Nuoret parit asuvat alusta asti omissa kodeissaan, jonne tulee omat säännöt ja toimintatavat. Ennenhän nuoret parit muuttivat appivanhempien talouteen ja oli aika luonnollista, että sivusta tullut vävy tai miniä eli talossa talon tavalla.
sitä kunnioitusta vanhemmilta ihmisiltä.
Tuntuu vähän, että haluatte kuullakin noissa lauseissa sellaista, mistä loukkaannutte.
Kyllähän teillä tietoa toki on monesta uudesta asiasta enemmänkin, mutta vanhempi ihminen kuitenkin on käynyt elämää jo pidemmälle ja nähnyt miten koko ajan kaikki muuttuu, usein jopa paremmaksikin...,
kuitenkin heillä on se inhimillisen elämänkaaren, kaiken mitä se voi sisältää näkymä suurempana kuin teillä, sisältäen eritoten kaiken rajallisuuden, ihmiselämän heikkouden todellisuuden.
Miksi ette tyytyisi ottamaan hieman lempeämpää asennetta. Tilaa huumorille. Tilaa sietää heikkoutta, kuunnella "sydämellä" teitä vanhempaa polvea, ei niin provosoitua puheista.
Antaa vanhemman polven olla sitä, jolla on myös jotain teille annettavaa, jotain arvokastakin.
On totta, että on sellaisia, joita ei voi kuin kauhistella, mutta kaikella on syynsä ja jokaisella on siis joku osa tässä kaikessa elämän koulussa. Miksi siis ei lisättäisi sitä lämpöä, ennemmin kuin vihamielisyyttä. Jos teillä sitä on, ja toisella ei, niin antakaa...
Etkö huomaa?
Kaikki mitä sanot, sopisi neuvoksi vanhemmalle polvelle. Eli älkää aina mäkättäkö ja narisko nuorten tekemisistä ja antako sellaista kuvaa, että vain ja ainoastaan teidän tapanne elää on se oikea(tm).
Eikö vanhemmalla sukupolvella vain pitäisikin olla sitä paljonpuhuttua kypsyyttä ja "sydäntä" ymmärtää nuorempiaan ja antaa heidän elää rauhassa?
mutta entä se Asia, selvisikö yhtään.
Tottakai meidän vanhempien ihmisten pitää antaa se kuuluisa kotirauha teille, jonka itsekin haluamme...
peräänkuulutin nyt sitä vaadittua kunnioitusta ja muuta sekä sitten sitä löyhempää asennetta nipottamisen sijaan!
Kerrohan, miksi en saisi vaatia itselleni hiukan kunnioitusta? Nauttisitko itse siitä, että sinuun suhtauduttaisiin väheksyvästi ja kykyjäsi epäillen ainoastaan sen vuoksi, että olet syntynyt "väärällä" vuosikymmenellä?
Kuten sanoin, olen pitkään yrittänyt ottaa anopin ja apen kommentit ja naureskelun huumorilla. Tavatessani appivanhempani ensimmäisen kerran olin vasta teini-ikäinen, eikä minulla ollut ennakkoasenteita liittyen miniän ja appivanhempien suhteisiin. Se mikä nyt on vialla meidän välisessä kanssakäymisessä ei siis ole lähtöisin minun kuvitelmistani, vaan syntynyt ajan kuluessa todellisesta käytöksestä ja kommentoinnista.
Pystyn kyllä ottamaan vastaan neuvoja ja voin jopa niitä tarvittaessa kysyä. Totuus on kuitenkin se, että osaan neuvomattakin hoitaa kotini, laittaa ruokaa ja leipoa, ajaa autolla ja huolehtia puutarhasta; osaan silittää, pyykätä, pakastaa, säilöä ja osaan jopa ajatella itsenäisesti! Olen kyllästynyt siihen, että kykyjäni epäillään ja väheksytään, ja vielä sellaiset henkilöt, joille nämä asiat eivät edes kuulu.
Minusta tuntuu, että appivanhemmat näkevät minut edelleen sinä lukiolaisena, joka olin alkaessani seurustelemaan heidän poikansa kanssa. Missäköhän vaiheessa he ymmärtävät, että minusta on tullut aikuinen?
tällaista ! minä olen jo omat lapseni aikuisiksi kasvattanut ja elämästä ihan mukavasti selvinnyt tähän asti, 2 miniäini kanssa menee oikein mukavasti. mutta oman äitini mielestä en vieläkään kai osaa mitään. hän on jo vanhainkodissa, mutta ensimmäiset kysymykset on, oletko siivonnut, oletko jo säilönyt, keitä sitä ja sitä puuroa kun on niin hyvää....
en vieläkään saisi päättää mitä teen tai olen tekemättä.
asia johtuu varmaan siitä että on nähnyt minut joskus vuonna 60 sellaisena joka ei vielä mitään osannut !
toki kestän asian ja ymmärrän mutta näin se elämä menee ...
"nuori polvi on nykyään huomattavasti kypsempi, oppineempi ja valveutuneempi parikymppisenä kuin parikymppiset muutama vuosikymmenen sitten."
Tuo nyt on ihan paskapuhetta. Nykynuoriso ei ole yhtään sen kypsempää kuin menneen ajan nuoret. Oppineempia he ehkä ovat. Ennen ihmisten piti tehdä töitä elääkseen. Ei ollut opintotukea, minkä vuoksi monilla ei ollut rahaa opiskella. Piti tehdä töitä. Tunnen useita omien vanhempieni ikäisiä ihmisiä, joiden piti ottaa itsestään taloudellinen vastuu jo teini-iässä. Vaikka he asuivat vanhempiensa luona, heidän piti hankkia rahaa perheeseen. Nykynuoret saavat yhteiskunnalta rahaa niin, ettei työnteko ole pakollista. Omilla rahoilla voikin sitten ostaa harrastusvälineitä.
Se, että vanhempi polvi vierastaa esimerkiksi tekniikan kehittymistä, voi johtua asiasta, jonka itsekin alan pikkuhiljaa ymmärtää. Onnellisuutta ei saavuteta materialla. Hyvä koulutus ei takaa sitä, että ihminen osaa ihmissuhteita. Vanhemmat usein karsastavat joiden nuorten ostovimmaa siksi, että he tietävät että jatkuva ostaminen ei tee ihmistä onnelliseksi.
Se on kyllä totta, että nuoret parit muuttavat nuorena omaan kotiin. Ei se kuitenkaan välttämättä kerro mitään vastuusta. Sossustahan sitä rahaa saa.
Parikymppisten puheet vaikuttavat tällaisesta hiukan vanhemmalta usein naurettavilta (olen 34-vuotias). Juuri teini-iän ylittänyt vakuuttaa omaa kypsyyttään ja sitä, miten hän osaa elää niin kuin pitää. Se naurattaa siksi, että muistan itse omat ja kaverieni puheet tuossa iässä. Mikään ei ole oikeasti muuttunut. Jokainen sukupolvi sanoo nuo samat asiat. Onneksi myös jokainen sukupolvi viisastuu sitten aikanaan :)
Olen itse koulutettu ja materiaalisesti hyvin toimeentuleva, eli en ole kateellinen koulutetuille tai hyväpalkkaisille. Olen vain todennut, että ne eivät takaa fiksuutta tai onnellisuutta.
"Parikymppisten puheet vaikuttavat tällaisesta hiukan vanhemmalta usein naurettavilta (olen 34-vuotias). Juuri teini-iän ylittänyt vakuuttaa omaa kypsyyttään ja sitä, miten hän osaa elää niin kuin pitää."
En väitä tietäväni oikeaa elämisen mallia tai osaavani elää niin kuin "pitää", mitä se sitten tarkoittaakaan... Tiedän kuitenkin miten *haluan* elää ja tiedämme yhdessä, minkälainen elämäntyyli meille pariskuntana sopii. Osoittaisimmeko sitten mielestäsi suurempaa kypsyyttä, jos tekisimme kuten elämää enemmän kokeneet ulkopuoliset haluavat vain miellyttääksemme heitä?
Katson olevani asiantuntevampi omissa asioissani kuin joku ulkopuolinen, vaikka hän olisikin elänyt jo yli 30-vuotta... Eikä se ikä valitettavasti näytä kaikille sitä paljon mainostettua viisautta tuovan mukanaan.
KYLLÄ VANHEMPIEN IHMISTEN PITÄS YMMÄRTÄÄ ETTÄ AIKA MENEE ETEENPÄIN JA ITE VANHENEE TAPOJENSA KANSSA TAUSTALLE. NUORET ON TÄNÄ PÄIVÄNÄ TODELLA VIISAAMPIA KUN ENTISAJAN NUORET. JA VOI HYVÄNEN AIKA KUN KAIKKI VOISI ELÄÄ VAIN SITÄ OMAA ELÄMÄÄNSÄ.PITÄKÄÄ NUORET ITSETUNTO KORKEALLA, KYLLÄ TE PÄRJÄÄTTE. EI TARVITSE KERJÄTÄ KENENKÄÄN HYVÄKSYNTÄÄ, RIITTÄÄ KUN ITSE HYVÄKSYTTE ITSENNE. KAIKKEA HYVÄÄ TOIVOO PALJON KÄRSINYT TURHAN MAMERO 50:NEN.
SANO MISSÄ ON SELLAINEN SOSSU MISTÄ RAHAA JAELLAAN. OPINTOTUKI ON TODELLAKIN JOTAIN PARI SATAA. HALOOOO. NYKYÄÄN NUORET TEKEE TÖITÄ KOKO OPISKELUAJAN ETTÄ TULISI ELÄNEEKSI JA ASUNEEKSI. ON TAINNU JUNA JO MENNÄ JONKUN OHI.
Kommentoin vain kohtaa, jossa väitettiin nykynuorison olevan valveutuneempaa yms. verrattuna aikaisemmin eläneisiin nuoriin. Sinun tilanteeseesi en ota kantaa, kyllä ihminen yleensä itse tietää, missä elämäntilanteessa on.
Jokaisessa kunnassa on sosiaalitoimisto, josta saa tiettyjä perusteita vastaan rahaa. On sinun oma mokasi, jos et ole tuota tiennyt.
Opiskelijat kitisevät opintorahan pienuudesta. Ennenkin on otettu opintolainaa ja sillä on maksettu opintoja. Opintolainan saa automaattisella hakemuksella, eli ei pitäisi olla liian vaikeaa sinullekaan. (Tosin kirjoitustyylistä päätelleen voi ollakin...)
Joskus on vaan näitä "vaikeita" ihmisiä, joiden kanssa kemiat ei tule ikinä pelaamaan. Ja näitä löytyy niin nuorista kuin vanhoistakin. Kannattaa antaa tälläisille tapauksille aivan yhtä paljon huomiota kuin he ansaitsevat. Usko pois; ikinä heistä ei mikään ole hyvin.
Nykyään nuoriso tietää kyllä enemmän maailman menosta kun ennen vanhaan, nuoret matkustavat ympäri maailmaa, jotkut viettävät vaihto-oppilasvuoden ulkomailla vieraassa kulttuurissa. Monet muuttavat pois kotoa jo 15-vuotiaana jotta voivat käydä jotain tiettyä koulua. Opintotuki ei riitä mihinkään, silti pitää tehdä töitä, mutta töitä ei saa tehdä liikaa ettei menetä niitä tukia. Että kyllä niitä töita tekee nykynuorisokin ja monet kotona asuvat työssäkäyvät nuoret maksavat vanhemmille ylläpidosta.
Ja sitten siitä opintolainasta, kyllä, kaikilla on varaa opiskella jos ottaa lainaa. Minullakin olisi varaa ajella Rolls Roycella jos joku lainaisi minulle sellaiseen rahat.
Sossu on minulle aivan outo osoite ja yritän nyt puolustaa nuoria. Itse olen jo pian eläkeiässä ja opiskellut yliopistossa 60- luvulla. Silloin lainakin oli kiven takana.TULIKO NYT OIKEIN KIRJOITETTUA ETTEI MENE HERMO.
opettele nettikäytöstavat niin olet uskottavampi.
Matkailu kyllä avartaa, muttei se välttämättä ihmistä sen kypsemmäksi tai vastuullisemmaksi tee. En väittänytkään, etteikö nykynuoriso olisi tietoisempi ympäröivästä maailmasta kuin ennen oltiin. Eivät he kuitenkaan sen kypsempiä ole.
Opintolainan ja autolainan välillä on se ero, että opintolainaa maksetaan takaisin vasta valmistumisen jälkeen. Siinä vaiheessa tulotaso nousee, joten varaa lainan maksuun pitäisi olla. Miksi yhteiskunnan pitäisi maksaa ihmiselle siitä, että ihminen kouluttaa itseään? Yhteiskunnalle on tärkeää, että ihmiset hankkivat ammatillisen koulutuksen. Yhteiskunta ei kuitenkaan hyödy niistä, jotka kouluttavat itsensä työttömäksi.
Tuuletas vähän asenteitasi!
"Miksi yhteiskunnan pitäisi maksaa ihmiselle siitä, että ihminen kouluttaa itseään?"
Koska yhteiskunta hyötyy siitä. Miksi köyhille annetaan ruokarahaa ja alkoholiongelmaisille hoitopaikkoja? Miksi ylipäänsä maksetaan veroja? Turhaa puuhaa sinun mielestäsi siis. Miksi yhteiskunnan pitäisi maksaa avustuksia itse ongelmansa aiheuttaneille ihmisille? Voi kiesus, mitä juttuja! Mietipä mielessäsi, mitä hyötyä koulutuksesta todella voisikaan olla yhteiskunnalle.
"Yhteiskunnalle on tärkeää, että ihmiset hankkivat ammatillisen koulutuksen. Yhteiskunta ei kuitenkaan hyödy niistä, jotka kouluttavat itsensä työttömäksi."
Nähtävästi itselläsi on ammatillinen koulutus. Se selittää mustavalkoisuutesi. Miksi yhteiskunnalle ammatillinen koulutus on tärkeämpi, kuin korkeakoulutus? Olisi mukavaa kuulla perusteita! Eiköhän molempia tarvita tässä yhteiskunnassa. Jep, ja amiksilla ei ole työttömyyttä? Hoh hoijaa...
Kerropa millainen olisi sinun ideaaliyhteiskuntasi pelkillä ammattikoulutetuilla ihmisillä? Amikset suunnittelisivat talot missä elämme ja käymme töissä sillan kantavuuslaskelmista puhumattakaan. Amis johtaisi pankkia ja kaikki lääkärit ja juristit toimisivat ammattikoulupohjalla. Opettajat olisivat suoraan ammattikoulusta valmistuneita kuin myös pörssimeklarit ja valtion virkamiehet..
tralallaaaa! Ihan oikeasti, mistä teitä aina löytyy?
sulla koulutus!
Olet eilisen teeren tyttö ja tiedät jo noin paljon!!
Heh :D Aika olevinasi olet.
En ihan varsinaisesti tytöttelemään lähtisi... Haluaisin vain kuulla mielipiteen siltä, kenen mielestä korkeakoulutus ja opintotuki on turhaa.
Kyse ei ole todellakaan ylimielisyydestä. Kaikilla on paikkansa yhteiskunnassa -niin korkeakoulutetuilla ja ammattikoulutetuilla. Ammattikoulutettujen mielestä usein näin ei ole.
Ihmettelen vain asennetta, jonka mukaan ainoa oikea suunta on ammattikoulu. Se kertoo tietämättömyystä, lyhytkatseisuudesta ja mustavalkoisesta ajattelutavasta. Kaikkia tarvitaan.
Alemmin koulutetut voivat kyllä huudella palstoilla vaikka mitä, mutta jos joku puolustaa korkeakoulutusta, niin saman tien on "noussut hattuun".
huuhaa hommaa. Jos opiskelet yliopistossa ja teet samaan aikaan töitä, hankkiaksesi myös työkokemusta, opintotuelle voit sanoa hyvästit.
Tulorajat ovat niin alhaiset, että opintotuki ja asumislisät putoavat äkkiä pelistä.
Kumpikaan koulutus ei ole turhaa, on se sitten ammattikoulu tai korkeakoulu mutta siihen tarvitaan lisäksi työkokemusta, joten turha meuhkata niistä tuista.
Arvauksesi meni täysin pieleen. Olen ylemmän korkeakoulututkinnon suorittanut. Otin myös silloin lainaa, jota en pitänyt mitenkään pahana. Viimeisen lainaerän maksoin pois neljä vuotta valmistumisen jälkeen.
En tiedä, millä alalla sinä opiskelet, mutta ehkä jotain kertoo se, ettet ajattele yliopiston (tai missä sitten opiskeletkin) kouluttavan sinua ammattiin. Niinhän sen pitäisi tehdä. Ei yhteiskunta todellakaan hyödy siitä, että opiskelija lukee itsensä joksikin täysin turhaksi maisteriksi, jolle ei löydy tuottavaa työtä. Silloin voidaan sanoa, että opiskelut eivät johda ammattiin. Opiskelun pitäisi aina johtaa joko jatko-opintoihin tai työhön. Muuten se on yhteiskunnalle turhaa. Yksilölle siitä voi tietysti olla paljonkin iloa ja hyötyä, mutta miksi esimerkiksi minun pitäisi maksaa jollekin muulle siitä, että hän saa harrastaa opiskelua.
"Ihan oikeasti, mistä teitä aina löytyy?"
Meitä löytyy teknillisestä korkeakoulusta tai yliopistosta. Sinunlaisia muistan nähneeni muiden alojen tiedekunnissa, mutta jääköön nyt tiedekunta mainitsematta. Kun on itse valinnut alan, jolla ei ole työtä, täytyy vaatia muiden verorahoja. Olisikin liian vaivalloista kouluttautua alalle, jolla on hommia.
"Miksi yhteiskunnan pitäisi maksaa avustuksia itse ongelmansa aiheuttaneille ihmisille?"
Hyvä kysymys, johon et vastannut. Sinä olet vielä saamamiehenä, joten sinusta on varmaan oikein, että yhteiskunta maksaa avustuksia jokaiselle, joka vain keksii pyytää. Kunhan ehdit olla parikymmentä vuotta maksumiehenä ja katsella, kuinka naapurin alkoholisti tuhlaa veromarkkojasi, voi mielesi ehkä muuttua - tai sitten ei.
Tässä taas päästään tähän ikuisuuskysymykseen. Yksi tutkinto yliopistossa maksaa noin 50 000/opiskelija. Lääkiksessä ja muissa paljon luentoja ja harjoituksia sisältävissä paljon enemmän. Nopea valmistuminen tuilla on kustannustehokkaampaa, kuin roikkuminen 10 vuotta kirjoilla. Se ei sulje pois työkokemusta.
Tän keskustelun voisi käydä myös muulla palstalla, mutta kun kerran tuli puheeksi...
Nimim. Tutkinto kolmessa vuodessa ja koko opiskeluajan alan töissä
ps. eikä niitä tukia joka kuukaudelta tarvitse ottaa. Opiskelijat tekevät usein duunia halvemmalla kuin kaupan kassa, koska työkokemusta on pakko saada.
ja kuka ei, töitä halvemmalla kuin kaupan kassa.
Tuntemani tapaus tienaa tuplasti kaupan kassan palkan, eikä saa tukea yhdeltäkään kuukaudelta, eli kustantaa opiskelunsa ja elämisensä ihan itse.
Hänen kaltaisilleen siis suokaamme opintojen venyminen hieman pidemmiksi, he tuottavat jo opiskellessaan.
elää omaehtoisempaa elämää. Siis sitä aikuisen ihmisen elämää, jossa ei appi/anoppi ole osana jokapäiväistä. Silloin välitkin pysyvät parempina. He voivat tunkea itsensä nuorten elämään, jos kuvittelevat teidän vielä kipeästi tarvitsevan apujansa.
Eivät appivanhemmat olekaan osa jokapäiväistä elämäämme. Asuvat kyllä lähellä, ja poikkeavat siksi (ja parista muustakin syystä, joita en jaksa selittää) usein. Emme ole koskaan pyytäneet heiltä apua, taloudellista tai "työpanostakaan", koska olemme mitoittaneet elämämme niin, että tulemme omillamme toimeen. Emme ole riipuvaisia kummankaan vanhempien avusta tai tuesta.
ei valitettavasti takaa esimerkiksi avioliittojen pysyvyyttä, lasten hyvinvointia, hyviä ihmissuhteita jne.
eli sitäkin asiaa on syytä tutkiskella, että mitä se oikein tämä nykyjuttu on tuonut kaiken "hvyinvoinnin" lisäksi.
Asennetta löytyy kyllä myös nuorten suhteista vanhempaan polveen, eli ei kaikki "asenne" tule vanhoilta, negatiivinen siis.
Ei voi kuin toivoa sitä kypsyyttä ja oppineisuutta sitten vaan näinkin vaativan asian ratkaisemiseen.
En ole missään mainostanut oppineisuuttani tai kypsyyttäni appivanhempiin verraten. En kuvittele olevani kaikkitietävä ja täydellinen ihminen. Pystyn kuitenkin huolehtimaan itsestäni ja perheestäni (joka tällä hetkellä tosin on vain mieheni minä) ja siinä mielessä koen olevani kypsä, aikuinen ihminen. Vanhempani ovat aikoinaan opettaneet minut omatoimiseksi ja asiani hoitavaksi ihmiseksi, en tarvitse siinä enää opetusta keneltäkään.
Kuten sanoin, appivanhempani ovat muuten hienoja ja mukavia ihmisiä ja paljon on hyvääkin kanssakäymisessä meidän välillämme, mutta liian usein kohtelevat minua kuin lasta ja koen sen ärsyttävänä.
Lasten hyvinvoinnista nykymaailmassa olen itsekin huolissani. Toisaalta lasten pahoinvointiin tuskin ovat nykyiset parikymppiset tai edes kolmikymppiset syyllisiä. Alkuperäisessä kirjoituksessa oli käsittääkseni kyse lähinnä kotitöistä suoriutumisesta eikä lastenkasvatuksesta.
Entisaikojen avioliittojen suhteen aika on kyllä kullannut muistot. Naiset ja miehet tekivät terveytensä kustannuksella raskaita töitä ja toisaalta naisia rasittivat vielä jatkuvat raskaudet ja synnytykset. Entisaikaan avioliitot pysyivät kasassa varmaan pakosta, koska avioero ei ollut edes taloudellisesti mahdollinen. Avioliitot ja perheet eivät olleet mitään onnen tyyssijoja sen kummemmin kuin nykyäänkään, vaan pysyvyys perustui naisten alistamiselle. Veikkaan, että olen itse (40 v.) vielä harvinainen kuusikymmentäluvun kasvatti, koska isäni vietti kanssani aikaa melkein yhtä paljon kuin äiti. Nykyään on ihan normaalia, että isät pitävät isyyslomat ja hoitavat isyyttään käytännössä sen jälkeenkin. Siinä mielessä ainakin maailma on mennyt parempaan suuntaan.
Maailma mennyt joissain asioissa huonompaan suuntaan, mutta monissa asioissa myös parempaan. Vaikka parikymppiset eivät nykyään osaakaan aloittaa ruuanlaittoa kynimällä ensin kanan, heillä on ihan samalla tavalla elämästä selviämisen taidot hallussa kuin meillä vanhemmilla sukupolvillakin. Se mikä on ilahduttavaa nykyajassa, on miesten "pehmeneminen" perhearvojen kannalta.
että sinua ottaa koppaan moinen vähättely ja aliarvioiminen.
Teillä ei ilm. kuitenkaan ole vielä lapsia, koska tilanne olisi varmasti vielä vaikeampi siinä tapauksessa.
Jos olisin sinun sijassasi, sanoisin kyllä varsin terävästi, pystyväni huolehtimaan asioistamme, ilman jatkuvia huomautuksia. Kun nyt jo näet punaista heidän sanomisistaan, lastenhoito aiheuttaisi sinulle varmasti kertakaikkisen repeämisen appivanhempien suhteen. Joten ryhdistäydy ennenkuin välit menevät kokonaan poikki.
Jos appivanhemmat hiukan ottavatkin nokkiinsa, niin kyllä he siitä tokenevat. Mielestäni heidän olisi syytäkin vähän pelästyä, että oppivat pitämään suunsa kiinni.
Tuli myös mieleeni, että kun olet käynyt heidän luonaan kovin nuoresta asti, he tavallaan pitävät sinua omana tyttärenään, jolle voi sanoa mitä vaan.
Minulla on hyvä ystävä, jonka tytär alkoi seurustella nykyisen aviomiehensä kanssa joskus 14 - 15-vuotiaana. Nyt he ovat jo muutaman vuoden alle 50-vuotiaita. Mies on rikospoliisi ja mukava yleensä. Silloin tällöin hän kuitenkin päästelee suustaan sammakoita, jotka loukkaavat anoppia. Ilm. mies ei tarkoita sillä mitään, eikä huomaa loukanneensa. Ensin anoppi valittaa minulle mitä vävy taas sanoi. Jonkin ajan kuluttua hän kuitenkin leppyy ja tulee siihen tulokseen, jälleen kerran, että vävy pitää heitä lähes vanhempinaan, joille voi sanoa mitä omillekin vanhemmille. Kyllähän vanhemmat hiukan "koiranleikkiäkin" ymmärtävät.
Anoppi ei kuitenkaan ole äiti, eikä miniä tytär.
Muistan kuinka olimme autolla matkalla Poriin mieheni, poikani ja tulevan miniäni kanssa. Häitä suunniteltiin ja juttelimme niitä näitä. Sanoin nykyiselle miniälleni, etten tulisi koskaan puuttumaan heidän asioihinsa, koska en olisi itsekään sietänyt, että minun asioihini olisi puututtu.
Itse en ole edes tuntenut kiusausta huomauttaa mistään miniäni tekemisistä. Ei tosin olisi ollut syytäkään.
Pikemminkin olisi voinut olla päinvastoin, koska en ole mikään talousihme. Toisinaan menee päiväkausia, että minä vain maalaan harrastuksekseni. Sekään ei kuitenkaan kenellekään kuulu. Eläkeläinen voi tehdä mitä haluaa.
Ei myöskään sukupolvien välinen kuilu oikeuta sinun väheksymiseesi. Miniäni oli 17-vuotias, kun alkoi käydä meillä. Olen häntä yli 36-vuotta vanhempi, mutta ei meillä mitään kuilua ole ollut.
Ei sinun missään tapauksessa pidä ruveta elämään appivanhempiesi mallin mukaisesti. Mitä siitä nyt tulisi! Sinä nuori ihminen, elät tietenkin oman tahtosi ja ikäluokkasi mallin mukaisesti.
Minä olen ensimmäisenä myöntämässä, että nykyiset nuoret ovat kehittyneet aikaisemmin kuin minun ikäluokkani ihmiset. Meillä on tietysti elämänkokemusta, jota ei myöskään saa aliarvioida, mutta sitähän sinä et teekään.
Maailma on kuitenkin nykyisin ihan toisenlainen kuin meidän nuoruudessamme. Lapsemme ovat saaneet kasvaa kehityksen mukana ja heidän koulutuksensakin on ihan toista luokkaa. Kyllä heitä täytyy arvostaa, muistaen kuitenkin, että vanhempi sukupolvi on tehnyt tämän kaiken mahdolliseksi.
Toivon sinulle voimaa nousta muuttamaan tilanne. Olet fiksu, ajatteleva, nuori nainen ja myönnät, että appivanhempasi ovat muuten hyviä ja mukavia ihmisiä. Tämä on jo paljon. Uskon, että he eivät ole tajunneet loukanneensa sinua.
"Tuli myös mieleeni, että kun olet käynyt heidän luonaan kovin nuoresta asti, he tavallaan pitävät sinua omana tyttärenään, jolle voi sanoa mitä vaan."
Tuossa voi hyvinkin olla perää, tuntuuhan anoppikin minusta joskus kuin toiselta äidiltä... Tai "hössöttämisensä" takia oikeastaan enemmän mummolta (ja omalle äidilleen voi sanoa suoraan, mutta mummoa pitää kohdella vähän "hellävaraisemmin" - en ehkä siksi saa anopillekaan sanottua riittävän topakasti?).
Meillä on siis lähtökohdiltaan hyvät ja lämpimät välit, mutta viimeaikoina olen alkanut kokea ne jo vähän ahdistaviksi, lähinnä tuon neuvojen jakamisen vuoksi. Haluaisin ehkä, että väleihimme tulisi enemmän tietynlaista muodollisuutta ja etäisyyttä mutta ei kuitenkaan viileyttä. Toivottavasti joku ymmärtää mitä yritän sanoa... :/
Kuulostaa tutulta. Oma anoppini katsoo ns. nenän vartta pitkin tekemisiäni. Keksii kaikenmaailman syitä arvostella eli "haukkua" minua selän takana. Nyt anoppi sitten suuttui varmaankin lopullisesti-syynä oli meidän junttimainen (=suomalainen tavallinen perhe-elämä). Itse kun tykkää snoppailla. No menipä anopin lopullinenkin arvostus-millainen ihminen ei halua nähdä lapsenlapsiaan kun loukkaantuu typeristä syistä eli siitä, että toiset ihmiset elävät toisella lailla kuin hän?
Voimia sinulle-ihmiset eivät muutu-tuskin anoppisikaan alkaa arvostamaan sinua, mutta arvosta itse itseäsi ja yritä jättää anopin mielipide taka-alalle...
mulla on vähän samansuuntainen ongelma e mitään anopin kanssa tulen ihan jees toimeen hän on ollut ymmärtäväinen. Mutta appiukko...jestas nämä ovat tulevia sellaisia olemme kihloissa. Ensinnäkään kaikki pitäisi tehdä niinkuin he haluavat ei heillä ole tapana kysell ämielipiteitä että tehtäisiinkö näin vai näin..vaan päättävät keskenään ja tulevat ns.ilmoittamaan et me nyt tehään silleen..ja etenkin kun heillä ollaan. Ja kun mie vänkään sitten vähän vastaan kun ei minun mielipidettä jälleen kerraan kysytty vaikka olen monesti siitä sanonut...niin ei ja meillekin tulevat vaan eivätkä paljon etukäteen ilmoittele välimatkaa on montasataa km. Ja olen sanonut monesti että olisi kiva tietää vaikka edellisiltana tulosta mut ei mene perille.
Sitten minut haukutaan että en osaa joustaa asioissa että olen niin lapsellinen...kyllä niin ottaa aivoon. Ja siellä kun ollaan niin..ei siellä seuraa ole istun minä sitten muiden lähellä tai itekseni...niin silti ne puhuvat vaan omia juttujaan joihin minä en voi osallistua. Tulee vähän sellainen olo heidän läsnä että minä en osaa mitään..ja teen ruuatkin väärin..vaikka olen omillaan asustellut 5v. Ja että vanhempia pitää kunnioittaa..joo kunnioitan vanhempia mutta ei se nyt mielestäni tarkoita sitä että pitää tehdä asiat just niin ku heille passaa eikä muilsta kysellä mitään.
Miusta vanhempien pitäisi myös kunnioittaa nuorempiakin..toisaalta jotenkin mn vanhemmat ovat n.10v nuoempia..ja oon tottunut siihen että tietyistä asioista päätetään yhdessä ja yhdessä keskustellaan.
Eihän noiden kanssa edes voi sellasita pahemmin harrastaa toinen häärää kämpässään ku mikäkin eikä ole hetkeäkään paikoillaan...tutustu siinä sitten ...ei kovin helppoa. Ollaan monesti otettu yhteen..minun pitäisi oppia sitä ja tätä ja minussa vaan on se vika...ja mieheni ei näihin puutu kovin usein. Eikös riidan osapuolissa kummassakin ole se vika eikä vaan toisessa?
Minun ilmeisesti pitäisi olla hiljaa kiltisti ja olla sanomatta mihinkään mitään niin olisivat varmaan tyytyväisiä...mutta valitetttavasti olen oppinut vähän pitämään puoliani matkanvarrella..minäkin olen ihminen ja toisen kunnioitus ei riipu minusta iästä.
Että tälläistä täällä
Sano kerrankin suoraan appivanhemmillesi että minä elän niikuin minua huvittaa ja pitäkää te turpanne kiinni niin loppuu suukopu kerralla. Jos ei lopu niin sano etttä et halua olla heidän kanssa missään tekemisissä niin kyllä se vähättely loppuu. Tämän jälkeen jos vielä tulee sanomista niin muuta äänensävyä korkemmallen tai sano appivanhemmille todella loukkaavaa niin kyllä se loppuu tai rupea samanlailla vähättelemään heidän tekemisiään samalla mitalla.