Tällainen stoori:
Olen koettanut lähestyä erästä miestä, joka on minun kaverini. Kun tavataan, meillä kyllä (ellen vain kuvittele) jotain menossa (=katseita, flirttiä yms.). Vihdoin saimme myös puhelinnumerot vaihdettua ja hän soitti kerran ihan selvästi muuten vain. Minä vastaavasti olen soittanut kerran sille sen jälkeen ja laittanut tekstiviestin, johon toki sain vastauksen. Tavataan aika harvoin ja nyt näyttää että seuraavaan tapaamiseen taas menee aikaa ainakin kuukausi. Nyt sitten masentaa ja tuntuu, ettei tästä mitään tule. Olen ollut jo pari vuotta ihastunut häneen ja tuntuu, että ilman minun radikaalia aloitetta mitään ei koskaan tapahdu. Mitään viestejä tai puheluita ennen seuraavaa tapaamista (harrastusten merkeissä) on turha häneltä odottaa…
Toisaalta minua piirittää eräs toinen (kerrankin joku ihan varteenotettava tyyppi), josta en kuitenkaan ole ollut kovin innostunut. Lähinnä siksi että olen ihastunut tuohon ensiksi mainittuun joka on oikeastaan unelmasopiva minulle. Tiedän, että jos vähänkään rohkaisisin tätä toista, jotain varmaankin tapahtuisi.
Mutta kun minä haluan tämän ensiksi mainitun, enkä haluaisi tyytyä johonkin joka ei ole ”se oikea”.
Pitäisikö minun siis vain odottaa edelleen ja kärsiä ikävissäni, vai antaa palaa tämän toisen suhteen vaiko kuitenkin jatkaa tuon ekan ”painostusta”, jotta jotain joskus kenties tapahtuisi?
Siinäpä vasta pulmaa, tosiaan masentaa...
Olen koettanut lähestyä erästä miestä, joka on minun kaverini. Kun tavataan, meillä kyllä (ellen vain kuvittele) jotain menossa (=katseita, flirttiä yms.). Vihdoin saimme myös puhelinnumerot vaihdettua ja hän soitti kerran ihan selvästi muuten vain. Minä vastaavasti olen soittanut kerran sille sen jälkeen ja laittanut tekstiviestin, johon toki sain vastauksen. Tavataan aika harvoin ja nyt näyttää että seuraavaan tapaamiseen taas menee aikaa ainakin kuukausi. Nyt sitten masentaa ja tuntuu, ettei tästä mitään tule. Olen ollut jo pari vuotta ihastunut häneen ja tuntuu, että ilman minun radikaalia aloitetta mitään ei koskaan tapahdu. Mitään viestejä tai puheluita ennen seuraavaa tapaamista (harrastusten merkeissä) on turha häneltä odottaa…
Toisaalta minua piirittää eräs toinen (kerrankin joku ihan varteenotettava tyyppi), josta en kuitenkaan ole ollut kovin innostunut. Lähinnä siksi että olen ihastunut tuohon ensiksi mainittuun joka on oikeastaan unelmasopiva minulle. Tiedän, että jos vähänkään rohkaisisin tätä toista, jotain varmaankin tapahtuisi.
Mutta kun minä haluan tämän ensiksi mainitun, enkä haluaisi tyytyä johonkin joka ei ole ”se oikea”.
Pitäisikö minun siis vain odottaa edelleen ja kärsiä ikävissäni, vai antaa palaa tämän toisen suhteen vaiko kuitenkin jatkaa tuon ekan ”painostusta”, jotta jotain joskus kenties tapahtuisi?
Siinäpä vasta pulmaa, tosiaan masentaa...
Vastaukset 21
Vanhimmat
mitäs jos ottaisit riskin, et oottelis sitä kuukautta vaan ottaisit yhteyttä. keksi joku "mulla ylimääräinen leffalippu" tai"voitin kahden hengen risteilyn" stoori.oo sä se aktiivinen. mitäs siinä häviät, jossei mistään mitään tälläkään pelillä tule.
ehkä se on arka ja huono tekeen aloitetta, vaikka ehkä haluiskin.
Ei ole mitenkään helppoa toteuttaa tuota ensinnäkään koska ollaan tähän asti aina tavattu vain ns. järjestetyissä tilaisuuksissa. Ja olenhan minä tässä yrittänytkin keksiä tikusta asiaa esim. kun laitoin vasta tekstiviestin. Olemalla liian aktiivinen voisin karkoittaa sen pois, näin minusta ainakin tuntuu.
Sekin voisi kyllä keksiä tikusta asiaa, ei se sentään niin arka ja aloitteeton voi olla.
Ei viitsisi kovin tyrkyttää itseään sentään kaverileen:-(
Kannattaa tehdä aikeet selväksi miehelle, johon tosissasi olet ihastunut. Elämä on liian lyhyt tuollaiseen miettimiseen, toimi! Kuolinvuoteellasi tuskin mietit saatuja pakkeja vaan ehkä tosirakkauttasi ja yhteistä elämäänne... Lähetä hänelle vaikka tekstiviesti missä kerrot pitäväsi hänestä ja kysyt että voiko teidän välillänne olla muuta kuin ystävyyttä.
Lupaan, ettet kadu aloitteen tekemistä, se nimittäin tuo tilanteeseesi ratkaisun. Jos et tee aloitetta siksi ettet uskalla, mietit ja harmittelet sitä kauan. Vielä 10 vuoden päästä sinulle voi tulla mieleen hänet nähdessäsi, että mitä jos olisitkin lähettänyt sen tekstiviestin...
Olet oikeassa siinä ettei kannata "tyytyä" kehenkään, se olisi väärin sekä sinulle että tälle toiselle.
Oletetaanpa että teen niin kuin ehdotat, laitan tekstiviestin jossa kerron tunteistani ja jään odottamaan vastausta:
Ve1: Odotan odotan ...Hän vastaa että tuntee samoin. No, senhän tietää että olisin seitsämännessä taivaassa ja jatko olisikin selvää:-)))
Ve 2: Odotan odotan odotan... vastaus tulee: kiitos, mutta ei kiitos. Kauhea pettymys, miten saatoinkaan kuvitella että hän olisi kiinnostunut minusta. Mitenkähän käy nyt meidän kaveruuden?:-(
Ve 3: Odotan odotan odotan odotan ...vastausta ei koskaan tule. Mitä ihmettä hän oikein ajatteleekaan minusta? Miten enää koskaan voin mennä mihinkään missä tapaisin hänet, miten koskaan voin katsoakaan häneen:-((
Älä hyvä ihminen kuluta energiaa miettimällä sitä, mitä muut sinusta ajattelee. Et saa siihen kuitenkaan koskaan oikeaa vastaustasi omasta päästäsi. minä olen ja kauan sitten lopettanut tuollaisen miettimisen. Ei muuta kuin tulta päin täysillä. Jos tulee pakit, niin mitä siitä - nuollaan hetki haavoja ja otetaan uusi suunta tai ehkä uusinta vähän myöhemmin. Meillä on vain yksi elämä ja jos sen tuhlaa siihen, että ei uskalla selvittää asioita ja jää miettimää, mitä joku minusta ajattelee, niin hukkaan menee.
Joku tuossa jo kirjoittikin, että mieluummin vanhana muistelee saavutuksia, kuin pakkeja, mutta saavutuksia tulee vain rohkealla yrittämisellä - tulee tietenkin pakkejakin, mutta pakit unohtuu "voittojen" rinnalla.
Rohkeasti vaan kyselemää, että missä mennään ja miten jatketaan.
Sanoisi, että kokemusta on ja "voitot" on aina päällimmäisenä mielessä.
Ve1: Onneksi olkoon!!
Ve2: Sääli, ettei onnistunut. Mutta aina kannattaa yrittää. Nyt voit keskittyä muihin asioihin eikä tarvitse enää haaveilla saavuttamattomasta.
Ve2: Jos hän ei edes vaivaudu vastaamaan niin tuskin hän on pitänyt sinun ystävyyttäsi merkittävänä. Hänen peräänsä ei kannata surra.
"Ve1: Onneksi olkoon!!"
Niinpä, tähän ei ole mitään lisäämistä:))
"Ve2: Sääli, ettei onnistunut. Mutta aina kannattaa yrittää. Nyt voit keskittyä muihin asioihin eikä tarvitse enää haaveilla saavuttamattomasta."
Nyt emme luultavasti enää sitten tapaa koskaan, hän alkaa vältellä minua. Kaveripiirimme ihmettelee mistä moinen. Rakkaan harrastukseni, jonka parissa tapaamme, joudun varmasti lopettamaan (en voi selittää paljastamatta liikaa, miksi, mutta näin kävisi). Menettäisin hänen lisäkseen myös muita kavereitani:(
"Ve2: Jos hän ei edes vaivaudu vastaamaan niin tuskin hän on pitänyt sinun ystävyyttäsi merkittävänä. Hänen peräänsä ei kannata surra."
Jos hän ei vastaisi, se olisi tosi paha. Nimittäin hän on todella lämminsydäminen mies ja vastaamattomuus tarkoittaisi, että hän on todella hämääntynyt tunnustuksestani, tai sitten tosi pettynyt etten osannut suhtautua häneen vain kaverina. Ja seuraamukset minulle olisivat samat kuin ve 2:ssakin, tosin varmaan vielä pahempina:(
Sinä keksit kokoajan syitä miksi et kertoisi tunteistasi hänelle koska pelkäät takaiskuja.
Sori, mutta noi syyt on aivan toisarvoisia. Tuollaisia nostaa hatusta kuka ja koska vaan. Kylväisimme vieläkin jyviä käsin maahan jos kukaan ei ottaisi riskejä ;-)
Spekuloit liikaa. Ota elämä omiin käsiisi, ainoastaan sinä voit tehdä jotain elämäsi eteen. Äläkä nyt ala selittelemään mitään.
Tee se. Ei ole muita järkeviä vaihtoehtoja. Tälläisissä elämään liittyvissä suurissa kysymyksissä ei todellakaan kannata olla heikko ja epävarma.
Tässäpä lainauksia eräästä toisesta keskustelusta ja miesten näkökulmista vastaavassa tilanteessa (ei hirveästi naurata):
omtul (16.12. klo 15:35)
Itse tulkitsen tilanteen näin:
Naisystäväsi Neiti X on ollut jo pitkän aikaa mielettömän kiinnostunut sinusta. Sinä et ole lämmennyt ajatukselle yhteisestä tulevaisuudesta, mutta olet hyväksynyt hänet ystäväksesi.
Vähän kerrassaan pienin askelin Neiti X on lujittanut ystävyyttänne kohti syvempiä vesiä. Viimeisin askel on tämä uusi mies, jota hän ei oikeasti edes halua: hän kun haluaisi sinut.
Jos tilanne on todella kuvaamani kaltainen, niin olet aika pahassa liemessä. Pelkään pahoin, että puhuminen ei auta. Neiti X:n sanat eivät kertoisi totuutta, vaikka hän kuinka puhuisi vaan kaveruudesta. Vähän kerrassaan ystävyytenne palautuisi takaisin painostavaksi. Etäisyyden otto näyttää ainoalta keinolta, mutta se sitten maksaa vähäisetkin ystävyyden rippeet.
Joka tapauksessa toivotan sinulle tsemppiä. Olet ainakin ymmärtänyt, että kukaan ei voi pakottaa sinua suhteeseen. Itse en aikanaan ymmärtänyt tuota ja vietin elämäni kaksi vaikeinta vuotta suhteessa, joka oli alusta asti tuomittu epäonnistumaan.
Piru (16.12. klo 15:35)
Aina käy niin, että se on just joku kaveri muija joka osoittaa kiinnostusta. Tää on siitä vittumaista, ettei voi enää sen jälkeen suhtautua oikeen kaverina tähän ihmiseen. Eli ei saa naisystävää, vaan menettää ystävän.
Taidetaan olla liian raskas sukupolvi. Kun katselee näitä nuoria, ne ei tolla tavalla anna elämän mennä ohi. Jenkki malliin; sä oot mukava, läheks ulos, leffaan, kaljalle. siitä sitten suhde syvenee tai sitten ei. ollaan edelleenkin kavereita.
Sä pyörittelet asiaa yksin päässäsi ja siitä on kasvanut härkä, mitähän se ajattelee, mitä muut ajattelee, en saa tyrkyttää itseäni, josse ei puhu mulle sit enää jne jne. Ajatteles asiaa toisin päin; joku kaveri ilmineerais pitävänsä sua mukavana ihmisenä ja kysäisis sua ulos. Pitäisiksä sitä hulluna, et puhuis sille enää jne. Tuskin, vaan susta tuntuis mukavalta, eikö vaan? Ja sä varmaan lähtisit ja sitten selviäis tuleeeko teistä mitään.
niin kuin joku sanoikin jo, tolleen menee aika ja elämäs hukkaan. Anna palaa. Ei sun tartte kertoo miten kuolettavan ihastunut sä oot ja kuolet kohta. Silleen kevyesti vaan; lähtisiks leffaan, tylsä mennä yksin.
Ei kannata suoraan verrata omaa tilannetta johonkin muuhun tapaukseen. Rakkaudessa ei ole mitään kaavoja!
Ja miesten näkökulmista... Sehän oli vaan yksi näkökulma. Nämä keskustelupalstojen keskustelut ovat yleensä niin ohuita ettei niistä mielestäni voi tehdä kovinkaan vahvoja tai varmoja päätelmiä joistain joukoista (miehistä).
Voisin kuvitella että olet jotain 19-22 vuoden ikäinen. Ainakin itse saatoin siinä iässä ajatella samanlaisia asioita. Vanhempana on ymmärtänyt että mitään ei elämässä saa ilmaiseksi, aina kannattaa yrittää. Aina ei kannata pohtia liikaa vaan tehdä nopeita päätöksiä että liike säilyy.
Ensinnäkin: en ole alle kolmikymppinen
Toiseksi: nuorena minäkin uskalsin ottaa riskejä ja tein radikaaleja aloitteita, joskus onnistuin, joskus en. Enää en uskalla, varmaan tuleekin ajateltua enemmän tekojen seurauksia, liikaakin kenties.
No sitten sinulla on asiasta kokemusta, se muuttaa asiaa. Olen joskus ajatellut sellaisia asioita että pitäisi pyrkiä siihen, ettei elämä katkeroittaisi tai tekisi negatiiviseksi. Että osaisi suhtautua avoimesti ja positiivisesti asioihin. Säilyttäisi lapsen itsessään.
Tuntuuko sinusta että ne nuorena tehdyt radikaalit teot jollain tavalla tekivät vahinkoa sinulle? Entä jos yrittäisit suhtautua näihin muistoihin eritavalla, vaikka siten että ne ovat vahvistaneet sinua ja tehneet sinusta ihmisen joka olet nyt.
Minusta ihminen on oma jumalansa, itse on tavallaan keskipiste ja kokoajan rakennetaan omaa ympärillä olevaa kohtaloa. Jokainen pystyy määräämään omaa kohtaloaan koska kaikki päätökset muuttavat sitä. Tavallaan eläisimme kokoajan omaa kohtaloamme. Yritän sanoa että jos lopetat yritykset muuttaa asioita eli sanotaan vaikka että lopetat radikaalien päätösten tekemisen, niin tämä kohtalo kulkee omalla painollaan etkä pysty enää vaikuttamaan siihen.
Eli tee nyt vielä niitä radikaaleja päätöksiä, ne kuuluvat elämään.
Hmmm tosiaan. Viestisi ja myös aiemmat tuossa pisti ajattelemaan kaikkea.
En tiedä mitä ne nuoruuden radikaalit teot aiheutti, ehkä ne ovat kuitenkin osasyynä tähän nykyiseen olotilaan
Silloin nuorena sitä oli kiire kokea, saada asioita eteenpäin, silloin oli todella kärsimätön. Tavoitteli kaikkea joskus huomatakseen ettei se ollutkaan tavoittelemisen arvoinen.
Nyt tässä asiassa olen lähtenyt nollapisteestä. Lähdin tilanteesta jossa vain tunnettiin, ei edes juteltu keskenään(tunnekin syntyi pikkuhiljaa. Ilman että olisin tehnyt mitään, olisimme vieläkin samassa tilanteessa (hänellä ei ainakaan olisi ollut uskallusta tehdä minkäänlaisia aloitteita). Nyt kuten kerroin, voimme jopa soitella, jutellaan asioista, ollaan kavereita ainakin ja ainakin minun kuvitelmissa enemmänkin. Kun tapaamme, ensinäkemisessä on jo lämpöä ja hellyyttä. Kun ajattelee, että on kestänyt kaksi vuotta päästä tähän tilanteeseen, miten hän suhtautuisi yhtäkkiseen rakkaudentunnustukseen ja miten minä itse. Kaikkihan muuttuisi aivan radikaalisti. Kaiken aikaahan olen tehnyt jotain, tilanne ei ole ollut mitenkään stabiili, riittääkö että jatkan samalla tavalla, niin että kun oikea aika kenties koittaa, väistämätön tapahtuu kun emme enää itsellemme mitään voi?
Hmm... tätä täytyy sulatella. No joulun aikaan yhdessä kinkun sulattelun kanssa;-)
Hän saattaa kuvitella asian täsmälleen samalla tavalla kuin sinä. Että sinä haluat hänestä vain ystävän. Muuten, jos joku tekee aloitteen, niin saattaa olla että itse jää odottamaan vain että tämä joku tekee lisää aloitteita. Hän voi odottaa että sinä teet ratkaisevan siirron. Joskus se kannattaa tehdä, ja syödä toisen kuningas ;-)
Mieti vaan, mutta älä mieti liian kauaa. Ratkaisun tekeminen voi olla jossain vaiheessa myöhäistä ja se tuntuu todella PAHALTA. Kokemusta on...
Jos tämä "true love" näkee sinut toisen miehen kanssa niin saatat särkeä hänen sydämensä. Voit siis myös ajatella että selvität välinne myös hänen mahdollisten tunteidensa takia.
Kerro sitten kuinka kävi, alkoi kiinnostamaan!!
Hyvää joulua.
Siis hyvää joulua sinulle myös:-)
Voi olla että joudut odottamaan tämän tarinan ratkaisua kauankin. Odotettavissa ei ole että olisi koskaan liian myöhäistä (paitsi haudassa). Mutta lupaan miettiä pikaisempaakin ratkaisua ihan tosissaan.
Ja ps: en oikeasti aio särkeä hänen sydäntään (siis ei muita miehiä), koska se särkisi myös minun sydämeni.
M74:n viimeiseen kommenttiin kannattaa kiinnittää huomiota. eikös se ollut Hän, joka viimeks tekstasi sulle päin? Pallo on nyt siis SULLA. Et tiedä kuin kuumeisesti oottelee.
Jossain sanoit, ettei se oo ujo. Vilkaskin ihminen saattaa olla hyvinkin kykenemätön tällaisissa jutuissa. Kokemusta on, hyvinkin läheltä.
...Joka tapauksessa, uusiakin tulee. Johan oltais kuoltu sukupuuttoon.
hyvää joulua. kerro nyt kuitenkin jatkosta.
Hyvää joulua sinulle myös.
Siis, itseasiassa se olin minä joka tekstasin (tein tikusta asiaa), johon hän vastasi. Ei varmasti tekstaisi oma-aloitteisesti mitään minulle.
Tiedän ettei hänellä ole kokemusta tällaisesta, joten se on totta että minun on oltavakin se aloitteellisempi osapuoli tässä tilanteessa. Mutta väliin tuntuu, että johtuuko se hänen aloitteettomuus siitä, ettei hän tunnekaan samoin.
No, minulla alkaa olla vaihtoehtoisia strategioita asian ratkaisemiseksi. Suora toiminta on suunniteltuna jo, mutta päätös toteuttamisesta vasta harkinnassa. Täytyy psyykata itseään aika paljon jotta siihen kykenisi.
Sinä muistaakseni kysyit tuolla aiemmin, että miten minä suhtautuisin jos joku minun kavereistani kertoisi tuntevansa muutakin kuin kaveruutta minua kohtaan. En kyllä lähtisi treffeille tms. jos en olisi itse kiinnostunut, vaan kertoisin mahdollisimman nätisti että ajattelen sitä vain kaverina. Lisäksi tekisin kaikkeni, jottei meidän suhde muuttuisi mitenkään ja ettei hänen tarvitsisi kärsiä kovin paljon.
Tämä on tietty yksi pointti, johon luotan tuossa omassa mahdollisessa suorassa toiminnassa.
Oops, tulipa taas tekstiä.
Kerron sitten miten kävi jatkossa, jos jotain kerrottavaa on.
ja lycka till :)
kerro
No kuinka kävi? :-)
Mietin tätä juttua ihan oikeasti joulun aikana ja päädyin seuraavaan (toivottavasti ette pety kovasti):
Jatkan edelleen tämän "oikean" lähestymistä. Olen ollut tässä viime aikoinakin aktiivinen siihen suuntaan ja vastakaikuakin on tullut. Nyt hengähdän hetken ja odotan josko sieltäkin suunnalta aloitteellisuutta löytyy.
Syitä miksi päädyin tähän on 1) me emme vieläkään tunne toisiamme tarpeeksi hyvin eli tutustumisprosessi on vielä kesken 2) tarkemmin ajateltuna ne nuoruuden radikaalit teot ei juurikaan tuottaneet hirveästi onnea 3) en halua aloittaa seurustelua hänen kanssaan suoraan jollain rakkaudentunnustuksella. Haluan asioiden etenevän "oikeassa järjestyksessä".
Tässäpä tämä lyhykäisyydessään...