Olen 158cm pitkä ja painoa nyt 64kg. Lähtöpaino oli 72kg (keväällä) joten tuloksiakin on tullut. Tämä mun laihduttaminen on vaan tällaista huopaamista ja soutamista. Aina kun saan muutaman kilon tippumaan niin siitä ilahtuneena annan sitten itselleni luvan "hieman herkutella" joka yleensä jää päälle ja saattaa muuttua parin viikon "syöpöttelyksi"
Jumittaa!
HannaJo
4513
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Heeh... oon samankokoinen ku sä paitsi sentin pidempi. =) Munkin lähtöpaino oli yli 70 ja nyt painan 64 kiloa. Mulla junnasi paino pitkään (1/2 vuotta) 66:ssa, mutta sitten sain sen taas laskuun. Taktiikkani oli seuraavanlainen:
- söin joka päivä väh. 1600 kaloria riippumatta siitä, kuinka paljon liikuin --> näin ei tullut ollenkaan retkahduksia
- vältin kovia rasvoja, mutta lisäsin hieman hyvien rasvojen määrää
- söin säännöllisin väliajoin, tärkeintä minulle on aina ollut runsas aamiainen, muulla ei niin väliä =)
- harrastin paljon aerobista liikuntaa
- n. kerran kahdessa viikossa sallin itselleni herkuttelun, tapahtui aina ex tempore eikä esim. tiettynä viikonpäivänä
Vaikka kirjoitin nuo menneessä muodossa, noudatan edelleen näitä periaatteita. Tavoitepainoni on 60 kiloa.
Miulla oli tapana aikaisemmin syödä iltaisin juuri sipsipussi, suklaata ja kaikkea muuta hyvää. Kun aloitin laihduttamisen oli painoni 103kg ja iltasyöminen suurin ongelmani.
Parhaaksi keinoksi itseni vieroittamiseksi koin sen, etten osta herkkuja kaappeihin. Jos pystyy kaupassa sanomaan ei sipseille ja muille niin ei kotonakaan voi niitä syödä, koska niitä ei ole.
Koska mahani ei kuitenkaan ollut tyytyväinen ratkaisuuni ja illan tultua tuli nälkäkin keksin siirtää iltaruoan mahdollisimman myöhäiseksi. Silloin illalla ei kerkeä tulemaan kovin suuri nälkä ja jos muuten vaan tekee mieli syödä ostin paljon hedelmiä. Keksin myös ostaa kevyttä kermaviiliä ja valmistaa dipin ja siihen dipaten vihanneksia sain tyydytettyä himoni syödä.
Terveellistä.
Tokihan se vaatii selkärankaa ja monesti tavoitin itseni kuolaamasta sipsihyllyillä, mutta kun oppii sanomaan ei, niin ennen kuin huomasinkaan ei sipsit viehättänyt. Nykyisin (-25kg) sipsejä haistellessa haistan vain rasvan...
Toivottavasti siekin onnistut! Tsemppiä!
Minulla on tällä hetkellä sama ongelma. Laihduttamiseni alkuvaihe meni hyvin, motivaatio pysyi yllä ja pystyin lähes aina kieltäytymään herkuista. Nyt, kun alan olla lähellä tavoitettani, herkkuhimot iskevät usein ja huijaan itseäni "käyn lenkillä sitten myöhemmin"- tai "syön huomenna vähemmän"-tyyliin.
Olen keksinyt muutaman ratkaisun ongelmaan. Ensinnäkin on tärkeää, ettei koskaan päästä nälkää liian suureksi. Vaikka olisi edellisenä päivänä syöpötellyt, ei seuraavan päivän kurinpalautus saa olla liian tiukka. Se johtaa vain alituiseen ruoan ajatteluun ja syömähimoon ja mahdollisesti taas repsahdukseen pian. En myöskään mene liian nälkäisenä nukkumaan. Olen huomannut, että muuten syöpöttelen seuraavana päivänä.
Pyrin ylipäänsä muistamaan, että vaikka haluan hallita painoani, laihtuminen ja ruoka eivät saa hallita elämääni enkä voi ajatella niitä 24/7.
Olen päivittäisen kauppareissun sijaan ryhtynyt käymään kaupassa vain muutamana päivänä viikossa ja suunnittelemaan syömisiäni enemmän. Näin joudun harvemmin kaupan herkkuhoukutusten äärelle ja kaapissa on valmiina terveellistä kokattavaa silloin, kun olen nälkäinen. Nälkäisenä ei ainakaan kannata mennä kauppaan.
Joillekin ihmisille sopii yksi herkkupäivä viikossa. Minulla se ei toimi, koska jos päätän karkkipäivän olevan vaikka maanantai, huijaan itseäni syöpöttelemällä jo lauantaina ja päättämällä jättää maanantaiherkut väliin. Minulle sopii paremmin metodi "pieni herkkupala silloin, toinen tällöin."
Iltasyöpöttelyhimooni on joskus auttanut myös se, kun olen ajatellut, mitä kaikkea kivaa voin hyvällä omallatunnolla syödä seuraavana päivänä, jos jätän nyt napostelut väliin. Suunnittelen, mitä hyvää (ja kevyttä) voisin huomenna kokkailla tai leipoa. Netistä löytyy esim. kevyen omenapiirakan ja muffinsien reseptit.
Motivoin itseäni asettamalla itselleni pieniä välitavoitteita, kuten että painan tietyn verran kahden viikon päästä oleviin juhliin mennessä.
Jos panta pään ympärillä kuitenkin alkaa joskus kiristää liikaa, syön hyvillä mielin ison karkkipussin, pizzan tms. En kuole siihen eikä laihdutukseni mene pilalle, jos palaan arkeen seuraavana päivänä. Jaksan myös liikkua paremmin, kun en ole liian nälkäinen.
Kutri.net-sivuilta bongasin hyvän ohjeen: olen laihduttamassa viimeistä kertaa elämässäni, joten tärkeintä ei ole laihtua mahdollisimman nopeasti, vaan opetella uudet elämäntavat niin, että ne iskostuvat selkäytimeen ja niitä pystyy noudattamaan loppuikänsä. Kuuntelen siis itseäni ja pidän terveyttä laihtumista tärkeämpänä. En koe tarvetta rääkätä itseäni.
Suklaa on minunkin herkkuani. Kevyt suklaan korvike valmistuu seuraavasti: sekoita makusi mukaan kauraryynejä, kevyttä kaakaojuomajauhetta (esim. Canderel) ja rasvatonta maitoa. Halutessasi voit lisätä makeutusainetta. Itselläni makeanhimoon auttavat usein myös esim. Alpen light-myslipatukka (59 kcal), hedelmä, light-limsa, Pätkis-patukka tai vastaava tai suklaanmakuinen proteiinipatukka.
Elikkä kiitän ja kumarran allaolevaa tekstiä :)
Itse junnannut nyt kuukauden verran tuossa 73, olen aikas kaukaa lähtenyt, parhaillaan 103.3 on elopainoa tällä tyttelillä ollut...
Tietty hyvä ettei ole grammaakaan lisää tullut, junnaa vain :)