Minulle avioliitto oli päätös elää loppuelämäni rakkaan ja läheisen ihmisen kanssa tapahtuisi sitten mitä tahansa. Se antoi turvan ja luottamuksen. Oli mahdollista purkaa myös pahaa oloaan ilman että pelkäisi joutuvansa hylätyksi.
Ei se ihan niin mennytkään. Hylätyksi tulin.
Yksin täällä ollaan kaikki ja yksin pysytään kunnes kuolema erottaa meidät kaikki toisistamme. Pitäisi oppia löytämään se oma Minä ja elää sen kanssa onnellisena elämän loppuun asti.
Ei se ihan niin mennytkään. Hylätyksi tulin.
Yksin täällä ollaan kaikki ja yksin pysytään kunnes kuolema erottaa meidät kaikki toisistamme. Pitäisi oppia löytämään se oma Minä ja elää sen kanssa onnellisena elämän loppuun asti.
Vastaukset 7
Vanhimmat
"Minulle avioliitto oli päätös elää loppuelämäni rakkaan ja läheisen ihmisen kanssa tapahtuisi sitten mitä tahansa."
Näin ajattelin minäkin, harmi vaan ettei toinen osapuoli ajatellut samoin. Noh.. elämä on :)
"Minulle avioliitto oli päätös elää loppuelämäni rakkaan ja läheisen ihmisen kanssa tapahtuisi sitten mitä tahansa."
Kuka näitä "jumalan sanaa ja ehdoton viisautta"
olevia tekstejä tänne foorumiin oikein kylvää?
Onko nää joku vituuttaan heittänyt tänne vai ajatteleeko jo vielä noin falskisti?
Hitto, ei millään jaksaisi lukea enää noista loppuelämän rakkauksista koska toteen se on tullut nähtyä ettei sellaista ole.
Sairaistuin vakavasti pirullisen vaikean eron vuoksi ja retkahdin myös pahasti viinan "pauloihin". Oli todella pahassa kunnossa. Kovaa kokeneille tuollaiset paskapuheet ovat pelkkää solvausta.
On yhtä asiantonta kirjoittaa tuollaista sontaa kun haukkua jotain sukupuolta tai rotua herjaavasti.
avioliitosta jätetyksi tullessa ei tarvi itse kantaa syyllisyyttä koska on luvannut rakastaa myötä ja vastoinkäymisessä. toinen petti lupauksen kovuudellaan ja anteeksiantamattomuudellaan. sitäkin elämän taitoa hyvä opetella.jos vielä lapsia niin lupauksen rikkoja todella ressukka ja eronhakeneista yli 80% naisia. voimia sun elämälle jota vaikeuksien jälkeen kannatta jonkun kanssa vielä jakaa. he eivät ole enään kaksi vaan yksi......
minäkin.
Ja minä olin se, joka haki eroa.
Mies oli alkoholisti ja käytti henkistä ja fyysistäkin väkivaltaa.
Olenko minä nyt sitten se avionrikkoja ja hirviö, joka en kyennyt sitoutumaan??
Kyllä niihin eroihin on yleensä syynsä eikä syy ole aina sen, joka lopulta laittaa eron vireille.
Meillä mies petti ja kaksi kuukautta kiinni jäämisen jälkeen myös päätti, että ero on helpompi ratkaisu. Ei kuitenkaan hakenut eroa vaan minä tein sen, jotta sain osituksen tehtyä ja uuden elämän itselleni ja kolmelle alle kouluikäiselle lapselleni järjestettyä. Vieläkin olen sitä mieltä, että eromme on aivan turha mutta mies ei, onhan hänellä uusi onni kainalossa ilman oman perheen ja arjen tuomaa vastuuta... Jätettynä tässä tilanteess on kurja olla mutta eihän se auta, pakko on jaksaa juuri noiden pienten lastenkin tähden.
yksin vaan on kaikkein paras..ei loukkaa ketään eikä tu loukatuksi.
Itsekin olen puulla paahan lyoty kun yhta akkia ja itselleni yllattaen huomaan jaaneeni yksin. Uskoin ja luotin rakkauteen ja kumppanuuteen ehka liiankin sokeasti. Tasta pitaisi siis kai oppia jotain... Eli ei kai auta kuin opetella nauttimaan elamasta ennen kaikkea yksin. Talla hetkella kun ei voisi miehet kiinnostaa vahempaa...