Mitä tehdä???

Auttakaa hyvät ihmiset. Mitä tehdä ku ex-miehen kanssa on sovittu et se ei veisi lapsia uuden akan luokse vaan olisi omalla asunnolla silloin kun lapset ovat hänellä. Ja tänä viikonloppuna lapset oli ekan kerran koko viikonlopun isän luona niin eiköhän vaan se vieny lapset yöksi sen akan luokse. Kuulin siitä jo lauantia iltana et sen akan asunnolla on kummanki autot. ja ku ex toi lapset kotiin niin minä kysyin tietenkin et missä olitte yötä ja tää hyväkäs vain sanoi et v.ittua se sulle kuuluu. ja sotahan siitä syttyi,ja sen kuuli kaikki naapuritkin. Et miten saisin ex:sän tajuun et ei pienten lasten tarvi vielä kohdata aikuisten karua maailmaa et saisivat ensin rauhassa tottua ajatukseen isin uudesta kodista ja ettei isi enää asu kotona.
354407
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 35

Vanhimmat

Et kait vai ole katkera,tai mustis eksälles.Mitä haittaa voi olla jos uuden luona yöpyvät.

Äänestä
  • tai sitten olet muuten ymmärtämätön. Etkö käsitä, että erotilanne on lapselle kuolemanvakava katastrofi eikä sitä tuskaa tarvitse lisätä uusilla tuntemattomilla isin taikka äidin pokilla. Lapselle pitää antaa aikaa totuttautua eroon. Hylkäyskokemus moninkertaistuu, jos asiaa ei hoideta oikein.

    Mitä väliä sillä on mitä ex puolisot ajattelevat - lapsia on suojeltava!

    Äänestä

  • olla lapsia kirjoitti:

    tai sitten olet muuten ymmärtämätön. Etkö käsitä, että erotilanne on lapselle kuolemanvakava katastrofi eikä sitä tuskaa tarvitse lisätä uusilla tuntemattomilla isin taikka äidin pokilla. Lapselle pitää antaa aikaa totuttautua eroon. Hylkäyskokemus moninkertaistuu, jos asiaa ei hoideta oikein.

    Mitä väliä sillä on mitä ex puolisot ajattelevat - lapsia on suojeltava!

    Lapset kärsivät kaikkein eniten siitä että heidän vanhempansa riitelevät - ja ap:n toiminta johtaa riitaan. Se on paljon pienempi paha että lapset tutustuvat isän uuteen vähän "liian aikaisin" kuin isän ja äidin välinen valtataistelu. Eron jälkeen joutuu hyväksymään että toinen jatkaa elämäänsä - ja toisen perhekuvioihin ei ole exänä pahemmin asiaa.

    Äänestä

  • Jaana__ kirjoitti:

    on se, josta lapset erossa kärsivät. Siis se, että toinen vanhemmista muuttaa yhteisestä kodista pois. Lapsen maailmassa se tarkoittaa katastrofia ja se on ihan sama mitä järkeviä selityksiä aikuiset keksivät. Siihen, kun vielä lisätään lapselle uusi ihminen, joka vie sen vanhemman huomion, niin lapsen hylkäämiskokemus ja hämmennys sen kuin lisääntyy.

    Tottakai riitely on pahasta, mutta pointti ei olekaan se mitä ex-vaimo ajattelee, vaan se mitä mies tosiasiassa tekee. Eli pitäisi aikuisen miehen ymmärtää ja suojella omia lapsiaan. Ainakin tietty aika olisi ne vähät tapaamisviikonloput syytä rauhoittaa vain isän ja lasten välisiksi - siihen luulisi miehenkin pystyvän. Onhan hänellä sitten kaikki maailman muu aika mahdollisuus viettää tämän uuden suhteensa kanssa. Uuden naisenkin pitäisi tämä ymmärtää, jos vähänkään käyttää järkeään.

    Äänestä

  • olla lapsia kirjoitti:

    tai sitten olet muuten ymmärtämätön. Etkö käsitä, että erotilanne on lapselle kuolemanvakava katastrofi eikä sitä tuskaa tarvitse lisätä uusilla tuntemattomilla isin taikka äidin pokilla. Lapselle pitää antaa aikaa totuttautua eroon. Hylkäyskokemus moninkertaistuu, jos asiaa ei hoideta oikein.

    Mitä väliä sillä on mitä ex puolisot ajattelevat - lapsia on suojeltava!

    Minulla ainakin on lapsia, mutta silti olen kanssasi eri mieltä.
    Miten ihmeessä lasten hylkäyskokemus moninkertaistuu, jos toinen vanhemmista elää uutta elämää? Onko avioero sinusta hylkäyskokemus lapsille? Onko erotilanne lapsille kuolemanvakava katastrofi? Ei minun lapsille ainakaan ollut. Sen sijaan, jos sinä jatkat samaa käytöstäsi, niin sinun lapsille se varmaankin sitä on. Ehkä sinun kannattaisi olla tapaamatta sitä exää ollenkaan. Miksi yleensä kysyt, missä ovat olleet? En minä ainakaan kysele, mitä lapset exän kanssa puuhaavat. Näen kyllä lapsistani, onko viikonloppu ollut mukava.

    Loppukaneetissasi osuit ytimeen: "Mitä väliä sen on mitä ex-puolisot ajattelevat- lapsia on suojeltava". Juuri niin...muistathan sinäkin tämän!

    Äänestä

  • hylkääminen kirjoitti:

    on se, josta lapset erossa kärsivät. Siis se, että toinen vanhemmista muuttaa yhteisestä kodista pois. Lapsen maailmassa se tarkoittaa katastrofia ja se on ihan sama mitä järkeviä selityksiä aikuiset keksivät. Siihen, kun vielä lisätään lapselle uusi ihminen, joka vie sen vanhemman huomion, niin lapsen hylkäämiskokemus ja hämmennys sen kuin lisääntyy.

    Tottakai riitely on pahasta, mutta pointti ei olekaan se mitä ex-vaimo ajattelee, vaan se mitä mies tosiasiassa tekee. Eli pitäisi aikuisen miehen ymmärtää ja suojella omia lapsiaan. Ainakin tietty aika olisi ne vähät tapaamisviikonloput syytä rauhoittaa vain isän ja lasten välisiksi - siihen luulisi miehenkin pystyvän. Onhan hänellä sitten kaikki maailman muu aika mahdollisuus viettää tämän uuden suhteensa kanssa. Uuden naisenkin pitäisi tämä ymmärtää, jos vähänkään käyttää järkeään.

    Nythän se ex-vaimo käy riehumassa jolloin lasten olo entisestään pahenee - jos hän ei edes osaisi käyttäytyä niin lasten tilanne helpottuisi. Ex-vaimo ei voi vaikuttaa siihen miten isä toimii - mutta hän voi vaikuttaa omaan toimintaansa.

    isä taas voi ja hänen kaiken järjen nimissä pitääkin vaikuttaa omaan käyttäytymiseensä ja toimintaansa. Ja jos mies on niin yksinkertainen, ettei lastensa tilannetta ymmärrä, jonkun siitä täytyy miehelle sanoa - jos ex-vaimon sanominen on ärsyttävää, niin sitten vaikka sossuntäti/setä taikka vaikka miehen oma äiti taikka isä olis velvollinen valistamaan tyhmää! Silloin ei mies vois ainakaan syyttää neuvojaa mustasukkaiseksi.

    Enkä mä ymmärrä tota kommenttia ex-vaimon riehumisesta ja lasten olon pahenemisesta. Ei siinä käsittääkseni kumpikaan ex-puolisoista osannut käyttäytyä. Lasten olo on kyllä aika kaaosmainen jo valmiiksi, kun isä on häipynyt kotoa ja vie lapset jo nyt tapailemaan ventovierasta "tätiä". Vähempikin hämmennys pienille lapsille riittäisi.

    Kuten sanottua, näillä viikonloppuvanhemmilla on kaikki muu aika käytettävissään uuteen suhteeseensa. Miksei sitä yhteistä viikonloppua lasten kanssa voisi viettää keskittyen vain heihin ja yrittää mahdollisimman lempeästi totuttaa omat lapsensa luottamaan siihen, ettei isä/äiti mihinkään ole heidän elämästään kadonnut?

    Äänestä

  • okalinnut kirjoitti:

    Minulla ainakin on lapsia, mutta silti olen kanssasi eri mieltä.
    Miten ihmeessä lasten hylkäyskokemus moninkertaistuu, jos toinen vanhemmista elää uutta elämää? Onko avioero sinusta hylkäyskokemus lapsille? Onko erotilanne lapsille kuolemanvakava katastrofi? Ei minun lapsille ainakaan ollut. Sen sijaan, jos sinä jatkat samaa käytöstäsi, niin sinun lapsille se varmaankin sitä on. Ehkä sinun kannattaisi olla tapaamatta sitä exää ollenkaan. Miksi yleensä kysyt, missä ovat olleet? En minä ainakaan kysele, mitä lapset exän kanssa puuhaavat. Näen kyllä lapsistani, onko viikonloppu ollut mukava.

    Loppukaneetissasi osuit ytimeen: "Mitä väliä sen on mitä ex-puolisot ajattelevat- lapsia on suojeltava". Juuri niin...muistathan sinäkin tämän!

    hylkäyskokemus lapselle. Erityisesti ymmärtämättömille pienille, mutta myös isommille. Siinä tilanteessahan tosiasiallisesti toinen vanhemmista hävillä yhteisestä kodista ja häntä tavataan vain harvoin - yleensä viikonloppuisin.

    Se, että elää uutta elämää ei tietenkään ole se pointti - ymmärrät varmaan itsekin. Uusia suhteita tulee ja menee varmaan molemmille. Mutta pakkoko niitä lapsia on sekoittaa näihin uusiin suhteisiin? Miksei voi viettää aikaansa ja keskittyä vain omiin pieniin lapsiinsa näinä harvoina tapaamiskertoina? Sitä ei meikäläinen ymmärrä, vaikka miten rautalangasta väännettäisiin. Sori.

    En ole ap kirjoittaja, joten kitkeryytesi valui sikäli hukkaan. Ja miten voit itse olla 100 %:n varma siitä, etteivät lapsesi olisi kärsineet tavalla taikka toisella erostanne. Jäljet ilmaantuvat usein vasta myöhemmin ja mitä erilaisimmilla tavoilla. Onhan näistä erolapsista ja heidän elämästään jos jonkinlaista tutkimusta ja selvitystä. Ei se, että erot ja uudet suhteet on tavallista nykypäivää, tee asiasta yhtään vähemmän merkityksellistä lapsen kannalta.

    Minusta ap tekee ihan oikein suojellessaan omia lapsiaan turhilta tuttavuuksilta, mitä lasten isä sitävastoin ei tahdo ymmärtää. Sama tilannehan on se, jos lasten äiti alkaisi heti raahata uutta ukkoa kotiinsa. Silloin puolestaan taitaisi ex-mies puuttua vaimonsa elämään, vai mitä?

    Äänestä

  • hylkääminen kirjoitti:

    on se, josta lapset erossa kärsivät. Siis se, että toinen vanhemmista muuttaa yhteisestä kodista pois. Lapsen maailmassa se tarkoittaa katastrofia ja se on ihan sama mitä järkeviä selityksiä aikuiset keksivät. Siihen, kun vielä lisätään lapselle uusi ihminen, joka vie sen vanhemman huomion, niin lapsen hylkäämiskokemus ja hämmennys sen kuin lisääntyy.

    Tottakai riitely on pahasta, mutta pointti ei olekaan se mitä ex-vaimo ajattelee, vaan se mitä mies tosiasiassa tekee. Eli pitäisi aikuisen miehen ymmärtää ja suojella omia lapsiaan. Ainakin tietty aika olisi ne vähät tapaamisviikonloput syytä rauhoittaa vain isän ja lasten välisiksi - siihen luulisi miehenkin pystyvän. Onhan hänellä sitten kaikki maailman muu aika mahdollisuus viettää tämän uuden suhteensa kanssa. Uuden naisenkin pitäisi tämä ymmärtää, jos vähänkään käyttää järkeään.

    Kyllä lapsi ymmärtää, kun sille hyvin osaa selittää, mut ku äidit useimmiten aivopesee lapsia. Kyllä lapsi saa isän luona tehdä vähän eri asioita kuin äitin luona. Äiti usein hyväksikäyttää lapsiaan ja siitä kärsii kaikkai, paitsti itse äitillä on niin saakelin hyvä mieli, kun on lapsillensa hyvyyttä uskottanut. Mieti ny lapsen parasta!

    Äänestä

  • mutta kirjoitti:

    isä taas voi ja hänen kaiken järjen nimissä pitääkin vaikuttaa omaan käyttäytymiseensä ja toimintaansa. Ja jos mies on niin yksinkertainen, ettei lastensa tilannetta ymmärrä, jonkun siitä täytyy miehelle sanoa - jos ex-vaimon sanominen on ärsyttävää, niin sitten vaikka sossuntäti/setä taikka vaikka miehen oma äiti taikka isä olis velvollinen valistamaan tyhmää! Silloin ei mies vois ainakaan syyttää neuvojaa mustasukkaiseksi.

    Enkä mä ymmärrä tota kommenttia ex-vaimon riehumisesta ja lasten olon pahenemisesta. Ei siinä käsittääkseni kumpikaan ex-puolisoista osannut käyttäytyä. Lasten olo on kyllä aika kaaosmainen jo valmiiksi, kun isä on häipynyt kotoa ja vie lapset jo nyt tapailemaan ventovierasta "tätiä". Vähempikin hämmennys pienille lapsille riittäisi.

    Kuten sanottua, näillä viikonloppuvanhemmilla on kaikki muu aika käytettävissään uuteen suhteeseensa. Miksei sitä yhteistä viikonloppua lasten kanssa voisi viettää keskittyen vain heihin ja yrittää mahdollisimman lempeästi totuttaa omat lapsensa luottamaan siihen, ettei isä/äiti mihinkään ole heidän elämästään kadonnut?

    ja tiedän tasan tarkkaan, että parempi vieraalla "tädillä" joka selvästi rakastaa ja jaksaa huolehtia enemmän kuin oma "äiti", joka käyttää kaikki lapsilisät omiin meikkeihinsä ja vaatteisinsa

    Äänestä

Muista aina se, että mitä miehesi lupaakin tai sanoo, niin älä usko enää. Olet vain niin hyvä nenästä vedettävä.

Anna lastesi mennä, älä näytä kiukkuisuuttasi. Mikäli lapset eivät itse halua, niin puutu vasta sitten tilanteeseen. Lapset ovat yleensä hyvin mukautuvaisia, paitsi murrosikäisinä. He kyllä ilmaisevat mitä haluavat.

Tiedän, että sinulle tämä on todella vaikea tilanne, mutta yritä ohittaa tämä ja elä omaa elämääsi paskasta miehestäsi huolimatta. Kaikista huolimatta kyllä niitä parempiakin miehiä löytyy

Äänestä
  • niin....ei kannata rypeä tuossa vihassa ja katkeruudesssa..parempi kun suuntaat itsekin katseesi tulevaisuuteen,ja uusiin mahdollisuuksiin.
    tuossa tilanteessa kun tuppaa usein käymään niin,että yhteiset lapsenne viihtyvätkin paljon paremmin isänsä ja hänen uuden kumppaninsa luona.
    heillä on nyt tuore rakkaus ja elämä hymyilee kaikin puolin,ja se tarttuu myös lapsiin heidän ollessaan isänsä luona.
    lapset kyllä vaistoavat sinun vihasi ja katkeruutesi. ja mikäli tuossa tilanteessa yrität vielä vaikeuttaa lasten vierailua isänsä luona,kuten yleensä tossa tilanteessa toimitaan ,aiheutat vain kärsimystä lapsillesi,ja" menetät" myös heidät.

    Äänestä

  • tuuppi kirjoitti:

    niin....ei kannata rypeä tuossa vihassa ja katkeruudesssa..parempi kun suuntaat itsekin katseesi tulevaisuuteen,ja uusiin mahdollisuuksiin.
    tuossa tilanteessa kun tuppaa usein käymään niin,että yhteiset lapsenne viihtyvätkin paljon paremmin isänsä ja hänen uuden kumppaninsa luona.
    heillä on nyt tuore rakkaus ja elämä hymyilee kaikin puolin,ja se tarttuu myös lapsiin heidän ollessaan isänsä luona.
    lapset kyllä vaistoavat sinun vihasi ja katkeruutesi. ja mikäli tuossa tilanteessa yrität vielä vaikeuttaa lasten vierailua isänsä luona,kuten yleensä tossa tilanteessa toimitaan ,aiheutat vain kärsimystä lapsillesi,ja" menetät" myös heidät.

    ..........

    Äänestä

Et voi vaikuttaa siihen mitä isä tekee lasten kanssa silloin kun he ovat hänen luonaan. Lapsille on erittäin kurjaa jos joutuvat näkemään teidän riitelyä ja katkeruutesi. Keskity omaan toipumiseen, osallistu vaikka eroseminaariin tms ja nauti lapsista silloin kun ovat luonasi.

Eron jälkeen ei voi enää päättää siitä minkälaista elämää toinen viettää lasten kanssa.

Äänestä
  • Tärkeää on tehdä selväksi, että lapsille vanhempien asuinpaikat ovat koteja, joissa on samat säännöt. Usein sorrutaan siihen, että viikonloppuvierailujen yhteydessä tehdään kaikki huvipuistomatkat ym. sellaiset, joihin arkielämässä ei ole aikaa/rahaa. Lapsille annetaan kaikki se huomio ja vapaudet, joihin arkielämässä ei olisi mahdollisuuksia. Kypsät vanhemmat sopivat tällaiset asiat keskenään. Oli viikonlopputapaaja kumpi tahansa hänen olisi hyvä kertoa lapsilleen, että me tehdään nyt näin, koska näin sovittiin.Uuden kumppanin mollaaminen ei ole hyvä juttu. Myös uuden kumppanin ei ole mielestäni fiksua arvostella lasten arkihuoltajaa, sillä hän tekee suurimman osan kasvatustyöstä oman toimensa ohessa ja sydän vereslihalla. Varmin tapa saada hankausta aikaan on arvostelu.Olen sitä mieltä, että yhteiset säännöt ja eteenpäin katsominen ovat paras keino silloin kun halutaan sujuvat tapaamiset ja tyytyväiset lapset.

    Äänestä

Hänellä on elämä johon sinä et kuulu, ja voit puuttua voin jos lapset "oikeasti" vaarassa.
terapiastakin tai eroryhmästä voisi olla apua.

Äänestä

Eihän se sinulle enää kuulu jos miehelläsi on uusia naisystävä. Oletko kenties kateellinen?

Jos ongelmia esiintyy lasten suhteen niin sittenhän asia on eri tavalla, mutta turha siihen on mennä mitään mussuttamaan jos miehelläsi on uusi nainen.

Äänestä
  • aikuisten asiat ja lasten elämä. Se mitä ex puolisot tekevät omassa elämässään ei kuulu toinen toisilleen, mutta lasten erosta selviytymistä pitäisi molempien ajatella ja ankarasti. Lapset näissä eroissa kuitenkin eniten häviävät.

    Lastenpsykiatreilla ja terapeuteilla on oma painava sanansa sanottavana näistä asioista. Lapset eivät ole tunteettomia leikkikaluja, joita voi heitellä kuin hernepussia.

    Äänestä

tota samaa kun me erottiin ja lapset ekan kerran meni isällensä. 6 viikkoa eron jälkeen. kuulin että olivat olleet uuden naisen luona, mutta tämä nainen oli mun ex paras ystävä ja asuu vielä samalla pihalla.

kyllä se pahalta tuntui, en puhunut isälle, kysyin lapsilta 8- ja 5- vuotiaat. en koskaan haukkunut lapsille isää enkä uutta naista, mutta jos sanottavaa tuli sanoin isälle. nyt kun olen meidän erosta selvinnyt ajattelen että lapsilla hyvä kun nainen josta pitävät.

nyt olen itse löytänyt uuden onnen, mutta taitaa olla exälle vaikea paikka kun jatkan elämää. he kun naisen kanssa selittävät nykyään etteivät ole yhdessä, ovat vaan kavereita, mutta tekevät asioita yhdessä koko ajan. mutta ei se mua kiinnosta kunhan lapsilla on hyvä olla. mulle elämä hymyilee kanssa :)

Äänestä
  • Meidän isäntä ei sentään hommannut lapsille "uutta äitiä" samasta pihasta. Oli niin pieni taloyhtiö, että valinnan varaa ei yksinkertisesti ollut.

    Uusi nainen löytyi kuitenkin samasta lähiöstä. Muutaman kadun välin päästä asunnostamme.

    Selvästikin miehet kuvittelevat, että naiset ystävystyvät keskenään ja mies kelluu siinä joukon jatkona. Harvemmin niin kuitenkaan käy.

    Niin katkera en kuitenkaan ollut, että en olisi antanut hyvää tarkoittavia neuvoja. Ei niitä kuitenkaan kuultu.

    Minäkin sain aikoinaan samanlaisia neuvoja kuin ap.tässä viestiketjussa. Eroseminaaria en käynyt, mutta muuten hoidin itseäni monella tavalla.

    Kyllä tunteet aikanaan tasoittuvat. Ei uusi mies niitä rauhoita, vaan aika tekee tehtävänsä.

    Ei miehet pärjää keskenään lasten kanssa.
    Uusi nainen hommataan ihan mukavuussyistä.
    Pääsee huusholli ja lastenhoitojutuissa vähemmällä. Miehenkipeät naiset alistuvat mihin vain, kun elämä ilman miestä on niin kamalan pelottava asia.

    Äänestä

  • samasta korttelista kirjoitti:

    Meidän isäntä ei sentään hommannut lapsille "uutta äitiä" samasta pihasta. Oli niin pieni taloyhtiö, että valinnan varaa ei yksinkertisesti ollut.

    Uusi nainen löytyi kuitenkin samasta lähiöstä. Muutaman kadun välin päästä asunnostamme.

    Selvästikin miehet kuvittelevat, että naiset ystävystyvät keskenään ja mies kelluu siinä joukon jatkona. Harvemmin niin kuitenkaan käy.

    Niin katkera en kuitenkaan ollut, että en olisi antanut hyvää tarkoittavia neuvoja. Ei niitä kuitenkaan kuultu.

    Minäkin sain aikoinaan samanlaisia neuvoja kuin ap.tässä viestiketjussa. Eroseminaaria en käynyt, mutta muuten hoidin itseäni monella tavalla.

    Kyllä tunteet aikanaan tasoittuvat. Ei uusi mies niitä rauhoita, vaan aika tekee tehtävänsä.

    Ei miehet pärjää keskenään lasten kanssa.
    Uusi nainen hommataan ihan mukavuussyistä.
    Pääsee huusholli ja lastenhoitojutuissa vähemmällä. Miehenkipeät naiset alistuvat mihin vain, kun elämä ilman miestä on niin kamalan pelottava asia.

    ........

    Äänestä

Aikuista miestä ja exääxi et pysty estämään vaikka mitä tekisit ja riitely on kamalinta mitä lapsi joutuu kokemaan..
Kaikkein järkevintä sinun kai on tuossa tilanteessa kannustaa ja tukea lapsia. Uuden naisen tapaaminen voi olla hämmentävää ja pelottavaa joten minä olen tehnyt niin vaikka itseäni onkin ottanut päähän että olen puhunut positiiviseen sävyyn uudesta/uusista naisista että, oliko lapsella kivaa, oliko täti mukava, jos lapsi vastaa että juu, niin Loistavaa! Olipas hyvä että sinulla oli kivaa.. mä kärsisin enemmän itse jos lapseni kokisi uuden naisen/"äitipuolen" kurjaksi, silloinhan lapsen kärsimys vain lisääntyy. Todennäköisesti nämä uudetkin ovat ihan mukavia ihmisiä.

Jos lapsi joutuu olemaan ristitulessa koska jompikumpi ei hyväksy toisen uutta puolisoa on koko tilanne varmasti tuhoisaa lapselle..

Eihän lapsi vahingoitu siitäkään kun minun elämääni astuu uusia ystäviä, taikka jos käymme kyläilemässä ystävien luona. Silloinkin huomioni kiinnittyy aikuisten kanssa keskustelemiseen enemmän kuin lapseeni eikä tuo siitä vahigoitu. Sama se sitten onko kyseessä vain ystävä vai kumppani. Tuskin lasten nähden sielläkään harrastetaan mitään seksiin viittaavaa.
Jos lapsi saa elää positiivisessa ja kannustavassa ympäristössä, kaikki pelottava ja hämmentävä on helpompi käsitellä.

Äänestä

jäljillä kun vain voi...nyt kannatta varoa, sillä voit aiheuttaa suurta vahinkoa lapsillesi katkeruudellasi.

Äänestä
  • anteeksi anna!!!!

    Äänestä

Jotkuthan näistä tapauksista purkavat täällä pahaa oloaan muiden ihmisten sijasta ja sehän on silloin hyvä. Mutta jos se ei ole pelkästään sitä niin ihmettelen. Pettämistä en tietenkään hyväksy ja itsekin olen eronnut. Silti en voi yhtyä tässä ja muissakin palstan keskusteluissa esiintyneisiin väitteisiin, ettei mies muka yhden naisen jälkeen voi puhtaasti rakastua johonkin ihmiseen. Aina tunnutaan selittävän, että se johtuu mukavuudenhalusta tai että nainen on vain korvike entiselle. Höpöhöpö! Kyllä minä uskon, että omakin ex-mies on nykyisensä kanssa vain rakkaudesta. :)

Kuinka monella teistä on ollut useampi kuin yksi puoliso/poika- tai tyttöystävä? Ettekö ole muka näistäkin samalla tavalla välittäneet? Ei siinä vaikuta se, onko törmännyt toiseen vuonna 1985 vai 2005. Ja jos rakkaus olisi todellakin niin vahvaa niin eroa ei olisi koskaan tullutkaan. Tietenkin se on rankkaa jos toista rakastaa, mutta se toinen rakastaakin jo toista, ymmärrän hyvin... Mutta sellaista se elämä on, ei aina niin mahtavaa.

Äänestä

kuule tiedän omasta kokemuksesta että toi asia ottaa suhun "kipeää" mutta sun kannattaa ajatella että sinä ja ex-miehes elätte nyt omaa elämää kumpikin omalla tavalla...ja jos ex-miehelläsi on uusi kaveri ,jossain vaiheessa lapset sen saa tietää...et sinä jää missään tapauksessa taka-alalle päin vastoin olet heille tosi tärkeä...olet heidän äiti...lapsilla on eron tapahduttua ajatukset tosi sekavia vaikka eivät kertoisikaan niitä ääneen ja ne tarvitsee turvallisen kontaktin kumpaankin suhun ja ex-mieheesi...joten älkää ainakaan näyttäkö kiukkua lasten aikana....ymmärrän todella tunteesi sulla on raskas aika nyt elettävänä...toivon sinulle voimia...

Äänestä

Miksi ex miehesi ei saisi viedä lapsia uuteen suhteeseensa?
Mitä v-ttua?
Täytyyhän niiden elää noirmaalia arkea faijansa kanssa. Mitähän sunkin päässäs liikkuu... Hankkiudu hoitoon!

Äänestä
  • lapset ei saa viettää normaalia elämää, ja että pitää olla noin kontrollifriikki. Mihinkään ei saa mennä, jos ei äiti anna lupaa.

    Sairasta. Alkuperäisen kirjoittajan on hakeuduttava hoitoon, ettei lapset kärsisi!!!!!

    Äänestä

tehtävissä, kun tukea lapsia. Todeta, että vaikka isä ja äiti eivät enää rakasta toisiaan, niin lapsiaan he rakastavat aina ihan eniten maailmassa. Ja vaikka isillä on uusi tärkeä ihminen elämässä, se ei muuta mitenkään heidän asemaansa isin elämässä. Ja kertoa lasten huolista myös exälle, ja pyytää häntä tukemaan lapsia samalla tavalla, jotta lasten perusturvallisuuden tunne ei häiriintyisi. Ja sitten vaan kädet ristissä kyynärpäitä myöden toivoa, että lapsilla kaikki menee hyvin viikonloppuvierailuilla ja seurailla tilannetta. Jos lapsista huomaa, että kaikki ei ole hyvin, järjestä neuvottelu isän kanssa neuvolassa tai sosiaalitoimistossa. Voimia sinulle!

Äänestä

Et ole vielä täysin toipunut erostasi ja uuden naisystävän esittely lapsille tuntuu sinusta pahalta.

Oma ex-mieheni oli aikoinaan uskoton ja lähti lopulta liitosta mennäkseen yhteen naisystävänsä kanssa. Nainen esiteltiin lapselle kaksi viikkoa sen jälkeen, kun mies oli muuttanut kotoa ja sen jälkeen joka tapaamisella mukana. Olin järkyttynyt, mutta nielin surun ja kiukun, koska en halunnut sekoittaa lapsen päätä turhilla riidoilla. Lapselle puhuin isästä ja tämän naisystävästä pelkästään hyvää, jos jotain puhetta oli. Tosin lapsi itse jossain vaiheessa ihmetteli isälleen, että "isi miksei me koskaan olla kahdestaan".

Asia on vain niin, ettet voi puuttua ex-miehesi elämään, vaikka olisitkin asioista eri mieltä. Kuten joku jo edellä sanoi, aika tekee tehtävänsä ja kun olet erosta täysin toipunut, et enää edes välitä.

Elän nyt itse uusperheessä, jossa sekä miehelläni että minulla on lapsi ja olen nyt koittanut toimia menneestä oppineena toisella tavalla kuin exäni. Tapailimme alussa lähes vuoden ilman lapsia ja sittenkin lapset tuotiin pikku hiljaa kuvioon mukaan. Nyt asutaan jo saman katon alla, mutta edelleenkin suon miehelle ja hänen tyttärelleen kahdenkeskistä aikaa, enkä väkisin "tyrkytä" itseäni hänelle. Ehkä tästä syystä meille onkin kehittyneet erittäin lämpimät välit.

Voimia sinulle ja anna ajan parantaa haavat!

Äänestä

Sinulla ei ole mitään sanomista siihen, jos ex-miehesi vie lapsenne toisen naisen kotiin. Se on kuule ihan hänen asiansa miten ja missä aikansa viettää lastensa kanssa. Jos löydät todella pätevän syyn, miksi lapsia ei saisi viedä miehen uuden naisen kotiin, niin olet aika fakiiri.
Eihän ex-mihelläsikään ole mitää sanomista sinun asioihin.
Udohda katkeruutesi ja hanki itsellesi uusi elämisen arvoinen elämä niin kuin entinen mihesikin tuntuu tehneen. Ei se aikuisten maailma ole niin kovin karu, kunhan kaltaisesi osaisivat käyttäytyä niin kuin aikuisten ihmisten pitäisi osata.

Äänestä
  • takana taitaa olla se "toinen nainen". Onhan asia niin, että lasten TÄYTYY saada aikaa sopeutua uuteen elämään ilman uusia naisia/miehiä. Mutta usein on vain niin, että aikuset ei paljon välitä muista siinä vaiheessa kun ovat TAAS "rakastuneita".Itse en ole eronnut, mutta monta surullista eroa sivusta seurannut aivan lähi piirissä.

    Äänestä

  • kitjoituksen kirjoitti:

    takana taitaa olla se "toinen nainen". Onhan asia niin, että lasten TÄYTYY saada aikaa sopeutua uuteen elämään ilman uusia naisia/miehiä. Mutta usein on vain niin, että aikuset ei paljon välitä muista siinä vaiheessa kun ovat TAAS "rakastuneita".Itse en ole eronnut, mutta monta surullista eroa sivusta seurannut aivan lähi piirissä.

    sä et ole tainun kokea vastaava, joten pidä mölyt mahassas

    Äänestä

  • kitjoituksen kirjoitti:

    takana taitaa olla se "toinen nainen". Onhan asia niin, että lasten TÄYTYY saada aikaa sopeutua uuteen elämään ilman uusia naisia/miehiä. Mutta usein on vain niin, että aikuset ei paljon välitä muista siinä vaiheessa kun ovat TAAS "rakastuneita".Itse en ole eronnut, mutta monta surullista eroa sivusta seurannut aivan lähi piirissä.

    vaan kahdesti eronnut mies. Lapsenikin ovat säilyneet ihan normaaleina (jo aikuisia), vaikka ovatkin tavanneet uudet ystäväni hyvinkin pian pois muuttoni jälkeen.
    Jälkeenpäin olen saanut lapsiltani sekä ent. puolisoiltani vain hyvää palautetta tämänkin asian tiimoilta.
    Ei tietenkään voi yleistää mitään asiaa, mutta omalta kohdaltani kaikki on mennyt aina hyvin.
    TÄRKEÄ pointti on kuitenkin se, että kummallakaan ei ole mitään sanomista toisen elämään ja siihen, miten viettää aikaa lastensa kanssa, kunhan ei tapahdu esim. mitään rikollista tai paheksuttavaa ja sillonkin asiaan voi puuttua vain lastensuojelu- tai muu vastaava viranomainen.

    Äänestä

Miksi et halua, että lapset entisen miehesti uuden vaimon luokse?
Jos kerran tykkäävät itse mennä, niin mitä se sua haittaa?
Omat vanhempani erosivat kun olin pieni. He selittivät miksi erosivat ja minä sen osasin käsittää. Asuin äitini luona ja kävin usein isäni luona, jossa asuikin uusi täti. Missään vaiheessa mun mielessä ei käynyt, että se aiheuttaisi minulle pahaa. Tykkäsin käydä siellä ja leikkiä isäni uuden naisystävän kanssa.
Siis joko sä oot mustasukkainen miehesi uudesta naisesta tai sitten tässä on joku vakavampi juttu. Mutta se sun on käsiteltävä itseksesi, et voi lapsiasi sotkea tähän. Sun on ajateltava niiden parasta.
Anna niiden mennä, jos kerran tykkäävät siitä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

en olis uskonut kirjoitti:

Auttakaa hyvät ihmiset. Mitä tehdä ku ex-miehen kanssa on sovittu et se ei veisi lapsia uuden akan luokse vaan olisi omalla asunnolla silloin kun lapset ovat hänellä. Ja tänä viikonloppuna lapset oli ekan kerran koko viikonlopun isän luona niin eiköhän vaan se vieny lapset yöksi sen akan luokse. Kuulin siitä jo lauantia iltana et sen akan asunnolla on kummanki autot. ja ku ex toi lapset kotiin niin minä kysyin tietenkin et missä olitte yötä ja tää hyväkäs vain sanoi et v.ittua se sulle kuuluu. ja sotahan siitä syttyi,ja sen kuuli kaikki naapuritkin. Et miten saisin ex:sän tajuun et ei pienten lasten tarvi vielä kohdata aikuisten karua maailmaa et saisivat ensin rauhassa tottua ajatukseen isin uudesta kodista ja ettei isi enää asu kotona.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu