Olen ollut avoliitossa kauniin thaimaalaisen naisen kanssa pian kolme vuotta. Tutustuessamme nainen oli asunut suomessa kolme vuotta, joista pari vuotta naimisissa Suomalaisen miehen kanssa. Sittemmin hänelle tuli tämän exän kanssa ongelmia väkivaltaisen käytöksen vuoksi ja ero oli väistämätön.
Suhteemme on alusta lähtien ollut hyvin intensiivinen ja hellä. Itse olen hieman päälle 35:n ja nainen 32v. Kaikesta hänen tekemisistään huomaa syvän kiintymyksen ja rakkauden minua kohtaan… ja siitä olen toki onnellinen.
Itse olen yrittänyt antaa kaikkeni suhteelle ja huomioida häntä eri tavoin aina kun vain pystyn. Ilokseni olen huomannut hänen pitävän myös ruuistani, joten intohimoinen suhtautumiseni italialaiseen ja ranskalaiseen ruuanlaittoon ei onneksi ole latistunut aasialaisen keittiön liialliseen maustemaailmaan.. Olen myös aina ollut aktiivinen ja harrastanut monenlaisia asioita. Ralliharrastukseni on minulle tärkeä ja laskuvarjohyppääminen sydämenasia. Kaikenlaisiin muihinkin aktiviteetteihin olen myös naiseni vienyt ja ymmärtääkseni hän on myös siitä ollut mielissään.
Mutta sitten kääntöpuolelle. Viimeisen vuoden ajan naiseni on enemmän ja enemmän alkanut vaatimaan minua jättämään ylimääräiset harrastukset ja muut menot ( jopa ystävätkin ) ja keskittymään ainoastaan häneen. Ymmärtäisin tämän, mutta olen kuitenkin järjestänyt asiat niin, että vähintään 3-4 iltaa viikossa vietämme yhdessä iltaa. Työskentelen säännöllisesti 08-16, joten en voi ymmärtää miten voin antaa aikaani vielä enemmän? Naiseni on myös töissä veljeni yrityksessä, joten hänkään ei joudu kotona odottelemaan miestä koko aikaa. Onko tämä kaikki normaalia?
Suhteen alusta saakka olen informoinut häntä omista ”tarpeistani” ja ainakin ymmärtääkseni hän on sen myös sisäistänyt ja hyväksynyt, mutta nyt en todellakaan ymmärrä mistä puhaltaa..?
Aiemmissa suhteissani naiset ovat hyvinkin olleet joustavia menojeni suhteen ja aina olen antanut ja kannustanut heitäkin keksimään itsellensä jotakin itseä kiinnostavaa puuhaa. Olen aina myös yrittänyt keksiä jonkin yhteisen harrastuksen ja nykyisen avovaimoni valinnasta johtuen se on ollut elokuvat, joita käymmekin tiiviisti katsomassa viikottain.
Ymmärtäisin kyllä jos viettäisin aikaani baareissa, mutta rakkaista harrastuksistani onkin jo vaikeampi luopua. Kaikki harrastukseni ovat myös sellaisia, etten niissä vietä yökausia poissa, vaan jos esim. rallia menen jonnekin ajamaan, niin naiseni otan aina mukaan hotelliin, jos hän vain niin haluaa. Kaveripiiristäni olen kysellyt heidän perhe-elämästään ja mielestäni 3-4 iltaa avovaimon kanssa viikossa tiiviisti yhdessä
Naiseni on viimeaikoina vaatinut myös lapsen ja avioliittoa. Itselläni ei ole aiemmista liitoista lapsia, mutta hänellä on n. 10 vuotias tyttö, jonka hän mukanaan aikoinaan Suomeen toi. Olemme keskustelleet asiasta monesti, mutta en ymmärrä miksi pitää olla niin kiire? Kolme vuotta ollaan yhdessä oltu, mutta naimisiin menen vain kerran elämässä, sillä sen lupauksen olen itselleni antanut.
Taloudellisesti perheessämme ei ole hätää ja naimisiinkaan ei tarvitsisi hätiköiden mennä, sillä hänellä on jo Suomen passi. Mahdolliseen avioliittoon en suostu myöskään ilman avioehtoa, eikä hän sitä kyllä ole vaatinutkaan, onneksi, sillä silloin motiivit olisivat liiankin selvät.
Olen tullut siihen pisteeseen, että minun on päätettävä istuako kotona neljän seinän sisällä katsomassa elokuvia ( jotka ovat naiselleni tärkeitä ), vai ottaa ero ja elää edelleen niiden asioiden kanssa, jotka itselle ovat tärkeitä. Suhteessa on toki tehtävä kompromisseja molemmin puolin, muttei niistä mielestäni tarvitse maksaa liian korkeaa hintaa. Naiseni omistushalu minuun ja vapaa-aikaani tukahduttaa minut ja olen todella lähellä sitä päivää, että pakkaan laukkuni ja lähden..
Onko kellään kokemuksia vastaavanlaisesta?
Suhteemme on alusta lähtien ollut hyvin intensiivinen ja hellä. Itse olen hieman päälle 35:n ja nainen 32v. Kaikesta hänen tekemisistään huomaa syvän kiintymyksen ja rakkauden minua kohtaan… ja siitä olen toki onnellinen.
Itse olen yrittänyt antaa kaikkeni suhteelle ja huomioida häntä eri tavoin aina kun vain pystyn. Ilokseni olen huomannut hänen pitävän myös ruuistani, joten intohimoinen suhtautumiseni italialaiseen ja ranskalaiseen ruuanlaittoon ei onneksi ole latistunut aasialaisen keittiön liialliseen maustemaailmaan.. Olen myös aina ollut aktiivinen ja harrastanut monenlaisia asioita. Ralliharrastukseni on minulle tärkeä ja laskuvarjohyppääminen sydämenasia. Kaikenlaisiin muihinkin aktiviteetteihin olen myös naiseni vienyt ja ymmärtääkseni hän on myös siitä ollut mielissään.
Mutta sitten kääntöpuolelle. Viimeisen vuoden ajan naiseni on enemmän ja enemmän alkanut vaatimaan minua jättämään ylimääräiset harrastukset ja muut menot ( jopa ystävätkin ) ja keskittymään ainoastaan häneen. Ymmärtäisin tämän, mutta olen kuitenkin järjestänyt asiat niin, että vähintään 3-4 iltaa viikossa vietämme yhdessä iltaa. Työskentelen säännöllisesti 08-16, joten en voi ymmärtää miten voin antaa aikaani vielä enemmän? Naiseni on myös töissä veljeni yrityksessä, joten hänkään ei joudu kotona odottelemaan miestä koko aikaa. Onko tämä kaikki normaalia?
Suhteen alusta saakka olen informoinut häntä omista ”tarpeistani” ja ainakin ymmärtääkseni hän on sen myös sisäistänyt ja hyväksynyt, mutta nyt en todellakaan ymmärrä mistä puhaltaa..?
Aiemmissa suhteissani naiset ovat hyvinkin olleet joustavia menojeni suhteen ja aina olen antanut ja kannustanut heitäkin keksimään itsellensä jotakin itseä kiinnostavaa puuhaa. Olen aina myös yrittänyt keksiä jonkin yhteisen harrastuksen ja nykyisen avovaimoni valinnasta johtuen se on ollut elokuvat, joita käymmekin tiiviisti katsomassa viikottain.
Ymmärtäisin kyllä jos viettäisin aikaani baareissa, mutta rakkaista harrastuksistani onkin jo vaikeampi luopua. Kaikki harrastukseni ovat myös sellaisia, etten niissä vietä yökausia poissa, vaan jos esim. rallia menen jonnekin ajamaan, niin naiseni otan aina mukaan hotelliin, jos hän vain niin haluaa. Kaveripiiristäni olen kysellyt heidän perhe-elämästään ja mielestäni 3-4 iltaa avovaimon kanssa viikossa tiiviisti yhdessä
Naiseni on viimeaikoina vaatinut myös lapsen ja avioliittoa. Itselläni ei ole aiemmista liitoista lapsia, mutta hänellä on n. 10 vuotias tyttö, jonka hän mukanaan aikoinaan Suomeen toi. Olemme keskustelleet asiasta monesti, mutta en ymmärrä miksi pitää olla niin kiire? Kolme vuotta ollaan yhdessä oltu, mutta naimisiin menen vain kerran elämässä, sillä sen lupauksen olen itselleni antanut.
Taloudellisesti perheessämme ei ole hätää ja naimisiinkaan ei tarvitsisi hätiköiden mennä, sillä hänellä on jo Suomen passi. Mahdolliseen avioliittoon en suostu myöskään ilman avioehtoa, eikä hän sitä kyllä ole vaatinutkaan, onneksi, sillä silloin motiivit olisivat liiankin selvät.
Olen tullut siihen pisteeseen, että minun on päätettävä istuako kotona neljän seinän sisällä katsomassa elokuvia ( jotka ovat naiselleni tärkeitä ), vai ottaa ero ja elää edelleen niiden asioiden kanssa, jotka itselle ovat tärkeitä. Suhteessa on toki tehtävä kompromisseja molemmin puolin, muttei niistä mielestäni tarvitse maksaa liian korkeaa hintaa. Naiseni omistushalu minuun ja vapaa-aikaani tukahduttaa minut ja olen todella lähellä sitä päivää, että pakkaan laukkuni ja lähden..
Onko kellään kokemuksia vastaavanlaisesta?
Vastaukset 21
Vanhimmat
Jospa kyse ei ole kulttuuri- tai rotuerosta, vaan siitä, että naisesi ei halua enää hukata aikaa, vaan saada kanssasi lapsen? Sama voisi onnistua suomalaistaustaiseltakin naiselta.
Muuten, eikö asioista pitäisi keskustella? Etkö voi tehdä selväksi naiselle, että liika omistaminen ei sovi pirtaasi? On nimittäin aika tylyä (ja suomalaista), että asioita haudotaan omassa päässä, ja eroaikeista ei keskustella. Toinen saa tietää erosta vasta kun on jo liian myöhäistä. Toiselle pitäisi ainakin antaa edes tilaisuus muuttaa käytöstään ja tapojaan.
olla syynä, mutta siltikään ei mielestäni naisen ( eikä itseasiassa kummankaan ) pitäisi painostaa ratkaisuhin ainoastaan omista lähtökohdistaan.
Keskustelua ollaan toki käyty, mutta ikävä todeta ettei hän ole paljoa vastaan tullut. Hänen mielestään miehen ja naisen pitää yhdessä asuessaan olla naimisissa ja lapsia pitää tehdä, jotta liitto olisi onnellinen.
Itse olen sitä mieltä, että on hyvä katsoa ennen kuin katuu. Yhtään lasta en tähän maailmaan halua tehdä ennenkuin olen muutaman vuoden asunut saman katon alla. Olen todella lapsirakas, mutta lapsien teko pelkän perheidyllin takia on mielestäni väärä katselukulma asiaan. Olen monesti sanonut, että parin puoden päästä olisi otollinen hetki katsoa asiaa, kun viisi vuotta ollaan yhdessä oltu. Naiseni mielestä taas en halua edes lapsia ja hän kääntää aina asian siten, että perhe ei merkitse minulle mitään.
Kulttuurierot toki ymmärrän, mutta en sitä, että suomalaisen ja thaimaalaisen erilainen käsitys lapsista ja avioliitoista hämärtää perheenperustamisen todelliset päämäärät.
" Olen monesti sanonut, että parin puoden päästä olisi otollinen hetki katsoa asiaa, kun viisi vuotta ollaan yhdessä oltu."
Tuo kuulostaa periaatteessa järkevältä. Mutta naisen erilainen ajatus on toisaalta ymmärrettävissä sekin. Ehkä nainen omasta puolestaan on täysin sitoutunut sinuun, eikä ymmärrä, miksi "tuhlata aikaa". Surullista sekin on, jos toisen pitää odottaa viisi vuotta, ennen kuin toinen lopulta kertoo, että "sorry, en huolikaan sinua".
Paljon mahdollista, että naisesi eroaa tyypillisestä suomalaisesta naisesta jonkin verran ajattelumaailmaltaan, mutta oletan, että ei jokainen suomalaisnainenkaan halua odottaa viittä vuotta epävarmuudessa, että hyväksyykö mies hänet lopulta. Voisiko olla, että välillänne oleva "kulttuuriero" ei olekaan kulttuuriero, vaan persoonakohtainen eroavaisuus? Vaikka olen mies, niin voin silti samaistua naiseesi tuossa epävarmuusasiassa. Todellisuudessahan kukaan palstalle kirjoittava ei voi yksilön asioihin ottaa kantaa voimakkaasti, kun taustojen ja faktojen tuntemus ei ole riittävää.
Ei mielestäni ole paljon, jos kyseessä ovat koko tulevaisuuteen vaikuttavat asiat. Tuo viisi vuotta tuntuu mielestäni hyvältä, sillä siinä ajassa pystyy molemmat ( alleviivaan )! katsomaan parisuhdetta omasta perspektiivistään ja miettimään onko toinen hänen lapselleen sopiva äiti tai isä.
Lapsi ei voi valita vanhempiaan, mutta mielestäni vanhemmilla pitäisi olla velvollisuus ajatella asiaa myös lapsen tulevaisuuden kannalta. Kulttuurierot voivat tulla esille juuri tällaisissa asioissa ja jos nainen jääräpäisesti yrittää muuttaa miestään siihen suuntaan, että ainoastaan perhe on tärkeä, voi hän samalla tuhota koko onnellisen liiton. Jokainen meistä on erilainen ja sekä naisien että miehien olisi syytä saada ja antaa omaa tilaa parisuhteessaan vastapuolelle. Toisia kahlehtimalla saadaan vain aikaiseksi mielipahaa ja siksi tilanteemme onkin täällä hetkellä kai niin vaikea...
..että teidän tapauksessanne molemmat ovat tavallaan oikeassa. Sen, mitä puhut omien harrastusten yms. rajoittamisesta, on varmasti asia, joka ei pitkän päälle tee suhteesta tyydyttävää. Siihen puoleen en äskenkään tarkoittanut ottaa kantaa naisesi eduksi.
Mitä tulee tuohon viiden vuoden odotukseen, niin se lienee asia, jota kansallisuudesta riippumatta useampi nainen ei halua. Vaikka perustelet asian uskottavasti ja oikein, niin siitä huolimatta kaikki eivät halua tuhlata elämästään viittä vuotta odottaakseen, että toinen jättää. Vaikka naisesi on "vaikea", ja niin ei olisi pakko olla, niini mielestäni ainakin naisellasi on jo kolmen vuoden jälkeen oikeus odottaa sinulta sitoutumista ihan oikeaan ja pysyvään parisuhteeseen. Mikäli et kolmen vuodenkaan jälkeen ole varma, niin on todella suuri riski, ettet sitä ole viidenkään vuoden jälkeen.
... veit jalat suustani
että kirjoituksesi on tosi hyvä.
Minulla on aasialainen ystävä, joka on miehestään hyvin mustasukkainen ja omistushaluinen. Hän jopa kuvittelee minun haikailevan miehensä perään, jos hän hiukkaakaan selkäänsä kääntää. Olen keskustellut hänen kanssaan asiasta ja hän sanoo vain, että suomalainen ei osaa elää perheelleen ja pitää perhettä tärkeämpänä kuin muuta elämää ja niin kuulemma pitäisi olla.
..voi ikäväkyllä kääntyä myös omistushaluksi joiden tuntomerkkejä on kyttääminen, puhelimien selaaminen ja oman tilan kieltäminen . Mä taas tunnen muutamia miehiä, joilla on thaivaimot ja nää miehet on ite niin mustasukkaisia ettei halua naistensa edes tekevän töitä, etteivät vaan katsele siellä muita miehiä. Tämäkö sit on oikeein???
Mutta siksi varmasti aasilainen nainen on useimpien suomalaisten silmissä haluttavampi:)
Aasialainen nainen omistautuu perheelleen. Useimmat tuntemani arabimiehet pettävät naisiaan, ja viettävät suuren osan vapaa-ajastaan (jota on todella paljon) "kavereidensa" kanssa.
En usko, että tunnet arabimiehiä. Kunhan vain dissaat muuten vaan. Itse tunnen Lähi-Idästä kotoisin olevia miehiä ja naisia kumpiakin, ja mielestäni ovat hyvin perhearvoista porukkaa. Suomalainen mies siinä missä nainenkin sen sijaan ovat tuon vastakohtia; pakko saada riehua kavereiden kanssa vaan koko ajan, ja pakko saada pyörittää epäilyttäviä vastakkaisen sukupuolen tuttavuuksia, vaikka olisi vakisuhteessa.
Ja olen muuten suomalainen mies.
Anteeksi.. "Työskentelen säännöllisesti 08-16, joten en voi ymmärtää miten voin antaa aikaani vielä enemmän?" "Aiemmissa suhteissani naiset ovat hyvinkin olleet joustavia menojeni suhteen ja aina olen antanut ja kannustanut heitäkin keksimään itsellensä jotakin itseä kiinnostavaa puuhaa."
Yhteiselo on kahden ihmisen tarpeiden ja toiveiden yhteenliittämistä. Miten minulle tulee kuva, että olet luonut itsellesi täydellisen kuvan omasta elämästäsi ja keskenäsi sopinut mihin muottiin kumppanisi on sovelluttava. -ota tai jätä-
Oletko ottanut selvää miten hyvin itse sovit hänen käsitykseensä täydellisistä liitosta? Tämä nykyinen tyyli on ollut sinun sanelemasi ja sinulle sopiva, ja hän on siihen tyytynyt tähän asti. Ehkä sinä et kuitenkaan ole tyydyttänyt hänen ajatustaan oikeanlaisesta liitosta.
Kysymys on nyt siitä kuinka paljon oikeasti hänestä välität, oletko valmis hänen vuokseen myönnytyksiin, että liittonne onnistuisi vai oletko pitänyt häntä vain sopivana itsesi jatkeena ja täydentäjänä, jonka tarpeilla ja haluilla ei ole samaa painoarvoa kuin sinun.
Ilmeisesti mitä yritin sanoa..
" Viimeisen vuoden ajan naiseni on enemmän ja enemmän alkanut vaatimaan minua jättämään ylimääräiset harrastukset ja muut menot ( jopa ystävätkin ) ja keskittymään ainoastaan häneen. Ymmärtäisin tämän, mutta olen kuitenkin järjestänyt asiat niin, että vähintään 3-4 iltaa viikossa vietämme yhdessä iltaa. "
Uskon ja luulen, että jos tekisimme kyselyn kaikkien monikansallisten avioparien keskuudessa Suomessa niin tuo 3-4 iltaa viikossa kahdenkeskistä aikaa ( hänen tytärtään laiminlyömättä ) sijoittuisi ainakin hyvään keskikastiin. Itse pyhitän itselleni ts. harrastuksilleni noin 1-2 iltaa viikossa ja töille yhden. Tämä elämäntyylini ei tullut hänelle yllätyksenä, vaan avoimesti kerroin jo suhteen alussa omista asioistani ja harrastuksistani. Silloin hän sanoi, että on vain hyvä, että baarien sijaan harrastan jotain muuta.
Tiedän monia pariskuntia, joiden erilaiset työajat leikkaavat suuren osan yhteistä aikaa viikolla. Olen myös tutustunut muutamiin thai-suomalais perheisiin, joissa mies on paljon poissa kotoa töiden takia. En sitten tiedä olenko itsekäs, jos kuitenkin vähintään kolme iltaa viikossa 100%:n varmuudella olen naiseni kanssa tehden asioita, joista hän myös itse pitää. En ole mielestäni alistaja, vaan kuuntelen hyvinkin paljon hänen toiveitaan ja ajatuksiaan.
Nyt kun hänellä on elämä kunnossa ( viittaan naiseni entiseen suhteeseen ) ja mies joka arvostaa ja antaa hänen olla tasa-arvoinen nainen suomessa, niin en voi käsittää, että kaikki pilataan liiallisella perhe-elämän tavoittelulla epäitsekkäistä lähtökohdista katsottuna.
Sillä luen miehen kirjoitustasi naisena.
Ilmeisesti olet todella huolestunut ja haluaisit suhteen onnistuvan etkä ainoastaan tällä kyselyllä hae ulkopuolista hyväksyntää sille, että olet jo päättänyt, ettei homma toimi... Se on hyvä lähtökohta.
Jotain lienee pielessä, kun tällaista ilmenee. Todennäköisesti kumppanisi tuntee olevansa jotain vailla. Onko se nimenomaan tuo lapsi, avioliitto, perhe, aikasi... mahtaakohan itsekään ihan varmasti tietää missä mättää. Fiksuna ja ajattelevana miehenä kannattaa kysellä varmaan paljon muutakin kuin keskustella vain noista kysymyksistä.
Monesti me naiset paljosta puheesta huolimatta tuppaamme kiertelemään ja keskustelemaan vähän asian vbierestä. Kun tarvitsemme lämpöä ja halausta kysytään mikset ole enemmän mun kaaaa, pitääks sun aina mennä.
Lapsenpuute voisi olla epävarmuutta ja pelkoa siitä, että kelpaankohan minä vielä kun ensimmäinen ryppy on silmän vieressä - entä jos en saakaan lapsia sitten... Avioliitto: - minähän vanhenen.. kolmekymmentä on jo täynnä; kohta se löytää nuoremman ja nätimmän...
Oisko näissä ajatuksissa mitä...?
Että loppujen lopuksi hänelle suku asettaa sen viimeisen painostuksen avioliitosta. Olen siinä käsityksessä että buddhalaisessa uskonnossa on jotenkin erikoista elää avoliitossa, vaikkakin olen eurooppalaista kulttuuria yrittänyt opettaakin hänen suvulleen.
Joskus tuntuu, että hän ei aina puhu omalla suullaan, vaan asenteilla, jotka thai-kulttuurissa on vallalla. En ole tyrmännyt ajatusta lapsesta, vaan halunnut vaan pari vuotta lisäaikaa sopeutuakseni ajatukseen isyydestä.Uskon että hän on se oikea minulle, mutta pelkään että painostus saa minut hylkäämään lopulta koko ajatuksen. Vapaasta tahdosta tehty lapsi on rakkauden ihme kahden ihmisen välillä, eikä sitä saisi painostuksella pilata..
Avoliitossa eläminen on omituista myöskin kristin- ja islaminuskossa sekä hindulaisuudessa ja juutalaisuudessa. Ainoastaan maallistuneissa ja kaikki kestävät arvot ja käytöstavat hylänneissä maissa, siis länsimaistakin vain pienessä osassa, pidetään avoliittoa normaalina käytäntönä.
mahdolliseen avioliittoon en suostu ilman avioehtoa. eikä hän sitä kyllä ole vaatinutkaan...onneksi?? sillä silloin motiivit olisivat liiankin selvät??
nyt ei mee jakeluun...
Ei todellakaan voi väheksyä. En koskaan voisi mennä naimisiin ilman avioehtoa, enkä koskaan voisi myöskään koskea naiseni entiseen omaisuuteen.
Periaatteeni on yleisesti ymmärretty ja hyväksytty, koska avioehtoja on viimevuosina tehty yhä enemmissä määrin avioliittoja solmittaessa. Perheen ja suvun omaisuuden turvaaminen on järkevää, eikä tyhmyyttä.
Tuossa mainitsemassasi lauseessa tarkoitin juuri sitä, että jos hän olisi vaatinut avioliitosta puhuessaan ettei avioehtoja tarvita, niin olisi ollut helppoa tehdä johtopäätöksiä motiivista.
Nyt todellakin uskon, että hän haluaa tulevaisuutta kanssani, mutta lapsien teko ja naimisiin meno ainoastaan perheidyllin vuoksi on mielestäni vain väärä lähestymistapa. Aina pitäisi kuitenkin molempien olla valmiita vanhemmuuteen kun lapsista puhutaan. Silloin ei kummankaan etu saisi olla ristiriidassa lapsen tulevaisuuden kanssa. Tässä asiassa suomalais- ja aasialaiskultturilla on hyvinkin suuri ero.
ok..selvis tuokin.
kulttuurieroja tosiaan on. esim. thaimaassa lapset ovat ainut turva vanhuksilla. mitään eläkesysteemejähän ei siellä ole.
Naisesi rakastaa sinua ja haluaa olla kanssasi. Hän haluaa myös lapsen (vauvakuume), mutta ei aviotonta lasta. Siksi hän haluaa naimisiin.
Hän haluaa "naulata" teidät lopullisesti yhteen. Sitten (jos) kun teillä on lapsi, ei sinulla enää ole aikaa harrastuksillesi samlla lailla. Siksi kannattaa jo vähän opetella koti-isän roolia. :)
Naimisiin! Naimisiin!
Suomi-Thai-lapset ovat söpöjä!
MIssä se tyttö on? Et puhunut mitään hänestä, puhuit aina ja koko ajan "naisestasi" jonka raahaat mukana rallikisoihin ja hotelleihin. Älä nyt luovu harrastuksistasi jotta olisit hänelle mieliksi, jos nämä ovat sinulle tärkeitä. Se ei mitenkään paranna suhdettanne. Sen sijaa kultasesi voisi itse ruveta harrastamaan, kai hän jostakin on kiinnostunut ja tykkäisi tehdä omalla ajallaan. Selvästi hän tuntee turvattomuutta, onhan hän silti vieras vieraalla maalla ja ilmeisesti pitää sinusta kovin.