Kokemuksia tai mielipiteitä kysyisin ikäerosta parisuhteessa. Olen tavannut mukavan naisen ja meillä kemiat toimii tosi hyvin. On samoja ajatuksia elämästä yleensäkin ja samat harrastukset. Kaveripohjalta ollaan vielä oltu liikenteessä. Muitakin fiiliksiä olisi , mutta ikäero 14v pistää ainakin itselle jarrua käynnistää mitään vakavempaa suhdetta. Itse olen 35v ja nainen 21v
Ikäero
Tero-71
161800
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
No jos se sinulle on jarru niin sitten se kai on haitaksi. Jos kumpaakaan ei haittaisi niin ei siinä sitten mitään.
Ei ikäero muuten ole ongelma, jos sitä ei itse sellaiseksi miellä.
En toki koe ikäeroa ongelmaksi pelkästään. "ikä on vain numero" on mottoni, mutta tunnen tässä tilanteessa tiettyä vastuuta ja huolta toisesta joten "jarru/hidas eteneminen on viisainta tässä suhteessa.
Yleinen ikäero parisuhteessa on, että mies on puolisoaan noin 2-5 vuotta vanhempi. Olen kuullut monista onnellisista pareista joissa ikäero on 10-15 vuotta. Ikä ei ole parisuhteessa siis mikään ongelma, ellei sittä itse tee ongelmaa.
varsinaisesti liity asiaan, mutta mistähän johtuu että mies on usein naista vanhempi?
tytöt alkaa kehittyä muutamia vuosia aikaisemmin naisiksi kuin tytöt pojiksi. näin ollen "vääristymä" tapahtuu jo yläasteella. 15-vuotiaat naisenalut istuvat 18-vuotiaiden nuortenmiesten kyydissä, kun 15-vuotiaat pojat vain pelaavat lätkää ja pleikkaria. tässä tytöt oppivat katselemaan itseään vanhempia poikaystäviä, jolloin omanikäisten poikien on taas vuorostaan katseltava itseään nuorempia tyttöystäviä.
meniköhän tämä jo liiankin mutkikkaaksi? ja tiedetään että kärjistin asioita melkoisesti, mutta näin kai se silti suunnilleen menee.
Mies ja nainen eivät vanhene samalla tavalla. Mies näyttää vanhetessaan monesti vain paremmalta, karismaattiselta, kun taas naista rypyt eivät pue yhtälailla.
Nainen menettää hedelmällisyytensä huomattavasti aikaisemmin kuin mies. Mies voi odotella sitä sopivaa vaikka 50-vuotiaaksi asti, ja tulla isäksi vaikkapa 30-vuotiaan naisen kanssa. Mutta kun nainen on 50, vaihtoehtoja on huomattavasti vähemmän...!!
Joissakin kulttuureissa ajatellaan, että vanhemmalle miehelle on suorastaan status-symboli dsaada rinnalleen nuorempi ja hehkeä vaimo. Kun miehellä on enemmän elämänkokemusta (ja kenties myös rahaa), se on hänelle mahdollista ja hän on ansainnut sen. Nuori nainen näyttää aina paremmalta. Jos nainen on hyvinkin nuori, hänellä ei ole ehkä kiire saada heti jälkeläisiä, vaan mies voi nauttia kahdenkeskisestä seurasta pidempään. Lisäksi nuori ei ole yleensä niin neuroottisen piintynyt tavoiltaan, vaan sopeutuvampi ja epäitsekkäämpi.
Tiedän pareja joissa nainen on miestä 10 vuotta vanhempi, ja niissä on selvitty kriisin yli. Jos mies on ollut 30 ja nainen 40 tavatessa, on tullut kiire päättää, halutaanko niitä lapsia... Ja moni ihmettelee, kun mies ottaa itselleen "äitihahmon". Mutta uskovat sitten, kun näkevät että suhde toimii mainiosti.
Minun mielestäni kaiken ikäiset voivat sopia yhteen, jos odotukset ja unelmat kohtaavat. Itse olen 18 vuotta nuorempi kuin miesystäväni.
Olen itse aina aikaisemmin jotenkin päätynyt seurustelemaan itseäni vanhemman miehen kanssa. Mutta kuinkas kevättalvella kävikään, löysin elämäni miehen joka on miltei neljä ja puoli vuotta nuorempi. Ei nyt mikään hillitön ikäero, mutta on nyt kuitenkin, meitä se ei kuitenkaan vaivaa. Minä n25 ja poikaystäväni 20.
Kun aloitin seurustelun 23-vuotiaana, poikaystäväni oli 19-vuotias. En havainnut mitään eroa iän puolesta, vaikka eihän tuo 3 vuotta nyt mikään ihmeellinen ikäero olekkaan.
Ja vaikka miesytäväni onkin 18 vuotta vanhempi, voisin yhtälailla seurustella nuoremman kanssa. Tosin en 18 vuotta nuoremman, koska silloin kyseessä olisi lapsi. :) Sanotaan näin, että en usko että voisin seurustella edes 8 vuotta nuoremman kanssa, koska tuntuisi oudolta ajatella olevansa jonkun kanssa joka ei ole vielä edes aikuinen kunnolla. Muuten en ole luonut mitään ikälukuun perustuvia kriteerejä, koska se on aivan turhaa.
Hei!
Minulla ja avomiehelläni on saman verran ikäeroa kuin teillä. Itse olen 21v. ja mies 35v.
Alkujaan ikäero meitäkin hieman pelotti, mutta kun huomattiin ettei haluta olla erossa, arvomaailma on samanlainen, ja muutenkin ajatukset ja kiinnostuksen kohteet osuvat yksiin, niin miksikäs ei?
Eikai sitä pidä väkisin erossa olla vai numeroiden takia?
Jos vain rakkautta riittää ja molemmat ovat onnellisia, niin mikäs siinä!
Nyt olemme olleet noin puolitoista vuotta yhdessä ja hyvin menee edelleenkin.
21-vuotiaana sitä on vasta aikuistumassa, kun taas 35-vuotias on yleensä melko kypsä elämänkokemukseltaan. Sitä ei tarvitse unohtaa, kun huomaa eroja käyttäytymisessä - muuten kannattaa ihan vain tutustua toiseen ihmiseen ikään katsomatta.
21-vuotiaskin voi jo tietää millaisen kumppanin haluaa loppuelämäkseen, jotkut on vain niissä asioissa varhaiskypsempiä.
ota huomioon että eräät 21 vuotiaat naiset ovat jo hyvinkin kypsiä. itse nyt 23 ukko 15v vanhempi. kimpassa oltu 4v. lähdin kotoa 16v ja uskallan sanoa että suurimmat aikuistumiskriisit oli 20vuoteen mennessä käyty aikaslailla läpi. tiesin kyllä 21 vuotiaana minkälaisen kumppanin haluan ja minkälaisen en. kaipa olen aina ollut ns pikkuvanha.
että jotkut ovat jo 20-vuotiaana aikuistuneita, epäilemättä. Se on tavallaan ihailtavaa.
Eräs tuttavani joka täytti hiljattain 20 on jo kolmen lapsen äiti, ja hän asuu onnellisesti miehensä kanssa. Joillekin se vain käy nuorempana. Ehkä sellaiset ihmiset eivät ole jääneet vanhempiensa otteeseen, vaan itsenäistyneet ja tehneet niin kuin itse huvittaa, mielistelemättä ja pyrkimättä täyttämään toisten odotuksia.
Minulla ja avomiehelläni myös 14 vuotta ikäeroa (minä 23 ja mies 37)ja rehellisesti sanoen sitä ei edes huomaa.Paitsi,että miehellä enemmän kokemusta kaikesta mutta luonteeltaan se on ikinuori...hyvin tultu toimeen eikä kummallakaan ole mitään ongelmia ikäeron suhteen.Itse olen ollut tyytyväinen,että olen vanhemman miehen kanssa he eivät yleensä ajattele niin kuin parikymppiset,että "määrä korvaa laadun" vaan osaa ottaa myös naisen huomioon.
Niin että senkuin yrität naisen kanssa,ei siinä mitään menetä :)
Kiitokset kaikille kommenteista tähän mennessä.
meillä on mieheni kanssa 19 vuotta ikäeroa. itse olen 21 ja mieheni on 40. hyvin on yhteiselämä sujunut ja rakkaus kukoistaa. yhdessä olemme olleet jo reilut 2 vuotta ja vuosi kihloissa. ei se rakkaus ikäeroa katso. jos toinen tuntuu hyvältä ja hänen kanssaan on hyvä olla niin ikä ei ole este eikä mikään.
meillä ainakin on paljon yhteisiä kavereita eri ikäisiä. ja myös pariskuntiakin joiden ikäero on reilusti yli 10 vuotta.
tsemppiä vaan teille ja hyviä yhteisiä hetkiä!!
Minulla ja miehelläni on ikäeroa 8 vuotta (joka tietenkin tässä tapauksessa tuntuu vähältä), mutta kun aloimme seurustelemaan, olin 20 ja hän 28. Alussa oudoksutti, mutta mitään ongelmia ei ole tuon iän puolesta ollut!
Tsemppiä rakkauteesi, älä kävele sen ohitse ;)