Mitä tehdä. Tapasin yhden miehen, josta pidän. Hänen tunteistaan en tiedä mitään. Välillä hän näyttää kiinnostuneelta, mutta välillä taas etäiseltä. Teemme kaikkea yhdessä ja meillä on hauskaa yhdessä. Tuntuu kuin olisimme ystäviä, mutta toisaalta välillä tuntuu että olemme vähän enemmän. Kysymys siis onkin: Voinko kertoa hänelle tunteistani? Mitä tapahtuu jos kerron..Tuhoutuuko "suhteemme" täysin?
What should I do?
Unicorn
5629
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
siitä juuri, että mitkä hänen tunteensa ovat. Jos hän todellakin pitää sinua vain ystävänä ja ilmoitat tunteistasi, niin voi olla ettei ole enää kaveriakaan.
Sain kokea just tossa viikko sitten vastaavaa. Naispuolinen ystäväni yhtäkkiä ilmoitti, että haluaa minut ja on halunnut jo kauan. Itse pidin tätä henkilö vain hyvänä ystävänä. Tuli sellainen omituinen olo, että minulle on valehdeltu jo pidemmän aikaa. Tuntui ettei hän ole toiminut ja puhunut ystävänä, vaan tietty päämäärä mielessään.
Onhan se imartelevaa jos joku ilmaisee kiinnostuksensa, mutta pitikö sen olla se melkein ainoa naispuolinen kaveri just? Kaikista asioista ei voi oikeen jutella karvasten ukkojen kanssa.
Nyt on todella vaikeaa viettää hänen kanssaan aikaa, vaikka hän halusi jatkaa ihan ystävinä. Miten tuollaisen ilmoituksen jälkeen voi jatkaa ystävinä niinkuin ennenkin?
Jos se voi jatkaa ystävinä niin voit sinäkin.
Tosin mä olen ollut toi tarinan 'naispuolinen ystävä', joten en osaa sanoa miltä susta pitäis tuntua.
Ei se sulle silti ole valehdellut. Luultavasti. Kyllä sekin pelkää että teidän ystävyys voi mennä poikki, ja siks se on nyt vasta heikkona hetkenä möläyttänyt että tahtoisi sut. Eikä se varmasti ole ainoa syy miksi se on ollu sulle niin hyvä ystävä! Varmaan se on vain ajatellut että kun teillä menee ystävinä niin hyvin, niin voisittekohan jatkaa samaa seurusteluna.
Sitäpaitsi, kauankohan luulet että "on halunnut jos kauan" tarkoittaa? Se on yleensä vaan tarkoitettu kuulostaan siltä että nainen on tosissaan asian suhteen.
Mutta ihan tosi, tosta voi jatkaa ystävinä. Kestää vaan vähän aikaa ennenkuin kaikki on taas kohdallaan, joten ole ymmärtäväinen sitä ystävää kohtaan ja anna tunteiden viiletä vähän...
2v hän kertoi tätä möläytystä rakennelleensa.
"Varmaan se on vain ajatellut että kun teillä menee ystävinä niin hyvin, niin voisittekohan jatkaa samaa seurusteluna."
Tuota en ymmärrä alkuunkaan. Siksikö aletaan seurustelemaan, että on kiva viettää aikaa yhdessä? Pitää varmaan seurustella sitten kaikkien kavereiden kanssa.
No naispuolisia ystäviä on sen verran vähän, että jos vaan onnistuu niin haluaisin kyllä ystävän pitää. Nyt vaan etäisyyttä ja aikaa väliin, sitten voi käydä taas hauskaa pitämässä.
"Varmaan se on vain ajatellut että kun teillä menee ystävinä niin hyvin, niin voisittekohan jatkaa samaa seurusteluna."
>>"Tuota en ymmärrä alkuunkaan. Siksikö aletaan seurustelemaan, että on kiva viettää aikaa yhdessä? Pitää varmaan seurustella sitten kaikkien kavereiden kanssa." >>
En ilmaissut asiaa kovin selkeästi, mutta toi sun lause täydentää sopivasti mun lausetta:)
Luulisin että suurin osa mies/nainen ystävyyksistä menee solmuun sen takia että toinen ihastuu aluksi lievästi, ja alkaa sitten ajattelemaan niinkuin sanoin.
Sitten on ne jotkut, jotka eivät ikinä ihastu kaveriinsa, vaikka en ikävä kyllä ketään sellaista tunne. Minulla on kokemusta nimittäin siitäkin että miespuolinen ystäväni alkaa toivomaan että seurustelisimme...
Ja sitten on vielä niitä jotka menevät lapsuudenaikaisen ystävänsä kanssa naimisiin. Niitä harvoja siis, enkä tuota aio kommentoida mitenkään, kun tunnen vain yhden tapauksen.
Eli hän on erehtynyt luulemaan lapsellisesti että tunteet olisivat molemminpuolisia. Jos sä olet naisen ainoa miespuolinen ystävä, voihan se ajatella että olet MAAILMAN ainoa tuollainen mies, ja tahtoisi pitää sut itsellään. Kieroa se kai on, mutta olisikohan se sitten sitä naisen logiikkaa.
Minä en kertakaikkiaan voi uskoa että se olisi suunnitellut ja odotellut 2 vuotta. Olisi se aikaisemmin käynyt ilmi. Tosin en tiedä tarkkaan mitä olette tehneet yhdessä, mutta sanotaan vaikka että jos olette baareissa kaksin käyneet tms, niin muutaman kaljan jälkeen tuollainen ihastuminen paljastuu yleensä aika nopeesti. Tai tietysti jos olette kovin läheisiä, niin eihän sitä pysty sanomaan onko viattoman oloinen suukko poskelle tarkoitettu merkitsemään jotain muutakin kuin ystävärakkautta.
Oikeastaan olisi hyvä jos pystyisitte puhumaan asiat selviksi niin että nainen itse tajuaa että hänen on pidettävä hetken aikaa etäisyyttä suhun jotta ihastuminen vähitellen katoaa. Sillä tavalla sun ei tarvi olla se joka "pakenee tilannetta" naisen mielestä.
Blah. Kaikki on sanottu.
Voit kertoa kyllä hänelle tunteistasi, mutta voit tehdä sen alkuun varovasti, vaikkapa ikäänkuin leikilläsi.
Teidän suhteenne tuntuu olevan sen verran syvä, että se kyllä kestää "totuuden".