Tuli mieleen

Niin tuli tässä mieleen, että miten teidät siellä kaukaisissa maissa on otettu vastaan? Ollaanko sielläkin yhtä rasistisia muukalaista kohtaan, kuin täällä?
Olen huomannut, että aika moni täällä palstalla kävijä asuu ulkomailla, niin miten teihin suhtaudutaan?
Käsketäänkö teidänkin painua kotimaahanne?
Syöttekö te siellä heidän veromarkat?
262195
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

taideta juuri missään vastustaa. Paitsi ehkä amerikkalaisia heidän politiikkansa takia, ja tanskalaisia, koska he ovat hyviä piirtämään.

Äänestä

Paitsi Ruotsissa, missä heitä on paljon. Siellä esiintyy aika lailla rasismia suomalaisia kohtaan. Muualla suomalaisia on niin vähän, ettei heistä katsota olevan mitään haittaa.

Äänestä
  • kannattaa nyt kuitenkin muistaa, että suomalaisyritykset ovat toiseksi suurin ulkomainen työllistäjä ruotsissa.

    Äänestä

  • niiiiiin kirjoitti:

    kannattaa nyt kuitenkin muistaa, että suomalaisyritykset ovat toiseksi suurin ulkomainen työllistäjä ruotsissa.

    vihamielisyyttä suomalaisia kohtaan, että suomalaiset ostavat ruotsalaisia yrityksiä, ja johtavat niitä sitten omalla kummallisella tavallaan. :D

    Missään maassa ei pidetä siitä, että yrityksiä myydään ulkomaalaisille. Ei Suomessakaan.

    Äänestä

  • Sehän juuri lisää kirjoitti:

    vihamielisyyttä suomalaisia kohtaan, että suomalaiset ostavat ruotsalaisia yrityksiä, ja johtavat niitä sitten omalla kummallisella tavallaan. :D

    Missään maassa ei pidetä siitä, että yrityksiä myydään ulkomaalaisille. Ei Suomessakaan.

    Kyse on suomalaisten perustamista yrityksistä. Ei suomalaisten ostamista yrityksistä, bimbou.

    Äänestä

  • sahmed kirjoitti:

    Kyse on suomalaisten perustamista yrityksistä. Ei suomalaisten ostamista yrityksistä, bimbou.

    Ruotsiin juuri ollenkaan uusia yrityksiä. Toiminnan laajentaminen ulkomaille tapahtuu lähes yksinomaan paikallisia yrityksiä ostamalla ja uudistamalla.

    Samanlaista se Suomessa on. Koska olet viimeksi nähnyt jonkun ulkomaalaisen yrityksen perustavan tänne jotakin kokonaan uutta?

    Äänestä

  • ole perustaneet kirjoitti:

    Ruotsiin juuri ollenkaan uusia yrityksiä. Toiminnan laajentaminen ulkomaille tapahtuu lähes yksinomaan paikallisia yrityksiä ostamalla ja uudistamalla.

    Samanlaista se Suomessa on. Koska olet viimeksi nähnyt jonkun ulkomaalaisen yrityksen perustavan tänne jotakin kokonaan uutta?

    "Koska olet viimeksi nähnyt jonkun ulkomaalaisen yrityksen perustavan tänne jotakin kokonaan uutta?"

    Koska olet nähnyt viimeksi Suomessa 300 000 länsimaista maahanmuuttajaa?

    http://www.finland.se/doc/fi/SuomijaRuotsi/suoruo/talous.html

    Äänestä

  • hmmmmmmmmm2 kirjoitti:

    "Koska olet viimeksi nähnyt jonkun ulkomaalaisen yrityksen perustavan tänne jotakin kokonaan uutta?"

    Koska olet nähnyt viimeksi Suomessa 300 000 länsimaista maahanmuuttajaa?

    http://www.finland.se/doc/fi/SuomijaRuotsi/suoruo/talous.html

    nimenomaan kerrotaan suomalaisten ja ruotsalaisten ostavan innokkaasti toistensa yrityksiä. Juuri sen takia suomalaisomisteiset yritykset työllistävät Ruotsissa toiseksi eniten amerikkalaisomisteisten yritysten jälkeen. Amerikkalaiset ovat siis ostaneet Ruotsista yrityksiä vielä enemmän kuin suomalaiset. Esimerkiksi Volvo ja Saab ovat nykyään molemmat amerikkalaisomistuksessa.

    Miten nuo maahanmuuttajat tähän liittyvät?

    Äänestä

Samanlaista se suhtautuminen on varmasti pääpiirtein joka paikassa. Kateus on kaikkialla, kun jollain on asiat samanlailla saati paremmin niin se korpee.
Harva ei toivottu vaan saa kuulla päin naamaa syitä vallankaan.
Minä ainakin olen saanut hyvää kohtelua lomamatkoillani suomalaisuuteni kanssa ja myös toisessa kodissani Egyptissä. Toki luulen, ettei varmasti kaikki sielläkään vilpittömästi iloitse "kuokkimisestani". Joskus jopa kadulla tyttöporukasta saattaa kuulla ilkeilyä. Egyptin naisten ongelmana on liian vähäinen kelpaava aviomiesmateriaali. Liian moni naimaikäinen ja -haluinen jää vanhaksipiiaksi vanhempiensä helmoihin. Miksi, se on sitten jo toinen juttu.

Äänestä
  • Hauska kuulla että niitä kelmejä on muuallakin.Tai siis hauska ja hauska :( Minä luulin että tänne tulee vaan kelmit voihan se tottakin olla että täällä on kelmimmät ja siellä vähemmän kelmimmät mutta siellä eivät ne ole mittapuun mukaan kelpoisia jotka jo täällä kelpaavat.

    Onhan kriteerit aviomiehelle aivan toiset muualla arabimaailmassa kuin täällä.Täällä riittää joskus että mies on vaan fiinisti ulkomaalainen muusta viis.Siellä tarvitsee olla jo näyttöä kyvyistä miehenä ja elättäjänäkin saati kumppanina joka on imhimillinen ja älykäs ihminen.Eikä luolamies mentaliteetilla varustettu. :)

    Karmeeta kuin nuo miehet on tollasia nykypäivänä ja jotkut naiset seuraa perässä.Ikävää.

    Äänestä

  • lainkaan kun katselee vierestä kuinka hieno kohtalo saattaa tytöllä olla egyptissä naimisiin mentyään...paljoa ei näy naisia ulkoilemassa muutenkaan, mihin lie hävinneet kadunkuvasta:)

    Äänestä

Olemme tavanneet toisemme kolmannessa maassa, mikä ei ollut kummankaan kotimaa, eli pohj-Amerikassa, ja asuimme siellä yhdessä viitisen vuotta, ja koskaan ei ollut ongelmia kenenkään kanssa. Minä opiskelin päätoimisesti, ja miehelläni oli työpaikka. Siellä ei mm. ollut vaikeuksia työllistyä 'kummallakaan meistä' eli mieheni sai tehdä koulutustaan vastaavaa työtä ja häntä kohdeltiin asiallisesti. Ja ketään ei jaksanut tuijottaa meitä, koska kaikenlaisia pariskuntia siellä riittää.

Tämän jälkeen asuimme mieheni kotimaassa vuoden, ja se oli erilainen kokemus. Hän on et-aasiasta kotoisin ja kulttuuri, kieli ym on siellä erilaista, MUTTA ihmisten vilpitön mielenkiinto meitä kohtaan oli aivan erilaista kuin Suomessa. Mutta, ei sielläkään kaikki hurraa mokusuhteissa oleville. Minä naisena sain katseita hänen maalaisiltaan naisilta, välillä hieman yliolkaisia, mutta koskaan minua ei kohdeltu huonosti, tai loukattu sanoilla. Tämä vuoden kokemus oli hieno ja opettavainen. Käymme hänen kotimaassaan kerran vuodessa ja sen voin sanoa, että kuukauden reissulla ei opi tuntemaan maan tapoja, ja ihmisiä vaan siihen vaaditaan se, että asut ko. maassa ainakin sen vuoden verran.

Ruotsissa olen minäkin asunnut-Tukholman lähistöllä. Olin siellä jonkin aikaa työssä ja ei todellakaan ole tullut ikävä Ruotsia. Työyhteisö todella sisäänpäin kääntynyt, eli kaikki ulkomaalaiset työskentelivät yhdessä ja ruotsalaiset olivatkin sitten oma tiiminsä.

Ja olen ollut Englannissakin työssä reilun vuoden ja siellä viihdyin hyvin. Siellä otetaan ulkomaalainen hyvin työyhteisöön, ja ystäviä saa helposti, jos itse on sosiaalinen. Englanti on sellainen maa mihin voisimme tulevaisuudessa mahdollisesti asettua, jos Suomessa ei ulkomaalaisten asiat yhtään muutu-eli tarkoitan työnsaanti mahdollisuuksia.

Äänestä
  • Olette asuneet Pohjois-Amerikassa, mutta ette vieläkään tiedä, ettei Pohjois-Amerikka ole mikään maa.

    Aiotteko läpäistä maahanmuuttotestit? Britithän suunnittelevat pisteytystä mamuille. Ei taida Sri Lanka olla ihan arvoasteikon yläpäässä.

    http://www.thesun.co.uk/article/0,,2-2006370609,00.html

    Äänestä

  • sahmedi kirjoitti:

    Olette asuneet Pohjois-Amerikassa, mutta ette vieläkään tiedä, ettei Pohjois-Amerikka ole mikään maa.

    Aiotteko läpäistä maahanmuuttotestit? Britithän suunnittelevat pisteytystä mamuille. Ei taida Sri Lanka olla ihan arvoasteikon yläpäässä.

    http://www.thesun.co.uk/article/0,,2-2006370609,00.html

    Aivan Pohj-Amerikka ei ole mikään maa, mutta ei täällä kaikkea tarvitse paljastaa, vai mitä ?
    Sinä voit nyt miettiä missäköhän päin Pohj-Amerikkaa me asuimme :-) jos ei parempaa tekemistä ole.

    Mieheni aivan varmasti läpäisee maahanmuuttotestit, jos jonnekin päin olemme muuttamassa. Eikö siitä ole näyttöä, kun omaa kansalaisuuden jossakin muualla kuin omassa kotimaassaan. Ymmärrätkö, hänellä on siis olemassa 2 maan kansalaisuus. Kumpaakohan kannattaa käyttää ? Suomeenkaan tullessamme ei tarvinnut viisumia, koska omaa kansalaisuuden eräässä 'länsi' valtiossa.

    Jos omaa koulutusta, rahaa ja nöyrän mielen niin aivan varmasti pärjää kaikkialla maailmassa. Ei ole pisteytyksistä tai sun muusta hevonpaskasta kiinni, vaan omasta itsestään, onnistuuko vai ei.

    Onnea sinullekin ! Mitenköhän kävisi, jos sinä koittaisit löytää työpaikan Suomen rajojen ulkopuolelta ? Taitaisi tulla mammaa ikävä, ainakin viimeistään siinä vaiheessa, kun huomaisit, että suurin osa ulkomaan työyhteisöstä olisikin 'jostakin muualta kuin Suomesta'

    asuneensa Pohjois-Amerikassa? Saa kai myös kirjoittaa asuneensa Etelä-Euroopassa!

    Mitä oikein yrität sanoa?

    Äänestä

  • aasilaisen miehen vaimo kirjoitti:

    "Mitenköhän kävisi, jos sinä koittaisit löytää työpaikan Suomen rajojen ulkopuolelta ?"

    Ei ole mitään tarvetta siihen. Löysin vaimoni Suomesta eikä tarvinnut lähteä etsimään sitä mistään Sri Lankan tapaisista kehitysmaista.

    "suurin osa ulkomaan työyhteisöstä olisikin 'jostakin muualta kuin Suomesta'"

    Yli puolet on jo tälläkin hetkellä. Älä siitä murehdi.

    Äänestä

  • kirjoittaa kirjoitti:

    asuneensa Pohjois-Amerikassa? Saa kai myös kirjoittaa asuneensa Etelä-Euroopassa!

    Mitä oikein yrität sanoa?

    Sinä taisit olla ainoa, joka sitä ei tajunnut. Jopa alkuperäinen kirjoittaja tajusi.

    Äänestä

  • sahmed kirjoitti:

    Sinä taisit olla ainoa, joka sitä ei tajunnut. Jopa alkuperäinen kirjoittaja tajusi.

    "Olemme tavanneet toisemme kolmannessa maassa, mikä ei ollut kummankaan kotimaa, eli pohj-Amerikassa, ja asuimme siellä yhdessä viitisen vuotta, ja koskaan ei ollut ongelmia kenenkään kanssa."

    Tämä nyt on niin hirviömäisesti muodostettu lause, ettei juuri kannata kiinnittää huomiota vain yhden viittaussuhteen virheeseen.

    Äänestä

...suuri osa ranskalaisista ei tunnu ensinnäkään vieläkään tietävän, missä ja mikä Suomi on. Jostain syystä Suomi sekoitetaan aika usein Puolaan, vaikkei esim. maitten ranskankielisten nimien ääntämysasu ole erityisen lähellä toisiaan. Samoin Hollanti ja Suomi menevät usein sekaisin (->"maa pohjoisessa"). Postimerkkejä ostaessa saa varsin usein jankuttaa epäilevälle myyjälle, että 'kyllä, Suomi kuuluu jo Euroopan Unioniin'.

Minua kuvitellaan yleensä saksalaiseksi, hollantilaiseksi, puolalaiseksi tai britiksi perusranskua vaaleamman ulkonäköni perusteella. Pääkaupunkiseudulle uppoaa mukavasti kaikennäköisiä ja kokoisia ihmisiä, mutta pienemmissä kaupungeissa saa usein tuntea olevansa kuin mikäkin huutomerkki, jonka otsassa lukee 'ulkomaalainen' tulipunaisin kirjaimin. Kaikenlaista huutelua esiintyy, varsinaista vittuilua lähinnä silloin kun minua luullaan britiksi tai amerikkalaiseksi.

Valtaosalle ranskalaisista ulkomaalaisuuteni/suomalaisuuteni on kuitenkin herttisen yhdentekevää. Esim. työelämässä se taitaa olla yhä enemmänkin piiloteltava heikkous kuin erityinen vahvuus. Ääntämyksen tulee mielellään olla täydellistä, muuten saa kuunnella aika terävää huomauttelua kielitaidostaan, ja epäilyjä, että 'mahdatko nyt ollenkaan ymmärtää mistä puhutaan'..? Ja tämä siis ihmisten suusta, joitten mielestä on täysin luontevaa ja normaalia puhua englantia sillä käsittämättömällä ranskalaisella aksentilla...

Siis: kukaan ei ole minua käskenyt suomalaisuuteni takia painumaan kotiini, mutta toisaalta keskivertoranskua ei joku suomalaisuus voisi vähempää kiinnostaa.

Äänestä
  • On mukavaa, kun kansalaisuudella ei ole niin väliä. Suomessahan kaikki, varsinkin naiset, menee päästään sekaisin kun eteen tulee ulkomaalainen...

    Äänestä

  • Virkistävää! kirjoitti:

    On mukavaa, kun kansalaisuudella ei ole niin väliä. Suomessahan kaikki, varsinkin naiset, menee päästään sekaisin kun eteen tulee ulkomaalainen...

    ja miehet näemmä myös aina se vain unohdetaan kirjoittaa;D

    Äänestä

  • bidrali kirjoitti:

    ja miehet näemmä myös aina se vain unohdetaan kirjoittaa;D

    ulkomaalaiset naiset kiinnostavat. Naisilla kiinnostus ulkomaalaisiin on monta kertaa yleisempää.

    Tuohon on ihan biologiset syynsä olemassa. Kaikilla laumaeläimillä homma toimii samalla tavoin. Lauman naaraista aina osa on kiinnostuneempi vieraasta uroksesta ja muodostaa uuden lauman tämän kanssa. Tällä tavoin vältetään laumojen kuihtuminen sisäsiittoisuuteen.

    Naisilla, kuten monien lajien naarailla, on sisäänrakennettu viehtymys kaukaa merten takaa saapuvaan satuprinssiin. Valkoinen hevonen mielellään lisävarusteena.

    Äänestä

  • miehiä erityisesti kirjoitti:

    Sitten suomalaisilla miehillä on kummiskin enempi ulkomaalaisia vaimoja? Ihan niitten tilastojan mukaan, (joita mä niin paljon rakastan).

    Äänestä

  • miiiksi kirjoitti:

    Sitten suomalaisilla miehillä on kummiskin enempi ulkomaalaisia vaimoja? Ihan niitten tilastojan mukaan, (joita mä niin paljon rakastan).

    venäläiset naiset etsivät sitä varakasta ulkomaista satuprinssiään myös Suomesta. ;)

    Ja koska maalaisjuntit eivät suomalaisille ulkomaalaisten perässä juokseville naisille kelpaa, he joutuvat tilaamaan vaimon Kaakkois-Aasiasta.

    Äänestä

  • siitä että kirjoitti:

    venäläiset naiset etsivät sitä varakasta ulkomaista satuprinssiään myös Suomesta. ;)

    Ja koska maalaisjuntit eivät suomalaisille ulkomaalaisten perässä juokseville naisille kelpaa, he joutuvat tilaamaan vaimon Kaakkois-Aasiasta.

    huomaamme, naiset taas ovat vähän fiksumpia, he juoksevat perässä, (siis kunto pysyy hyvänä), miehet tilaa, (siis makkarat vain kasvaa siinä vyötäröllä).
    Muuten mistä toi maalaisjuntit? Mä olen kuvitellut, että kaupunkilaisillakin on, mutta ne on varmaan sitten ollut näköharhoja, kun on niin kovaa pitnyt juosta, kun noi ulkkis miehet on niin noipeita käänteissään.

    Äänestä

rakastavasti, että siltä ylenpalttiselta sukurakkaudelta haluaisi jotain yksityisyyttä ja omaa aikaa. Kukaan ei maksa veroja, paitsi firmat, mutta työntekijän palkasta niitä ei peritä, joten kukaan ei syö kenenkää veromarkkoja.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 14 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

että miten??? kirjoitti:

Niin tuli tässä mieleen, että miten teidät siellä kaukaisissa maissa on otettu vastaan? Ollaanko sielläkin yhtä rasistisia muukalaista kohtaan, kuin täällä?
Olen huomannut, että aika moni täällä palstalla kävijä asuu ulkomailla, niin miten teihin suhtaudutaan?
Käsketäänkö teidänkin painua kotimaahanne?
Syöttekö te siellä heidän veromarkat?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu