Tällä palstalla on paljon kiistelty mm. lain noudattamisesta, oikeasta uskosta, evankeliumista, pelastuksesta jne. Tässä luterilainen näkemys lakiin, evankeliumiin ja pelastukseen.
Katkelma on Juha Vähäsarjan radioluennosta Pääsevätkö kaikki taivaaseen? (Radio Deissä 28.3.2006.)
" Vaikka Jumalan armo on maailman ihmeellisin ja hienoin asia, on ihmisen perusluonto aina sitä vastaan. Ihminen vastustaa Jumalaa, se on ihmisen perusasenne Jumalaa kohtaan. Luonnollinen ihminen ei edes kaipaa armoa, se ei kykene sitä tekemään. Yhtä vähän kuin kuollut kala tajuaa janota vettä.
Siksi Jumalan sana kehottaa muuttamaan mieltä luonnollisesta tilasta: Tehkää parannus sillä taivasten valtakunta on tullut lähelle. Mitä se tarkoittaa? Parannus, mielenmuutos, on sitä, että ihminen tietää ja tunnustaa Pyhän Hengen valaisemana, että hän on ansainnut kuoleman ja kadotuksen. Toiseksi myös sen, että kaikki teot itsensä pelastamiseksi ovat turhia. Ne vain pahentavat asiaa, koska niillä yritetään saada ansaituksi sellaista, minkä vain Kristus on meille ansainnut. Hän on ainoa välittäjä Jumalan ja ihmisen välillä. Hän on uhrannut itsensä kaikkien meidän puolesta, että meillä olisi hänessä syntien anteeksiantamus. Jos sen uskomme, taivas on meidän, jos emme usko, emme ikinä pääse synneistämme, vaikka kiduttaisimme itsemme kuoliaiksi ja tekisimme kaikki maailman uskonnolliset temput aakkosjärjestyksessä tai näkisimme kymmenen enkeliä taivaasta. Mielenmuutos on lyhyesti sanottuna sitä, että käännämme katseemme Kristukseen, Jumalan Karitsaan, joka kantoi meidän ja koko maailma synnit (1. Joh. 2:2), ja on niiden vuoksi kuollut ja kaikki Jumalan lain vaatimukset täyttänyt meidän puolestamme.
Jos me luotamme itseemme ja tekoihimme, me rakennamme hiekalle uskomme perustuksen. Tästä seuraa pakostakin suuri levottomuus. Tekojen tie on päättymätön tie, joka ei vie lopulta mihinkään. Jos haluamme omalla kilvoituksellamme vakuuttua armosta, on kuin haluaisimme omilla teoillamme tehdä Jumalan sanan luotettavaksi. Jompi kumpi pitää nimittäin paikkansa kohdallamme: Joko luotan Jeesuksen täytettyyn työhön minun puolestani enkä rakenna omien tekojeni varaan tai sitten luotan tekoihini ja ansioihini enkä pohjimmiltaan luota ansaittuun armoon.
Raamatussa ilmoitettu Jumalan laki on tärkeä peili viedessään meidät parannuksen tekijän paikalle. Niin kuin Luther sanoi: "Mistä voisi tietää, mitä synti on, jos ei olisi lakia ja omaatuntoa? Ja mistä voisimme tietää, kuka Kristus on ja mitä hän on tehnyt meidän puolestamme, jos emme tunne, mikä on laki, jonka hän on täyttänyt puolestamme".
Laki tekee meistä syntisiä, evankeliumi Jumalalle kelvollisia, vanhurskaita. Laki surmaa, evankeliumi tekee eläväksi. Laki tuomitsee, evankeliumi tekee meidät vakuuttuneiksi armosta. Laki kuuluu vanhalle ihmiselle, joka tarvitsee koko ajan tällaisen kurittajan tai pyövelin. Evankeliumi taas kuuluu uudelle ihmiselle, joka tarvitsee sitä vahvistuakseen uskossa Jeesukseen.
On kuitenkin tärkeää huomata, että laki haluaa hiipiä salaa Kristuksen ja evankeliumin piiriin määräämään, millaiseksi meidän on muututtava ja mitä itse tehtävä, että pelastuisimme. Jos annamme lain näin tehdä, olemme vaarassa menettää Kristuksen ja armon. Paavali sanoo: "Te olette joutuneet pois Kristuksesta, te, jotka tahdotte lain kautta tulla vanhurskaiksi; te olette langenneet pois armosta” (Gal. 5:4). Siksi hän kehottaa: "Vapauteen Kristus vapautti meidät. Pysykää siis lujina, älkääkä antako uudelleen sitoa itseänne orjuuden ikeeseen." Jos luullaan armon ja pelastuksen riippuvan jostain meidän teostamme tai kelvollisuudestamme, on usko pian kadotettu ja Kristus menetetty. Silloin laki hallitsee sielua ja siitä on seurauksena vain orjuus ja kuolema. Paavali kutsuukin lakia orjuuden ikeeksi ja kirjaimeksi, joka kuolettaa ja myös ”kadotustuomion viraksi.”
Hunajan pisara toteaa: ”Kun synnintunto on herännyt, varo, ettet rauhoita sitä muulla kuin Kristuksen verellä, sillä muuten sinä paadut. Tee Kristus rauhaksesi, älä hyviä töitäsi, älä kyyneleitäsi…”
Kristuksen sovitustyön tähden, siihen uskomalla, me siis pääsemme taivaaseen. Siirtyminen epäuskosta Kristukseen turvaavaksi ihmiseksi on oikeaa parannuksen tekemistä. Emme pelastu omien tekojemme, pyhyytemme, kokemustemme tai jonkin epämääräisen yleisarmollisuuden tähden. Pelastumme ainoan välimiehen, Kristuksen tähden. Mutta se myös riittää, mitään ihmeellisiä temppuja ei tarvita. Jeesuksen ristinkuolema ja siinä ansaittu anteeksiantamus riittää pelastamaan sinut ja minut ja jokaisen, joka vaan ei käännä Jeesukselle selkänsä. "
Koko luento netissä:
tekstinä: http://www.sro.fi/radio/radioluennot/2006/28-03-2006.htm
Mp3 muodossa: http://www.sro.fi/radio/luennot-06-mp3/Luento 28_3.mp3
Katkelma on Juha Vähäsarjan radioluennosta Pääsevätkö kaikki taivaaseen? (Radio Deissä 28.3.2006.)
" Vaikka Jumalan armo on maailman ihmeellisin ja hienoin asia, on ihmisen perusluonto aina sitä vastaan. Ihminen vastustaa Jumalaa, se on ihmisen perusasenne Jumalaa kohtaan. Luonnollinen ihminen ei edes kaipaa armoa, se ei kykene sitä tekemään. Yhtä vähän kuin kuollut kala tajuaa janota vettä.
Siksi Jumalan sana kehottaa muuttamaan mieltä luonnollisesta tilasta: Tehkää parannus sillä taivasten valtakunta on tullut lähelle. Mitä se tarkoittaa? Parannus, mielenmuutos, on sitä, että ihminen tietää ja tunnustaa Pyhän Hengen valaisemana, että hän on ansainnut kuoleman ja kadotuksen. Toiseksi myös sen, että kaikki teot itsensä pelastamiseksi ovat turhia. Ne vain pahentavat asiaa, koska niillä yritetään saada ansaituksi sellaista, minkä vain Kristus on meille ansainnut. Hän on ainoa välittäjä Jumalan ja ihmisen välillä. Hän on uhrannut itsensä kaikkien meidän puolesta, että meillä olisi hänessä syntien anteeksiantamus. Jos sen uskomme, taivas on meidän, jos emme usko, emme ikinä pääse synneistämme, vaikka kiduttaisimme itsemme kuoliaiksi ja tekisimme kaikki maailman uskonnolliset temput aakkosjärjestyksessä tai näkisimme kymmenen enkeliä taivaasta. Mielenmuutos on lyhyesti sanottuna sitä, että käännämme katseemme Kristukseen, Jumalan Karitsaan, joka kantoi meidän ja koko maailma synnit (1. Joh. 2:2), ja on niiden vuoksi kuollut ja kaikki Jumalan lain vaatimukset täyttänyt meidän puolestamme.
Jos me luotamme itseemme ja tekoihimme, me rakennamme hiekalle uskomme perustuksen. Tästä seuraa pakostakin suuri levottomuus. Tekojen tie on päättymätön tie, joka ei vie lopulta mihinkään. Jos haluamme omalla kilvoituksellamme vakuuttua armosta, on kuin haluaisimme omilla teoillamme tehdä Jumalan sanan luotettavaksi. Jompi kumpi pitää nimittäin paikkansa kohdallamme: Joko luotan Jeesuksen täytettyyn työhön minun puolestani enkä rakenna omien tekojeni varaan tai sitten luotan tekoihini ja ansioihini enkä pohjimmiltaan luota ansaittuun armoon.
Raamatussa ilmoitettu Jumalan laki on tärkeä peili viedessään meidät parannuksen tekijän paikalle. Niin kuin Luther sanoi: "Mistä voisi tietää, mitä synti on, jos ei olisi lakia ja omaatuntoa? Ja mistä voisimme tietää, kuka Kristus on ja mitä hän on tehnyt meidän puolestamme, jos emme tunne, mikä on laki, jonka hän on täyttänyt puolestamme".
Laki tekee meistä syntisiä, evankeliumi Jumalalle kelvollisia, vanhurskaita. Laki surmaa, evankeliumi tekee eläväksi. Laki tuomitsee, evankeliumi tekee meidät vakuuttuneiksi armosta. Laki kuuluu vanhalle ihmiselle, joka tarvitsee koko ajan tällaisen kurittajan tai pyövelin. Evankeliumi taas kuuluu uudelle ihmiselle, joka tarvitsee sitä vahvistuakseen uskossa Jeesukseen.
On kuitenkin tärkeää huomata, että laki haluaa hiipiä salaa Kristuksen ja evankeliumin piiriin määräämään, millaiseksi meidän on muututtava ja mitä itse tehtävä, että pelastuisimme. Jos annamme lain näin tehdä, olemme vaarassa menettää Kristuksen ja armon. Paavali sanoo: "Te olette joutuneet pois Kristuksesta, te, jotka tahdotte lain kautta tulla vanhurskaiksi; te olette langenneet pois armosta” (Gal. 5:4). Siksi hän kehottaa: "Vapauteen Kristus vapautti meidät. Pysykää siis lujina, älkääkä antako uudelleen sitoa itseänne orjuuden ikeeseen." Jos luullaan armon ja pelastuksen riippuvan jostain meidän teostamme tai kelvollisuudestamme, on usko pian kadotettu ja Kristus menetetty. Silloin laki hallitsee sielua ja siitä on seurauksena vain orjuus ja kuolema. Paavali kutsuukin lakia orjuuden ikeeksi ja kirjaimeksi, joka kuolettaa ja myös ”kadotustuomion viraksi.”
Hunajan pisara toteaa: ”Kun synnintunto on herännyt, varo, ettet rauhoita sitä muulla kuin Kristuksen verellä, sillä muuten sinä paadut. Tee Kristus rauhaksesi, älä hyviä töitäsi, älä kyyneleitäsi…”
Kristuksen sovitustyön tähden, siihen uskomalla, me siis pääsemme taivaaseen. Siirtyminen epäuskosta Kristukseen turvaavaksi ihmiseksi on oikeaa parannuksen tekemistä. Emme pelastu omien tekojemme, pyhyytemme, kokemustemme tai jonkin epämääräisen yleisarmollisuuden tähden. Pelastumme ainoan välimiehen, Kristuksen tähden. Mutta se myös riittää, mitään ihmeellisiä temppuja ei tarvita. Jeesuksen ristinkuolema ja siinä ansaittu anteeksiantamus riittää pelastamaan sinut ja minut ja jokaisen, joka vaan ei käännä Jeesukselle selkänsä. "
Koko luento netissä:
tekstinä: http://www.sro.fi/radio/radioluennot/2006/28-03-2006.htm
Mp3 muodossa: http://www.sro.fi/radio/luennot-06-mp3/Luento 28_3.mp3
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.