Huomasin, että helteellä suolan käyttö on lisännyt ns. nesteen kertymistä. Syönyt olen paljon vähemmän kuin tavallisesti, mutta suolaiset naposteltavat ovat maistuneet. Mikä olis tehokas mutta terveellinen konsti ylimääräisen nesteen poistoon kehosta?
nesteet
kertyneet
3497
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Itse olen kuullut että ananaksen syönti poistaisi nestettä, mutta olen huomannut, että se ei toimi :(
Itselläni ainakin lähti nesteet aika nopsaan liikkeelle, kun jätin suolan ja valmiseinekset kokonaan pois. Riittävän suolan saan ruisleivästä.
Lisäksi litkin pari litraa vihreää teetä päivässä.. Kaksi päivää tätä sisältäen joka tunti vessassa juoksua ja sen jälkeen kaksi kiloa nesteitä oli kadonnut.. nyt sitten jatkan samaa rataa ja seuraavat painon pudotukset onkin jo läskiä :)
Yleensä kesällä suolaa poistuu riittävästi hikoilun ja virtsan mukana. Jos kuitenkin juo niukasti niin silloin elimistö pyrkii pitämään kiinni nesteistä ja hikoilukaan ei ole normaalia ja virtsan erityskin on vähäistä joka aiheuttaa suolan ja nesteen kertymistä elimistöön.
Lisäämällä juoman määrää myös suolan eritys lisääntyy ja näin myös nestettä vapautuu hikoiluun ja virtsaksi. Jos kesällä lisääntyneen nestetarpeen korvaa vedellä niin saattaa tulla jopa suolavajausta. Suolaa poistuu runsaasti lisääntyneen hikoilun seurauksena.
Elimistöstä haihtuu lähes puhdasta vettä noin 2 litraa vuorokaudessa. Jos tätä poistumaa ei korvaa vedellä niin elimistön suolan määrä saattaa nousta jokan aiheuttaa nesteen sitoutumista ja joka saattaa aiheuttaa "pöhöttymistä".
Helteellä juoman tarve lisääntyy lisääntyneen hikoilun seurauksena, ja tämä tulee korvata lisäämällä juoman määrää lisääntyneen tarpeen mukaiseksi.