olen naimisissa oleva mies. Kohatasin vuosi sitten naisen ja ihastuin. Laitoin mailin vain sanoakseni, että hän teki vaikutuksen. Koska välimatkamme on niin pitkä, kuvittelin, että se siitä, mutta tulipahan sanottua. Kuitenkin tapasimme työn merkeissä ja se oli menoa. Oli sekoitus kauneutta ja kiihkoa. Olemme vuoden aikana treffanneet lähes kerran kuukaudessa. Pahinta on se, että ei se aina tunnu pahalta, vaan on oma pikkumaailmansa, jossa meillä on omat lait ja säännöt ja moraalikäsitykset. KAIKKI ON VÄÄRIN tiedän sen, mutta ikään kuin vaivihkaan saatoimme itsemme tilanteeseen, että on pahuksen vaikeaa päästää irti. Kaikki elää niin voimakkaalla tunnetasolla toista kohden. Saa heittää ensimmäisen kiven. Halusin vain kertoa, kun tässä häntä mietin.
Nii-in
Elämän valinnut
141141
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
...kaunokaista. Älä vain ryhdy kerskumaan asiasta kellekään, ei varsinkaan vaimokullallesi. Hän ei taatusti halua tietää asiasta mitään.
olisi sinun kaltaisesi mies, se ei todellakaan olisi minulta mitenkään pois vaikka kävisit panemassa jotakuta huoraa silloin tällöin tai vaikka vähän useamminkin!
Tässä kai ei ole siitä kysymys, vaan yhteisestä mielenterveydenhoidosta.
Per
Tarinasi oli niin samanlainen kuin omani, että oli aivan pakko kertoa toinen mihinen näkökulma. Tapasin pari vuotta sitten syksyllä sattumalta naisen, joka vei jalat altani tavalla, johon kukaan ei ollut aiemmin pystynyt. Molemmat oltiin naimissa ja välimatkaa puolen suomea. Päätin tutustua naiseen varovasti, koska en halunnut mitään suhdejuttuja. Kolmannen yhteisen "työtapaamisen" jälkeen olin onkinut naisen puhelinnumeron ja sähköpostiosoitteen itselleni, vaihdoimme silloin tällöin kuulumisia ja odotin seuraavaa pakollista tapaamistamme innolla. Menin onneton miesparka sopimaan hänen kanssaan treffit päivää ennen virallista tapaamista "työasian" merkeissä molempien reviirin ulkouolelle ja sitten asialle ei ollutkaan enää mitään tehtävissä. Kasvanut tunne ja vetovoima oli ollut täysin molemmin pulista. Elin vuoden kuin unessa. Odotin vain tapaamistamme ja treffailimme salaa milloin missäkin päin Suomea. Sitten nainen mitään varoittamatta iski jarrut päälle ja minun elämäni murtui. Tämän lisäksi hän perusteli, että tällainen asetelma on hänelle aivan liikaa ja hän haluaa keskittyä perheensä arjen pyörittämiseen. Hän kertoi suhteestamme miehelleen, joka oli tiiviisti tapahtuneen jälkeen myös minuun yhteydessä. Elämäni hirveintä aikaa. Nykyään olemme kumpikin kaiken tämän seurauksena eronneet, mutta välillemme jäi liian isot arvet, jotta voisimme edes keskustella henkilökohtaisista asioista. Joudumme edelleen työn merkeissä olemaan yhteistyössä. Sydämeni vuotaa varikyyneliä jokakerta kun joudun kohtaamaan elämäni suurimman rakkauden ja sen, että hän vain hymyilee minulle kauniisti, mutta en saa koskaan enää koskettaa häntä. Tilenne on tuskaa täynnä.
oppikoulu on rankkaa, varsinkin, jos jättää aivot narikkaan.
KErtaus on opintojen äiti, joten mieti ensi kerralla(jos sellaista tulee), missä järjestyksessä fiksut ja järkevät ihmiset hoitavat asioitaan.
Kerranhan täällä vain eletään, joten otappa poika opiksi virheistäsi.
Minäkin tapasin miehen, johon ihastuin vaivihkaa. Olimme kumpikin naimisissa ja satunnaisesti työasioissa tavanneet. Tapasimme ensin yhdesti ennen virallista työtapaamista ja siitä meilläkin homma lähti. Elin päivästä toiseen vain odottaen että kohtaisin rakkaani seuraavan kerran. Välimatka oli pitkä ja viikot tuntuivat ikuisuudelta. Pikkuhiljaa rakastuin kyseiseen mieheen todella syvästi. Sitten säikähdin tunteitani. Tajusin, että kaikki tämä oli hyvin väärin. En halunnut luopua rakkaudestani, joten repäisin itseni irti määrätietoisesti ja rankalla tavalla. Loukkasin rakastamani miehen tunteita. En selitellyt. Sopersin vain, valinneeni perheeni. Seuraavat 10-kk itkin itseni iltaisin uneen. Oma avioliittoni kariutui. Rakastan mietä edelleen, mutten uskalla kertoa tunteistani. Loukkasin häntä niin kovasti. Miehenkin avioliitto on kariutunut suhteemme päättymisen jälkeen. Ikävä on kova ja ahdistus sen mukainen. Silti en voi katsoa rakastani edes silmiin, vaikka joudumekin tapaamaan usein.
en voi sääliä kumpaakaan, laulun sanoin sitä saa mitä tilaa, toivon entisille perheillenne onnea, teille itsekkäille, en sitä toivo, vai itkit huora oikein itsesi uneen, tovon mukaan lapsesi saavat ailuisena tietää, mitä olet tehnyt.
Kuinka paljon loukkasit miestäsi ja taas tämä toinen mies omaa perhettään, turha valittaa. Olet kohtalosi ansainnut ja pitäisikö jonkun vielä tuntea sinua kohtaan myötätuntoa. Toivon, että ei kukaan kunnollinen ihminen joudu nenää tuollaisen narsistin koukkuun.
sinua lienee petty oikeen olan takaa ja enyhtään ihmettele, jos olet tuon älykkyystason tyyppi... kuka tollasen kaa ees haluis elää?
Kerronpa teille molemmille miehille tässä vähän naisnäkökulmaa. Miehelläni oli tälläinen suhde kaksi kertaa, sain tietää ne päättymisen jälkeen jo vuosikymmen sitten, ja enpä ole niistä puhunut mitään, mieheni luulee, etten tiedä, toki olen vuosia sitten riidellyt epäilyksistäni, että pettää. Siis aikaa on kulunut, mieheni on jonkin verran minua vanhempi ja jäämässä kohtapuoliin eläkkeelle, minä jatkan vielä näillä näkymin ainakin 7-8 vuotta työelämässä. No petosten aika on ohi, mutta nyt mies on selvästi ahdistunut ja pitkän avioliiton jälkeen tunnen hänet niin hyvin, että omatunto soimaa, pyöriskelee öisin,yrittää hyvitellä koko ajan, kauniita puheita yhteisestä vanhuudesta, hienoista lapsista ja lastenlapsista.Minulla on tunne, että haluaisi keskustella asiasta, mutta mine en halua, en halua sitä sontalastia päälleni, minä elän , käyn työssä, en tunne katkeruutta, olen terve ja minun puolesta parisuhde on ok. Hän käyköön vaikka terapiassa asian vuoksi, tai selvitelköön sen omassa mielessään ja liemessään, minun ongelma se ei enää ole, siinä teille ajattelemista kiihkeine suhteineen.
Sitä se on, kauneutta ja kiihkoa. Siis huumaa ja kiimaa, jota (varsinkin miehet?) joskus rakkaudeksi luulevat. Aivojen biokemiaa.
Joka joku päivä lakkaa ja jonka arki tehokkaasti latistaa.
Luuletko ettei vaimosi aavista? Ettet kävele kotona lasittunein katsein?
Mikään ei palauta maan pinnalle tehokkaammin, kuin hetki, kun jäät kiinni ja ymmärrät petetyn vaimosi tuskan syvyyden. Ja sen jälkeen liittosi ei ikinä ole ennallaan.
95% todennäköisyydellä- olen joskus kuullut jostain- salasuhteestasi ei tule tulevaisuudessa mitään ja sen pysyvämpää. (Ja korkeissa eroprosenteissa liikutaan, KUN vaimosi saa asian selville). Tämänkö tunteen varaan sinä tulevaisuutesi aiot rakentaa (vai ajatteletko huomista ollenkaan?)
Mutta pääasiahan on, että sitä putoaa korkealta ja lujaa eikös? Ja ethän sinä tunteillesi mitään voi, ethän??
Aikuistu, hyvä mies.
Eli naimisissa ja varattuun mieheen ihastunut. Pelkkää seksiä piti hakeman, siihen lupa kumppaniltakin, mutta nyt ovat syvät tunteet tulleet peliin ja en tiedä mitä tehdä. Itse olen naimisissa ja mies avoliitossa. Helppo olisi päätös jos ei lapsia... mutta nyt ei. Etäisyyttä runsaasti joten emme tapaa kuin parin kk:n välein ja väliajat tuskaa ja kaipausta
Kiima on väärä sana mielestäni, jos sitten tarkoita jotain tiettyä hetkeä. Aivojen biokemiaa... joo ... varmaankin. Mulfunction.
olet oikeassa mikään ei kestä ikuisesti, kuten elämä. tunnetko ketään, kuka on tanssinut läpi elämän?
Hän on fiksu!
Olet pahuksen oikeassa. Miksi kirjoitan tästä täällä on se, että haluaisin tehdä jonkun ratkaisun, ennen kuin on myöhäistä. Vai onko jo myöhäistä?
95% ei varmaankaan pidä paikkaansa. Katso edellinen kappale!
Koitan aikuistua, mutta luulen, että se on myöhäistä, koska olen antanut periksi siitä.
Kiitos, kun kommentoit kuitenkin. OIKEASTI etsin ratkaisua.
Kiitos asiallisesta kommentista.
Olisiko tästä apua:
Kumpaa sinä rakastat?
Kumman kanssa haluat elää arkesi?
Kumman kanssa näet itsesi esim. 5 vuoden kuluttua?
Niin kuin tiedätkin, odottaminen ei ratkaise mitään. Tai itse asiassa vain pahentaa asiaa. Mutta sen kai jo tiedätkin.
Jossain muussa kulttuurissa ratkaisu olisi helppo, ottaisit vain toisen vaimon, täällä se ei oikein käy... (luojan kiitos).
Mitä kauemmin odotat, sitä varmemmin kärähdät ja teitä on pahimmassa tapauksessa kaksi(?) eroa, neljä(?) onnetonta ( ja hätääntyneitä lapsia?). Mutta senkin sinä jo tiedät.
Joku kärsii joka tapauksessa (parhaimmassa tapauksessa vain sinä kaihoten menenettyä rakkautta). Itse asiassa nyt voisi olla parasta, jos naisystävästi käyttäytyisi tosi törkeästi ja polttaisit näppisi oikein kunnolla, niin ei tarvitsisi haikaillakaan- katua vain.
Helppoa ratkaisua ei nyt vain ole. Vähän niin kuin hammaslääkärille menisi- kaikkensa koetta lykätä, mutta pakko on mennä, ennen kuin on tosi kipeä.
Ei käy kateeksi. Toivottavasti kukaan ei kovin pahasti mene rikki.