Olemme seurustelleet mieheni kanssa muutaman vuoden. yhdessä asuttu reiluvuosi. ikää meillä molemmilla 26.Itse haluisin jo perustaa perheen ja kihloihin. Mielestäni luonnollinen tapahtuma suhteessamme mutta mieheni on eri mieltä! Hänellä edellisestä suhteesta 5 vuotias tytär jota hän palvoo täysin! Mieheni oli 20 vuotias tullessaan isäksi. Lapsen äidin kanssa olivat kihloissa mutta ero tuli lapsen ollessa vuoden ikäinen. Eli erosta aikaa jo 5 vuotta. Mieheni ei pysty edes keskustelemaan kanssani perheen lisäyksestä. Hän ei kuulemma todellakaan vielä tahdo lisää lapsia. Ehkä joskus. Olen kysynyt koska hän ehkä haluaa lapsia.Vastaus kuului että ei hän voi tietää koska haluaa mutta nyt ei tunnu siltä. Itse haluisin jo...ikäähän meillä on kohta 27 vuotta. Rakastan miestäni ja meillä menee muuten aivan loistavasti. Kihloihin hän ei myöskään halua...ei ne sormukset mitään tarkoita hänen mielestään! en tiedä mitä tehdä! En haluaisi missään nimessä erotakkaan. Onko minun luovuttava haaveistani ja olla onnellinen näin? Itsestäni tuntuu että ei halua olla kanssani vakavasti koska ei halua sormusta ja lapsia...Hän on myös ehdottanut että ostetaan minulle vain sormus. Hän on myös sanonut että olen vapaa lähtemään jos en ole onnellinen ilman lapsia.
kihlat ja lapsia???
Tessa....
242412
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 24
Vanhimmat
mihinkään kiire. Tosi nuoria olette vielä.
Saitkin jo yhden "ei teillä ole kiire" -vastauksen. Se on ihan totta, eihän teillä ole kiire. Aika kuitenkin menee eteenpäin, olipa teillä kiire tai ei. Kymmenen vuoden päästä olet 36-vuotias. Haluatko vielä silloin odotella miehen päätöstä lapsista?
On helppo kellua suhteessa ja lakaista ikävät asiat maton alle. Mielestäni lapsien hankkiminen on yksi suhteen kynnyskysymyksistä. Lisääntyminen on kuitenkin useimmilla ihmisillä perustarve, joten sen tukahduttaminen ei ole ihan helppoa. On hyvin mahdollista, että vanhempana olet katkera miehellesi siitä, ettette ole hankkineet lapsia. Itseäsi syytät siitä, ettet tajunnut lähteä suhteesta ajoissa.
Minusta sinun pitäisi selvittää asia miehesi kanssa lopullisesti. Lapsia ei tarvitse hankkia heti, mutta ihmisen pitää tietää, haluaako hän enää koskaan lapsia. Muuten odotat turhaan. Eroaminen tuollaisen asian vuoksi olisi varmasti surullista ja jopa tuskallista. Muista kuitenkin se, että mitä nuorempana eroat, sitä enemmän sinulla on aikaa löytää kumppani, joka haluaa samaa kuin sinä.
Nimim. samasta syystä liian myöhään eronnut...
Kannattaa kuunnella mitä mies sanoo, miehet sanoo yleensä mitä tarkoittaa! Eli jos hän ei halua enempää lapsia niin hän ei halua..Itsellä vähän sama tilanne mutta niinpäin että mulla lapset ed. liitosta ja uudella miehellä ei yhtään. Hän kysyikin että olisinko vielä valmis tekemään lapsia ja hän ymmärsi että ehkä mun laäsiluku on täynnä. Mä olen nyt raskaana ja mun mielestä kun rakastan häntä en voi vaatia häntä elämään ilman omia lapsia vain koska minulla niitä jo on, mutta se vaatii oikean tyypin kenen kanssa niitä tekee ja sanoisin että sulla on järkevä mies joka ehkä on sitä mieltä että yksi on hänelle riittävästi, silloin sun kannattaa lähteä ja hakea se mies muualta joka sun kanssa niitä lapdia haluaa.
mun exä teki tota samaa, eli ei halunnut kihloihin eikä lapsia. Ja loppujen lopuksi erottiin kun hän ilmeisesti etsi koko ajan jotain uutta naista ja löysikin sitten uuden... ei tää nyt välttämättä tarkoita sitä, että sun miehes niin tekis...mutta näin meille kävi...
Asiassahan on riskinsä, että mies ei ehkä haluakaan enää toista lasta koskaan. Teillä ei ole iän puolesta kiire, mutta riski on siinä, että jos odottelet vuosikausia turhaan. Ei kannata odottaa liian kauan. Onko mies kertonut mitään syytä miksi hän ei halua vielä toista lasta? Ai niin hän ei halua keskustella...
Ostetaan sinulle vain sormus? Olipa hassu ehdotus... Mäkin sain sormuksen mieheltäni lahjaksi, mutta ei se nyt ole yhtään sama asia kuin että mies olisi kosinut ja se olisi kihlasormus! Luuleekohan mies, että sinulle on vain tärkeää saada sormus sormeen ja näytellä sitä muille?
Ketään et voi pakottaa hankkimaan lasta. Miehesi todennäköisesti ymmärtää tulleensa liian nuorena isäksi ja tajuaa, miten paljon kypsyyttä siihen vaadittaisiin. Kuulostaa järkevältä mieheltä, joka pitää huolen myös itsestään ja omasta vapaudestaan. Ja hän on täysin oikeassa siinä, että mitkään sormukset eikä muutkaan ruusunpunaiset paskapuheet edesauta suhdettanne millään. Jos rakkaus ja molemminpuolinen kiintymys on, niin sen tietää ja sitä ei tarvitse itselleen todistella. Jos siis itse todella rakastat tätä miestä, niin lopetat lapsellisen vouhottamisen ja katsot aikaa eteenpäin.
"Jos siis itse todella rakastat tätä miestä, niin lopetat lapsellisen vouhottamisen ja katsot aikaa eteenpäin."
Kirjoitat vähän sekoja, koska ap nimenomaan katsoo aikaa eteenpäin. Suhteessa mieshän vaikuttaa olevan se, joka haluaa elää vain tässä ja nyt. Hänhän ei halua edes keskustella lasten hankinnasta. Ap sen sijaan ajattelee asiaa jo eteenpäin. Tuollaisten asioiden miettiminen ei suinkaan ole lapsellista vouhotusta.
Hän elää epätoivoisesti puoliksi toinen jalka tässä hetkessä ja toinen jalka epätoivoisesti tuntemattomassa tulevaisuudessa. Yrittää tarrautua lapsellisesti mieheen kiristämällä häneltä lapsia ja "kihloja" lapsellisena rengastamisen merkkinä. Hänellä on siis "kaikki minulle heti"-asenne. Tälläisiä nuoria hössöttäjiä on joka puolella. Lapsi vaatii suunnattomasti sitoutumista ja vastuuta, jota kirjoittajalla ei välttämättä itselläänkään ole. Kaiken lisäksi suhdekaan ei tunnu olevan vakaalla pohjalla.
Mies on jo antanut hänelle selkeän vastauksen, kuten alkuperäistekstistä ilmenee: "Hän ei kuulemma todellakaan vielä tahdo lisää lapsia. Ehkä joskus. Olen kysynyt koska hän ehkä haluaa lapsia.Vastaus kuului että ei hän voi tietää koska haluaa mutta nyt ei tunnu siltä"
Eli siis mies ei itse tiedä, haluaako lapsia vaiko ei tai milloin haluaa. Ei tälläisiä asioita välttämättä tiedä varmasti, eikä hyvänen aika tarvitsekaan sillä elämässä voi tapahtua mitä hyvänsä. Varsinkin kun mies itse on kokenut suhteen purkautumisen lapsensa ollessa pieni.
Tulevaisuuden toiveista on syytä keskustella, mutta ei pidä mennä asioiden edelle. Voi aivan hyvin olla, ettei kyseinen henkilö itse pystyisi saamaan yhtään lasta.
Kyllä tuon ikäisen ihmisen pitää jo tietää, mitä elämältä haluaa. Mietipä asiaa niin, että montako kertaa ihminen ehtii käydä läpi 5-vuotisen suhteen tutustumisineen ja eroineen ennen kuin on liian vanha lapsien tekoon. Jos nainen haluaa yli 3 lasta, niitä kannattaisi alkaa pukkaamaan viimeistään 30-vuotiaana, mielellään jo aikaisemmin. Naisen hedelmällisyys lähtee suunnilleen 35-vuotiaana jyrkkään laskuun ja riski saada kehitysvammaisia lapsia kasvaa. Nimenomaan ensimmäinen lapsi olisi hyvä tehdä viimeistään tuossa iässä.
Jos ap vielä odottelee muutaman vuoden sitä, että mies tekee päätöksen, hänellä on ikää 30 vuotta. Jos meinaa kaksikin lasta tehdä ennen 35 vuoden ikää, tuossa alkaa tulla kiire. Yli 30-vuotias ei tee lapsia liukuhihnalta, kuten 20-vuotias. Elimistö ei enää toivu raskaudesta niin nopeasti.
Miehellä on helpompaa, koska mies ei menetä hedelmällisyyttään.
Minusta ap on oikealla linjalla. Keskustelut lapsista ja tulevaisuudesta kannattaa käydä suhteen alkupuolella. On vain ajan haaskaamista seurustella ja olla avoliitossa useita vuosia, jos suhde kuitenkin päättyy eroon.
Olen kyllä samaa mieltä, että kyllä jossain vaiheessa pitää alkaa tekemään päätöksiä. Ei joitakin asioita vaan voi työntää vuosikausia eteenpäin. Totta kai isoja elämän muutoksia pitää harkita, mutta rajansa siinäkin. Ensimmäisen lapsen syntymästä on kuitenkin aikaa jo 5 vuotta ja miehellä ikää 26 v. Asiaa voisi ainakin alkaa miettimään ja harkitsemaan vakavasti. Ja asiasta luulisi pystyvän jo keskustelemaan tuossa suhteen vaiheessa ja jo aikaisemminkin. "Kaikki minulle heti"-asenne? Ei kai sentään? Ovathan he olleet jo useamman vuoden yhdessä? Kyllä asia alkaa olemaan jo aika ajankohtainen. Ja ei nainen halunnut lapsia heti, mutta halusi tietää olisiko se mahdollista lähitulevaisuudessa tai koskaan.
Ja jos tosiaan käy niin, että nainen odottaa vielä vaikka 3 vuotta ja mies ei ole valmis vieläkään, eikä tiedä koska on tai päättää ettei halua lapsia. Naisella ehkä kestää jonkin aikaa löytää uusi kumppani, jonka kanssa taas seurustellaan viisi vuotta (vai onko se liian aikaista?)…
Mun avopuoliso seurusteli ex:änsä kanssa 9 vuotta. Ei lapsia, kihloihin ehtivät. Seuraavan kanssa ex menikin kiireesti naimisiin ja saivat lapsen.
Nainen haluaa lapsia. Mies ei "ainakaan vielä". Kohtuullisen yleinen tilanne kohtuullisen monessa parisuhteessa. Jotkut näistä suhteista päättyvät eroon, jotkut ovat yhdessä loppuelämänsä ilman lapsia ja jotkut saavat lapsia, myöhemmin. Eli tulevaisuuden ennuste on samanlainen kuin niilläkin pareilla joista molemmat jo tässä vaiheessa tietävät haluavansa lapsia.
Itse olen samassa tilanteessa kuin keskustelun aloittaja muttei minun tarvitse miettiä että mitä tekisin. En halua kenenkään muun kanssa lapsia kuin oman kumppanini. Jos haluaisin, olisikin syytä erota. Kannattaa miettiä että kumpi on itselle tärkeämpää, jakaa loppuelämä kumppaninsa kanssa joka ei ehkä halua koskaan lapsia vai hankkia lapsia "jonkun" kanssa.
Aloittajan miehestä, minusta on oikein ymmärrettävää ettei hän tässä vaiheessa halua mennä kihloihin eikä lapsia. Usko suhteeseen ja perheeseen on varmasti saanut jonkinlaisen "kolauksen" eron myötä. Ja 26-vuotias on vielä aika nuori mieheksi hankkimaan lapsia. Mieli voi vielä muuttua kunhan aikaa kuluu ja luottamusta suhteeseen tulee sen myötä lisää.
Joillekin halua saada lapsia voi olla todella voimakas. Ja se menee jopa parisuhteen edelle. Jotkuthan "hankkivat" lapsia vaikka ei ole vakituista parisuhdetta. Esim. eräs tuttuni oli päättänyt saada lapsen viimeistään tietyn ikäisenä ja niin kävikin. Lapsen isän kanssa ei ollut mitään tulevaisuutta. Sitten on niitä, jotka epäröi onko avopuoliso sopiva aviopuolisoksi, mutta on valmis saamaan hänen kanssaan kuitenkin lapsen. Koska on kauhea vauvakuume tai muutoin halu saada lapsi.
Itse ajattelen, että haluan juuri nykyisen kumppanin kanssa lapsia. Enkä niinkään, että haluan lapsen ylipäätänsä. Ja haluan olla melko varma, että suhde on vakaalla pohjalla ennen perheenlisäystä.
Toisaalta miehen luulisi ymmärtävän naisen halun omaan lapseen, kun hänelle hänen lapsensa on niin tärkeä ja tietää mitä oma lapsi voi elämään tuoda. Vaikka ei hänellä pelkästään helppoakaan ole ollut ja se ehkä tekee varovaiseksi.
Joku voi olla liian nuori 26-vuotiaana, toinen on hyvinkin valmis jo 2-kymppisenä. Toisten pitää odottaa 4-kymppiseksi.
mun piti vielä lisätä tuohon edellä olevaan viestiini että miehillä tuo lasten teko yleensä tulee ajankohtaiseksi vähän myöhemmällä iällä, sun tapauksessa hänellä on jo yksi mutta se eitaarkoita että hän on tarpeeksi kypsä tekemään niitä lisää. En oikein ymmärrä miksi esim. sä kirjoitat tänne koska sun omasta viestistä näkee jo vastauksen kysymykseen, vai onko se niin vaan ettet halua sitä ruusunpunaisten lasiesi läpi nähdä...
Kiitos kaikille vastanneille. Viesteistänne oli apua! ajattelin vielä kuitenkin selventää asiaa. Meillä menee mieheni kanssa hyvin. Suhde on muutoin kunnossa paitsi näiden kyseisten asioiden osalta. Tietysti meillä on riitoja yms mitä normaaliin suhteeseen kuuluukin. Olen sitä mieltä nyt kun ikääkin on lähemmäs 30 eikä 20 niin pitäis olla jo jonkin verran selvillä tulevaisuuden suunnitelmista. Asiassa on vielä sellainen sivuhaara että lapsen saaminen ei edes olisi yksin kertainen asia. Joutuisimme käymään lapsettomuushoidoissa (vika minussa) siksi lapsenteko asia pyörii mielessä jatkuvasti koska siihen voi mennä vuosia ennen kuin olisin raskaana hoitojen avulla. Naisellahan on vuodessa vain 12 mahdollisuutta tulla raskaaksi. Tietenkin on se mahdollisuus että tärppäisi heti mutta voisi mennä vuosiakin. Yksi mahdollisuus on että en tuli raskaaksi koskaan=( siksi mielestäni hoitoja pitäisi aloitella nyt jo.
Joskus mietityttää myös kun miehelläni on aivan upea pieni tytär joka ahkerasti vierailee meillä. Tytön tullessa meille meidän elämä puysähtyy täysin. elämme täysin tytön ehdoilla itse olen sitä mieltä että meidän eläma pitäisi mennä samaa rataa tytön olessa meillä. Saisi normaalin arjen kuvaa meiltä. Hän ei valitettavasti sitä kotoaan saa. Mieheni mukaan meidän pitää "hemmotella" tyttöä kun niin harvoin käy (joka viikonloppu muutamaa lukuun ottamatta). Kerron tämän siksi että jotenkin minun on joskus vaikea suhtautua tähän tilanteeseen. Minun pitäis rakastaa tyttöä kuin omaani mutta silti omia lapsia minulle mieheni ei antaisi. en ymmärrä tilannetta.
Kihloista olemmebpuhuneet kyllä paljon toisin kun lapsista mistä mieheni ei pysty puhumaan muutakuin EI. Hänelle ei sormukset merkitse mitään. siksi en ehkä edes haluisi enää kihloihin. Miksi mennä koska toiselle se ei merkitse mitään! En pystyisi sormusta pitämään ei minkään- merkkinä.
Toisaalta olen miettynyt lapsia asiasta sitä että jos en edes yrittäisi lapsia koska ilman hoitoja se ei onnistuisi. Ehkä en edes hoidoilla niitä saisi. Keskittyisin elämässäni muuhun? Rakastan lapsia ja toivoisin jonain päivänä niitä saavani mieheni kanssa. Mutta jos hän niitä ei halua pystynkö elämään tietoisesti lapsettomana vaikka en sitä haluakkaan?
Tulevaisuuttahan ei kukaan tiedä. Voihan olla, että päätät erota nykyisestä miehestäsi lapsiasian vuoksi, muttet sitten koskaan saakaan lapsia. Harmittaako sinua silloin? Toisaalta jos et eroa ettekä koskaan yritä lapsia, sinua harmittaa varmasti se, ettette edes yrittäneet.
En ole epäillytkään, etteikö teillä muuten menisi hyvin miehesi kanssa. Lapsiasia on kuitenkin niin iso, että minulla se olisi - itse asiassa olikin - kynnyskysymys suhteen jatkamiselle. Tietäisin, että katuisin varmasti vanhempana, jos jättäisin lapset hankkimatta puolison tahdosta. En luultavasti koskaan antaisi itselleni sitä anteeksi. Jos osoittautuu, että en pysty saamaan lapsia, niin ainakin olen elänyt tavoitellen haluamaani tulevaisuutta.
Itse olin yhdessä erään yksinhuoltajamiehen kanssa ja hänen lapsi vieraili usein meillä. En jaksanut äitipuolena oloa, vaikka tyttö oli ihana 5v ja tykkäsi minustakin. Pakko oli erota tuon lapsiasian takia. Mieti tosiaan mitä elämältäsi haluat. Haluatko elää miehen kanssa jonka lapsi on aina välillä kylässä? lapsi on miehelle kuitenkin aina se ykkönen, ainakin minun exälle oli. Kyllä sen sun miehen mieli voi vielä muuttua. Olette kuitenkin niin nuoria.
Selvennyt asiaan "Hän on myös sanonut että olen vapaa lähtemään jos en ole onnellinen ilman lapsia." Keskustelimme perheen lisäyksestä silloin. Tai minä keskustelin ja hän kuunteli. Sanoin että hän ei voi vaatia minua olemaan ilman lapsia joten hän sanoi että ei vaadikkaan vaan olen vapaa lähtemään jos en ole onnellinen ilman lapsia.Tarkoitti kaiketi tällä hetkellä(?) Suhteemme alussa puhuimme lapsia asiasta jolloin hän sanoi että haluaa joskus perheen.ei ollut puhettaq koska hän sen haluaa ja kenenkä kanssa... Olen tivaamalla olen saanut selville että hän ei halua lapsia koska ei jaksa kuunnella yötä päivää niiden huutoa, ei saa olla rauhassa, mihkään ei enää pääse jne... Sanoi että ei elämä lapsen tuloon lopu. Kuulemma loppuu....ainakin exän kanssa loppu. Suhde oli kunnossa ennen kun lapsi syntyi niin siitä lähtien muija alkoi jatkuvan nalkutuksen, huutamisen jne....Hän ei kuulemma sellasita jaksa. Sanoi myös että kuvitteli että lapsen olisi voinut ottaa mukaan jos jonnekkin olisi menty mutta ei sen kanssa mihkään voinut mennä. Oli kaikenlisäksi koliikki vauva....
Mieheni olisi kyllä valmis ostamaan kanssani oman talon jne...joten uskon että hän minua rakastaa ja tahtoo olla kanssani. Silti en tiedä lähdenkö vai jäänkö? Rakastan miestäni ylikaiken mutta haluan silti perheen....
Jos oloasi yhtään helpottaa, niin et todellakaan ole ainut joka painiskelet tuon kysymyksen kanssa. Minä olen yksi kanssasisaristasi. Ja olen miettinyt samaa. Paljon. Itselleni on selvää että minulle ei riitä eroamisen syyksi se ettei mieheni tällä hetkellä halua lapsia koska haluni olla hänen kanssaan on suurempi kuin haluni saada lapsia. Ja toisekseen en halua lapsia kenen kanssa tahansa enkä itse asiassa kenenkään muun kuin hänen kanssaan. Nyt minulla on vielä se mahdollisuus että tulen saamaan hänen kanssaan joskus lapsia. Jos eroan hänestä sen takia ettei hän halua niitä ainakaan vielä, minulta menee mahdollisuus saada hänen kanssaan koskaan lapsia. Tavallaan otan siis riskin jossa päävoittona on lapset rakkaimpani kanssa ja jos arpa ei voita, en saa lapsia kenenkään kanssa. Se ei kuitenkaan ole minulle uhraus koska haluan jakaa elämäni juuri tämän rakastamani miehen kanssa.
Mutta toinen kysymys tässä on sitten se että jos minä olen valmis luopumaan lapsista hänen takiaan niin samalla perustelulla hänen pitäisi olla valmis hankkimaan lapsia minun takiani. Jotta voisi olla minun kanssani. Eli oikeastaan, jos oletetaan ettei mieheni tule myöhemminkään haluamaan lapsia, niin vaihtoehdot ovat ne että minä luovun unelmastani saada lapsia tai hän luopuu unelmastaan elää ilman lapsia tai sitten erotaan. Lopulta kaiken ratkaisee halu elää toisen kanssa. Sen halun pitäisi mennä muiden asioiden ohi ja silloin luulisi ratkaisun lyötyvän. Itse luotan siihen.
Itsellänikään ei tunnu riittävän eroksi se että mieheni ei rhkä halua lapsia. Onko sun mies sanonut miksi ei halua lapsia jne? Toisaalta miksi miehemme ei ehkä halua lapsia? eivätkö he halua meidän kanssa vai ylipäätänsä? Vuoden olen tästä miehelleni puhunut. Aluksi hänen mielestään olimme olleet liian vähän aikaa olleet yhdessä. Siirsimme puolivuotta eteenpäin. Sitten mieheni mukaan meillä ei mennyt niin hyvin että lapsia voisi harkita jne. Nyt ei ehkä halua lapsia tai ehkä haluaa. Minusta tuntuu että hän on huijannut mua! Myös jos suostun elämään ehkä lapsetonta elämää niin mitää varmuutta ei ole jatkuuko suhde silti? voi olla että 10vuoden päästä erotaan jostain muusta syystä? olenko silloin tehnyt uhraksen turhaan? Parhaassa tapauksessa tekee kun mun exä..olimme 7 vuotta yhdessä. lähti ja meni heti kihloihin uuden tyttöystävänsä kanssa ja muija oli heti raskaana! Onneksi olin nuori kun tämä tapahtui mutta mieti jos olisin 40vuotta kun taas näin kävisi. jäisin yksin, ei lapsia, ei miestä! Miehellä heti häät ja lapset....
Mieheni on sanonut ettei tällä hetkellä tunnu siltä että haluaa lapsia muttei tiedä miltä tuntuu myöhemmin. Sitä voisi varmaankin verrata vauvakuumeeseen. Tuntuu siltä että haluaa lapsia. Ei siihenkään ole sen enempää järkiperusteita, onhan siinä vanhuudenturva jne mutta adoptiolla hoituisi sama ja silti suurin haluaa nimenomaan omia biologisia lapsia. Toiset taas kokevat etteivät esim ole riittävän "kypsiä ihmisiä" huolehtimaan uudesta elämästä. Toisaalta ei tiedä mitä menettää ellei hanki lapsia muttei tiedä sitäkään että mitä menettää jos niitä hankkii. Tietysti sinun miehesi jo tietää millaista on olla isä, mutta vaikuttaahan se suhde äitiinkin siihen kokemukseen.
Mutta tuskinpa tällä asialla on nyt tekemistä sen kanssa että haluavatko miehemme olla meidän kanssa. Olisivat varmaan eronneet elleivät haluaisi. Kyse on nyt siitä että haluavatko lapsia.
Kukaan ei siis tiedä että tuntuuko miehestäni joskus myöhemmin että haluaa lapsia. Voi olla että hän silti jossain vaiheessa tekee "järkiratkaisun" koska minun kanssani asiaa ei voi lykätä loputtomiin. Tai sitten ei. Luotan kuitenkin että hän haluaa tosissaan olla minun kanssani ja suostuu lapsenhankintaan (jos niitä tulee yrittämällä) jos siihen pystyy. Ellei pysty niin silti haluan olla hänen kanssaan. Koska kaikkein tärkeintä minulle kuitenkin on että saan jakaa elämäni hänen kanssaan. Ja silti todellakin haluan lapsia. Paljon. Mutten niin paljoa että haluaisin niitä kenen kanssa tahansa.
Ja siitä sitten että mitä jos suhde kariutuu eikä lopulta sitten saa miestä eikä lasta, niin se on se riski joka vaan täytyy ottaa jos miehensä kanssa haluaa jatkaa. Myöskin lastenhankinta on riski sillä siinä taas on aina yksinhuoltajuuden riski. Lapsen saaminenkin on riski koska se sisältää lapsen menettämisen riskin. Ellei halua ottaa riskejä, kannattaa jäädä yksin. Ei satu kun ei ole ketään kenestä välittäisi niin paljon että sattuisi jos menettäisi.
Itse en ajattele niin että aika jonka vietän rakkaimpani kanssa on uhraus. Vaikka se aika joskus päättyykin ja etenkään juuri sen takia. Koita nauttia tästä hetkestä. Siitä mitä sinulla ja teillä on nyt. Ellet nauti vaan elät miehesi kanssa lähinnä "sijoituksena tulevaan", niin tuskinpa kannattaa sellaisen kumppanin kanssa jatkaakaan.
Jos syy on todella tuo niin ehkä hän voisi mahdollisesti muuttaa mielensä myöhemmin, kun on saanut tarpeeksi kauan mennä vapaasti ja olla rauhassa. Hän sai ensimmäisen lapsen niin nuorena, että jäi se vaihe kokematta. Toisaalta ero tuli aika pian ja jos lapsi oli enimmäkseen äidin kanssa niin onhan hänellä tässä ollut aikaa.
Ja lähelle 30 ikävuotta ensisynnyttäjien keski-ikä nykyisin menee. Joten miehesi ei ole ainoa joka siirtää tuota asiaa. Kaikilla ei tietysti ole samat syyt. Ja miehillä on varaa odotella pidempään.
Ja eihän ne lapset ikuisesti pieniä ole ja vaadi niin paljon huomiota. Kohta ne lähtevät kouluun jne. Tai eivät ainakaan huuda yöt ja päivät...
Jos teillä on varaa ja halua niin matkustelkaa yms. niin, että mies saa tarpeekseen mennä. Siinä on kyllä riskinsä, että siihen kaksin oloon ja menemisen vapauteen tottuu mitä kauemmin on kaksin. Ja muutos tuntuu vielä vaikeammalta.
Mun mies alkoi heräämään lapsiajatukseen vasta n. 36 -vuotiaana. Onneksi olen miestä muutaman vuoden nuorempi. Enkä minäkään ole kovin nuorena onneksi lapsia halunnut. Ja oikeastaan ei ole koskaan ollut varsinaista vauvakuumetta. Ja yksi tuttava kyllä on halunnut lapsia jo kaksi ja lisääkin, mutta ei jaksa niiden kanssa olla ihan täyspainoisesti. Lasten hoito jää enemmän naisen vastuulle. Mies menee kavereidensa kanssa yms. ja hänellä menee heti hermot, jos joutuu olemaan lasten kanssa kaksin pidempään. Että, jos mies ei ole vielä valmis niin voi käydä niinkin. Se on kyllä totta, että kyse on isosta elämän muutoksesta jota on syytä harkitakin tarkasti. Kun niitä lapsia on niin aikalailla niiden ehdoilla elellään. Vaikka tietysti ne tuovat varmasti paljon positiivisiakin asioita elämään.
välillä tälläisiä kommentteja. Olen kanssasi aivan samassa tilanteessa ja aivan samoilla linjoilla. Haluan lapsia mieheni kanssa, en kenenkään muun. Mutta koska hän ei ehkä koskaan lapsia halua, voipi olla että me olemme aina lapseton pariskunta. Enkä koe tätä uhrauksena. Ottaa vain aivoon ettei tästä asiasta oikein naisten kanssa voi puhua. Eivät ymmärrä, että oikeasti on naisia, jotka eivät hysteerisenä ja keinoja kaihtamatta ole lapsia hankkimassa. Ihanaa oli lukea kirjoituksiasi. Tsemppiä:D
Kuinka mies voi asian enää selvemmin sanoa: hänellä ei ole minkään valtakunnan kiinnostusta sinua kohtaan pidemmällä tähtäimellä. Ja miksi olisikaan, tarjoathan sinä jatkuvasti ilmaispalveluja joista hän käyvän kurssin mukaan joutuisi maksamaan pitkän pennin.
Hän kertomasi mukaan on näyttänyt ja sanoin pukenut asian jo niin monta eri kertaa ja eri tavalla, lukijan on hyvin vaikea ymmärtää mitä kohtaa miehen viestistä sinä et tajua.
Niin no tuo kohta ainakin vaikuttaa vähän
sellaiselta...
"Hän on myös sanonut että olen vapaa lähtemään jos en ole onnellinen ilman lapsia."