Olen tällä palstalla joskus kertonutkin alkoholistimiehestäni joka ei liiemmälti perheestään perusta ja minähän olen vaan v-mainen ämmä. Viime viikonkin mies oli ryyppäämässä - en tiennyt edes onko hengissä enää ... Hain avioeron 1-vaihetta pari kuukautta sitten ja n. 3 viikkoa sitten löysin siitä tulleen ilmoituksen kaappiin piilotettuna. Eli hän ei ollut lähettänyt ilmoitusta takaisin omalla allekirjoituksellaan varustettuna. No, tänään kun tulin töistä niin mies oli kuin myrskynmerkki - oli tullut haastemieheltä kirje jossa pyydettiin välittömästi ottamaan yhteyttä. Ja siitäkös se riemu repesi - mies oli niin raivona kun häntä tällain kohdellaan, miksi ei ole puhuttu tästä (ainakin 1000 kertaa olen yrittänyt puhua) ja kuinka ilkeä minä olen. Lapsilleen huusi, että kuulkaas lapset, äiti heittää iskän helvettiin täältä omasta kodistaan jne. Ja minä istuin keittiön pyödän ääressä ja yritin pidätellä itkua. Ja nyt hän kyllä lähtee ja kauas lähteekin, ja yrittäkää sitten s-tana tässä asua ja elää, hän haluaa sitten huomispäivänä tilit selviksi ja nyt hän on sitten TODELLA VIHAINEN, HÄNELLÄ NIMITTÄIN PALO PINNA NYT.
En tiedä pitäisikö tässä jo ihan henkensä puolesta pelätä mutta mieli on niin maassa kun voi. Kuinka monta vuotta olen kestänyt ja kärsinyt ja toivonut parempaa mutta viina vie miestä jatkuvasti pahempaan suuntaa. Kaiken olen tehnyt, hoitanut lapset, kodin, rahatalouden, pihan, lainat, siis ihan kaiken ja tässä nyt on kiitos. Mä en voi ymmärtää miten ihminen voi olla niin itsekäs että ei ymmärrä että hän on hoidon tarpeessa. Silloin pari kuukautta sitten sanoin miehelleni (jälleen monen päivän ryyppyputken jälkeen) että nyt haen eroa ja hän tokaisi että siitä vaan. Mistä tämmöinen meteli?
Mies on poissa jokaikinen viikonloppu ja muutaman päivän viikollakin ryyppäämässä ja sitten on nämä putket, jolloin ei saa viikkoon poikki. Ja siitäkin olen niin tyhmä koska nythän on niin h-vetin kuuma ettei kukaan voi olla töissä näillä helteillä (hänellä on toiminimi).
Ihan oikeasti mua on jo pelottanut rahatalouskin, kun hän jättää kaikki laskut maksamatta, pelkään että lapsilta lähtee talo alta kun mun rahat ei riitä. Ja miten nyt mun rahani riittää kun maksan hänet pihalle ja joudun tekemään kymmenien tuhansien lainan vielä entisten lisäksi.
Tiedän että tulen olemaan onnellinen kun tämä kaikki on ohitse, mutta kun vaan saisi lisää voimaa jaksaa tämä raskas syyllistetty olo.
En tiedä pitäisikö tässä jo ihan henkensä puolesta pelätä mutta mieli on niin maassa kun voi. Kuinka monta vuotta olen kestänyt ja kärsinyt ja toivonut parempaa mutta viina vie miestä jatkuvasti pahempaan suuntaa. Kaiken olen tehnyt, hoitanut lapset, kodin, rahatalouden, pihan, lainat, siis ihan kaiken ja tässä nyt on kiitos. Mä en voi ymmärtää miten ihminen voi olla niin itsekäs että ei ymmärrä että hän on hoidon tarpeessa. Silloin pari kuukautta sitten sanoin miehelleni (jälleen monen päivän ryyppyputken jälkeen) että nyt haen eroa ja hän tokaisi että siitä vaan. Mistä tämmöinen meteli?
Mies on poissa jokaikinen viikonloppu ja muutaman päivän viikollakin ryyppäämässä ja sitten on nämä putket, jolloin ei saa viikkoon poikki. Ja siitäkin olen niin tyhmä koska nythän on niin h-vetin kuuma ettei kukaan voi olla töissä näillä helteillä (hänellä on toiminimi).
Ihan oikeasti mua on jo pelottanut rahatalouskin, kun hän jättää kaikki laskut maksamatta, pelkään että lapsilta lähtee talo alta kun mun rahat ei riitä. Ja miten nyt mun rahani riittää kun maksan hänet pihalle ja joudun tekemään kymmenien tuhansien lainan vielä entisten lisäksi.
Tiedän että tulen olemaan onnellinen kun tämä kaikki on ohitse, mutta kun vaan saisi lisää voimaa jaksaa tämä raskas syyllistetty olo.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Kyllä sina jaksat. Olet jo osoittanut tahdonlujuutta ja voimaasi, kun olet vienyt perhettäsi eteenpäin huolimatta vaikeuksistanne. Tarinasi oli kuin kuvaus omasta elämästäni muutama vuosi sitten. Luvattoman kauan kestin tilannetta, kun kuvittelin, että asiat muuttuvat.Nyt olen saannut asiani kuntoon ja elelelen yksin lasteni kanssa. Lapseninkin ovat sanoneet tunteneensa suunnatonta helpotusta, kun vihdoin uskalsin jättää avioliittoni. Ilo on palannut perheeseemme. Sinulle käy varmasti samoin kunhan jaksat nämä vaikeat ajat. Raha-asioillakin on tapana jotenkin järjestyä.
Hei Matka-Alma.
Olen itse kokenut tuota samaa kuin sinä. Miehesi ei varmasti uskonut kun sanoit hakevasi eroa, ajatteli sinun ehkä vain uhkailevan. Mutta nyt pysyt lujana. Alkoholistia ei voi kukaan toinen parantaa, halu muutokseen tulee lähteä hänestä itsestään. Minun entinen mieheni ei ole lopettanut juomistaan vieläkään, pahenee vain koko ajan. Yhtälailla hoidin kodin ja lapset ja kulissit ja raha-asiat, häntä lohdutin, silitin, autoin parhaani mukaan. Mikään ei silti riitä eikä mikään kaikesta yrittämisestäni huolimatta muuttunut. Lähde siis avioliitostanne, se on sinulle ja lapsillenne mahdollisuus onneen ja parempaan elämään.
Itse muistan kun vihdoin olin miehen saanut pihalle (uuteen asuntoonsa) ja seisoin kotona pienten lasten kanssa joista yksi oli vielä vauva, en itkenyt, en surrut - olin vain helpottunut. Ei tarvinnut enää samalla tavalla pelätä missä toinen on tai missä kunnossa tulee kotiin - ja mitä siitä sitten seuraa.
Häpeää ja syyllisyyttä tavallaan kannan vieläkin mukanani, vaikkei toisen alkoholismi kenenkään muun syytä olekaan.
Toivotan sinut tervetulleeksi myös tukiaseman (tukiasema.net) keskustelupalstalle, sieltä saat varmasti vertaistukea ja rohkaisua heikkona hetkenä.
Onnea matkaan. Luota siihen, että kyllä kaikki käy vielä hyvin. Äläkä usko että miehesi muuttuu, lupaa hän sitä tai ei, raivoaa tai ei, älä usko muutokseen hänessä. Muutoksen avaimet sinun elämääsi ovat sinun käsissäsi, eikä ketään toista voi muuttaa, eikä elämää elää kenenkään toisen puolesta.
Mies kuulostaa olevan täysin lukossa ja yrittää vielä uhkua miehistä arvovaltaa huutamalla ja asettamalla "akan ja kakarat" kuriin. Miehelläsi on erittäin paha olla nyt!
Se, että asuisitte erillänne, voisi todella auttaa häntä mikäli pidätte huolen siitä, että lasten ja isän tapaamiset eivät katkea! Isä on PAKOTETTAVA tapaamiseen. Jos hän saa tuntea teidän, entisen perheen tukevan häntä vaikka ette asukaan saman katon alla, hän saattaa skarppaantua.
Ulkopuoliseksi miestä ei saa missään tapauksesa työntää sillä jos hän on itsetuhoinen ja yrittää vaikkapa itsaria, tulevat lapsenne jossain vaiheessa sinun silmillesi syyttäen, että miksi ajoit isän pois....
Nyt jos koskaan SINUN olisi hyvä keskustella sen yhdistyksen kanssa, joka koostuu alkoholistien omaisista. Nimeä en muista mutta kuntasi sosiaalivirasto varmasti tietää sen.
naapureissa, ystävillään ja sukulaisilla juopottelemassa ja minulle uhkailee itsemurhalla kun hän ei jaksa yhtään päivää enää. Viimeinenkin työnteon halu on kadonnut... Satuin kuulemaan kun hän puhui puhelimessaan kaverinsa kanssa ja kertoi kuinka hän on nyt loppu kun ei sille (minulle) mikään riitä. HÄN on ihan kaikkensa koittanut mutta ei jaksa enää, sen (minun) täytyisi mennä hoitoon ....! Tiedän että tätä samaa hokee kaikille muillekin - kuinka hän on tehnyt kaikkensa perheen eteen, eikä minulle mikään riitä. Ja tiedän senkin että häntä uskotaan vahvasti, hän on taitava puhuja. Minua loukkaa tämä * ei mikään riitä * kun ainoa mitä olen halunnut on se että hän jättäisi alkoholin.
Enkä myöskään ymmärrä miksi hänen ystävänsä tai naapurit eivät ole voineet hänelle sanoa että heidän mielestään hän juo liikaa. Kyllä minä sanoisin jos mun kaverini olisi joka viikonloppu meillä ympärikännissä ja usein viikollakin.
Muuta en toivo kuin että ei tulisi enää kotiin, vaan majoittuisi jonnekin muualle....
Minulla oli jokin aika sitten vähän vastaavanlainen tilanne. Mies raivosi (humaltuneena) ja paiskoi tavaroita kotonamme, lapset ja minä yritimme häntä tyynnytellä ja pakenimme usein ulos tai muihin huoneisiin, jotta mies rauhoittuisi. Tätä jatkui monta vuotta. Kun jossain vaiheessa mittani tuli täyteen ja sain jostain niin paljon rohkeutta, että päätin hakea avioeroa. Sen kerrottuani, mieheni raivokohtaukset pahenivat ja mukaan tuli lisäksi uhkailu itsemurhalla. Hän kertoi jopa lapsillemme, että tappaisi itsensä, jos äiti hakee avioeroa. Kotona hän käyttäytyi näin, mutta sukulaisilleen kertoi aivan päinvastaista. Samoin hän kertoi sukulaisille, että minä en ole koskaan tyytyväinen mihinkään, en tee kotona mitään, en hoida lapsia, kotiamme ei hoideta.......Mieheni oli hyvä puhumaan, hyvin koulutettu ja hyvässä ammatissa, koko sukuhan uskoi mielummin häntä kuin minua. Nyt olen kuitenkin asunut jo muutaman kuukauden omassa taloudessa lasteni kanssa. Olen ainakin vielä tähän ratkaisuuni tyytyväinen. En ole muuttoni jälkeen tavannut miestäni, mutta elossa tuo vieläkin kuuluu olevan. Mieti mitä omalta elämältäsi haluat ja onko mahdollista, että perhe-elämänne muuttuu sellaiseksi, että voit olla onnellinen. Avioliittoa ei kannata hajoittaa, jos näet sillä mahdollisuuksia.
sillä olen eroa työstänyt jo todella kauan ja tunnen äärimmäistä helpotusta kaikesta huolimatta että olen uskaltanut ottaa sen ensimmäisen askeleen. Kuitenkin tunnen myös syyllisyyttä siitä että en jaksanut pitää perhekulisseja yllä.
Voin hyvin ajatella vuoden päähän, kuinka hyvin minulla on asiat - elämäni on toivottavasti seesteistä. Kotikin tuntuu kodilta ja tänne on kiva tulla, kun ei tarvitse miettiä missä kunnossa mies on.