salaiset numerot, pystyykö?

Pystyykö salaista numeroa löytämään mistään millään keinolla. Minua häiriköi eräs ihminen jonka tiedän, mutta hän soittaa eri numerosta kuin mikä 118.ssa on?
183331
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Miksi luulet että sitä numeroa sanotaan SALAISEKSI ? D'oh!

Poliisi saa selville rikostutkinnan yhteydessä, hälytyskeskus näkee heti, tavallinen taatelintallaaja ei tietoja saa.

Äänestä
  • Olen saanut numerotiedustelun antamaan salaisen numeron minulle, kun annoin riittävän hyvän syyn. Ei tosin varmaan aina onnistuisi, mutta jos jaksaa inttää ja perustella sen saattaa sieltä saada.

    Äänestä

  • en_jaksa_keksiä kirjoitti:

    Olen saanut numerotiedustelun antamaan salaisen numeron minulle, kun annoin riittävän hyvän syyn. Ei tosin varmaan aina onnistuisi, mutta jos jaksaa inttää ja perustella sen saattaa sieltä saada.

    Salainen numero on salainen vaikka voissa paistaisi eikä sitä saa edes hyvin perustelluista syistä antaa ulkopuolisille!!! Mitä virkaa koko salaisella numerolla on jos tuolla tavalla harrastamalla sosiaalista hakkerointia voisi urkkia toisten numeroita??

    Kyseisessä tapauksessa ko. numerotiedustelun ihminen on toiminut väärin, hänelle pitäisi antaa vähintään nuhtelut ja jos homma toistuu niin potkut ja ulos talosta!

    Äänestä

  • salainen on salainen kirjoitti:

    Ainakin aikanaan hyvin helppo tapa saada salainen numero selville oli soittaa ajoneuvorekisterikeskukseen ja alkaa valittaa, että rekisterinumerolla n.n. varustettu auto on parkkiruudussani...ei niillä ollut merkintää siitä, että kysyinen numero on salainen. Käsittääkseni tämä ei nykyään enää toimi.

    Se tilanne jossa itse sen numeron tarvitsin meni kategoriaan "elämän ja kuoleman kysymys" (aivan konkreettisesti), mutta sitä en lähde enempää tässä selvittämään. Tosiasia on vain, että ihmisiä siellä numeropalvelussakin vain on töissä ja tekevät inhimillisiä "virheitä".

    että numeropalvelu EI saa antaa numeroa, voi kylläkin yhdistää salaiseen numeroon jos vastaanottaja vaan haluaa ottaa puhelun vastaan mutta numeroa ei saa antaa jos se on salainen. Tää on faktaa ja jos toisin toimitaan niin se on virkavirhe.

    Äänestä

  • on kuitenkin se kirjoitti:

    että numeropalvelu EI saa antaa numeroa, voi kylläkin yhdistää salaiseen numeroon jos vastaanottaja vaan haluaa ottaa puhelun vastaan mutta numeroa ei saa antaa jos se on salainen. Tää on faktaa ja jos toisin toimitaan niin se on virkavirhe.

    ei sais antaa, niinhän se on, mut ei todellakaan aina todellisuus. itsekin olen saanut muutaman kerran salaisen nron kootuilla selityksillä

    Äänestä

  • joskus. kirjoitti:

    ei sais antaa, niinhän se on, mut ei todellakaan aina todellisuus. itsekin olen saanut muutaman kerran salaisen nron kootuilla selityksillä

    niiden esimiehille että alaisensa on rikkoneet sääntöjä?

    Äänestä

  • en_jaksa_keksiä kirjoitti:

    Olen saanut numerotiedustelun antamaan salaisen numeron minulle, kun annoin riittävän hyvän syyn. Ei tosin varmaan aina onnistuisi, mutta jos jaksaa inttää ja perustella sen saattaa sieltä saada.

    Et ole saanut
    Asiantuntija Hpy , Elisa

    Äänestä

  • joskus. kirjoitti:

    ei sais antaa, niinhän se on, mut ei todellakaan aina todellisuus. itsekin olen saanut muutaman kerran salaisen nron kootuilla selityksillä

    Ei ne edes nää sitä

    Äänestä

Jos sä kerran tiedät kuka soittaa ja mistä numerosta niin mihin sä sitten sitä tietoa tarviit? Sullahan ON jo ne tiedot.

Mutta: Jos on salainen numero niin se todella tarkoittaa että se on salainen eikä sitä saa tietoon muut kuin poliisi ja sekin vain silloin jos selvittää rikosta ja sekin VAIN siinä tapauksessa että pyytää oikeusistuimelta siihen luvan että saa pyytää operaattorilta numerotiedot ja teletunnisteet.

Muussa tapauksessa salaista numeroa ei saa tietoon etkä sinäkään saa silloinkaan vaikka poliisi selvittäisi sun tapaustasi, sun ollessa asianomistaja.

Äänestä

Kunhan kyselin, että menee teilläkin pää sekaisin.
Olisin voinut yhtä hyvin kysyä...Mikä on Joulupukin oikea nimi?

Äänestä
  • Älä selitä, se vaan pahentaa asiaa :).

    Äänestä

Ilmoita poliisille vaan jos se kerran häiriköi.
Tulevaisuudessa voit jättää vastaamatta salaisiin numeroihin siihen vedoten.

Äänestä

numeroa saa selville mistään, jos sitä ei oo rekisteröity.
Unohin nimittäin omani...

Äänestä

Onko perintäyhtiöllä oikeus saada asiakkaaan salainen numero selville?

Äänestä
  • Ei, mutta "asiakkaan" huolimattomuuden kautta saattaa salainenkin puhelinnumero välittyä velkojalta perintäyhtiölle.

    Omaa salaista puhelinnumeroaan ei pidä paljastaa muille kuin niille todella luotetuille. Eivät kaikki omaiset tai etenkään työnantaja ole luotettuja tahoja.

    Äänestä

Etkö voi sanoa että et ole kiinnostunut vaimoleyko kiinnostunut
Vai eikö sulla ole ketään muuta

Jos aina lyö luurin korvaan kyllä,se loppu

Äänestä

Operaattoreiden kautta tapahtuneita vuo toja ei aina näy mut kuuluu linjalla välillä keskusteluun kuuntelevat puheluita myös

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

-A- kirjoitti:

Pystyykö salaista numeroa löytämään mistään millään keinolla. Minua häiriköi eräs ihminen jonka tiedän, mutta hän soittaa eri numerosta kuin mikä 118.ssa on?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu