panostamaan uudestaan parisuhteeseen täysillä, teitä pettäneen henkilön kanssa? Miten se onnistuu? Itselle minulla on ainakin suojamuurit ylhaalla ja koko ajan pelottaa milloin tulee se uusi loukkaus.
Tuntuu ettei voi antaa itsestään kuin hitusen tähän parisuhteen paranteluun, auttaako tähän aika? Helpottaako kun aikaa kuluu tarpeeksi?
Pettäjän paljastumisesta on nyt noin 5 kuukautta ja hankalaa on uskoa puolison rakkauteen ja haluun olla tässä parisuhteessa
Tuntuu ettei voi antaa itsestään kuin hitusen tähän parisuhteen paranteluun, auttaako tähän aika? Helpottaako kun aikaa kuluu tarpeeksi?
Pettäjän paljastumisesta on nyt noin 5 kuukautta ja hankalaa on uskoa puolison rakkauteen ja haluun olla tässä parisuhteessa
Vastaukset 6
Vanhimmat
Meillä pettämisestä kertomisesta on aikaa yli kaksi vuotta. Vieläkin tulee hetkiä, jolloin tuska vyöryy, mutta nyt hyviä hetkiä on paljon enemmän, kuin niitä hirveitä.
On helpompaa vihata kuin rakastaa, rakastaessasi olet niin haavoittuva. Petetyksi tuleminen on eräänlainen kuolema, yksi ihmisen vaikeimmista kriiseistä. Itselleni vaikeinta oli hyväksyä se, ettei tapahtuneeseen löydy selkeää syytä - parisuhteemme oli kunnossa, kyse oli ilmeisesti puolisoni ikäkausikriisistä. Pettämisen jälkeen parisuhteemme sitten syöksyikin kriisiin ja tarvittiin todella kova irtiotto, ennen kuin löysimme taas toisemme.
Sinä et ole syyllinen pettämiseen, etkä myöskään yksin vastuussa uuden rakentamisesta - tee se, mitä jaksat. Jos todella rakastatte toisianne ja tahdotte rakentaa uuden suhteen, onnistutte. Aikaa se vie, mutta monet ovat siinä onnistuneet - uskon teidänkin onnistuvan.
tule olemaan ja vie aikaa, sen voin sanoa. Meillä lisätaakkana edelleen soitteleva toinen, kait toivossa elävä hänkin.
Mutta paljon on hyviä hetkiä, suunnitellaan elämää eteenpäin, tehdään remonttia.
Pitää vain tehdä parhaansa ja rakastaa-rakastaa.
Lähteä aina voi ja erota, mutta kannattaa yrittää ensin, jos yhdessäolo sujuisi.
Kuukausi mennyt suhteen paljastumisesta. Kun mies lopulta sai sanotuksi, että ollaan ja yritetään yhdessä, niin kivi vierähti sydämentäni. Itse jaksan yrittää, ja se tuntuu jopa ihan kivalta, se toisen silittäminen ja suukottaminen. Luottamus on tasan nollissa, epäilen jokaista tekstiviestiä, jokaista ajelulle lähtöä, mutta kaipa tämä tästä? Vähän kaihertaa kuitenkin, että mies ei mielestäni ole niin täysillä tässä, jotenkin on tuntokarvat herkässä ja yritän tulkita jokaista elettä, smoin kuin odottaisin enemmän panostusta mikehen puolelta, mutta ehkä hän ei vain vielä pysty. Kiva, että tähänb aloitukseesi tuli ihan positiivisia kommentteja, kai tästä voi selvitä siis.
Yritystä oli, mutta kaikki turhaa ajankulua. Itselläni ehkä saldo voittopuolinen, koska kuitekin YRITIN. Ympäristön sympatiat mun puolella. Helppo elää, helppo jatkaa elämistä.
Kun luottamus toiseen on kerran mennyt, samaa luottamusta ei saa koskaan takaisin.
Ei koskaan.
Vaikka kuinka kuluisi aikaa.
Yritystä oli, mutta luottamus meni sen verran täydellisesti ettei sitä aikakaan pystynyt korjaamaan. Lopulta lähdin ja jälkikäteen ajatellen ratkaisu on osoittautunut oikeaksi.