jää odottamaan että toisen mieli muuttuu eron jälkeen, että joskus vielä palataan yhteen. Jos itsellä kuitenkin on vahva tunne siitä yhteenpaluusta niin että uskaltaa luottaa siihen että vaikka kuukausien tai vuosienkin päästä olisi uusi yhteinen alku. Onko se vain oman elämän tuhlaamista vai voisiko sen tulevan ajan käyttää itsensä kehittämiseen ja parantamiseen, sen sijaan että surisi sydänsuruja. Valmistuisi siihen tulevaan yhdessäoloon, joka joskus voisi olla edessä? Miltä se odottamaan jääminen mahtaa tuntua siitä eron toisesta osapuolesta? Oletetaan, ettei toinen ole sanonut yhteenpaluun tulevaisuudessa olevan mahdoton ajatus.
Mitä jos
yksinkertaisesti
2593
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
olen itse kaksi kertaa jäänyt toivossa elämään useiksi kuukausiksi, ja odottamaan toisen palaavan luokseni takaisin. Kuinkas sitten kävikään...
Järki oli kertonut heti että tulen jäämään sinkuksi, mutta en halunnut kuunnella järjen ääntä kun sydän kertoi muuta. Totuus oli molemmilla kerroilla todella murskaavaa kuulla/saada tietää "päin näköä". Miehet ketä rakastin, torjuivat molemmat minut ja samalla katkaisin lopullisesti molempien kanssa yhteyden pidon. (seurustelin kummankin kanssa perä jälkeen)
Kuitenkin vastausta odotellessa, surin ja elin elämääni eteenpäin kaikesta huolimatta. Kun sitten sain vastaukset, olo helpottui mutta masennus iski.
Toipumiseen meni aikaa. En ihan kokonaan ole vieläkään toipunut kaikesta, mutta oma uusi mies on ihanasti tukenani. Hän on auttanut minua toipumaan ja rakastumaan uudelleen!
Neuvoisin sinua joka tapauksessa jatkamaan elämääsi, tapaamaan uusia ihmisiä ja nauttivan elämästäsi sinkkuna. Sinua saattaa olla jossain "se oikea" odottamassa. Älä menetä toivoasi!
Odottaminen on turhaa. Minäkin odottelin ja kun seuraavan kerran tapasin hänet, oli hänellä jo uusi. Jos rakastaa tarpeeksi, ei toista halua loukata ja on myös ehdottoman varma hänen tunteistaan ilman mitään epäilystä. siitä tuntee sen oikean!!!!!!!!!!!!!!!