Klassista kitaraa

Suositelkaa klassista kitaramusiikkia, sekä levyjä että mahdollisesti lähiaikoina olevia konsertteja.
9585
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Moi,
klassista kitaramusiikkiakin on aika paljon erityylistä. Minkälaisesta pidät?

Jos nyt yhden suosituksen voi heittää, niin unkarilainen kitaraduo Katona Twins on jotain, mitä kannattaa kokeilla. Pojat on ylistetty alan julkaisuissa maasta taivaaseen, eikä syyttä.

Äänestä
  • Kiitos vinkistä. PItää kuulostella. Olen kuunnellut viululle tai luutulle sävellettyjä nykykitaraa vanhempia kappaleita ja tietenkin espanjalaista/eteläeurooppalaista vähän uudempaa, ja nythän on viime vuosikymmeninä sävelletty jo aika paljon ihan uuttakin. Mitä tällaisia 1900-luvun nimiä on mihin kannattaisi tutustua?

    Äänestä

  • klassicco kirjoitti:

    Kiitos vinkistä. PItää kuulostella. Olen kuunnellut viululle tai luutulle sävellettyjä nykykitaraa vanhempia kappaleita ja tietenkin espanjalaista/eteläeurooppalaista vähän uudempaa, ja nythän on viime vuosikymmeninä sävelletty jo aika paljon ihan uuttakin. Mitä tällaisia 1900-luvun nimiä on mihin kannattaisi tutustua?

    En ihan viime vuosikymmenen musiikista tiedä, koska moderni klassinen on itselleni toistaiseksi aika tuntematonta. 1900-luvun säveltäjistä tietysti Joaquin Rodrigo on tehnyt kitaralle paljon upeaa musiikkia. Leo Brouwer on hyvin suosittu ja säveltänyt mm. Timo Korhoselle (Helsinki Concerto).

    Yksi moderneja kitarasävellyksiä sisältävä levy, mitä voisin suositella on kreikkalaisen naiskitaristin Antigoni Gonin Guitar Recital -levy Naxoksella. Siinä on mm. Carlo Domeniconin vuoden 1985 "hittisävellys" Koyunbaba, Rodrigon kuuluisa Invocation y Danza ja Brouwerin El Decameron Negro. Soitto on sellaista naisellisen herkkää ja virheetöntä, itse pidän tuosta levyä todella paljon.

    Ismo Eskelisen levy The Seventh Sense sisältää mielenkiintoisia nykysävellyksiä ja ihanaa soittoa. Suosittelen!

    Toru Takemitsun sävellyksiin kannattaa myös tutustua.

    Äänestä

  • KarhuMinisteri kirjoitti:

    En ihan viime vuosikymmenen musiikista tiedä, koska moderni klassinen on itselleni toistaiseksi aika tuntematonta. 1900-luvun säveltäjistä tietysti Joaquin Rodrigo on tehnyt kitaralle paljon upeaa musiikkia. Leo Brouwer on hyvin suosittu ja säveltänyt mm. Timo Korhoselle (Helsinki Concerto).

    Yksi moderneja kitarasävellyksiä sisältävä levy, mitä voisin suositella on kreikkalaisen naiskitaristin Antigoni Gonin Guitar Recital -levy Naxoksella. Siinä on mm. Carlo Domeniconin vuoden 1985 "hittisävellys" Koyunbaba, Rodrigon kuuluisa Invocation y Danza ja Brouwerin El Decameron Negro. Soitto on sellaista naisellisen herkkää ja virheetöntä, itse pidän tuosta levyä todella paljon.

    Hienoja vinkkejä. Osa olikin tuttuja, kuten Albeniz, jonka sävelet on hienoja, kuin tehtyjä kitaralle, vaikkeivät sitä kai alunperin olekaan. Eskelisen hienolta Seventh Senseltä kolahti erityisesti Fratres ja aion tutustua sen säveltäjäänkin jahka joudan. Sen Antigoni-gonin voisi yrittää bongailla, Brouwerin nimeen olenkin jo törmäillyt muutaman kerran ja jonkun kpleenkin kai kuullut.

    Äänestä

Rodrigon Concierto d'Aranjuez on mielestäni upein kitaralle sävelletty teos. Se vaatii virtuoosimaista kitaratekniikkaa, jonka parhaiten hallitsee Paco de Lucia (Philipsin CD). Toisaalta hänen tulkintansa ei sitten ole viimeisen päälle herkkää, toisin kuin esim. Andres Segovialla (joka minulla on vain C-kasetilla).

Isaac Albenizin Iberia-sarja ja Leyenda ovat hienoja, kuin myös Paganinin kitarakonsertot.

Vivaldillakin on hienoja konserttoja, tosin aika lailla samanoloisia. Ne lienevät alunperin sävelletty luutulle, mutta niistä on hyviä kitarasovituksia.

Äänestä

Kazuhito Yamashita on kitaran historian suurin nero ja virtuoosi. Tehnyt lähes sata CD:tä. Hän on ilmiömäisen musikaalinen, herkkä, tyylikäs, joskus suoranainen hirviö. Mutta kuunteleppa kun hän soittaa Sibeliusta. Se on parasta mitä maailmasta löytyy.

Äänestä
  • että A.Segovia ei ole NIIN ihmeellinen kitaristi, vaikka onkin suuri nimi.Hiukan kova tatsi.
    Leo Brouwer taitaa olla tunnetuin nyky kitaramusiikin "uudistaja."
    Ja Paco de Lucia flamencon.

    Äänestä

  • olen sitä mieltä kirjoitti:

    että A.Segovia ei ole NIIN ihmeellinen kitaristi, vaikka onkin suuri nimi.Hiukan kova tatsi.
    Leo Brouwer taitaa olla tunnetuin nyky kitaramusiikin "uudistaja."
    Ja Paco de Lucia flamencon.

    Tulevat klassiset kitarakonsertit, uudet suomalaisten kitarasolistien levyt, konserttiarvostelut ja keskustelupalsta löytyvät Helsingin kitaraseuran sivuilta. Sieltä voi tilata myös Kitaristi-lehden, joka tosin ilmestyy vain kaksi kertaa vuodessa...Mutta on hieno ja hyvä!

    www.kitaraseura.fi

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

klassicco kirjoitti:

Suositelkaa klassista kitaramusiikkia, sekä levyjä että mahdollisesti lähiaikoina olevia konsertteja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu