Varokaa

muita vastaavia tahoja. EK (elinkeinoelämän Keskusjärjestö) on jälleen vahvasti tukemassa ajatusta että nuorten alkupalkkoja pitäisi alentaa työllistymisen helpottamiseksi. PASKA PUHETTA. Työpaikat eivät siitä lisäänny.
361808
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 36

Vanhimmat

EK esitti koulunkäynnin jatkamista parilla viikolla keväällä-->loma jatkuisi syksyllä saman verran.
Perusteluna oli MATKAILUYRITTÄJIEN tarve saada pitää leirintäalueita yms. pidempään auki!!!!!

Pitääkö lastenkin jo polvistua markkinatalouden alttarille, omat koululaiseni ovat keväällä jo niin väsyneitä, että parin viikon jatkoaika on kohtuuton.
Ei lasten tarvitse olla rahanteon välikappaleena, kyllä he ennättävät aikuisena olla pätkätöissä ja pompoteltavana.

EK haluaa rosvota jo lapsiltakin, mikähän Fagernäs/co:lle riittää??

Äänestä
  • Hyvä pointti ja kun ottaa vielä huomioon, että monikaan vanhempi ei pysty itse päättämään lomansa ajankohdasta, niin, mitä hyötyä tuosta koulujen lomansiirtämisestä olisi.

    Äänestä

  • Siinä näette, mitä käy porvarisuomessa. Seuraavaksi sanotaan että kilpailukyky heikkenee äitiyslomien tai vuosilomien takia. Liittykää ihmiset YTK:n jäseniksi niin varmistatte tämän "kehityksen". Työpaikkoja meille ei tule, eikä nykyiset tämän paremmin säily, ennenkuin olemme "kilpailuttaneet" kaikki etumme halpamaiden tasolle, sanoo porvari mitä muuta tahansa. Selitelkää valintojanne sitten lapsillenne!
    Toinen vaihtoehto on, että pistetään porvarit kuriin ja tehdään työtä jota halpamaissa ei osata tehdä ja tehdään työmme paremmin kuin halpamaissa, muttei tietenkään yhtä halvalla.

    Äänestä

  • eräs mies kirjoitti:

    Siinä näette, mitä käy porvarisuomessa. Seuraavaksi sanotaan että kilpailukyky heikkenee äitiyslomien tai vuosilomien takia. Liittykää ihmiset YTK:n jäseniksi niin varmistatte tämän "kehityksen". Työpaikkoja meille ei tule, eikä nykyiset tämän paremmin säily, ennenkuin olemme "kilpailuttaneet" kaikki etumme halpamaiden tasolle, sanoo porvari mitä muuta tahansa. Selitelkää valintojanne sitten lapsillenne!
    Toinen vaihtoehto on, että pistetään porvarit kuriin ja tehdään työtä jota halpamaissa ei osata tehdä ja tehdään työmme paremmin kuin halpamaissa, muttei tietenkään yhtä halvalla.

    osaat sellaista mitä halpamaissa ei osata?
    Kyllä äitiyslomat rasittavat kohtuuttoman epätasaisesti naisvaltaisa yrityksiä.
    Heinäluomakin on vain siirtämässä kustannuksia kaikille yrityksille.
    Oikeasti sosiaalipolitiikka ja perhepolitiikka kuuluisi maksaa verovaroista ja kerätä kaikilta.
    Sun järjenjuoksullas porvarit pistetään kuriin niin, ettei niitä enää Suomessa näy !
    Ovat kaikki ulkomailla. He kun pärjäävät sielläkin.
    Täällä varmaan pärjätään pesemällä lakanoita toisillemme.
    Mitä täällä sosialistit työllistävät?
    No, kyllä sentään.
    Kunnissa ja valtiolla on suojatyöpaikkoja.
    Nekin maksetaan veroilla jotka yritykset ja yrityksistä rahansa saavat työntekijät maksavat!
    Siinä olet oikeassa, että meidän pitää tehdä työmme paremmin kuin muut (= tehokkaammin, taloudellisemmin,kehittyneemmin) ja olla johdossa uusisssa innovaatioissa.
    Sosialistitko niitä innovaatioita tekevät?
    Vai porvarien omistamat ja johtamat yritykset?
    Ala sinäkin porvariksi. Ota riskiä ja ala yrittämään. Jos sinulla kerran on sellaista osaamista mistä joku on valmis maksamaan.

    Äänestä

  • Ruben O A kirjoitti:

    minä varoittelin tuossa alkutekstissä. Palkkaväeltä vaan pois se mikä saadaan ja katteet korkealle. Pääomaverotus vaan mahdollisimman alas samoin kuin yritysverotus niin hyvin voi pääoma.

    Äänestä

  • teikäläisistä kirjoitti:

    minä varoittelin tuossa alkutekstissä. Palkkaväeltä vaan pois se mikä saadaan ja katteet korkealle. Pääomaverotus vaan mahdollisimman alas samoin kuin yritysverotus niin hyvin voi pääoma.

    yrityksiä, ei voittoja, ei töitä.

    Äänestä

  • Yksinkertaista kirjoitti:

    yrityksiä, ei voittoja, ei töitä.

    Töitä on takuulla ilman yrityksiäkin ja voittoja.

    Äänestä

  • ennenkin kirjoitti:

    kerro tarkemmin.
    Milloin on pärjätty ilman yrityksiä?
    Missä?
    Ei edes Neuvostoliitossa. Minun tietääkseni.

    ei varmaan kenenkään tarvitse olla työttömänä.

    Äänestä

  • simsalabim kirjoitti:

    kerro tarkemmin.
    Milloin on pärjätty ilman yrityksiä?
    Missä?
    Ei edes Neuvostoliitossa. Minun tietääkseni.

    Ennen teollisuutta ja mitään kansainvälisiä yhteyksiä Suomessakin ihmiset tuli toimeen omillaan tai yhteistyöllä. Sekin olisi malli, ei tarvitseisi raataa kellekään ylimääräistä voitoksi. Voittoa käytettiin ensin porkkanana, nyt se alkaa olla ruoska. Ja jatkuva kasvu hävittää luonnonvarat ja romahduttaa infrastruktuurin eikä tuo henkistä hyvinvointia ainakaan enää näillä kierroslukemilla. Ja sitten on pakko tulla toimeen omillaan jne. Tästä tuli vähän pidempi perustelu.

    Äänestä

  • vaan kirjoitti:

    Tyydytkö myös siihen vanhaan elintasoon?
    Kaikille tilkku maata ja viljelemään?
    Vaihdantatalous pystyyn?
    Luovutko vaikka autostasi ja telkkaristasi.
    Niiden ostokyky kun on saatu aikaiseksi tällä nykysysteemillä.
    Kato tuottavuus ratkaisee. Palkanmaksukyvyn.
    Aina voi haihatella. Kova totuus on kuitenkin toisenlainen.
    Ja koskaan ei ostovoima sumalaisella todellisella työntekijällä ole ollut niin suuri kuin nyt.
    Ja ennenkin oli työläisiä, tervaporvareita ja virkamiehiä. Samanlaiset tuloerot.
    Mutta nyt ei ole huutolaisia.
    Nekin jotka eivät halua mitään tehdä, elätetään.
    Pitäisikö tässäkin asiassa palata "vanhoihin hyviin aikooihin"?

    Äänestä

  • turun tyttö kirjoitti:

    Olet oikeassa, tähänhän on pyrittykin. Tää juttu aiheutui siitä, että aletaan olla niiden tervaporvari- ja huutolaisaikojen rajoilla taas. Mutta siis työtä olisi kiistämättä ilman, että se on monopolisoitu yritysten kautta, jotka kuitenkin haluaa voittoja aina enemmän ja enemmän enemmän kuin antaa, tai ei antaisi mitään (työn tekijöille). Ja tämä kuluttaa luonnonvaroja. Nykyinen elintaso voisi nimittäin olla levinnyt tasaisemminkin, jos nyt siihen vetoaa, kaikilla ei ole autoa eikä telkkariakaan. Ja onhan vapaaehtoistyötäkin.

    Äänestä

  • malleja elää kirjoitti:

    järkevä kommentti eikä vain noiden ahneiden.

    on arvokasta.
    suosittelen.
    Yleensä ylöspito kuuluu etuihin ja vielä rahaa kaupanpäälle.
    Tosiaan, vaihtoehtoja on.
    Ainoa paha puoli on se, että rahat millä sitä tehdään, täytyy tienata jostain. Ja se taas ei onnistu ilman yrityksiä. Rahat tulevat niistä pidemmälle kehittyneistä maista ja jaetaan sinne, missä ollaan vielä sillä "vanhalla" tasolla.

    Äänestä

  • malleja elää kirjoitti:

    Olet oikeassa, tähänhän on pyrittykin. Tää juttu aiheutui siitä, että aletaan olla niiden tervaporvari- ja huutolaisaikojen rajoilla taas. Mutta siis työtä olisi kiistämättä ilman, että se on monopolisoitu yritysten kautta, jotka kuitenkin haluaa voittoja aina enemmän ja enemmän enemmän kuin antaa, tai ei antaisi mitään (työn tekijöille). Ja tämä kuluttaa luonnonvaroja. Nykyinen elintaso voisi nimittäin olla levinnyt tasaisemminkin, jos nyt siihen vetoaa, kaikilla ei ole autoa eikä telkkariakaan. Ja onhan vapaaehtoistyötäkin.

    mutta työ olisi ojan kaivua, heinän tekoa yms. Yrityksiä ja sijoittajia tarvitaan, jotta tarvitaan pääomia. Kuinka moni Matti Meikäläinen perustaa yksin tai edes pienessä kimpassa paperitehtaan? Nykyaikainen talous on vaan mennyt siihen suuntaan, että monet alat vaativat jättimäisiä alkuinvestointeja, ja niitä on aika vaikea kerätä / hallita ja sopia pelisäännöistä ilman yhteisyritystä.

    Ei kai mikään estä sinua tekemästä työtä vaikka oman yrityksesi nimiin? Silloin et ole kenenkään orja.

    Äänestä

  • Ruben O A kirjoitti:

    osaat sellaista mitä halpamaissa ei osata?
    Kyllä äitiyslomat rasittavat kohtuuttoman epätasaisesti naisvaltaisa yrityksiä.
    Heinäluomakin on vain siirtämässä kustannuksia kaikille yrityksille.
    Oikeasti sosiaalipolitiikka ja perhepolitiikka kuuluisi maksaa verovaroista ja kerätä kaikilta.
    Sun järjenjuoksullas porvarit pistetään kuriin niin, ettei niitä enää Suomessa näy !
    Ovat kaikki ulkomailla. He kun pärjäävät sielläkin.
    Täällä varmaan pärjätään pesemällä lakanoita toisillemme.
    Mitä täällä sosialistit työllistävät?
    No, kyllä sentään.
    Kunnissa ja valtiolla on suojatyöpaikkoja.
    Nekin maksetaan veroilla jotka yritykset ja yrityksistä rahansa saavat työntekijät maksavat!
    Siinä olet oikeassa, että meidän pitää tehdä työmme paremmin kuin muut (= tehokkaammin, taloudellisemmin,kehittyneemmin) ja olla johdossa uusisssa innovaatioissa.
    Sosialistitko niitä innovaatioita tekevät?
    Vai porvarien omistamat ja johtamat yritykset?
    Ala sinäkin porvariksi. Ota riskiä ja ala yrittämään. Jos sinulla kerran on sellaista osaamista mistä joku on valmis maksamaan.

    Porvari ei ole mitään, jos sillä ei ole työntekijää tulosta tekemässä.
    Olkoonkin virosta, kiinasta tai mistä tahansa.

    Porvari on kusessa, jos sillä ei ole komenneltavia.

    Porvari ei osaa tehdä itse mitään oikeaa työtä.

    Mutta kusettaa porvari osaa, siinä se on hyvä.

    Äänestä

  • osaaja kirjoitti:

    ei osaa????
    Oletko unohtanut, että monet menestyneet yrittäjäporvarit ovat aloittaneet työntekijöinä.
    Osanneet hommat paremmin ja siksi luoneet itselleen yrityksen jonka tuotteilla on kysyntää.
    Ja sinä ressukka olet taas kateellinen niille.
    Osaajille.
    Osaavat järjsestää työt myös muille.
    Sinullekin.
    Aika epeleitä.
    Ketähän haukkuisit jos ei olisi porvareita.
    Eli mikä olisi kateutesi kohde silloin`?

    Äänestä

  • Missä vaiheessa kesää se EK huutelikaan toreilla, että koulutusvalinnat menevät heidän kannaltaan huonosti? Ei kai tilanne voisi tämän parempi olla.

    http://www.oph.fi/pageLast.asp?path=1,434,54882

    Äänestä

  • vaan kirjoitti:

    Ennen teollisuutta ja mitään kansainvälisiä yhteyksiä Suomessakin ihmiset tuli toimeen omillaan tai yhteistyöllä. Sekin olisi malli, ei tarvitseisi raataa kellekään ylimääräistä voitoksi. Voittoa käytettiin ensin porkkanana, nyt se alkaa olla ruoska. Ja jatkuva kasvu hävittää luonnonvarat ja romahduttaa infrastruktuurin eikä tuo henkistä hyvinvointia ainakaan enää näillä kierroslukemilla. Ja sitten on pakko tulla toimeen omillaan jne. Tästä tuli vähän pidempi perustelu.

    Kyllä se on silloin ollut kurjaa kun kansa on elänyt absoluuttisessa köyhyydessä. Suuri lapsikuolleisuus ja olematon keskimääräinen elinikä.

    Suomalainen fasismi on yksi ruoska. Sosialismia ei voi toteuttaa ilman fasismia.

    Toinen ruoska - sekin fasismilla tehty - on TUPO-politiikka, joka on syyllinen tähän massatyöttömyyteen. Toinen puoli porukasta on työttömänä, työkkärin nöyryytettävänä ja toinen töissä peläten työpaikan menoa ja siksi käytännössä TA:n saappaan alla. Saappaan alla vaikka TA olisi kuinka mukava, humaani ja reilu.

    Tämä siksi, että järjestelmät survoo pienen ihmisen oman tai jonkun muun saappaan alle. Näin toimii suomalainen fasismi. Siitä on myös lähtöisin retorinen ilmaisu 'pieni ihminen'. Sosialismissa ihminen on nimittäin mitätön mutta järjestelmät ja niiden herrat suuria ja mahtavia.

    -R-

    Äänestä

  • olisi silloinkin kirjoitti:

    mutta työ olisi ojan kaivua, heinän tekoa yms. Yrityksiä ja sijoittajia tarvitaan, jotta tarvitaan pääomia. Kuinka moni Matti Meikäläinen perustaa yksin tai edes pienessä kimpassa paperitehtaan? Nykyaikainen talous on vaan mennyt siihen suuntaan, että monet alat vaativat jättimäisiä alkuinvestointeja, ja niitä on aika vaikea kerätä / hallita ja sopia pelisäännöistä ilman yhteisyritystä.

    Ei kai mikään estä sinua tekemästä työtä vaikka oman yrityksesi nimiin? Silloin et ole kenenkään orja.

    ...maa pienyrittäjälle. Suuria yrityksiä on suosittu koska ne ovat sopineet SDP=SAK:n Suomen sosialisointiohjelmaan 70-luvulta.

    Pienyrittäjät piti tuhota (kurjistaa), koska he muodostivat luokkavihollisen. Kun heiltä vietäisiin elinkeino, niin he olisivat puolueen armoilla.

    -R-

    Äänestä

...henkilöitä, ne voivat olla vaaraksi.

Käänteisesti ajatellen, tuleeko sinun mielestäsi lisää työpaikkoja nuorille jos heidän alkupalkkoja nostettaisiin???

Sillä silloinhan he maksaisivat työnantajalle enemmän, jolloin heidän pitäisi olla vieläkin tuottavampia.

Mutta jos tämä oli sinun mielestäsi vain yksi idea, niin kerro sitten millä muulla tavalla ne työpaikat lisääntyvät??

Äänestä
  • polkemalla lisäänny oli sitten kyseessä nuorten tai varttuneempien palkat. Ei palkat yritysten oleellinen murhe ole (vaikka näin jotkut tahot aina väittävätkin). Kyllä murheet löytyvät äärettömän härskistä voittojen tavoittelusta, enää ei riitä plussatulos yritykselle vaan haetaan maksimia ja silloin yleensä kärsii työntekijä. Hyvänä tuoreimpana esimerkkinä on Porin kaljatehdas. Jokainen perustyötä tekevät tämän tajuaa ilman että keskusteluissa sotkeaan mukaan AY-liike tai muut julkiset tahot.

    Äänestä

  • palkkoja kirjoitti:

    polkemalla lisäänny oli sitten kyseessä nuorten tai varttuneempien palkat. Ei palkat yritysten oleellinen murhe ole (vaikka näin jotkut tahot aina väittävätkin). Kyllä murheet löytyvät äärettömän härskistä voittojen tavoittelusta, enää ei riitä plussatulos yritykselle vaan haetaan maksimia ja silloin yleensä kärsii työntekijä. Hyvänä tuoreimpana esimerkkinä on Porin kaljatehdas. Jokainen perustyötä tekevät tämän tajuaa ilman että keskusteluissa sotkeaan mukaan AY-liike tai muut julkiset tahot.

    peruskoulussa matematiikan tunnitkin poissa?

    Äänestä

  • allu kirjoitti:

    tunteja tarvita. Rsepti on hyvin selkeä: yritysten pitää työllistää paremmin madaltamalla voittomarginaalia. Ei yrityksen tuottoa ole tarvetta otta maksimaalisesti "ulos" vaan sitä voi myös käyttää työllistämiseen joko suoraan tai investoimalla jolloin syntyy työpaikkoja. Nykyäänhän useta yritykse laistavat yhteiskuntavastuuta panttaamalla investointeja paitsi kun saavat lypsettyä valtiolta ja kunnalta kaikki mahdolliset tukiaiset häipyäkseen sitten paikkakunnalta muutaman vuoden kuluttua. Joten älä sinä puhele mistään matematiikan tunneista. Ajatusmallisi on ok yritysten näkövinkkelistä mutta mikäli olet palkkatyöläinen niin sääliksi käy.

    Äänestä

  • matematiikan kirjoitti:

    kerrohan nyt ensiksi mikä on se hyväksytty voittomarginaali sinun mielestäsi?
    Vai saako sitä olla ollenkaan?
    Minkä osan voi sinun mielestäsi jakaa ulos?
    aloitetaan näistä.
    Sitten voi suhteuttaa muita asioita tähän.
    Ihan matemaattisesti laskemalla.

    katetuottolaskelmille - riittää kun työelämässä mahdollismman moni palkkatyöläinen seisoo omiensa takana, kyllä yrityksillä on oman etujen ajajat mikä on tienkin ihan ok. Ainoastaan silloin heikottaa kun huomaa palkollisen yrittävän hyppiä maksajan rekeen tinkien omistaan kuten tekemällä ylitöitä ilman sop.mukaisia korvauksia. Tälläisella toiminnalla palkkatyöläinen kalvaa toista ja työnantaja hykertelee tyytyväisenä. Joten jatka sinä niitä laskelmiasi vaan kuinka saat siirrettyä palkansaajan pussista maksajan pussiin euroja.

    Äänestä

  • ole tarvetta kirjoitti:

    uskossasi onnellinen.
    Älä etsikään tosiasioita.
    Edustamallani toimialalla palkkakulut ovat yli 50 % liikevaihdosta ja voittoprosentti alle 1% liikevaihdosta.
    Tästä jaetaan omistajille osa ja osa jätetään yrityksiin.
    Eikö siis palkalla ole merkitystä?
    10 % lisä palkkoihin nostaa kuluja yli 5 %.
    10 % lisä voitoon vaatii 0,1 % paremman hinnan tai kulualituksen.
    Niin, mutta sinähän et laske. Uskot vain niihin suuriin voittoihin ja kuppilapuheisiin.
    Kaiken lisäksi tässä oli jopa prosenttilaskua !
    Eihän mene yli hilseen eihän?

    ja minun edustamallani alalla voittoprosentti liikevaihdosta on 20-25% ja pääoman tuottoaste parhaimmillaan toisella kymmenellä. Ja tämä on vielä pientä sillä paljon korkeammillakin marginaaleilla pelataan ja juuri näissä yrityksissä olisi varaa satsata ammattinsa osaavaan työväkeen tai investointiehin kotimaassa mutta ei kun laitetaan vaan väkeä mäelle jotta prosentit kasvaisivat. Sinun alalla nuo tunnusluvut varmaankin ovat totta ja kulut on tapissa mutta toisaalta noilla marginaaleilla hyvin harva yritys Suomessa toimii joten ei ne yritykset yleisesti ottaen piukilla ole vaikka niin meille palkollisille niin yritetään uskotella.

    Äänestä

  • niin monia kirjoitti:

    jotka esittävät tuollaisia numeroita VOITTOPROSENTISSA saavat kyllä äkkiä kilpaiolijoita.
    Täysin poikkeukselliset luvut voittoprosentissa.
    Tuo pääoman tuotto ei oikein riitä pörssiyhtiölle.
    Sen pitäisi olla siinä 12-15 %.
    Muuten ei pysy kehityksessä mukana ja maksa korkoa pääomalle.
    Ja joki ei noissa luvuissa täsmää.
    Oliskohan vaikka kateprosentti tuo 20-25? Tai sitten pieni liikevaihto suurella (suurempi kuin liikevaihto) pääomalla? Silloin pitää voittoprosentin ollakin hyvä.

    Äänestä

  • Oletko samaa mieltä EK:n kanssa siitä, että lapsetkin uhrataan markkinatalouden alttarille??

    Sinulla on "asennetta" AY-liikettä kohtaan, mutta emmekö eriävistä mielipiteistä huolimatta jätä lapset pois markkinatalouden vaatimuksista??

    Et kyllä ole esittänytkään ko. asiaa, mutta lasken Sinut EK:n kannattajaksi.....?

    Ystävyydellä: =))

    Äänestä

  • =)) kirjoitti:

    Oletko samaa mieltä EK:n kanssa siitä, että lapsetkin uhrataan markkinatalouden alttarille??

    Sinulla on "asennetta" AY-liikettä kohtaan, mutta emmekö eriävistä mielipiteistä huolimatta jätä lapset pois markkinatalouden vaatimuksista??

    Et kyllä ole esittänytkään ko. asiaa, mutta lasken Sinut EK:n kannattajaksi.....?

    Ystävyydellä: =))

    EK:sta sen verran, että olen keskittynyt kirjoittamaan enemmänkin AY:stä ja muut voi enemmänkin kommentoida EK:ta.

    Noin yleisesti EK on selvästi uuden pomonsa ansiosta terävöittänyt linjaansa, ongelma voi tulla myös siinä, että hyvätkin ideat kärsivät inflaation jos niitä tuo liian nopealla tahdilla.

    En pidä EK:sta senkään vuoksi, että he ovat katselleet sivusta AY:n tölväisyjä suomen yrittäjien järjestöä kohtaan.

    Jotenkin näyttää siltä että EK haluaisikin TUPOn jatkuvan ainoastaan AY:n ja EK:n välisenä (mitä nyt hallitus vähän on mukana).

    Itse näen, että jos tehdään tosissaan TUPOa, niin siinä pitää olla mukana myös suomen yrittäjät. Suomen yrittäjät kun työllistävät tässä maassa suuren osan työntekijöistä

    On se hiukan kummallista kun on varaa pitää AY:n käskyllä (mm.Vuorenmaan Erkki) suomen yrittäjät poissa tuposta, vaikka heidän pitää kuitenkin noudattaa siellä tehtyä sopimusta!

    Mitä tarkoitat lapset poissa markkinatalouden vaatimuksista??

    Tällä hetkellä kun katselet vaikka TV-mainoksia, niin ne aika suurelta osin suunnattu lapsi kohderyhmille, joten heidät ja heidän kautta kanavoituva ostovoima on jo otettu markkinoille.

    Onko se hyvä vai huono!?, mutta uskon että joku siinä kyllä mokaa, varsinkin kun suomessa suurin ostovoima on tulossa keski-ikää vanhemmille kuluttajille.

    Äänestä

  • matematiikan kirjoitti:

    tunteja tarvita. Rsepti on hyvin selkeä: yritysten pitää työllistää paremmin madaltamalla voittomarginaalia. Ei yrityksen tuottoa ole tarvetta otta maksimaalisesti "ulos" vaan sitä voi myös käyttää työllistämiseen joko suoraan tai investoimalla jolloin syntyy työpaikkoja. Nykyäänhän useta yritykse laistavat yhteiskuntavastuuta panttaamalla investointeja paitsi kun saavat lypsettyä valtiolta ja kunnalta kaikki mahdolliset tukiaiset häipyäkseen sitten paikkakunnalta muutaman vuoden kuluttua. Joten älä sinä puhele mistään matematiikan tunneista. Ajatusmallisi on ok yritysten näkövinkkelistä mutta mikäli olet palkkatyöläinen niin sääliksi käy.

    Yrityksen tehtävä on markkinatalousjärjestelmässä tuottaa mahdollisimman paljon voittoa sijoitetulle pääomalle. Näin kokonaistuotanto ja maailman materiaalinen elintaso kasvaa. Tämä on yrityksen yhteiskuntavastuu.

    Kuhunkin maahan tahi kuntaan tai mille tahansa talousalueelle investoidaan vain jos näköpiirissä on tuottavia investointeja.

    Kaikkien yritystukien - mkl. työllisyystukien - myöntäminen pitäisi tehdä rikoslaissa ankarasti rangaistavaksi. Tuet eivät lisää työllisyyttä eikä kokonaistuotantoa vaan vähentävät niitä. Lisäksi korruption riski on ilmeinen.

    --------------

    Koko planeetan kaikki vakavasti otetut ekonomistit ovat yksimielisiä siitä, että työvoimakustannusten alentaminen lisää työllisyyttä (totta kai koska kustannusten lasku kannustaa investointeihin). Täystyöllisyyden* koittaessa palkkojen liukuminen alaspäin pysähtyy (ks. markkinamekanismi).

    Työtunnin hinta ei tosiaan ole ratkaiseva varsinkaan suuren pääomainvestoinnin käsittävässä tuotannossa (öljynjalostamo, paperitehdas, mikroelektroniikkatehdas, tavaratalo kalliilla tontilla). Mutta sen sijaan investoinnin käyttöaste on kriittinen. Eli jos työvoimamonopoli kertakaikkiaan kieltää kallíin tehdasinvestoinnin käyttämisen pyhä-, loma- tai vaikka yöaikoina, niin silloin tehtaan kannattavuus tulee lujaa alas.

    Edellisistä havaitsemmekin, että TA:lle (työnantaja) se tuntipalkka ei kerro kaikkea työvoiman kustannuksesta. Vaan työvoiman käytön hankaluus eli monimutkaiset työaikalait ja rajoitukset nostavat nk. tehollisen työtunnin hintaa TA:lle. Eli työvoimakustannuksia voidaan alentaa tuntipalkkaan koskematta. Mutta kyllä solidaarisinta olisi vapauttaa palkatkin markkinamekanismin hoitoon. Tämä on sitä todellista työn jakamista.

    Itse olen töissä käytännössä markkinapalkalla. Meidän alalla työllisyys onkin suurista koulutusmääristä huolimatta kohtalaisen hyvä.

    ----------------

    *Täystyöllisyys - palkat lähtevät nousuun alakohtaisesti kun työvoimapula iskee. Tällainen täystyöllisyys ei varmaankaan työllistäisi vaikeasti työllistettäviä syrjäytyneitä ja (pahasti) alkoholisoituneita. Heidät voidaankin katsoa SDP=SAK=TUPO -politiikan uhreiksi.

    -R-

    Äänestä

  • old_profile_26630 kirjoitti:

    ettei joustoilla - esimerkiksi työaikajoustoilla ole merkitystä.
    Metalli joustaa monessa asiassa - ei palkoissa.
    Tulokset hyviä

    ja siitä syystä mahdolismman monen onkin lyötävä rattaita kuvaamallesi materialismia yli kaiken ihannoivalle kehitykselle. Voittoja ei todellakaan ole tarvis maksimoida huippuunsa varsinkaan kun useimmiten palkkatyöläinen on se joka siitä maksimoinnista kärsii. Härskeintä maksimointi on pörssiyhtiöissä jois kavottomat sijopittajat hamuavay ainaostaa lisää,lisää, lisää rahaa.

    Äänestä

  • olet oikeassa... kirjoitti:

    näyttää mallia ja tyytyä seuraavalla tupo-kieroksella 0% palkankorotuksiin tai vaikka vaihteen vuoksi palkkoja voitaisiin alentaa. Tämä olisi hyvä esimerkki ei materialistisesta -ajattelusta.

    Äänestä

  • esim. SAK voisi kirjoitti:

    näyttää mallia ja tyytyä seuraavalla tupo-kieroksella 0% palkankorotuksiin tai vaikka vaihteen vuoksi palkkoja voitaisiin alentaa. Tämä olisi hyvä esimerkki ei materialistisesta -ajattelusta.

    Eikös se Esa Swanljung ollut STTK:n miehiä, ja nyt poliittisella mandaatilla eläkeyhtiön pomona, (Työeläkelaitosten Liiton TELA:n toimitusjohtajana).

    Eläkeyhtiöt kun ovat niitä suuria kasvottomia sijoittajia, jotka haluavat mahdollisimman suuria voittoja joilla sitten eläkkeitäkin rahoitetaan.

    Niin pitäisikö AY-miehenä kunnostautuneen Esan vaatia pienempiä tuottoja eläkeyhtiöille??

    Ja samalla kerrottaisiin sekin, että ruvetaan tulevaisuudessa pienentämään eläkkeitä kun ei haluta kun ihan pieniä sijoitus voittoja eikä haluta niitä suurempia??

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

EK:ta ja kirjoitti:

muita vastaavia tahoja. EK (elinkeinoelämän Keskusjärjestö) on jälleen vahvasti tukemassa ajatusta että nuorten alkupalkkoja pitäisi alentaa työllistymisen helpottamiseksi. PASKA PUHETTA. Työpaikat eivät siitä lisäänny.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu