Carpentersit

Olen kuunnellut Carpenters-lauluduon esityksiä ja aivan hyvää erilaista kevyttä musiikkia, lienee 70-luvulta? En osaa vieraita kieliä kovinkaan hyvin joten miten on tämän tiedon laita: Onko Carpenterisin laulajat kuolleet? Olen kuullut että ainakin toinen heistä olisi kuollut lento-onnettomuudessa? Pitääkö paikkansa?
4311
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Karen Carpenter kuoli sydänkohtaukseen 32-vuotiaana 4.2.1983, ei lento-onnettomuudessa. Sydän oli heikossa kunnossa lääkkeiden väärinkäytön sun muun vastaavan seurauksena.

Richard Carpenter elää yhä.

Äänestä

ovat nimeltään Richard ja Karen.
Karen oli syntynyt 1950, ja kuoli 1983.
Hänestä on tehty elokuvakin, jossa kerrotaan hänen pitkään jatkuneesta anoreksiastaan.

Äänestä

Karen Carpenterilla oli aivan uskomattoman upea ääni. Ei millään uskoisi, että moisesta luuta ja nahkaa olevasta anorektikosta lähtee moinen ääni. Aina kun kuulen, on miltei pala kurkussa.

Äänestä
  • sanoo kehitelleensä Karenille saundin, jota ei voi kukaan kopioida. Oli miten oli, kyllä hänen biisinsä ovat ainakin minulle eräitä hienoimpia, joita ajatella saattaa.

    Monista niistä on lisäksi jäänyt muistoja oman elämän kohokohdista. Tietyt muistot nousevat pintaan lähes jokaisesta hänen biisistään.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


elossa?? kirjoitti:

Olen kuunnellut Carpenters-lauluduon esityksiä ja aivan hyvää erilaista kevyttä musiikkia, lienee 70-luvulta? En osaa vieraita kieliä kovinkaan hyvin joten miten on tämän tiedon laita: Onko Carpenterisin laulajat kuolleet? Olen kuullut että ainakin toinen heistä olisi kuollut lento-onnettomuudessa? Pitääkö paikkansa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu