Usko, toivo, rakkaus. Mitä jää jäljelle kun tuosta otetaan viimeinen pois ? Kipu ja pohjaton suru. Kun on varustettu niin epä-miesmäisillä ominaisuuksilla kuin yhden naisen mies, uskollisuus, rakkauden kaipuu ja pitkäjänteisyys, toivon menetys voi lyödä kovasti kasvoille.
Aluksi kaikki oli uutta, outoa, ihmeellistä. Olin ujo, osaamaton näyttämään tunteita. Suhdetta rasitti asuminen kärttyisän apen nurkissa. Muutto omilleen. Ensimmäinen lapsi – on tingittävä omista toiveistaan lapsen takia. Terapiakäyntejä ilman suurempaa vaikutusta. Kahden vuoden päästä toinen – pidättymistä. Kaksi vuotta ja kolmas – vammaisuus. Vaimon romahtaminen epätoivon pimeille soille. Nuorimman lähtö kouluun – taistelua byrokratiaa vastaan. Itse jouduin kaksi kertaa viikon sairaslomalle ahdistuksen takia. Lääkärin diagnostisoima keskivaikea masennus, mielialalääke, psykoterapia, pariterapia.
Koko ajan on jossain pohjalla kytenyt usko, että kunhan tästä selvitään, sitten ehkä hänkin alkaisi uhrata enemmän parisuhteen eteen. Mutta kun koko ajan on tunne että ei päästä lähelle, ei halua. Seksuaalisuus – hänelle kauhistus. Saan kuulla että minun pitää keskittyä hoitamaan parisuhde hänen hoitaessaan muita asioita. Ja mitä se rakkaus oikeastaan on. Puhun liikaa, tunnen liikaa, olisinpa tavallinen mies niin minua olisi helpompi käsittää. Silloin – jotain särkyi. Vajavaisilla taidoillani kaikkea olin yrittänyt ja sitten näin kuulin, vasta 17 vuotta tätä yhteistä tietä kuljettua.
On syvä puuduttava suru. Hylättynä avioliittoon. Muuan hyvä ja tärkeä ystävätärkin on etääntynyt – luopumisen tuomaa surua. En edes osaa itkeä, ei ole pehmeää syliä joka lohduttaisi.
On polttava kaipuu syliin jossa saisi turvallisesti itkeä ja johon uupua, kerätä voimia. Mutta kun moraali ei anna myöden hakea lohtua muualta sillä en halua tuhota lasten maailmankuvaa, uhraan itseni. Väsyttää....
(Älä välitä jos et mitään ymmärtänyt, tämä oli sielultaan vammautuneen miehen synkkä yksinpuhelu, hätähuuto. Usko ei ole mennyt naisiin vaan vain nykyiseen parisuhteeseen.)
Aluksi kaikki oli uutta, outoa, ihmeellistä. Olin ujo, osaamaton näyttämään tunteita. Suhdetta rasitti asuminen kärttyisän apen nurkissa. Muutto omilleen. Ensimmäinen lapsi – on tingittävä omista toiveistaan lapsen takia. Terapiakäyntejä ilman suurempaa vaikutusta. Kahden vuoden päästä toinen – pidättymistä. Kaksi vuotta ja kolmas – vammaisuus. Vaimon romahtaminen epätoivon pimeille soille. Nuorimman lähtö kouluun – taistelua byrokratiaa vastaan. Itse jouduin kaksi kertaa viikon sairaslomalle ahdistuksen takia. Lääkärin diagnostisoima keskivaikea masennus, mielialalääke, psykoterapia, pariterapia.
Koko ajan on jossain pohjalla kytenyt usko, että kunhan tästä selvitään, sitten ehkä hänkin alkaisi uhrata enemmän parisuhteen eteen. Mutta kun koko ajan on tunne että ei päästä lähelle, ei halua. Seksuaalisuus – hänelle kauhistus. Saan kuulla että minun pitää keskittyä hoitamaan parisuhde hänen hoitaessaan muita asioita. Ja mitä se rakkaus oikeastaan on. Puhun liikaa, tunnen liikaa, olisinpa tavallinen mies niin minua olisi helpompi käsittää. Silloin – jotain särkyi. Vajavaisilla taidoillani kaikkea olin yrittänyt ja sitten näin kuulin, vasta 17 vuotta tätä yhteistä tietä kuljettua.
On syvä puuduttava suru. Hylättynä avioliittoon. Muuan hyvä ja tärkeä ystävätärkin on etääntynyt – luopumisen tuomaa surua. En edes osaa itkeä, ei ole pehmeää syliä joka lohduttaisi.
On polttava kaipuu syliin jossa saisi turvallisesti itkeä ja johon uupua, kerätä voimia. Mutta kun moraali ei anna myöden hakea lohtua muualta sillä en halua tuhota lasten maailmankuvaa, uhraan itseni. Väsyttää....
(Älä välitä jos et mitään ymmärtänyt, tämä oli sielultaan vammautuneen miehen synkkä yksinpuhelu, hätähuuto. Usko ei ole mennyt naisiin vaan vain nykyiseen parisuhteeseen.)
Vastaukset 31
Vanhimmat
Olin ainakin ymmärtävinäni jokaisen sanan. Ei mikään ihme jos ahdistaa.. Tunnut olevan umpikujassa joka ei tieksi aukene, ennenkuin puolisosikin viitsii nostaa panoksiaan liittonne eteen. Tai sitten sinun on tehtävä toinen valinta, muuttaa tapasi elää; joka ei ole niin yksinkertaista. Meillä kaksi erityislasta, joita kuskattava terapioihin, käskytettävä useammin kuin kahdesti ja kasvatus metodit saa välillä vähän uudestaan hakea jotta elämä sujuu helpommin.
Riitoja tulee ja menee, välillä jompaakumpaa väsyttää vähän, mutta yhdessä niistä tulisi selvitä, jotta elämä taas hymyilee.
Toivon sinulle kaikkea hyvää ja toivottavasti löydät pian jonkun paremman ratkaisun, ettei tarvi kestää yksin tuollaista surua. Tuskin tästä mitään apua oli, mutta halusin edes sanoa, että yritän ymmärtää ja kirjoituksesi oli hienosti koottu (kuulosti ehkä siltä miltä ei pitänyt, mutta en löydä oikeita sanoja..)
Tsemppiä ja voimia!!!
Ymmärrän tuskasi,se on viiltävää!! Voimia sinulle!! Ystäväiseni!!
... jotka jo nyt autoitte vastaamalla. On maailmassa sentään kaksi ihmistä jotka tuntevat sympatiaa minua kohtaan :-)
Tämä jo nosti mielialaa.
"Usko, toivo, rakkaus. Mitä jää jäljelle kun tuosta otetaan viimeinen pois ?"
Siinä on hyvä kysymys, mutta mitä mahdat tarkoittaa rakkaudella?
Eikö todelliseen rakkauteen kuulu nämä ominaisuudet:
4 Rakkaus on pitkämielinen, rakkaus on lempeä; rakkaus ei kadehdi, ei kerskaa, ei pöyhkeile,
5 ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaansa, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa,
6 ei iloitse vääryydestä, vaan iloitsee yhdessä totuuden kanssa;
7 kaikki se peittää, kaikki se uskoo, kaikki se toivoo, kaikki se kärsii.
8 Rakkaus ei koskaan häviä; mutta profetoiminen, se katoaa, ja kielillä puhuminen lakkaa, ja tieto katoaa.
http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?chp=1&ref=1. Kor. 13:1&rnd=1155732826477
Tuossa tilanteessa on hyvä pitää mielessä mielestäni se erityisesti, että rakkaus ei katkeroidu eikä muistele kärsimäänsä pahaa ja se, että rakkaus ei koskaan häviä, vaikkei omille tunteilleen aina mitään voikaan. Se ottaa varmasti koville, kun elämässä käy näin, kuten kerroit.
Uskon niin, että Isän Jumalan rakkaus niitä kohtaan ei koskaan häviä, jotka ottavat uskon kautta vastaan Jumalan lahjan, syntien sovituksen Jumalan Pojan, Jeesuksen Kristuksen sovintoveressä ja anovat Pyhää Henkeä sinetiksi Isältä Jeesuksen Kristuksen nimessä.
13 Jos siis te, jotka olette pahoja, osaatte antaa lapsillenne hyviä lahjoja, kuinka paljoa ennemmin taivaallinen Isä antaa Pyhän Hengen niille, jotka sitä häneltä anovat!"
http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?chp=1&ref=Luuk. 11:1&rnd=1155735828074
--
Näin löydät levon sielullesi:
27 Kaikki on minun Isäni antanut minun haltuuni, eikä kukaan muu tunne Poikaa kuin Isä, eikä Isää tunne kukaan muu kuin Poika ja se, kenelle Poika tahtoo hänet ilmoittaa.
28 Tulkaa minun tyköni, kaikki työtätekeväiset ja raskautetut, niin minä annan teille levon.
29 Ottakaa minun ikeeni päällenne ja oppikaa minusta, sillä minä olen hiljainen ja nöyrä sydämeltä; niin te löydätte levon sielullenne.
30 Sillä minun ikeeni on sovelias, ja minun kuormani on keveä."
http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?chp=1&ref=Matt. 11:1&rnd=1155732108027
--
14 Uhraa Jumalalle kiitos ja täytä lupauksesi Korkeimmalle.
15 Ja avuksesi huuda minua hädän päivänä, niin minä tahdon auttaa sinua, ja sinun pitää kunnioittaman minua."
http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?chp=1&ref=Ps. 50:1&rnd=1155732315362
--
1 Kuulkaa, kaikki janoavaiset, tulkaa veden ääreen. Tekin, joilla ei ole rahaa, tulkaa, ostakaa ja syökää; tulkaa, ostakaa ilman rahatta, ilman hinnatta viiniä ja maitoa.
2 Miksi annatte rahan siitä, mikä ei ole leipää, ja työnne ansion siitä, mikä ei ravitse? Kuulkaa minua, niin saatte syödä hyvää, ja teidän sielunne virvoittuu lihavuuden ääressä.
3 Kallistakaa korvanne ja tulkaa minun tyköni; kuulkaa, niin teidän sielunne saa elää. Ja minä teen teidän kanssanne iankaikkisen liiton, annan lujat Daavidin armot.
4 Katso, hänet minä asetin kansoille todistajaksi, kansojen ruhtinaaksi ja käskijäksi.
5 Katso, sinä olet kutsuva pakanoita, joita sinä et tunne, ja pakanat, jotka eivät sinua tunne, rientävät sinun tykösi Herran, sinun Jumalasi, tähden, Israelin Pyhän tähden, sillä hän kirkastaa sinut.
6 Etsikää Herraa silloin, kun hänet löytää voidaan; huutakaa häntä avuksi, kun hän läsnä on.
http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?chp=1&ref=Jes. 55:1&rnd=1155733796038
--
Jakeessa 3 vähän yläpuolella Vanhassa Testamentissa kerrotaan iankaikkisen liiton tekemisestä. Siihen liittyen Uudesta Testamentista:
Luuk. 22:20
Samoin myös maljan, aterian jälkeen, ja sanoi: "Tämä malja on uusi liitto minun veressäni, joka teidän edestänne vuodatetaan.
1. Kor. 11:25
Samoin hän otti myös maljan aterian jälkeen ja sanoi: "Tämä malja on uusi liitto minun veressäni; niin usein kuin te juotte, tehkää se minun muistokseni".
En tiedä onko tuosta mitään apua sinulle, mutta uskon niin, että Jumala haluaa auttaa sinua, kun käännyt Hänen puoleensa, vaikka mitään helppoa elämää ei ole luvattukaan tässä syntiin langenneessa ja Jumalaa vihaavassa maailmassa.
Sinä olet saanut tosi huonon onnettaren elämäsi tielle Jos miehen on saanut ja noinkin uskollisen tuntoisen.. Kyllä häntä mielellään hellis ja vaalis.. me tunteelliset ihmiset emme tiedä pitääkö meidän näyttää vai ei tunteitamme?? ja missä kohtaan jotenkin tuntuu kun ois pala pois jos ei saa olla iloinen halaileva ja sukkotteleva oma itsensä.. Nämä suomalaist on tosi jörriköitä päältä päin mutta sisältä kultaa; on vain avain löydettävä siihen Hänen kaikkein sisimpään joka antaisi vastakaikua. Kaikkea Hyvää toivotan sulle halien kera..
Kuinka hyvin osasitkaan sanoa: "tuntuu kun ois pala pois jos ei saa olla iloinen halaileva ja sukkotteleva oma itsensä.." Kun pitäisi olla jotain muuta. Tai ei päästetä lähelle. Pitkämielisenkin vieteri loppuu jossain vaiheessa. Yksin kun on vaikea rakastaa.
Kiitos haleista, niitä myös sinulle takaisin :-)
Kyllähän sinun ongelmasi kuulostavat todellisislta. Enpä voi neuvoa mitenkään. Tällä hetkellä kait avioliittonne on ikäänkuin lakannut olemasta. Kyllä siihen kuuluu kaikenlainen läheisyys ja seksikin. Ei toinen voi yksin hoitaa koko suhdetta. Onko teillä eri tarpeet? Pitäisikö sinun saada vaimosi "heräämään" naisena? En tiedä kyllä miten. Ei nainen ole vain lapsia varten. Kyllä puolisot ovat myös toisiaan varten. Kyllä tuohon täytyy jotenkin konkreettisesti puuttua. Lapset vievät usein naisen "mennessään" (mies unohtuu). Miehen tehtävä on pitää puolensa, ettei miestä "unohdeta" lasten varjolla. Molemmat hyötyvät siitä loppujenlopuksi. Sun pitää kait itse ratkaista, miten.
Entä sitten kun lapset lähtevät ja jäätte kahden? Silloinkin pitäisi olla jotain jäljellä. Viimeistään silloin joudutte kohtaamaan toisenne uudelleen joka tapauksessa.
..minäkin jotenkin olen järkeillyt, aivan samoin kuin sinä. Mutta on se näköjään niinkin, että eivät kaikki järkeile kuten me. Kun toinen vain vetäytyy sudokujen ja romaanien mukana omiin maailmoihinsa. Mitähän siellä mahtaa liikkua ? Mutta eihän sitä myöskään toiselle voi järkeä takoa päähän, perimmiltään itseltä se oivaltaminen pitää minun mielestäni lähteä.
tiedän mistä puhut, olen sen itse kokenut.
ei pahalla, mutta täytyisikö sinun kertakaikkiaan vaan päästää irti, antaa mennä?
meillä kaikilla on vain tämä yksi elämä tämän taivaan alla, ja siitäkään ei tiedä kauanko meille elinpäiviä annetaan.
itse menetin rakkaan puolisoni neljä viikkoa sitten, ja kaipaan häntä päivin öin, mutta ennen häntä olin epätyydyttävässä parisuhteessa, kuvailemasi kaltaisessa. olin todella onneton, kuolin pikkuhiljaa pois. kunnes ymmärsin erota, ja jonkin aikaa sen jälkeen löysin elämäni rakkauden, puolisoni, joka kuoli hiljattain, ja sain kokea onne aja täyttymystä, sitä mitä parisuhteen parhaimmillaan pitäisi olla.
vaikkakin sitä kesti vain puolitoista vuotta, päivääkään en vaihtaisi pois, sitäkään, jolloin hänet menetin..
kaikki tähän asti kokemani tuska ja vaikea elämä, ja usko pois, sitä on ollut, oli sen puolentoista vuoden onnen arvoista.
sitäpäitsi lapsennekin kärsivät rakkaudettomasta iitostanne, ja saavat siitä vääränlaisen roolimallin omaa elämäänsä varten.
ethän tahdo että lapsenne toistavat samaa omissa parisuhteissaan?
sinun täytyy repäistä itsesi irti huonosta suhteesta, vaikka se tekisiin kipeää, se on ainoa tie toipumiseen.
olen pahoillani, mutta näin asian näkisin.
ja ennen kaikkea, rakasta. myös itseäsi.
.. vilpittömästi pahoillani luettuani mitä sinulle on tapahtunut. Osanottoni. Tuon rinnalla oma ruikutukseni tuntuu kovin vähäpätöiseltä.
kiitos pahoittelustasi,..
eikä se kuulostanut ruikutukselta, vaan ihan vakavalta kkriisiltä elämässäsi, ja siksi otinkin siihen kantaa. meillä on vain tämä yksi elämä. ja ihminen tarvitsee rakkautta. älä tyydy vähempään, ethän?
Eipä sulla ole helppoa...
Onneks osaat noin kirjoittaa omasta elämästäsi,jota tavallaan uhraat nyt lasten takia.Avioliittosohan on ihan tyhjä ja olet siinä ilm vain ja ainoastaan lapsien takia???
Luulempa että lapset vaistoaa että sinäkin kärsit ja eivät ole kovin "tyytyväisiä"...
Joskus ero voi helpottaa myös lapsien elämää...Ainakin minulle naisena kävi niin että lopetin "kärsimisen" ja lapset olivat helpottuneita että että selvisin kaikesta itse "ehjänä".
Eli mieti,uhraatko liikaa kun uhraat ITSESI???
Voimia sulle ja päätöksillesi!
..kunpa voisinkin tietää, että pisteen laittaminen homman perään parantaisi varmasti lasten elämää. Olen kuullut monia tarinoita eroista joissa vielä 15 vuotiaan maailmakin on mennyt mureniksi kun isä on lähtenyt. Olen käsittänyt että erityisesti tytöt tarvitsevat isää, niitä minulla on. Päällisin puolin heillä näyttää olevan melko onnellista ja normaalia, en haluaisi tuhota sitä kuvaa. Se, että itselläni ei ole, niin, sen kanssa kärvistelen, mutta ottaa vielä syyllisyys lasten elämän hajottamisesta tuntuisi aika raskauttavalta !
Voimia ja jaksamista sinulle alkuperäinen. Tiedän hyvin tunteen millaista on elää avioliitossa jossa ei ole enää lämpöä,kosketusta,rakastelua,pusuttelua,haleja jne. Elin sellaista liittoa ja siitä huolimatta mietin eroa n.10 vuotta ennenkuin sen tein. Lasten takia en aiemmin eroa hakenut vaikka vasta nyt ymmärrän että ehdottomasti olisi ollut parempi erota jo aiemmin ja juuri nimenomaan lasten takia! Lapset vaistoavat herkästi vanhempien kireät välit. Itse olin myös masentunut, sairaslomia,kuntoutusta, mielialalääkitystä ja pahaa yleistä oloa. En saanut enää mitään siitä liitosta,olimme kuin kaksi vierasta ihmistä jotka välttelee toisiaan, eri aikaan loppuaikoina jopa syömiset,saunomiset,eri huoneissa tv:n katselut jne eli ei mitään yhteistä. Nyt voimme kaikki paremmin, myös ent.mieheni ja melkein aikuiset lapsemme. Eli meillä ainakin kaikkien kannalta oli oikein ja ainut oikea ratkaisu avioero. Vaikka helppoa se ei ollut, olimme nuorista asti yhdessä eli n.25 vuotta. Mutta meidän avioliitto oli loppuun eletty ja sille ei voinut enää mitään, tunteitaan ei voi väkisin herätellä henkiin jos niitä ei enää toista kohtaan ole. Kannattaa rohkeasti miettiä eroa yhtenä ratkaisuna, ainakin jos ei muutosta parempaan ala syntyä ja voitte huonosti. Voimia!
.. ihan kuin minun elämästäni. No, ihan erikseen ei sentään saunota ja katsota telkkaria (no joo, minä uutisia, toiset Krisseä) eli ihan noin syvälle ei meillä vielä ole vajottu. Mutta vaarallisen paljon muistuttaa samankaltaiselta. Välillä kaksi ihmistä elää omia elämiään saman katon alla. Kiitos myötätunnosta.
"syyllisyys lasten elämän hajottamisesta tuntuisi aika raskauttavalta !"
Kyllä lapset on fiksuja ja he ymmärtävät paljon kun heidän kanssaan keskustellaan ja jutellaan. Lapset on myös aika sopeutuvaisia. Itse kadun omassa aiemmassa erossani vain ja ainoastaan sitä, etten lähtenyt suuhteesta jo paljon aiemmin ja nimenomaan lastenkin vuoksi.
Et kerro tilanteesi taustoja kuinka ilmeinen vaihtoehto ero oli teille.
Meillä lapset on niin lapsenmielisiä ja herkkiä, että on pelottavaa ajatella lyövänsä heidän maailmankuvansa säpäleiksi.
Pitää muistaa että ongelmahan on ennen kaikkea minun pääni sisällä. Ehkä vain vaadin liikaa?
... sen verran että meidän silloisessa perheessämme ainoa oikea vaihtoehto loppujen lopuksi oli ero, myös lasten hyvinvoinnin kannalta.Muuta ulospääsyä siitä tilanteesta ei sitten ollut.Mutta helppoa se ei ollut ja ennen kuin oltiin siinä pisteessä, kesti liian kauan.
Siis ratkaisua ja lopullista eropäätöstä tarkoitan.
toisiaan kohtaan tasa-arvoinen. Toinen ei voi rakastaa molempien puolesta. Jokaisen kuuluu saada ja antaa rakkautta parisuhteessa.
Jos sanoin et sitä tunnettasi ja yksinäisyyttäsi saa kerrottua , kirjoita se vaimollesi. Jos siitä ei herää niin ei herää koskaan.
Lapset tulevat onnellisiksi jos näkevät vanhempansa onnellisina vaikka eivät yhdessä eloaan elä.
Toivon että saat olkapään johon nojata.
..kyllä pystyvä ilmaisemaan tunteita sanallisesti. Siinähän tämä tuntuu hassulta kun minä teen sitä, mutta vaimolta ei sitä koskaan kuule. Meillä on ikään kuin miehen ja naisen roolit kiepsahtaneet nurinniskoin. Sikäli en tunne olevani "normaali" mies, jonka karikatyyri on sellainen läski verkka-asuinen kaljanjuoja joka vain katsoo lätkää sohvalla, ei puhu eikä pussaa. Minä puhuisin ja pussaisin, tarkemmin suutelisin, jos vain olisi joku joka haluaisi ottaa sen vastaan.
Kyllä asioista on suoraan puhuttu, pariterapiassa. Mutta kun puoliskolla lienee omasta lapsuudestaan sen verran kovia ja käsittelemättömiä lukkoja että ei näe niiden lävitse eikä pysty muuten toimimaan. Näin oletan.
Voi kuinka tuot lohtua. Jos uskaltautuisin toivomaan että sellainen olkapää tosiaan jonain päivänä olisi mahdollista löytää !
.. suuri kiitos jotka olette kommentoineet kirjoitustani. Olen hirveän vaikuttunut siitä myötätunnosta ja tuesta joka kaikkien kirjoituksista huokuu. Kun luulee olevansa yksin tässä maailmassa, huomaa että sittenkin on olemassa empatiaa ja myötäelämiseen kykeneviä ihmisiä!
oletko ympäröinyt itsesi empatiakyvyttömillä ihmisillä vai miksi koet että vain täältä saat lohtua?Hyvä ihminen,hae lohtuasi lähellä olevista ihmisistä,todellisista.
Ei ihmistä kuitenkaan kovin pitkälle auta nämä virtuaaliystävät.
Et sinä todellakaan ole yksin,meitä on ja paljon.
Lopullinen lohtu ei varmaan kuitenkaan löydy siitä tiedosta että meitä on muitakin.Mitä sitten.Keskity parantamaan omia asenteitasi. Näe hyvät asiat ja ajattele niitä.Kaikki mille annamme ravintoa, kasvaa....
eteenpäin vievistä ajatuksistasi. Saivat minutkin hämmästelemään selvänäköistä ajatuskuviota.;))
Samaa mieltä minäkin. Heitänpä pohdittavaksi minäkin muutaman ajatelman, jotka auttoivat eteenpäin menossa, uhrin osasta selviytyjäksi.
Sapera aude-Uskalla ajatella itse.
Elämässäni kaikki muuttui, kun ajatukseni muuttuivat.
Et voi muuttaa toisia, itseäsi voit.
Tuleen ei kannata jäädä makaamaan.
Siunausta ja armoa kaikille :))
... kestänyt teillä tuo tilanne. Eikö mitään ole tehtävissä asioiden parantamiseksi? Mieti millaisen kuvan lapsenne elämästä saavat nyt.Vietätkö liikaa aikaa tietokoneella? Eristäydytkö sosiaalisen elämän ulkopuolelle?
Kannattaa miettiä jatkatko tuota epätyydyttävää olotilaa vai otatko elämän hallinnan omiin käsiisi ja TEET asioiden eteen jotain. Se ei ole helppoa ja vaatii voimavaroja mutta jos tuosta ei ole enää muuta keinoa kuin nousta ylöspäin.
..ja kommentteja sinulla, kiitos niistä.
Olet oikeassa, tilanne on kestänyt todellakin liian pitkään, siksihän mieli sairastui masennukseen vaikka järki piiskasi aina vain optimistisesti yrittämään eteenpäin. Järki? Niin, olen todennut että eräs ongelmani on liika sitkeys kun ei tajua lopettaa ajoissa, koskee myös muitakin asioita. No, enpä voi ainakaan sitten syyttää itseäni siitä että en olisi "katsonut hommaa loppuun saakka."
Kirjoitit:"Eikö mitään ole tehtävissä asioiden parantamiseksi?"
Voi ystävä hyvä. Missähän olisi se viisas joka tuohon todella osaisi vastata? Aloitimme käymällä kolmella eri seksuaaliterapeutilla. Ei muutosta toiveiden ja käytäntöjen ristiriitaan. Jouduin kahteen otteeseen lääkäriin ja sairaslomalle masennuksen takia. Ei muutosta. Pariterapiaa joka vieläkin käynnissä. Ei muutosta tähän asti koska minähän vaadin mahdottomia. Menin väestöliiton lääkärille joka passitti psykoterapiaan, on kesken. Nyt kun puolisko on itse pudonnut lattiaan masennuksen takia, joku suojamuuri on murtunut ja olen havaitsevinani jotain ajattelutavan muutosta...
Tuo lasten saama kuva on kaikkein vaikein asia miettiä koska en pääse hyppäämään heidän päänsä sisään ja näkemään mitä he ajattelevat. Heillehän tämä koti on tietysti itsestään selvää ja täysin normaalia. Ymmärrän pointtisi, vääristyykö heidän saamansa viesti parisuhteesta. Vaan minkäs pirun minä sille teen kun en sitä itsekään saa kaikesta vääntämisestä siihen malliin kuin sen mielestäni pitäisi olla. Toivottavasti lapset ovat fiksuja ja osaavat parantaa omaa elämäänsä sitten aikanaan tältä osin.
En viihdy tietokoneella, olen sellainen perinteinen vanhanaikainen mies, teen käytännön asioita, polttopuita, ruuvaan autoja (silloin kun henkisesti jaksan). Perusluonteeltani olen kyllä arka ja viihdyn omissa oloissani.
Ylläolevaan viitaten olen sitä mieltä että jotain olen tehnyt. Mutta eikös sitä jotenkin niin sanota että It takes two to tango.
"nousta ylöspäin." :) Kiitos kun läimäytät selkään, sitä tässä tarvitaan.
" syyttää itseäni siitä että en olisi "katsonut hommaa loppuun saakka."
Niinpä, ymmärrän tilanteesi siinä mielessä, että itsessäni on hiukka samaa vikaa. Tavallaan ole ollut kanssasi samassa jamassa, tosin en masentununt niin paljon, että olisin siihen hoitoa tarvinnut. Mutta arvelen että jossain mielessä ymmärrän mitä koet ja tunnet. Tai ainakin aavistuksen siitä.
"Ei muutosta tähän asti koska minähän vaadin mahdottomia."
Kenen mielestä, vaimosiko vai terapeuttien?
"Menin väestöliiton lääkärille joka passitti psykoterapiaan, on kesken."
Menitkö psykoterapiaan omien toiveittesi toteutumattomuuden vuoksi vai? Vai siksi että ymmärtäisit itseäsi ja miksi mitäkin parisuhteelstasi enemmän toivot.
"Nyt kun puolisko on itse pudonnut lattiaan masennuksen takia, joku suojamuuri on murtunut ja olen havaitsevinani jotain ajattelutavan muutosta..."
Huh. Joskus (anteeksi vaan) tulee mieleen että parisuhteessakin toisen ongelmat ruokkii toista. Ikään kuin päättymätön suo jossa ei valonpilkahdusta näy.
"Vaan minkäs pirun minä sille teen kun en sitä itsekään saa kaikesta vääntämisestä siihen malliin kuin sen mielestäni pitäisi olla."
No just tuossa onkin se pointti. Kaikkes jos omasta mielestä olet antanut ja suhteesi eteen tehnyt, tartteeko sitä sitten loppuelämänsä riutua. Elämän tarkoitus kun on nääs murheen karkoitus. Ja usko minua sanon tuon kokemuksen tuomalla rinta-äänellä. On osattava luovuttaa jos siltä näyttää. Näin se vain on.
"Toivottavasti lapset ovat fiksuja ja osaavat parantaa omaa elämäänsä sitten aikanaan tältä osin."
No kuule valitettavasti on näin, että ne virheet mitä isä ja äiti tekee (tai siis yleensäkin elämisen malli) kertautuu lasten elämässä. Näinhän se on esimerkiksi alkoholistien lapsilla. He vannovat kotoa lähtiessään, etteivät ota juoppoa puolisokseen, ans kattoo kohta oot jonku pulin tai muuten vaan vaikean tyypin kanssa saman katon alla. Eli minä uskon että nuo asiat ovat ihmisen milessä rakentuneina varhaislapsuuesta saakka. Vaikka kuinka yrittäisit järjellä ajatella ja toimia, se kuitenkin ohjaa taustalla valintoja ja mieltymyksiä.
"Ylläolevaan viitaten olen sitä mieltä että jotain olen tehnyt. Mutta eikös sitä jotenkin niin sanota että It takes two to tango."
Juu olet tehnyt. Näin sitä vaan aluksi muodostaa käsityksen vain siltä kannalta mitä tulee yks kaks mieleen kún toisen tekstiä lukee. Aika sitkeä olet oman hyvinvointisi kustannuksella.
Mutta näinhän se taitaa olla että itse olaet oman onnesi seppä pitkälti. Vain sinä pystyt vaikuttamaan siihen muuttuvatko asiat vaiko eivät, suuntan tai toiseen.
""nousta ylöspäin." :) Kiitos kun läimäytät selkään, sitä tässä tarvitaan. ""
No nyt en ymmärtänyt että ymmärsitkö oikein, mutta ensimmäisestä tekstistsi kuvistui jotenkin niin syvä ahdistus, että näin sellasen pitkän pimeän tunnelin jossa ei ole valoa lainkaa. Ja ylöspäin ku mennään, niin eikö sillon ala valoakin pilkahtaa :-).
""Ei muutosta tähän asti koska minähän vaadin mahdottomia."
Kenen mielestä, vaimosiko vai terapeuttien?"
Terapeutit ovat aina suhtautuneet äärimmäisen hienosti ja ymmärtävästi tilanteeseeni.
---
"Menitkö psykoterapiaan omien toiveittesi toteutumattomuuden vuoksi vai? Vai siksi että ymmärtäisit itseäsi ja miksi mitäkin parisuhteelstasi enemmän toivot."
No oikeastaan vähän kaiken mahdollisen. Kun tuntuu olevan umpikujassa, ei menetä mitään jos joku raottaa odottamatta jotain luukkua, olkoon kuinka hämäräperäinen hyvänsä, mitäänhän ei ole ainakaan hävittävänä. Mutta lisätään tuohon listaasi vielä vaikea ilmapiiri lapsuudenkodissa ja sen seuraukset.
-------
"Huh. Joskus (anteeksi vaan) tulee mieleen että parisuhteessakin toisen ongelmat ruokkii toista. Ikään kuin päättymätön suo jossa ei valonpilkahdusta näy."
Höh, eihän tuossa nyt ole mitään ihmeellistä, sehän on ilman muuta selvää.
------
"""nousta ylöspäin." :) Kiitos kun läimäytät selkään, sitä tässä tarvitaan. ""
No nyt en ymmärtänyt että ymmärsitkö oikein, mutta ensimmäisestä tekstistsi kuvistui jotenkin niin syvä ahdistus, että näin sellasen pitkän pimeän tunnelin jossa ei ole valoa lainkaa. Ja ylöspäin ku mennään, niin eikö sillon ala valoakin pilkahtaa :-)."
Niin, se oli tuo edellinen kirjoittaja ketjussa kun kirjoitti seuraavasti:
"Se ei ole helppoa ja vaatii voimavaroja mutta jos tuosta ei ole enää muuta keinoa kuin nousta ylöspäin."
Minua hymyillytti tuo optimismi ja siksi kiitin häntä piristämisestä. Mutta onhan se toki niinkin että kyllä itsellä välillä mielialat heilahtelee. Ensimmäistä tekstiä kirjoittaessa olin alamaissa ja vielä lisäksi väsynyt (tuppaavat kulkemaan käsi kädessä). Nyt olen taas pirteämpi kun puudutan mieleni enkä ajattele niitä asioita, yritän tehdä töitä ja miettiä arkisia askareita. Ja onhan se mukava lukea teidän kaikkien yllättävän myötäeläviä vastauksia :)
sun tekstistäsi löytyy kuiteskin aikas paljon hymiöitä, siis suupielet ylöspäin. Se on aina hyvä merkki.
Nii, tämä on ihan kiva paikka näin keittiösykologillekki käydä soppaa kauhalla pyöräyttämässä.
..koteloimaan jonnekin ja välillä jopa onnistuu unohtamaan sen muun arkitohinan alle.
Toisinaan tietysti sitten turskahtaa pintaan ja silloin on olo alakuloinen.
Muuten ei kyllä tullut mieleenikään mennä saunan taakse ampumaan aivojani mokoman takia pellolle. Sellaista ei kannata yhden ihmisen takia tehdä. Pahimmillaankin vain sitten kengänkärjet osoittaa eri suuntiin.
"Muuten ei kyllä tullut mieleenikään mennä saunan taakse ampumaan aivojani mokoman takia pellolle."
No se nyt olisi viimeinen niitti, millaisen taakan antaisit sillä lapsillesikin loppuiäksi.
"Sellaista ei kannata yhden ihmisen takia tehdä. Pahimmillaankin vain sitten kengänkärjet osoittaa eri suuntiin."
Eikä minkään asian. Mikään ei ole niin tähdellistä, että sen takis kannattaisi elämänsä päättää. Mutta on niitäkin ratkaisuja tässä viime vuosina nähty. Kammottavaa jälkeenjääville, etenkin jos he eivät kykene asiaa läpikäymään vaan kantavat taakka sisällään.
Eikä kenenkään kannata antaa elämäänsä niin hallita, että sen takia päivänä päättäisi.
Elämässä on kuitenkin paljon muutakin kuin se yksi ihminen, jonka ehkä on sattunut väärin valitsemaan. Elämme täällä kuitenkin vain kerran ja elämä on lyhyt,
vilosohvoi lähes viiskymppinen :-)
Päivää kaikille pitkästä aikaa. Mahtaakohan täällä olla enää kukaan "alkuperäisistä" keskustelijoista?
Niinhän se tarina sitten meni että erohan siitä tuli. Kuppi vain meni seuraavassa maaliskuussa nurin, mitta tuli täyteen, kuminauha napsahti poikki. Keräsin tärkeimmät kamat kassiin ja lähdin. Heti seuraavana päivänä huomasin itse ja ympäristö myös helpotuksen itsessäni, olin tehnyt oikean ratkaisun.
Toinen puolisko oli aivan myrtynyt kun tuli jätetyksi. Siitä nousi viha ja katkeruus, kehitettiin syyksi se että olin lähtenyt toisen hameen perään. Se helppo, yleispätevä selitys, tässä tapauksessa todella säälittävä.
Asiat alkoivat takuta. Mistään asioista ei keskusteltu eikä siis myöskään sovittu. Pahinta oli että minut suljettiin lasten elämästä ulkopuolelle, kun "eivät he halua tavata minua".
En tiennyt missä he ovat, mitä tekevät, miten menee, "eikä se minulle kuulunut kun kerran lähdin pois." Exä vei elatusasian käräjille vaikka olin suostunut lastenvalvojan ehdotukseen. Minä puolestani jouduin nostamaan tapaamiskanteen. Asiat ovat olleet jumissa jo vuoden ja lapset eivät pidä minuun yhteyttä, ovat helvetin vihaisia. Tämä oli pahin yllätys mikä tässä kohtasi. Mutta siltikään en ole sekuntiakaan katunut että otin elämän omiin käsiini ja pelastin henkeni.
Tämmöistä tänään.