Mitä Lidl maksaa palkkaa kassa-myyjille? Onko TESin mukaset?
palkat lidl;issä
jojoj
83303
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Palkat on persiistä!
Pitääkö paikkansa huhu että lidlin työntekijä ei saa kuulua mihinkään ammattiliittoon??
Eli lidlin työntekijällä ei saa olla mitään oikeuksia.
kuulua liittoon, mutta taitaa savustaa ulos. Palkatkaan ei ole TES:n mukaisa. Tässä osa syy edullisuuteen.
En ole ko firmassa töissä mutta omassani työntekijät joutuvat tekemään töitä liian pienellä palkalla, joutuvat tekemään kotona töitä ilman korvausta, tulevat töihin 0.5 tuntia ennen ilman korvausta, ei pysty pitämään taukoja koska ei ole tarpeeksi ihmisiä töissä, työskentelyolosuhteet ovat vaaralliset. (vuotava kaasuhella, homevaurio jne.)Toki voi valittaa liittoon mutta sen kun teet niin painostus on sellaista että takuulla sanot itsesi irti. Pomot lusmuilee, vittuilee ja vaihtelee tuliteriä volvoja aikansakuluksi joten arvaa millainen työmotivaatio meillä on. Vinkki kun haet töihin; ota selvää liitosta millainen firma kyseessä.
Ammattiliittoon saa kuulua ja se ei kuulu työnantajalle pätkän vertaa. Toki työnantajan ei ole pakko hoitaa maksua liittoon, mutta sen voi tehdä itsekin normaalin laskunmaksun yhteydessä. Mikäli Lidll estää liittoon liittymisen niin oikeus jutut vaan vireille!
Joopajoo.. Tessin mukasta siellä saa ja vähän parempaakin. Liittoonkin saa kuulua.. voi luoja teitä ketkä täällä huutelee tyhmiä juttuja joita on jostain kuullut.. Välillä kannattaa olla hiljaa eikä aina avata suutaan
Ette voi kertoa tuntipalkkaa? Onko se jotenkin salainen? Kertokaa!
Taitaa muuten olla niin että työnantajalla ei ole oikeuksia vaatia työntekijää eroamaan liitosta?