Olen kahden vaiheilla,lopettaa kaveri suhde vai yrittää ymmärtää.
Olen käynyt parin kaverini kanssa noin kerran viikossa pelaamassa biljardia,tapahtumasta on muodostunut oikein traditio.
Oikeastaan peli ilta viikossa on yhdistävä tekijä koko kaveruudelle.
Alkuun hakeuduin puoli vahingossa tuohon porukkaan,ja se tuntui kivalta ja rentouttavalta katkaisten arjen rutiinin.
Kuitenkin olen poistunut viime ajat yhä enemmän harmistuneena peliemme jälkeen ja olenkin alkanut pohtia lopetanko jo tutuksi muodustuneet peli tapaamiset.
Olemme jo keski-ikäisiä kavereita kaikki kolme.
Nimittäin yksi näistä kavereista on ollut hieman ylimielinen aina,minua on alkanut ärsyttää hänen itsekeskeisyytensä ja v-mäiset kommentit.
Olen miettinyt onko tuollainen ihminen täysi mulkku,vai eikö hän mahda asialle mitään.
Hän ottanut sellaisen johtaja roolin koko asiaan.
Toisaalta hän on ihan mukavakin ja symppis kaveri,mutta toisinaan taas itseään kehuskeleva,komenteleva paska.
En tiedä miten jatkossa suhtautuisin koko ihmiseen.
Hän on korkeammassa asemassa työ elämässään kun me kaksi.
Ymmärsin alkuun että hän halusi myös hakea vaihtelua arkeensa näistä biljardi illoistamme.
Hänen tyylinsä puhua on joskus hyvin töykeä,ja jotenkin sellainen käytös ei kuulu kavereiden kesken.
Hän ei koskaan edes asettele palloja pöydälle,vaan käskyttää meitä tyyliin laittakaas pojat pallot valmiiksi,haeppas poika kalja mulle ym.
Muuta yhteistä välillämme ei ole kuin nuo peli illat,ja helposti pääsisin eroon koko harmista lopettamalla siellä käynnit,mutta toisaalta mietin onko tuo ihminen sellainen joka ei tarkoitakkaan oikeasti mitään pahaa vaan käytös kuuluu hänen tyyliinsä.
Asiasta joskus oli puhetta kun eräs kaveri jättäytyi pois samasta syystä,tuo töykeä kaveri oli aivan ihmeissään ja väitti töykeiden huomautustensa olleen vaan huumoria..
Mutta mitenhän se oikeasti on?

Vastaukset 6
Vanhimmat
Minäkin tiedän yhden ihmisen, joka on ollut koko ajan ylimielinen, täysin itsekeskeinen, toista neuvova ja lisäksi tylykin. Huomautin hänelle siitä kerran hyvin hienovaraisesti ja hän oli aivan ihmeissään. Ehkä se tosiaan on niin, että joillakin ihmisillä on tuollainen epäsosiaalinen tyyli olla eivätkä he tarkoita sillä mitään pahaa. Mutta rankkaa sellaisen ihmisen seurassa tulee olemaan, se on ihan selvää.
Joillakin on epäsosiaalinen tyyli eivätkä he sitä huomaa. Tai ovat ylpeitä siitä "tää on mun tyyli, mä oon tälläinen". Jälkimmäinen lienee itsetunnon pönkitystä. Edellinen ehkä aitoa epäsosiaalisuutta, tai siitä johtuvaa huomioimattomuutta, epäempaattisuutta jne.
jotenkin minulle on tullut käsitys että kaikkein tärkeintä on puhua itsestään ja kehua itseään..
ja tulin siihen tulokseen että hän haluaa todistella itselleen ja sitä kautta tehdä varmasti kaikille selväksi että näin myös on.
Mutta toisaalta tuo näkemys vesittyy sillä hänen töykeydellään joka aistii sellaista kanssa ihmisten palvelijoinaan pitämiseltä,tyyliin olen herra ja te alamaisia.
Mutta eikö tälläinen ihminen huomaa sen loukkaavan toisia,jotenkin tuntuu ettei sellainen ihminen edes ajattele asioita siltä kantilta koska asiassa ei ole mitään epäkohtaa hänen mielestään,asiat vain ovat niin.
Oletko keskustellut sen toisen/toisten kaveriesi kanssa asiasta ja kysynyt mitä he ovat tyypistä mieltä ja miten he asian ottavat? Kannattaisi vähän puhua siihen malliin että "mitäs me tehdään tuon yhden kanssa? Pyydetäänkö enää mihinkään yhteisiin iltoihin ollenkaan"...
olenpa joo,aiheesta keskustellu varovasti muiden osallisten kanssa.
Mutta tälläisessä viikottaisessa harrasteessa heillä ei ole oikein samankaltaisia ajatuksia vielä ilmennyt.
He ovat sitä mieltä että onpa itsekäs ja ärsyttävä kaveri,mutta tyytyneet siihen.
Tavallaan heitä asia ei ärsytä siinä mielessä kuin se on alkanut itseäni kiusaamaan.
Tarkoitushan peli illoilla ei ole että ole vihaisessa mielentilassa poistuessasi,ja ajattelet miten se vaan on niin omahyväinen paska.
Mutta täytyy katsoa,josko vitutus ei mene ohi lopetan peli illat.
Harmaa mysteeri onkin se ,onko tuo tyyppi tietoisesti pahan suopa,vaan tiedostamatta??
Jos tietäisin että tietoisesti,olisi se heti goodbye peli illat.
Maailmassa kun on ihmisiä jotka ovat tottuneet olemaan ylivertaisia huomaamatta se loukkaavan muita,ja varmaan tuokin tyyppi saa jotain mieli hyvää illoistamme koska sinne aina raahautuu ja soittelee mielellään jälkeen päin kuinka oli taas kivaa..,ja tuollainen sitten hämää että mitä tuo tyyppi oikein tarkoittaa.
Kenenkään ei pitäisi vapaa ajallaan suostua toisen pompoteltavaksi ja alamaiseksi?
Asia on niin ettei tuohon auta kuin suora puhe oikeastaan. Sellaiset ihmiset täytyy pudottaa maan pinnalle suorilla sanoilla. Sanoa suoraan tyypille, että eikö hän itse huomaa olevansa itsekäs ja ärsyttävä kaveri. Jos sun muutkaan kaverit eivät hänestä pidä, niin sovitte että ette häntä enää kutsu illanviettoon mukaan. Älä todellakaan suostu pompoteltavaksi ja alamaiseksi, ja yhdenkö ihmisen takia lopettaisit peli-illat kun et uskalla tai halua sanoa suoria sanoja?