Voiko tänne jättää henkilökohtaisen seuranhaku ilmoituksen. Jollei se ole sallittua lienee poistatte viestini.
Voi hyvänen aika, kuinkahan kertoisi nyt itsestään ytimekkäästi ja lyhesti.
Olen suomalainen mies pohjoisesta, tosin stadissa jo usempia kymmeniä vuosia asustanut.
Ikääkin on jo komeat 37 kokonaiset fibonacci vuotta, mutta vatsaani se ei ole suinkaan pyöristänyt. Opittua ja opetettua järkeä on päässä eikä ulkokuorikaan ole kirveellä veistettyä. Puhekyky on hieman taitavamapi kuin kirjoitettu eepos ja ehkäpä mediaaniryhmää tuuman verran korkeampi. Tottakai ripaus karkeaa suomalaisuutta paketissa mukana. Ikääni nähden olen ehkä poikkeksellinen kokematon ihmissuhteissa, mutta en ilkeä tai vaikea.
Kaikkinainen negatiiviselta kalskahtava tietystikään ei kuulu sovellu lainkaan funktiooni, mikäli se on ainoa kantava voima tai kuvaa itse elämänasennetta. Oikeastaan rajoittava tekijänä on ainoastaan karvaisille eläimille vallitseva allergiani, mutta sehän ei meriakvaario harrastustani estä.
Harrastuksiakin on, tosin ei ehkä samoja kuin sinulla. Vesi elementtinä niin jäätyneessä kuin sulaneessakin elementíssä yleensä hallitsee kiinnostukeni kohteita edellämainituissa. Lapsia eikä lapsenmielisiä avo- tai muitakaan papin siunaamia tai siunaamattomia liittoja ole ilmaantunut, joskaan niitä ei kovin tarkoituksenmukaisesti tullut myöskään haettua.
Aavistus seikkailua, rapistus posiivista lapsellisuutta, taavistus taiteilijaa, kaavistus pankkiiria, haavistus luontoa kaipaavaa, vavistus liiketoimintaan suuntautunutta luonnetta tarjoiltuna sopivasti sekoitettuna. Kuitenkin nk. hyvä tyyppi ja terve yksilö otaksuisin olevani ilman rajusti poikkeavia häiriö-ilmiöitä.
Kuten ehkä arvasit tällaista kontaktikanavaa ei ole missään muodossa aiemmin tullut kokeiltua mitä tulee henkilökohtaisiin ilmoituskanaviin, mutta kerta laagista tai sitten ei lainkaan onkin kantavana teemana ja ajatuksena.
Voisin julkisesti ilmoittaa etsiväni elämänkumppania, mutta oudolta ennestään tuntemattomalta ihmiseltä tuo olisi ehkä varsin oudonlainen vaatimus, joten ystävyyskin tai sen yritys olisi varsin mukiinmenevä juttu itselleni, mikäli saan oppia sinulta jotain uutta.
On hyvin, hyvin vaikeaa määritellä sinua, joten joudun ainostaan turvautumaan niihin muutamiin rappusiin ja asetelmiin mitä ehkä voisin toivoa, tietämättä lainkaan sitä mitä minun pitäisi toivoa - koska jokainen ihminen on aina yksilö.
Jos jotain voisin toivoa, se voisi olla vaikkapa tekijä, että rakastaisit suuresti suomen saaristomerta, ehkä nautit omista haasteistasi, ennenkaikkea ettet olisi omien standardiesi uhri - elät omaa elämääsi sitten tavalla tai toisella, kuitenkin normejasi ja rutineejasi ehkä aika-ajoin rikkoen tavalla joka kuitenkin soveltuu sinulle, ehkä negatiivisesti ilmaistua ettet olisi inhoglobalistinen sosiaalidemokraatti tai edustamalla ylipäätään mitään erityistä aatevelvollisuutta ajatuksissasi ainoastaan pinttyneisyyden johdosta. Kykysi rakastaa elämää sinällään olisi jo sellaisenan loistavaa. Voisin toivoa, että ymmärtäisit myös kuinka kaunis ja ainutlaatisen puhdas maa Suomemme on, vaikka se olisi rajoittunut ainoastaan suomenlinnan tai porkkalanniemen retkikäynteihin, ehkä voisin toivoa kykyä ymmärtää ja kuuntelemisen taitoa.
Toki ymmärrän, että toivo ja toteuma tietty lienee voi eriytyä toisistaan kovinkin ja on sangen vaikeaa määritellä toista ihmistä, koska se mikä kumpuaa toisen sisältä on mahdotonta kirjoittaa puhdistavasti, kunhan nyt itsesi kanssa olisit tasapainossa.
Erityinen toivomus voisi ehkä koskea luovuuttasi tai kykyäsi vain olla kuin kotonasi eri tilanteissa. Mielellään vakioharrastuksiisi ei kuulu treffaaminen satunnaisten ihmisten kanssa esimerkiksi tämän palstan kautta, vaan luonteesi olisi enemmän rohkean särkyvää lajia.
Kunhan ääriviivoja piirtelin, millainen ehkä voisit olla, mutta sen tiedän että sinulla on lapsen viaton katse, mikä voi ehkä johtua taustatekijöistäsi, että tulet maaseudulta tai sitten vain sieluasi ei ole vielä otettu täysin hengiltä.
Jos tapaat olla kuin kotonasi omassa sielussasi ehkä myös kanssani.
Nimim, kertalaagista totta tai ei lainkaan, lähes kaksimetrinen pikkumika vuosimallia 67. e-mail > [email protected]

Vastaukset 9
Vanhimmat
Olipa hyvin kirjoitettu =) Itsekin voisin jopa vastata ;-)
Itseasiassa näin kirjoitettu seuranhakuilmoitus on miljoona kertaa mielyttävämpää luettavaa, kuin ne vakiokaavakepohjalle tehdyt vaatimuslistat.
Vaikutat todellakin positiivisesti valtamassasta poikkeavalta tapaukselta.
Aivan käsittämätöntä potaskaa! En puutu niinkään sisältöön (joskaan en sisällönkään puolesta hänestä innostuisi), vaan enemmän tuohon kirjoitustapaan. Kirjoitusvirheitä vilisee ja tiettyjä äidinkielen lauserakenteita on käytetty aivan väärin (esim. lienee -sanaa). Tässä on selvästi yritetty hakea sellaista kirjoitusasua, jota kuitenkaan hallita. Mielestäsi on parempi pysyä yksinkertaisissa lauseissa, jos kieltä ei osaa paremmin käyttää!
Niin...toisille on tärkeämpää se mitä halutaan sanoa, kuin miten se sanotaan.
Mikä äidinkielenmaisteri sinä nyt luulet olevasi. Pikkuisen sydämen sivistystä sinullekin ja naamasi ei näytä noin happamalta.
Mies, joka laittaa tunteitaan ja näkemyksiään noin hyvin ylös, on harvinainen poikkeus valtamassasta. Ja sinä olisit valmis listimään hänet kirjoitusvirheiden takia. Jösses hemmetti...meitä on tosiaan moneen junaan. Olen pahoillani, mutta sinun junasi ei varmasti tule koskaan lähtemään asemalta tuolla asenteella.
Jos yhtään osaan rivien välistä lukea, epäilen kyseisen henkilön olevan suomenruotsalainen...olenkohan oikeassa? Jolloin suomenkielen kirjoitusasussa on ymmärrettävästi pieniä kirjovirheitä ;-)
Tarkoituksenani oli sanoa, että minua inhottaa tuollaiset ihmiset, jotka luulevat, että käyttämällä mahdollisimman monimutkaisia lauserakenteita, he ovat jotenkin fiksumpia. Niitä lauserakenteita pitää osata käyttää, jotta he kuulostavat hyviltä. Muuten ne ovat yhtä puuroa kuten tässä tapauksessa.
Noh tota noin..
mie lueskelin tota tarinaa ja yhtäkki mie aattelin,et mitä vitun tekstiä toi on??? vähä monimutkaista textiä,eli suuri pieru pienestä :D
ehkä negatiivisesti ilmaistua ettet olisi inhoglobalistinen sosiaalidemokraatti tai edustamalla ylipäätään mitään erityistä aatevelvollisuutta ajatuksissasi ainoastaan pinttyneisyyden johdosta"
pöh! mikä ihmeen sosiaalidemokraatti????????? kuka missä mhäh?:=D
ikää 37v ja vuosimallia 67 perin omituista.
Kiitän kommenteista webbisivulla, tämän ilmoituksen voi nyt poistaa tahi mikäli viestini rullaa jonnekin bitti-avaruuteen myöhemmin, niin sekin käy. Kommenttina tekstistä, sisällöstä ja kielirakenteesta tarkoituskin oli rajata hieman pikkukäteviä tai pessimistisä arvostelijoita pois. Eli tiettyä suurpiirteisyyttä haettiin.
Vastauksia tuli kaikkiaan kolme kappaletta. Ei se määrä, mutta se laatu - jatko lie näyttää.