Epäilisitkö sinä

Avomieheni jäi kiinni uskottomuudesta 5/2006. Naisia oli useita ja heille hän oli satuillut mitä uskomattomimmat tarinat. Kukaan naisista ei siis tiennyt minusta tai lapsestamme. Mies lupasi lopettaa touhut. Tämän jälkeen sain tietää että on kolme kertaa soittanut yhdelle näistä naisista. Nainen ilmoitti minulle soitosta, joka kerran jälkeen. Näistä asioista on meillä puhuttu, mökötetty, riidelty, raivottu jne.
Luottamus mieheen on mennyt useammin kuin kerran tämän kesän aikana.
Tänään kun hänelle on vapaapäivä, kertoi lähtevänsä n. 200 km:n päähän marjaan. Mies on himomarjastaja, mutta en voi sille mitään että epäilen aivan muuta. Ja kun epäilyksistäni sanon, mies suuttuu ja sanoo, että koko hänen reissunsa menee pilalle kun tällaista epäilen. Mielestäni tässä tilanteessa en voi muuta kuin epäillä.
Jotenkin hän osaa aina kääntää nämä jutut minun viakseni. Kuinkahan kauan jaksan.
81255
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

saada vaimo aina tuntemaan että hän on kaikesta vastuussa, jopa miehen pettämisestä. Itse kyllä epäilisin tuota "marjamatkaa". Ja vaikka miehesi olisikin todella marjassa, sinulla on oikeus epäillä, en ihmettele sitä yhtään.

Äänestä

Älä usko satuja. Himoköyrijä on lähempänä totuutta. Kokeile hankkia parempi äijä, sinä ja lapsesi ansaitsette sen.

Äänestä

Jos haluat luotettavan ihmissuhteen, on sinun ehdottomasti hylättävä avomiehesi. Kerran erehdys on syytä antaa anteeksi, jos suinkin kykenee. Sitä vastoin kuvailemasi käyttäytyminen tarkoittaa käyttäytymistaipumusta! Jos jatkat, tulet huomaamaan, että hän harhauttaa ja/tai valehtelee sinulle kaikissa muissakin elämän asioissa.

Jos taas ajattelet niin, että uskollisuus ja luotettavuus ei ole parisuhteessa tärkeää, voit hyvin jatkaa.
Jos kuitenkin pidät niitä tärkeinä asioina,on selittelyn aika ohitse. Lähde ja hylkää ehdoitta ja estoitta. Älä pelkää tulevaa. Se on joka tapauksessa jonkin aikaa ikävää tai kauheata, mutta kauheuden jälkeen on mahdollisuus uuteen. Nyt olet selvästi psyykkisesti raunioitumassa; kannattaisi pitää terveydestään huoli.

Äänestä

Rakastajani otti minua mukaan marjastamaan vaimon tietämättä. Marjassa olimme oikeasti ja vietimme aikaa yhdessä mutta kyllä siellä touhuillaan muutakin. Eikä siihen marjaan tarvitse kauaksikaan mennä kun marja paikkoja löytyy lähempääkin, jonne ei tule vaimo tarkistamaan.

Äänestä

minulla melkein samanlainen tarina. Otan osaa.

Äänestä

En yhtään ihmettele kun epäilet miehesi tekemisiä. Minulla on melkein samanlainen juttu kuin sinulla, mutta mieheni harrastaa seksiä chatissa tai puhelimitse...ja tätä taitaa tapahtua suurin piirtein aina kun minä en ole kotona. Ja sitten minä saan olla ilman. Minulle tämä on henkisesti aika raskasta.
Olenko liian herkkä?
Pitäisikö tuollaista katsoa läpi sormien?
Onko tuollainen teidän mielestä pettämistä?

Äänestä
  • Et todellakaan ole liian herkkä. Tuollainen "henkinen pettäminen" nakertaa suhdetta usein yhtä paljon kuin fyysinenkin, joten asialle kannattaisi tehdä jotakin, kun vielä pystyy. Sinuna sanoisin miehellesi että chat- ja puhelinseksin on loputtava, tai annat hänelle lähtöpassit. Vaikuttaa siltä, ettei suhteenne ainakaan tällä hetkellä ole kovin terveellä pohjalla...

    Mutta tämä onkin vain minun mielipiteeni, ja se voi johtua omista huonoista kokemuksistani. Exäni "petti" minua luomalla syvän tunnesiteen (toisin sanottuna rakastumalla...) toiseen naiseen, ja tämä satutti minua niin pahasti, ettei suhteen jatkumisesta tullut enää mitään. Itse en salli pettämistä missään muodossa...

    Äänestä

  • läpi sormien. kirjoitti:

    Et todellakaan ole liian herkkä. Tuollainen "henkinen pettäminen" nakertaa suhdetta usein yhtä paljon kuin fyysinenkin, joten asialle kannattaisi tehdä jotakin, kun vielä pystyy. Sinuna sanoisin miehellesi että chat- ja puhelinseksin on loputtava, tai annat hänelle lähtöpassit. Vaikuttaa siltä, ettei suhteenne ainakaan tällä hetkellä ole kovin terveellä pohjalla...

    Mutta tämä onkin vain minun mielipiteeni, ja se voi johtua omista huonoista kokemuksistani. Exäni "petti" minua luomalla syvän tunnesiteen (toisin sanottuna rakastumalla...) toiseen naiseen, ja tämä satutti minua niin pahasti, ettei suhteen jatkumisesta tullut enää mitään. Itse en salli pettämistä missään muodossa...

    Tuollaisessa toiminnassa voi olla kyse jännityksen hausta, toiveesta avata itseään tuntemattomalle tai jo seksikumppanin hausta.Vaikka sukupuolielämän tavat ovat aika intiimejä ja ihmisellä onkin omalaatuisuuksiinsa oikeus, on syytä kunnioittaa kumppania.

    Sinun kannattaa mielestäni ajatella kumppanisi käyttäytymistä oireena: on pikaisesti aika parantaa läheisyyttä ja kommunikointia. Eli yhteistä työtä on alettava tietoisesti tekemään.

    Mielestäni sinulla on oikeus sanoa kumppanillesi, että chattailu tuntuu sinusta pahalta etkä halua hänen jatkavan. Älä usko, jos sinulle sanotaan että se on ihan normaalia ja että olet mustasukkainen tai muuten hullu. Sinulla on oikeus odottaa, että kumppanisi käyttäytyy kunnioittavasti sinua kohtaan ja lopettaa chattailun. Vastaavasti sinun on oltava valmis asioihin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


vai olenko turhan epäluuloinen kirjoitti:

Avomieheni jäi kiinni uskottomuudesta 5/2006. Naisia oli useita ja heille hän oli satuillut mitä uskomattomimmat tarinat. Kukaan naisista ei siis tiennyt minusta tai lapsestamme. Mies lupasi lopettaa touhut. Tämän jälkeen sain tietää että on kolme kertaa soittanut yhdelle näistä naisista. Nainen ilmoitti minulle soitosta, joka kerran jälkeen. Näistä asioista on meillä puhuttu, mökötetty, riidelty, raivottu jne.
Luottamus mieheen on mennyt useammin kuin kerran tämän kesän aikana.
Tänään kun hänelle on vapaapäivä, kertoi lähtevänsä n. 200 km:n päähän marjaan. Mies on himomarjastaja, mutta en voi sille mitään että epäilen aivan muuta. Ja kun epäilyksistäni sanon, mies suuttuu ja sanoo, että koko hänen reissunsa menee pilalle kun tällaista epäilen. Mielestäni tässä tilanteessa en voi muuta kuin epäillä.
Jotenkin hän osaa aina kääntää nämä jutut minun viakseni. Kuinkahan kauan jaksan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu