Hei!
Kertokaapas vinkkejä siihen, miten saisi kumppanin havahtumaan taas siihen, etten todellakaan ole mikään itsestäänselvyys...
Olemme olleet yhdessä reilu 1,5 vuotta vasta, mutta välillä tuntuu, ettei mies enää näe minua tavoittelemisen arvoisena, siinä vieressä kun olen jo...
Ymmärrän kyllä tavallaan tämän, koska tulee sitä itsekin välillä mietittyä että pitääkö toista nyt itsestäänselvyytenä, mutta sitten osaan taas itse kääntää ajatukset esim. suhteen alkuaikoihin ja jopas taas ymmärtää miten toinen on tärkeä, ja aina voi ajatella, että mitä jos toisen menettää...
Mutta miten saada miehen ymmärtämään itse ajatella samaa? Kun tuntuu että on niin yleistä että kun se "oma" on siinä rinnalla, niin tylsyys ja "tuttuus" iskee...sitten kun joku toinen vinkkaa silmää niin siihen henkilöön siirretään sitten kaikki intohimo...
Eikö siitä "tuttuudesta" voi tehdä tavoittelemisen arvoista juttua? Kumppanuus, me vastaan muut (tavallaan)...Jos toisen näkee vain tuttuna kaverina tms. niin se on oman mielikuvituksen köyhyyttä. Tai sitten sitä huora/madonna ajattelua, että oma vaimo on "huoltaja", "toinen äiti", jonka kanssa hoidetaan arjen asioita ja sitten taas seksuaaliset halut ja virikkeet eivät samaan henkilöön mahdu, mukamas...
No, taisin rönsyillä aiheesta. Mieheni on kuitenkin muuttunut hieman etäiseksi, hänellä on joustavat työajat, ja mielessä käy pettäminenkin, kun aina on jotain työasioita hoidettavana eikä seksi kanssani enää kiinnosta kuin kerran viikossa ehkä...
Haluaisin osaltani tehdä jotain tilanteelle, jos sen vaikka voisi vielä pelastaa, ennenkuin mieheni pettää, minun sydän särkyy, ja taas rupean kelpaamaan vasta kun olen lähdössä pois, eli liian myöhään...
Kertokaapas vinkkejä siihen, miten saisi kumppanin havahtumaan taas siihen, etten todellakaan ole mikään itsestäänselvyys...
Olemme olleet yhdessä reilu 1,5 vuotta vasta, mutta välillä tuntuu, ettei mies enää näe minua tavoittelemisen arvoisena, siinä vieressä kun olen jo...
Ymmärrän kyllä tavallaan tämän, koska tulee sitä itsekin välillä mietittyä että pitääkö toista nyt itsestäänselvyytenä, mutta sitten osaan taas itse kääntää ajatukset esim. suhteen alkuaikoihin ja jopas taas ymmärtää miten toinen on tärkeä, ja aina voi ajatella, että mitä jos toisen menettää...
Mutta miten saada miehen ymmärtämään itse ajatella samaa? Kun tuntuu että on niin yleistä että kun se "oma" on siinä rinnalla, niin tylsyys ja "tuttuus" iskee...sitten kun joku toinen vinkkaa silmää niin siihen henkilöön siirretään sitten kaikki intohimo...
Eikö siitä "tuttuudesta" voi tehdä tavoittelemisen arvoista juttua? Kumppanuus, me vastaan muut (tavallaan)...Jos toisen näkee vain tuttuna kaverina tms. niin se on oman mielikuvituksen köyhyyttä. Tai sitten sitä huora/madonna ajattelua, että oma vaimo on "huoltaja", "toinen äiti", jonka kanssa hoidetaan arjen asioita ja sitten taas seksuaaliset halut ja virikkeet eivät samaan henkilöön mahdu, mukamas...
No, taisin rönsyillä aiheesta. Mieheni on kuitenkin muuttunut hieman etäiseksi, hänellä on joustavat työajat, ja mielessä käy pettäminenkin, kun aina on jotain työasioita hoidettavana eikä seksi kanssani enää kiinnosta kuin kerran viikossa ehkä...
Haluaisin osaltani tehdä jotain tilanteelle, jos sen vaikka voisi vielä pelastaa, ennenkuin mieheni pettää, minun sydän särkyy, ja taas rupean kelpaamaan vasta kun olen lähdössä pois, eli liian myöhään...
Vastaukset 2
Vanhimmat
Lääkeeksi keksin sen että aloin tyhjentämään puheluni puhelimesta joka päivä, jos ukko sattui ne tarkistaan niin pisti miettimään että mikähän on homman nimi. Aloin meikkaan ja ostin uusia vaatteita ja keksin kummia menoja joihin en ottanut ukkoani mukaan. Sitten kun päästiin siihen vaiheeseen aettä aloin mennä baareihin mutta ilman ukkoa ja aina kun hän pyysi päästä mukaan sanoin että mene kaveriettes kanssa meillä on akkojen ilta niin alko mieskin ehdotella että pitäskö meidän puhua, harrastaa yhdessä, mennä yhdessä ja piristää suhdetta jotenki. Eli hyvin toimi kun pelkäs että että etsin jo muuta seuraa. Eli teeppä niin, eihän sulla ole mitään menetettävää tässä vaiheessa.
meillä mies ei juuri muuta tee kuin vain on ja möllöttää, muutettiin yhteen keväällä, mies siis uuteen cityyn josta ei porukkaa tunne. Suhteen alusta ( n 2 vuotta) asti minua on vaivannut tunne siitä etten ole miehelleni tärkeä, vaikka hän toista väittääkin. Seksielämämme on lähes kuollut, mies ei tee aloitteita koskaan, ja kun minä teen, niin yhdessä tapauksessa neljästä yritykseni torjutaan väsymykseen tai väärään vuorokaudenaikaan vedoten. Käy itsetunnon päälle, etenkin kun mies on joskus humalapäissään antanut palautetta lievästä ylipainostani, ja kertonut seikkaperäisesti entisistään, joita tuntuu ihannoivan muutenkin. Ovat siis olleet kaikkea hyvää mitä minä en ole :( Kuulostaa hullulta, mutta omat ajatukset ovat olleet itsesyytösten melskettä jo pitään.
Yhteisiä harrastuksia ei ole, kodinhoitoon mies ei osallistu, ja yhteistä vuokraakin alkoi maksaa puoliksi vasta pitkän väsytystaistelun jälkeen. Ei ole paljoakaan puhuttavaa, kiinnostuksen kohteet ovat aivan erilaiset. Tuntuu masentavalta ajatella tulevaisuutta tällaisen miehen rinnalla, mutta jotenkin on vaan niin hankalaa luovuttaa, kun niitä pieniä hyviä hetkiä kuitenkin on..
Tuskimpa edellisen kirjoittajan vinkit meillä toimisivat, mies kun ei ole lainkaan kiinnostunut baarielämästäni ( jota ilman miestäkin on) eikä puheluistani, kiinnostus ei herää edes tilanteissa, joissa miehet ovat avoimesti osoittaneet kiinnostusta ja flirttailleet kanssani mieheni ollessa paikalla.. ääh.