Muistan kyllä psykoosini edelleen melko hyvin, vaikka siitä on aikaa kohta jo kolme vuotta. Minulla oli sellainen ajatus pitkään muhinut päässäni, että läheiseni koittavat ajaa minua itsemurhaan. Tunsin itseni pahaksi ja kelvottomaksi ihmiseksi joidenkin aika mitättömien tekojen seurauksena.
Vähitellen kun kuuntelin radioo, niin kuulin sieltä minulle suunnattuja piiloviestejä. Sama juttu oli kun luin lehtiä, niin lehdestä luin pelkistä otsikoista minulle tarkoitettuja piiloviestejä. Osallistuin myös telkkarin chattiin, jonne sitten kommentoinkin ajatuksiani. Ajattelin, että moni naapuritalojen asukas lähetti minusta tietoja eteenpäin radiokanaville ja muualle. Kävin välillä kotiseudullakin, kun mulla oli silloin auto käytössä. Olin varma, että minua seurasivat suojelupoliisin miehet. Ja erään miehen jutuista sain päähäni, että esimerkiksi Mika Häkkinen on minun kaverini. Kyselin naapureiltakin ja veljiltäni, että tietääkö ne tästä mitään, että miksi minusta puhutaan joka paikassa. Kävin kaverin kutsusta entisessä opiskelupaikassakin ja siellä ajattelin, että porukka naureskelee minulle ja luulin, että autooni oli tehty tihutöitä.
Sitten aloin lukemaan Raamattua ja samastuin vahvasti joihinkin Psalmeihin, joissa on vainotun rukous. Sitten ajelin taas kotiseudulle ja tunsin omaavaani jopa jumallalisia kykyjä. Karkoitin naapurin haukkuvat koirat pelkällä käden heilautuksella. Minulla oli siis ihan myönteisiäkin harhoja, mutta vähitellen ajatukseni muuttuivat taas ja tunsin, että minun haluttaisiin kuolevan, kun seurasin minulle lähetettyjä piiloviestejä lehdistä, telkkariohjelmista ja chatista. Etsin asunnostani kuuntelulaitteita väliseinästä, kun olin naapurin kuullut porailevan yläkerrassa. Vakoilukameroita etsin jääkaapista ja parvekkeen oven tietämistä. Olin varma, että minun juttujani kuunneltiin, kun kaikki juttuni tuntuivat leviävän mediaan.
Lähdin sitten ottamaan kotiseudulle tilanteesta tolkkua ja käyttäydyin uhkaavasti veljiä kohtaan, kun koitin saada selvyyttä, että kuka asioitani levittelee ympäri maata. Huusin täyttä huutoa vanhimmalle veljelle jota pidin pahimpana kätyrinä ja liki oli etten käynyt häneen käsiksi. No kun en saanut tilanteeseen selvyyttä vetäydyin kämppääni miettimään tilannetta. Kriisityöryhmän hoitaja minulle soitteli ja sanoin suoraan, että omaiseni koittavat ajaa minut itsemurhaan. Lähetin läheisilleni uhkailevia viestejä. Kumminkin kävi niin kun ajoin kotiseudulle, niin yksi henkilö kehoitti minua menemään hoitoon ja ajattelin, että hoitohenkilökunta voi olla jopa puolellani tässä sodassa. Menin sitten nykyisen omahoitajan vastaanotolle ja kerroin tilanteestani, että kuinka minua painostetaan median avulla. Omahoitaja sanoi, että pidetään yhteispalveri veljiesi kanssa ja kannatin ajatusta, kun pidin omahoitajaani minun puolella olevana henkilönä.
Jaoin edelleen varhaisjakajana Aamulehteä ja olin varma, että jotkut pikkunilkit koittivat häiritä työskentelyäni. Sitten tuli se veljien kanssa oleva yhteispalveri ja ajattelin, että nyt veljet kuulevat kunniansa. Toisin kumminkin kävi, kun omahoitaja julisti minut paranoidiseksi henkilöksi. Suutuin tilanteesta ja ajattelin veljien puhuneen omahoitajan heidän puolelleen. Vetäydyin jälleen asuntooni miettimään tilannetta. Olin lainannut kirjan skitsofreniasta, mutta lähinnä huomasin läheisissä skitsofrenisia piirteitä. Lopulta minun vointi ja toimintakyky heikkeni jatkuvan painostuksen takia ja aloin tosissani suunnitella itsemurhaa. Ajattelin, että läheisteni toive toteutuu, kun tapan itseni ja minä pääsen pois siitä helvetillisestä tilanteesta.
Kirjoitin jäähyväiskirjeen, jossa kyllä ounastelin sairastuneeni psyykkisesti, mutta hoitoa en pitänyt minään vaihtoehtona. Makasin yli viikon melkein ihan hiljaa ja söin kyllä välillä, kun ajattelin, että nyt tästä on lähdettävä junan alle. Menin raiteille makaamaan, mutta kantti ei riittänyt, kun veturi tuli tarpeeksi lähelle pimeällä. Kävin raiteilla makaamassa pariin otteseen, mutta en vaan pystynyt jäämään junan alle. Sitten kuuntelin taas radioo ja siellä puhuttiin pilkalliseen sävyyn minusta. Silloin ajattelin, että nyt riitti. Menin kävelemään kohti junarataa ja toivoin jääväni junan alle. Sitten vastaan tulikin tavarajuna, mutta odotin aikanaan takaa tulevan junan jyräävän minut. Kumminkin näin edessä valoa ja ajattelin, että kai se joku lenkkeilijä on, mutta sehän olikin poliisi. En tehnyt vastarintaa, kun olin aivan lopussa. Seuraavan yön vietinkin poliisivankilassa. Aloin miettimään, että ehkä sittenkään korkeat ystäväni eivät ole hylänneet minua, vaan minut paikannettiin jenkkiläisten satelliittien avulla junaradalla harhailemassa.
Kumminkin kävi niin, että siitä alkoi minun pöpiläreissu. Mietin, että kai se Pitkäniemi joku "Yksi lensi yli käenpesän" kaltainen paikka on. Tulohaastattelussa muistan sanoneeni, että meikä on ihan valmis hautaan. Minulla kävi mielessä, että karkaan ja juoksen järven jäälle, mutta toisaalta minulle tuli niemessä turvallinen olo. Edelleen ajatukseni muuttuivat lääkityksestä huolimatta ja muistin sellaisen jutun, että minusta ollaan tekemässä Suomen kuningasta. Ihmettelin kun eräs hoitaja ei tiennyt nimeäni, vaikka minusta oli kaikilla puhuttu, kun pyysin lompakkoa kanttiinireissua varten. Joidenkin hoitajien puheet koin vihjailevina, mutta osastolla minulla oli hyvä omahoitaja, jolle kerroin melkein kaiken. Muistan kun veli tuli äitimuorin kanssa minua katsomaan, niin sanoin, että täällä on noi kuuntelulaitteet, kun olin huonekaverilta kuullut sellaisen tiedon. Uskoin kaikki jutut mitä huonekaverini minulle puhui, kun en pitänyt mahdollisena, että he olisivat valehdelleet minulle. Olin päässyt eroon kostoajatuksista, vaikka yhtä veljeäni pidin pääsyyllisenä tilanteeseeni. Joskus mulla oli ajatus, että jos olisi ollut rynkky ja kuteja, niin olisin lähtenyt kostamaan vai olisinko sittenkään?
Olin terapiatöissä ulkotyöporukassa jo ennen kuin sain vapaakävelyoikeuden. Kanttiinilla luin edelleen lööppejä ja kuvittelin niiden otsikoiden liittyvän jollakin tapaa elämääni. Muistan kun hermostuin kerran ulkotyöporukan vihjailevista puheista ja luulin, että minua pidettiin hulluna, vaikka olin Suomen merkittävin mies. Lääkärille puhuin, että kyllä tässä harhat ovat helpottaneet, vaikka elin edelleen vääristyneessä maailmassa. Välillä en tosiaan tiennyt, että pidettiinkö minua Suomen pahimpana tyyppinä vai tulevana toivona. Olin sairaalassa noin 1,5 kuukautta ja sanoin lääkärille, että pärjään varmaan jo kotona.
Pääsinkin sitten kotio, mutta edelleen kuuntelin radiosta piiloviestejä ja seurasin telkkarin chattia, kun mulla ei ollut nettiä silloin. Kului reilu kaksi kuukautta vielä, kun olin syönyt säännöllisesti Risperdaalia, niin huomasin, että olenkin ollut aika sekavissa ajatuksissa. Aloin nauraa minun menneille ajatuksille, mutta nauru muuttui melko pian masennukseksi ja muutenkin tulevaisuuden epävarmuudeksi. Sitten olin vielä kahteen kertaan samana vuonna sairaalassa hoidossa ja toisella kertaa minua pidettiin muille vaarallisena tapauksena. Kaikkea en tosiaan psykoosistani muista enää kertoa, mutta toivottavasti tästä nyt jonkun käsityksen saa.
Onneksi mulla ei tosiaan ollut psykoosin aikaan nettiyhteyttä tai olisin voinut kirjoittaa esimerkiksi läheisistä ihmisistä vaikka mitä netin keskustelupalstoille.
Psykoosikokemuksia
22
3722
Vastaukset
- mies vaan
hei,
kiitos rehellisestä jutusta. sun tarinasi muistuttaa monelta osin mun kohtaloa. tiedän aivan varmaan, että sinussa ei ole vika vaan jossain muussa, mikä on aiheuttanut sulle ongelmia, kuten mulla. mullekin on määrätty tuota samaa lääkettä (risperdal). siihen liittyen kysynkin, että huomasitko , vaikuttiko se jotenkin positiivisesti vai ei?
Musta tuntuu, että sua on esim. koulukiusattu tai jotenkin ainakin aliarvioitu nuorena. Minkä ikäinen olet muuten. Itse olen 35v. mies. Olen itse myös käynyt hyvin lähellä itsemurhaa mutta en sitä tehnyt kun asiat muuttuivat viime hetkellä parhain päin. Mulla oli ja on edelleen vainoharhoja joihin tuo lääke määrätty.
Älä välitä , et ole ainut tapaus, etkä yksin. Nyt vinkki. Älä ota kantaa , älä välitä, jos joku sua aliarvioi sitten täällä netissä sun juttuun. Niitä pöllöjä riittää aina. Muista että sinussa ei ole vika etkä itsellesi mitään voi. Olet hyvässä kunnossa verrattuna aikaisempiin vuosiin. tsemppiä ja ota kantaa.- hermiitti
Olen 28-vuotias. Olen kirjoittanut ton likimain saman kertomukseni psykoosista vertaistukisivulle. Ajattelin kopsata kirjoitukseni sillä tännekin, kun haluaisin kuulla muiden psykoosikokemuksista. Olen tätä Suomi24 palstaakin seurannut jo yli kaksi vuotta ja kirjoitellut kommenttejakin (tosin eri nimimerkillä), joten tiedän kyllä, että täällä saattaa tulla asiattomia vastauksia.
Eihän minussa enää kai mitään vikaa ole. Psykoosi oli minulle jollakin tavalla puhdistava kokemus, mutta silti tunnen edelleen häpeää psykoosinaikaisen käytöksen vuoksi. Olen joskus nuorempana vähän hölmöillyt ja tunsin niistä hölmöilyistä syyllisyyttä, jonka takia osittain sairastuin psykoosiin. Minua on kyllä jonkun verran kiusattu koulussa. Olen koulukodin kasvatti ja suoritin siellä oppivelvollisuuteni loppuun.
Risperdaal oli mulle hyvä lääke sikäli, että pääsin harhoista eroon, mutta silti Risperdaal ei oikein sopinut mulle. Risperdaalista mulle tuli levottomat jalat eli akatisiaa ja prolaktiiniarvo veressä kohosi, joka aiheuttaa impotenssia. Risperdaal vaihdettiin sitten kolmannella pöpiläkeikalla Zyprexaan ja sitä söin yli 1,5 vuotta, kunnes Zyprexa vaihdettiin tänä kesänä Abilifyyn. Abilifyyn olen ollut tyytyväinen, kun vointini tuntuu paljon virkeämmältä kuin ennen.
Diagnoosini on paranoidinen skitsofrenia ja sellaisen käsityksen olen saanut, että kärsin lähinnä skitsofrenian negatiivisista oireista eli toimintakykyni on monta pykälää alhaisemmalla tasolla kuin ennen psykoosia. Minua vähän pelottaa ajatus siitä, että en tule kuntoutumaan enää siihen kuntoon, jossa olin ennen psykoosia.
Olisi mielenkiintoista kuulla jotain sinunkin psykoosista. Oletko ollut pöpilässä montako kertaa? Oletko kuntoutustuella kuten meikäläinenkin? - mies vaan
hermiitti kirjoitti:
Olen 28-vuotias. Olen kirjoittanut ton likimain saman kertomukseni psykoosista vertaistukisivulle. Ajattelin kopsata kirjoitukseni sillä tännekin, kun haluaisin kuulla muiden psykoosikokemuksista. Olen tätä Suomi24 palstaakin seurannut jo yli kaksi vuotta ja kirjoitellut kommenttejakin (tosin eri nimimerkillä), joten tiedän kyllä, että täällä saattaa tulla asiattomia vastauksia.
Eihän minussa enää kai mitään vikaa ole. Psykoosi oli minulle jollakin tavalla puhdistava kokemus, mutta silti tunnen edelleen häpeää psykoosinaikaisen käytöksen vuoksi. Olen joskus nuorempana vähän hölmöillyt ja tunsin niistä hölmöilyistä syyllisyyttä, jonka takia osittain sairastuin psykoosiin. Minua on kyllä jonkun verran kiusattu koulussa. Olen koulukodin kasvatti ja suoritin siellä oppivelvollisuuteni loppuun.
Risperdaal oli mulle hyvä lääke sikäli, että pääsin harhoista eroon, mutta silti Risperdaal ei oikein sopinut mulle. Risperdaalista mulle tuli levottomat jalat eli akatisiaa ja prolaktiiniarvo veressä kohosi, joka aiheuttaa impotenssia. Risperdaal vaihdettiin sitten kolmannella pöpiläkeikalla Zyprexaan ja sitä söin yli 1,5 vuotta, kunnes Zyprexa vaihdettiin tänä kesänä Abilifyyn. Abilifyyn olen ollut tyytyväinen, kun vointini tuntuu paljon virkeämmältä kuin ennen.
Diagnoosini on paranoidinen skitsofrenia ja sellaisen käsityksen olen saanut, että kärsin lähinnä skitsofrenian negatiivisista oireista eli toimintakykyni on monta pykälää alhaisemmalla tasolla kuin ennen psykoosia. Minua vähän pelottaa ajatus siitä, että en tule kuntoutumaan enää siihen kuntoon, jossa olin ennen psykoosia.
Olisi mielenkiintoista kuulla jotain sinunkin psykoosista. Oletko ollut pöpilässä montako kertaa? Oletko kuntoutustuella kuten meikäläinenkin?Hei,
en ole ollut kertaakaan pöpilässä enkä aio mennäkään. olen itse nostanut itseni hyvään kuntoon mutta apua on toki tarvittu. mulla on sama pelko, etten enää ikinä palaudu samaan kuntoon. mutta tarkoitan tätä sillä kun olin vielä terve. luulen myös että olet herkkä luonteeltasi, olenko oikeassa. mä olen aika hyvä lukemaan sitten rivien välistä , enhän mä muuten olis väittänyt koulukiusatuksi. mulla on 6 aisti vertaiskuvannollisesti.
mä kärsin pakkoneuroosista, mikä on erittäin kiusallinen sairaus ja myös muita löytyy. Olen huomannut, että mulle on nykyään ominaista toimettomuus. Mikään ei kiinnosta kuin vähän aikaan ja johtuu varmaan työttömyydestäkin kun ei ikinä onnistu. mulla ei ole noin pahoja ongelmia koskaan ollut kuin sulla.
Musta tuntuu ,että tässä koko ongelmassa kuten monessa muussakin on kyse itsetunnosta ja sen heikkoudesta. mua ainakin on lapsesta asti aliarvioitu monien eri henkilöiden taholta. ja varmaan suakin.
Pääasia on se, ettet sinäkään lannistu vaan teet kuten mä. sanot itsellesi , ettet enää ota sitä paskaa vastaan, mitä toiset puhuu tai ajattelee susta. - hermiitti
mies vaan kirjoitti:
Hei,
en ole ollut kertaakaan pöpilässä enkä aio mennäkään. olen itse nostanut itseni hyvään kuntoon mutta apua on toki tarvittu. mulla on sama pelko, etten enää ikinä palaudu samaan kuntoon. mutta tarkoitan tätä sillä kun olin vielä terve. luulen myös että olet herkkä luonteeltasi, olenko oikeassa. mä olen aika hyvä lukemaan sitten rivien välistä , enhän mä muuten olis väittänyt koulukiusatuksi. mulla on 6 aisti vertaiskuvannollisesti.
mä kärsin pakkoneuroosista, mikä on erittäin kiusallinen sairaus ja myös muita löytyy. Olen huomannut, että mulle on nykyään ominaista toimettomuus. Mikään ei kiinnosta kuin vähän aikaan ja johtuu varmaan työttömyydestäkin kun ei ikinä onnistu. mulla ei ole noin pahoja ongelmia koskaan ollut kuin sulla.
Musta tuntuu ,että tässä koko ongelmassa kuten monessa muussakin on kyse itsetunnosta ja sen heikkoudesta. mua ainakin on lapsesta asti aliarvioitu monien eri henkilöiden taholta. ja varmaan suakin.
Pääasia on se, ettet sinäkään lannistu vaan teet kuten mä. sanot itsellesi , ettet enää ota sitä paskaa vastaan, mitä toiset puhuu tai ajattelee susta.Minä taas en tiedä pakkoneuroosista paljoakaan, mutta pöpilässä oli kerran yksi mies, joka kärsi pahasti pakkoneuroosista, kun sen piti jatkuvasti pestä käsiään ja kai sillä jotain muitakin omituisia tapoja oli. Yksi toinen mies taas piti sitä tärkeänä, että miten lusikka asetetaan kahvikupin tassille juuri oikealla lailla, kun se tarjos kahvit kanttiinilla.
Olenhan minä herkkä ihminen. Tuskin muuten tuntisin syyllisyyttä ja häpeää. Onhan mua kai jossain määrin aliarvioitukin, mutta samalla minusta piti tulla jotain suurta, kun minua pidettiin kumminkin ihan fiksuna nuorena. Olen ollut nuoresta asti taipuvainen elämään omissa kuvitelmissani, joten sikäli sairastuminen varsinaiseen psykoosiin ei ollut mitenkään yllättävää.
Minä en vähättelisi kenenkään ongelmia, vaan ne ovat usein itse kullekin se tärkein asia elämässä. Se on vaan hyvä asia, jos kertomukseni antaa joillekin toivoa, että joku voi ajatella, että ei tässä asiat vielä niin huonosti kumminkaan ole.
Jaksan jo tehdä jotain asioita toipumiseni eteen ja aion osallistua aktiivisesti kuntouttavaan toimintaan, jos vaan löydän jotain mielekästä tekemistä syksyksi. Tänään mun piti mennä mt-yhdistykselle miesten ryhmään, mutta se jäi nyt kun täällä satoi vettä, koska mun pitäisi pyörällä ajaa sinne.
Omahoitajan sanoin: Ei tässä vielä kannata hakkua kaivoon heittää, vaikka toipumiseni onkin ollut kovin hidasta.
Minulla on kumminkin ihan kohtalaisen hyvät suhteet läheisiin, vaikka läheisistä ei varmaan hyvältä tunnukaan ajatus, että vietän aikaani toimettomana eläkeläisenä. Pääasia minuta on, kuten lääkärikin sanoi, että voisi olla tyytyväinen elämäänsä oli sitten eläkkeellä tai työelämässä.
Itsetunnosta vielä sen verran, että mulla on tällä hetkellä omasta mielestäni ihan kohtalaisen hyvä itsetunto, vaikka olenkin tosiaan eläkkeellä. Uskallan nettiinkin kirjoittaa aika avoimesti ongelmistani. Minua tuskin kukaan pystyy pahoin loukkaamaan netin välityksellä, vaikka herkkä ihminen olenkin. Joskus heikoimpina päivinä otan kyllä asiat enemmän itseeni ja luulen, että mulle vihjaillaan jotain, mikä tosin voi pitää paikkansakin. - mies vaan
hermiitti kirjoitti:
Minä taas en tiedä pakkoneuroosista paljoakaan, mutta pöpilässä oli kerran yksi mies, joka kärsi pahasti pakkoneuroosista, kun sen piti jatkuvasti pestä käsiään ja kai sillä jotain muitakin omituisia tapoja oli. Yksi toinen mies taas piti sitä tärkeänä, että miten lusikka asetetaan kahvikupin tassille juuri oikealla lailla, kun se tarjos kahvit kanttiinilla.
Olenhan minä herkkä ihminen. Tuskin muuten tuntisin syyllisyyttä ja häpeää. Onhan mua kai jossain määrin aliarvioitukin, mutta samalla minusta piti tulla jotain suurta, kun minua pidettiin kumminkin ihan fiksuna nuorena. Olen ollut nuoresta asti taipuvainen elämään omissa kuvitelmissani, joten sikäli sairastuminen varsinaiseen psykoosiin ei ollut mitenkään yllättävää.
Minä en vähättelisi kenenkään ongelmia, vaan ne ovat usein itse kullekin se tärkein asia elämässä. Se on vaan hyvä asia, jos kertomukseni antaa joillekin toivoa, että joku voi ajatella, että ei tässä asiat vielä niin huonosti kumminkaan ole.
Jaksan jo tehdä jotain asioita toipumiseni eteen ja aion osallistua aktiivisesti kuntouttavaan toimintaan, jos vaan löydän jotain mielekästä tekemistä syksyksi. Tänään mun piti mennä mt-yhdistykselle miesten ryhmään, mutta se jäi nyt kun täällä satoi vettä, koska mun pitäisi pyörällä ajaa sinne.
Omahoitajan sanoin: Ei tässä vielä kannata hakkua kaivoon heittää, vaikka toipumiseni onkin ollut kovin hidasta.
Minulla on kumminkin ihan kohtalaisen hyvät suhteet läheisiin, vaikka läheisistä ei varmaan hyvältä tunnukaan ajatus, että vietän aikaani toimettomana eläkeläisenä. Pääasia minuta on, kuten lääkärikin sanoi, että voisi olla tyytyväinen elämäänsä oli sitten eläkkeellä tai työelämässä.
Itsetunnosta vielä sen verran, että mulla on tällä hetkellä omasta mielestäni ihan kohtalaisen hyvä itsetunto, vaikka olenkin tosiaan eläkkeellä. Uskallan nettiinkin kirjoittaa aika avoimesti ongelmistani. Minua tuskin kukaan pystyy pahoin loukkaamaan netin välityksellä, vaikka herkkä ihminen olenkin. Joskus heikoimpina päivinä otan kyllä asiat enemmän itseeni ja luulen, että mulle vihjaillaan jotain, mikä tosin voi pitää paikkansakin.hei,
mua kiinnostaisi tietää vielä tuosta eläkejutusta. en tiedä olenko koskaan täysin työkykyinen vaikka haluaisinkin. mulle on puhuttu että sitäkin voidaan harkita.
kuinka helposti sulle järjestyi se eläke ja kuinka paljon se on euroissa? itse saan pelkästään työmarkkinatukea.
hyvä kuulla asioistas kun kerrot avoimesti. mielenkiintoista luettavaa vaikka tiedänkin sen toisen puolen kun on ollut vaikeaa.
voitko kertoa miten kauan olet paininut näiden ongelmien kanssa? - hermiitti
mies vaan kirjoitti:
hei,
mua kiinnostaisi tietää vielä tuosta eläkejutusta. en tiedä olenko koskaan täysin työkykyinen vaikka haluaisinkin. mulle on puhuttu että sitäkin voidaan harkita.
kuinka helposti sulle järjestyi se eläke ja kuinka paljon se on euroissa? itse saan pelkästään työmarkkinatukea.
hyvä kuulla asioistas kun kerrot avoimesti. mielenkiintoista luettavaa vaikka tiedänkin sen toisen puolen kun on ollut vaikeaa.
voitko kertoa miten kauan olet paininut näiden ongelmien kanssa?Olen nyt ollut reilun 1,5 vuotta kuntoutustuella eli määräaikaisella työkyvyttömyyseläkkeellä. Ennen kuntoutustukea olin 300 päivää sairauspäivärahalla. Helposti mulle kuntoutustuki järjestyi, mutta varsinaiselle eläkkeelle ei kai niin helpolla laiteta ainakaan nuorempia kavereita. On niinkin, että jos on ollut muutaman vuoden kuntoutustuella, niin työllistymismahdollisuudet ovat aika heikot, vaikka kuntoon tulisikin. Kuntoon tulee kylläkin harva kuntoutustuen aikana, kun tässä maassa ei panosteta riittävästi mt-kuntoutujien kuntoutumiseen. Toisaalta sekin riittää monen mt-kuntoutujan kohdalla, kun pystyy elämään itsenäisesti vaikka sitten pienellä eläkkeellä, jos ei enää satu työelämään kuntoutua.
Minulla on aika lyhyt työhistoria ja sen vuoksi eläkkeeni on pieni. Eläkekertymäni on peräisin siltä ajalta kun kävin opiskeluiden ohessa töissä. Saan eläkettä Kelalta ja työeläkeyhtiöltä. Lisäksi saan jonkin verran asumistukea. Yhteensä saan kuussa reilun 920 euroa kuussa käteen, josta vuokraan menee heti 310 euroa. Pärjäilen joten kuten, mutta tälläkin hetkellä joudun osittain elämään säästöillä, kun en ole niin tarkka rahankäytössä.
Olen paininut mt-ongelmien kanssa lapsuudesta asti, mutta välillä elämässäni on ollut parempiakin vaiheita. Psykoosiin sairastuin vähitellen usean vuoden kuluessa ja vaikeampi oireilu alkoi lääkärin mukaan vuonna 2002, jolloin irtisanouduin töistä. Mulla oli ihan hyvä työpaikka ja kävin töissä aika aktiivisesti opiskelujen ohessa. Vuoden 2003 lopulla olin ihan sekaisin harhoissani ja helmikuussa 2004 jouduin sairaalaan. En ole omasta mielestäni psykoosin jälkeen kärsinyt harhoista, mutta toimintakykyni on tosiaan pudonnut monta pykälää. Kärsin tällä hetkellä skitsofrenian negatiivisista oireista, johon liittyy juuri toimintakyvyttömyys. Mulla käy kaksi tätiä auttamassa mua siivouksessakin, kun en itse jaksa pitää järjestystä yllä. Tarkoitus olisi kumminkin, että jaksaisin vähitellen itse tehdä kotityöt.
Millainen historia sulla on sitten mt-ongelmien kanssa? - mies vaan
hermiitti kirjoitti:
Olen nyt ollut reilun 1,5 vuotta kuntoutustuella eli määräaikaisella työkyvyttömyyseläkkeellä. Ennen kuntoutustukea olin 300 päivää sairauspäivärahalla. Helposti mulle kuntoutustuki järjestyi, mutta varsinaiselle eläkkeelle ei kai niin helpolla laiteta ainakaan nuorempia kavereita. On niinkin, että jos on ollut muutaman vuoden kuntoutustuella, niin työllistymismahdollisuudet ovat aika heikot, vaikka kuntoon tulisikin. Kuntoon tulee kylläkin harva kuntoutustuen aikana, kun tässä maassa ei panosteta riittävästi mt-kuntoutujien kuntoutumiseen. Toisaalta sekin riittää monen mt-kuntoutujan kohdalla, kun pystyy elämään itsenäisesti vaikka sitten pienellä eläkkeellä, jos ei enää satu työelämään kuntoutua.
Minulla on aika lyhyt työhistoria ja sen vuoksi eläkkeeni on pieni. Eläkekertymäni on peräisin siltä ajalta kun kävin opiskeluiden ohessa töissä. Saan eläkettä Kelalta ja työeläkeyhtiöltä. Lisäksi saan jonkin verran asumistukea. Yhteensä saan kuussa reilun 920 euroa kuussa käteen, josta vuokraan menee heti 310 euroa. Pärjäilen joten kuten, mutta tälläkin hetkellä joudun osittain elämään säästöillä, kun en ole niin tarkka rahankäytössä.
Olen paininut mt-ongelmien kanssa lapsuudesta asti, mutta välillä elämässäni on ollut parempiakin vaiheita. Psykoosiin sairastuin vähitellen usean vuoden kuluessa ja vaikeampi oireilu alkoi lääkärin mukaan vuonna 2002, jolloin irtisanouduin töistä. Mulla oli ihan hyvä työpaikka ja kävin töissä aika aktiivisesti opiskelujen ohessa. Vuoden 2003 lopulla olin ihan sekaisin harhoissani ja helmikuussa 2004 jouduin sairaalaan. En ole omasta mielestäni psykoosin jälkeen kärsinyt harhoista, mutta toimintakykyni on tosiaan pudonnut monta pykälää. Kärsin tällä hetkellä skitsofrenian negatiivisista oireista, johon liittyy juuri toimintakyvyttömyys. Mulla käy kaksi tätiä auttamassa mua siivouksessakin, kun en itse jaksa pitää järjestystä yllä. Tarkoitus olisi kumminkin, että jaksaisin vähitellen itse tehdä kotityöt.
Millainen historia sulla on sitten mt-ongelmien kanssa?hei,
sopiiko, että vastaan myöhemmin. onpa mielenkiintoista luettavaa. kerron tarkemmin itsestäni silloin. neuroosi on vielä ihan riittävän iso ongelma ja siihen päälle vielä työttömyys, alkoholin käyttö jne.
malta odottaa niin vastaan kyllä. tsemppiä - hermiitti
mies vaan kirjoitti:
hei,
sopiiko, että vastaan myöhemmin. onpa mielenkiintoista luettavaa. kerron tarkemmin itsestäni silloin. neuroosi on vielä ihan riittävän iso ongelma ja siihen päälle vielä työttömyys, alkoholin käyttö jne.
malta odottaa niin vastaan kyllä. tsemppiäMinä voin vielä sen verran kertoa, että minullakin on alkoholiongelma. Nyt olen tosin ollut viikon kuivilla.
- mies vaan
hermiitti kirjoitti:
Minä voin vielä sen verran kertoa, että minullakin on alkoholiongelma. Nyt olen tosin ollut viikon kuivilla.
terve,
voin kertoa omasta taustani hieman. mulla oli kaikki lapsena suht. hyvin , paitsi en saanut samaa huomiota kuin veljeni esim. kavereiden taholta. se alkoi jo pienenä aliarviointi mua kohtaan monien taholta (jopa omat kummit) , mikä söi itsetuntoani vuosien aikana.
Ensimmäiset pakkoneuroosioireet alkoivat(kuten yleistä) heti kun muutin yksin vuokrakämppään opiskelun vuoksi , mikä ei ensinnäkään antanut mulle mitään. täysi vuosi meni hukkaan , olisi ollut parempi kun olisi nostanut peruspäivärahaa senkin ajan. En tajunnut vielä silloin mistä on oikein kyse ja pidin normaalina tarkistaa ovet kunnolla esim. Neuroosihan alkaa salakavalasti ja syvenee ajan myötä.
armeija meni hyvin. sitten aloitin ammattikorkeakoulun, josta kaikki vaikeudet alkoi. Opiskelin jälleen paikkakunnalla jossa en viihtynyt päivääkään. Mulla oli helvetin pieni kämppä jossa ei voinut muuta kuin pyöriä ympäriinsä. Siellä neuroosi voimistui toden teolla. Mulla meni 15min. joka kerta ovesta ulos ja sisään. Talouspaperia kului 3 rullaa viikossa, koska pelkäsin likaisia ovenkahvoja kerrostalossa. kierre syveni edelleen. En enää hallinnut koko touhua yhtään. Pidin koulusta 2 vkon lomiakin kun huvitti, kun koko koulu oli mulle yhden käden juttu eikä mulla ollut ainuttakaan ystävää joka olis tullu kylään tai kelle jutella jotain järkevää. erakoiduin täysin omaan kämppääni. Kunnes vuonna 98 olin 2 viikon päässä määräajastani , jolloin olisin ampunut itseni. Onneksi mulla on maailman paras veli(toinen niistä) joka tajusi että vihjaan itsemurhalla ja tuli apuun viime hetkellä.Lisäksi, mähän muuten valmistuin tradenomiksi mutta vain eri koulusta. Jos en olis vaihtanut, en kirjoittaisi tätä juttua. Vieläkin tulee silti aikoja jolloin tekis mieli lähteä kun mikään ei onnistu. Jos saan työpaikan niin aina joku alkaa henkisen kiusaamisen ilman syytä. Ilman että sanon pahaa sanaa edes. Mutta toki vastaan vinoiluun enkä sitä ota myöskään vastaan kun kerran olen selvinnyt siitä paskasta ylös.
Tämä pirun työttömyys syö mun itsetuntoni täysin. Ei koe olevansa saman arvoinen kuin työssä käyvät ja kaikki päivät samanlaisia. Ei nytkään ole viikonloppu eikä perjantai fiilistä.
Mulle vainoharhat on omia kuvitelmia jotka pystyn järjellä käsittelemään. Ne eivät ole sitä että kuulisi ääniä tai näkisi näkyjä. Neuroosi on pirullinen kun se ei jätä rauhaan eikä siitä pääse noin vain. Itse olen kärsinyt siitä nyt jo 10v. mutta se on lieventynyt ajan myötä onneksi. Alkoholiongelma alkoi valmistumisestani. Ajattelin vähän juhlistaa ja sillä tiellä edelleen. Jostain se ilo pitää saada kun ei ole tekemistä. tässä vähän mun stooria.
Lisäksi , olen ollut monella eri mt-lääkärillä mutta kuten varmaan tiedät , monellakaan ei ole aitoa tajua , mistä puhutaan tai aitoa välittämistä toisten murheista. Ei titteli kenestäkään hyvää psykiatria tee, vai mitä? - hermiitti
mies vaan kirjoitti:
terve,
voin kertoa omasta taustani hieman. mulla oli kaikki lapsena suht. hyvin , paitsi en saanut samaa huomiota kuin veljeni esim. kavereiden taholta. se alkoi jo pienenä aliarviointi mua kohtaan monien taholta (jopa omat kummit) , mikä söi itsetuntoani vuosien aikana.
Ensimmäiset pakkoneuroosioireet alkoivat(kuten yleistä) heti kun muutin yksin vuokrakämppään opiskelun vuoksi , mikä ei ensinnäkään antanut mulle mitään. täysi vuosi meni hukkaan , olisi ollut parempi kun olisi nostanut peruspäivärahaa senkin ajan. En tajunnut vielä silloin mistä on oikein kyse ja pidin normaalina tarkistaa ovet kunnolla esim. Neuroosihan alkaa salakavalasti ja syvenee ajan myötä.
armeija meni hyvin. sitten aloitin ammattikorkeakoulun, josta kaikki vaikeudet alkoi. Opiskelin jälleen paikkakunnalla jossa en viihtynyt päivääkään. Mulla oli helvetin pieni kämppä jossa ei voinut muuta kuin pyöriä ympäriinsä. Siellä neuroosi voimistui toden teolla. Mulla meni 15min. joka kerta ovesta ulos ja sisään. Talouspaperia kului 3 rullaa viikossa, koska pelkäsin likaisia ovenkahvoja kerrostalossa. kierre syveni edelleen. En enää hallinnut koko touhua yhtään. Pidin koulusta 2 vkon lomiakin kun huvitti, kun koko koulu oli mulle yhden käden juttu eikä mulla ollut ainuttakaan ystävää joka olis tullu kylään tai kelle jutella jotain järkevää. erakoiduin täysin omaan kämppääni. Kunnes vuonna 98 olin 2 viikon päässä määräajastani , jolloin olisin ampunut itseni. Onneksi mulla on maailman paras veli(toinen niistä) joka tajusi että vihjaan itsemurhalla ja tuli apuun viime hetkellä.Lisäksi, mähän muuten valmistuin tradenomiksi mutta vain eri koulusta. Jos en olis vaihtanut, en kirjoittaisi tätä juttua. Vieläkin tulee silti aikoja jolloin tekis mieli lähteä kun mikään ei onnistu. Jos saan työpaikan niin aina joku alkaa henkisen kiusaamisen ilman syytä. Ilman että sanon pahaa sanaa edes. Mutta toki vastaan vinoiluun enkä sitä ota myöskään vastaan kun kerran olen selvinnyt siitä paskasta ylös.
Tämä pirun työttömyys syö mun itsetuntoni täysin. Ei koe olevansa saman arvoinen kuin työssä käyvät ja kaikki päivät samanlaisia. Ei nytkään ole viikonloppu eikä perjantai fiilistä.
Mulle vainoharhat on omia kuvitelmia jotka pystyn järjellä käsittelemään. Ne eivät ole sitä että kuulisi ääniä tai näkisi näkyjä. Neuroosi on pirullinen kun se ei jätä rauhaan eikä siitä pääse noin vain. Itse olen kärsinyt siitä nyt jo 10v. mutta se on lieventynyt ajan myötä onneksi. Alkoholiongelma alkoi valmistumisestani. Ajattelin vähän juhlistaa ja sillä tiellä edelleen. Jostain se ilo pitää saada kun ei ole tekemistä. tässä vähän mun stooria.
Lisäksi , olen ollut monella eri mt-lääkärillä mutta kuten varmaan tiedät , monellakaan ei ole aitoa tajua , mistä puhutaan tai aitoa välittämistä toisten murheista. Ei titteli kenestäkään hyvää psykiatria tee, vai mitä?Minulla ei ole kokemusta pakkoneuroosista, mutta tietääkseni bakteerikammo taitaa olla aika yleistä neurootikoilla. Mulla on ollut vaan jonkun verran maagista ajattelua eli olen kuvitellut esim. heittämäni pisteet tikanheitossa vaikuttavan minun ja lähipiirin elämään. Maaginen ajattelu juuri altistaa psykooseille, josta oli juttua tuolla toisella sivustolla.
Se on kumminkin hieno juttu, että selviydyit itsetuholta ihmeen kaupalla kuten meikäläinenkin. Ja se on hyvä, että olet säästynyt pahemmalta psykoosilta. Minä taas olen psykoosiherkkä, niin en osannut juurikaan epäillä kuvitelmiani.
Psykiatreista kerron vielä sen verran, että minulla on ihan hyvä miespsykiatri, jolle on helppo jutella kaikesta. Sairaalassa tuntui olevan vähän kokemattomia naispsykiatreja, kun ne eivät oikein tajunneet, että mikä mua vaivaa. Psykiatriakunta on kovasti naisistumassa, mikä ei minusta ole niin hyvä asia. Kunnon miespsykiatreja tarvitaan, ettemme jää vallan akkojen tohtoroinnin varaan. - mies vaan
hermiitti kirjoitti:
Minulla ei ole kokemusta pakkoneuroosista, mutta tietääkseni bakteerikammo taitaa olla aika yleistä neurootikoilla. Mulla on ollut vaan jonkun verran maagista ajattelua eli olen kuvitellut esim. heittämäni pisteet tikanheitossa vaikuttavan minun ja lähipiirin elämään. Maaginen ajattelu juuri altistaa psykooseille, josta oli juttua tuolla toisella sivustolla.
Se on kumminkin hieno juttu, että selviydyit itsetuholta ihmeen kaupalla kuten meikäläinenkin. Ja se on hyvä, että olet säästynyt pahemmalta psykoosilta. Minä taas olen psykoosiherkkä, niin en osannut juurikaan epäillä kuvitelmiani.
Psykiatreista kerron vielä sen verran, että minulla on ihan hyvä miespsykiatri, jolle on helppo jutella kaikesta. Sairaalassa tuntui olevan vähän kokemattomia naispsykiatreja, kun ne eivät oikein tajunneet, että mikä mua vaivaa. Psykiatriakunta on kovasti naisistumassa, mikä ei minusta ole niin hyvä asia. Kunnon miespsykiatreja tarvitaan, ettemme jää vallan akkojen tohtoroinnin varaan.hei,
maaginen ajattelusi sivuaa neuroosia tavallaan. neurootikoilla on tapana esim. laskea jokin tietty lukusarja mielessään joka tuo heidän mielestään onnea, niin mullakin. en voi esim. laskea parilliseen lukuun jos näen jotain epämiellyttävää esim. henkilön jota vihaan. silloin pitää laskea parittomaan eli 3, 5, 7 mielessään ja monella on tapana hengittää samanaikaisesti. uskomatonta mutta totta. en ole ainut. lisäksi, tuo epäonni ja onni on myös mun elämässä läsnä neuroosin taholta eli pitää tietää mikä on hyväksi läheisille tai mikä ei kun tekee jotain.
Hienoa ,että pystyt kuvailemaan noin tarkkaan sairauttasi. helpottaa monia varmaan kuulla asiasta mikä on hyvin vaiettu asia jo sen vaikeuden vuoksi. mä lähetän sulle varmaan jossain vaiheessa lisäkysymyksiä jos sopii. pärjäile. ja muista ettet ole ainut joka sairastaaa samaa kun sä. viikonloppua. - hermiitti
mies vaan kirjoitti:
hei,
maaginen ajattelusi sivuaa neuroosia tavallaan. neurootikoilla on tapana esim. laskea jokin tietty lukusarja mielessään joka tuo heidän mielestään onnea, niin mullakin. en voi esim. laskea parilliseen lukuun jos näen jotain epämiellyttävää esim. henkilön jota vihaan. silloin pitää laskea parittomaan eli 3, 5, 7 mielessään ja monella on tapana hengittää samanaikaisesti. uskomatonta mutta totta. en ole ainut. lisäksi, tuo epäonni ja onni on myös mun elämässä läsnä neuroosin taholta eli pitää tietää mikä on hyväksi läheisille tai mikä ei kun tekee jotain.
Hienoa ,että pystyt kuvailemaan noin tarkkaan sairauttasi. helpottaa monia varmaan kuulla asiasta mikä on hyvin vaiettu asia jo sen vaikeuden vuoksi. mä lähetän sulle varmaan jossain vaiheessa lisäkysymyksiä jos sopii. pärjäile. ja muista ettet ole ainut joka sairastaaa samaa kun sä. viikonloppua.Enköhän minä tätäkin palstaa seuraa, joten kyllä multa passaa kysellä asioita.
- Psychosis
Minä luulin olevani yksi neljästä demonista, jotka hallitsivat helvettiä ennen saatanan taivaasta karkottamista. Tiesin omaavani yliluonnollisia kykyjä ja olevani paras kaikessa. Puhun jotain ihmekieltä mielessäni ja luulin osaavani tulkita sitä. Oma mieleni hajosi tavallaan kahdeksi eri persoonaksi, joista toinen oli tämä demonihallitsija ja toinen minä, ihminen joka oli tavallaan saanut demonin hengen. Puhuin usein tälle demonille mielessäni ja hän vastasi. Näin unia, joissa oli viestejä minulle, demonihallitsijalle. Vihasin kaikkea tässä maailmassa ja toivoin ihmisten kuolemaa. Tiesin, että kun maailmanloppu tulee, minä olen yksi noista raamatussa mainituista neljästä hevosmiehestä. Minun tarkoitukseni oli tuhota maailma. Olin syntynyt sitä varten tähän maailmaan. Lisäksi tiesin eläneeni aiemminkin, edellisissä elämissä ja muistinkin kuinka esim. kuolin edellisessä elämässä. Televisiossa myös näin viestejä siitä koska maailmanloppu tulee. Tämä vuosi oli 2012. Näin harhani minulle ilmoittivat. Se että vuosi sattuu olemaan inkakalenterin loppuvuosi oikeasti vahvisti vielä uskoani. Lisäksi näin hahmoja seinillä, jotka olivat kuolleiden ihmisten henkiä. Henget olivat usein läpinäkyviä ja ikäänkuin heiluivat edestakaisin. Näin myös pieniä olentoja, piruja, jotka juoksentelivat ympäriinsä piileskellen tavaroiden seassa.
- terhi.
Ensin teki mieli sanoa, että ei sinulla ainakaan tylsää ole ollut...;)
Mutta TOISEKSEEN - entäs jos ne näkemäsi "harhat" eivät olleetkaan harhoja?
Itse uskon kyllä "pimeyden voimiin" (siinä missä valonkin voimiin) ja yksi pimeiden voimien tehtävistä on juuri SEKOITTAA ihmisen PÄÄTÄ...eli aiheuttaa mielisairauksia.
Sitä paitsi tuo mainitsemasi vuosiluku on tunnustettu myös teosofien piireissä "merkittävänä" vuosilukuna, jolloin tapahtuu konkreettisia muutoksia maapallolla. - Hiljainen todistaja
terhi. kirjoitti:
Ensin teki mieli sanoa, että ei sinulla ainakaan tylsää ole ollut...;)
Mutta TOISEKSEEN - entäs jos ne näkemäsi "harhat" eivät olleetkaan harhoja?
Itse uskon kyllä "pimeyden voimiin" (siinä missä valonkin voimiin) ja yksi pimeiden voimien tehtävistä on juuri SEKOITTAA ihmisen PÄÄTÄ...eli aiheuttaa mielisairauksia.
Sitä paitsi tuo mainitsemasi vuosiluku on tunnustettu myös teosofien piireissä "merkittävänä" vuosilukuna, jolloin tapahtuu konkreettisia muutoksia maapallolla.Inhoan lahkolaisia. Fundamenttalistisesti raamattua lukevia. Mennä nyt sanomaan psykoosinkokeneelle että pimeyden voimat on aiheuttanut harhat. Onko sulla omaatuntoa ollenkaan?
Harhat tulee elämänkokemuksista. Kun niissä tapahtuu pahaa esimerkiksi toisille ´ja se herättää hirvittävät omatunnontuskat. Niin se suru on oman mielen liika stressaantumisen surua.
Psykoosit johtuvat stressistä ja tunnolliset ihmiset ottavat tunnolleen enemmän ja sairastuvat siksi psykoosin.
Mielisairaudet eivät ole pimeyden voimien lähettämiä.
Ne ovat sitä että tunnolliset ihmiset joutuvat muiden ihmisten hyväksikäyttämiksi ja joutuvat liian koville, tekemään liian pitkäkestoista työpäivää, kuuntelemaan sukulaistensa murheita kaikkea sellaista.
Suksi kuuseen pimeyden voimiesi kanssa.
Uskovaiset ihmiset ovat kertoneet että lahkoissa heillekin tuputetaan psykoosien syiksipimeyden voimia. Tarpeeksi fiksut ovat juuri tuosta syystä jättäneet lahkot. - Anonyymi
Hiljainen todistaja kirjoitti:
Inhoan lahkolaisia. Fundamenttalistisesti raamattua lukevia. Mennä nyt sanomaan psykoosinkokeneelle että pimeyden voimat on aiheuttanut harhat. Onko sulla omaatuntoa ollenkaan?
Harhat tulee elämänkokemuksista. Kun niissä tapahtuu pahaa esimerkiksi toisille ´ja se herättää hirvittävät omatunnontuskat. Niin se suru on oman mielen liika stressaantumisen surua.
Psykoosit johtuvat stressistä ja tunnolliset ihmiset ottavat tunnolleen enemmän ja sairastuvat siksi psykoosin.
Mielisairaudet eivät ole pimeyden voimien lähettämiä.
Ne ovat sitä että tunnolliset ihmiset joutuvat muiden ihmisten hyväksikäyttämiksi ja joutuvat liian koville, tekemään liian pitkäkestoista työpäivää, kuuntelemaan sukulaistensa murheita kaikkea sellaista.
Suksi kuuseen pimeyden voimiesi kanssa.
Uskovaiset ihmiset ovat kertoneet että lahkoissa heillekin tuputetaan psykoosien syiksipimeyden voimia. Tarpeeksi fiksut ovat juuri tuosta syystä jättäneet lahkot.Tämä oli hyvin sanottu, saanen kommentoida tässä kohtaa vielä vanhanhkoon keksustleuu,n vaikkei nettikeksutelut olekkaan sitä mihin mun kuuluisi voimia käyttää.
Mutta aihe koskettaa, ja oli lohdullista kuulls että joku muukin ajattelee noin.
Olen monesti huomannut että tiettyjen ihmisten kanssa yhteydenpito laittaa joskus päätä outoon muottiin...ei kaikki ihmiset ole oikeasti hyvällä asialla. En itsekkään aina ole ollut oman tarumataustani takia. Mutta on myös ihmisiä jotka tarttuvat toiseen kuin kala syöttiin, ja haluavat tältä jotain. Lapsena vanhempi ei ehkä aina ollut se kaikista ihanin yksilö mutta silloin oli uskottava ja kuunneltava jotta selvisi ja pärjäsi. Empaattiset ihmiset kärsivät vaivasta nimeltä psykoosi, ja siksi itekki koitan löytää tapoja mitkä mua maadottaa, ja kaikkea mikä mulle toimii. Lääkitystä en oo viä koittanut koska lekuri on paikkana mulle ahdistava ja viimeneesen asti vältän käymästä, koska en koe olevani sairas vaan tiedoston että elämä ja ympäristö vaikuttaa muhun ja jsonolen kuin haavoittuva lapsi, ei aina ole ollu hyvää jälkeä. Siinä et lapsi on voin ja utelias ja aukinainen, ei ole väärää, mut ite en lapsena saanut olla. Näin paljon kamalia asioita ja huolta ja kärsimystä. Se jätti jälken mun mieleen, ja pitkää olin suluissa itteni kanssa. Tästä aiheesta olisi hyvä puhuja enemmän. Psykoosi voi olla myös tointärkeä kokemus oman identiteetin uudelleen uovautumisen kannalta. Mulla on meneillään hyvä jakso koska oon oppinut luottamaan antautumisen voimaan. En oli aivan lukossa ja paranoodomenn ja kaikkea. Koska kaipasin suojaa, ja kehoni oli kokenut paljon. Ihmisen keho tarvii lepoa hoivaa ja rauhaa yms että psykoosi voi elää ihmisessä turvallisesti. Tämä on kaikki omaa psykologista ajatelkaa, elä usko minua jos tämä ei sinulle resnoi. Usko aina itseäsi rakas ihminen, sinussa ei ole vikaa. Olet se mikä olet tänään ja mielesi ja kehosi haluaisi parantua 🧡🧡🧡 tee sitä mikä susta tuntuu oikealta. Mä menetin monta frendii. Ja ei oikein oo uusia. Se on surkua. Muutan varmaa uuteen kaupunkiin, ja alan elää omanlmlailla tai jotain. Päivä kerrallaan. Lopetin vastustajasta itseäni ja potkimassa itteeni vastaan. Kiitos et sian lukee näitä tekstei täält. Ne rauhotti mua.
- F29
Kirjoitit viisaasti ja aattelin vaa, et mikähän on sinun ikäsi. Itse olen 21-vuotias nainen ja ajattelin, että olet varmaan yli 21. Itsekin olen ollut laitoshoidossa ja olin silloin vasta 14v. Tai itseasiassa olin 14 ja 15, kun hoitoaikana oli syntymäpäiväni. Anyway, nyt oli siis kyse psykoosikokemuksista, eiks jee:) Mulla oli psykoosin lisäksi myös ikävää masennusta ja olen onnellinen ja iloinen, että en nyt aikuisena tunne itseäni enää masentuneeksi ja toivon jokaiselle masentuneelle onnea ja toivoa elämän varrelle. Psykoosikokemus: Olin marketissa ja siellä oli lasten helikopterikaruselli. Sepe-karuselli. Nauroin sen koko kauppareissun ajan ilman mitään syytä ja siis taisin nauraa sen koko päivän. Pikkuveljeni meni silloin siellä Prismassa siihen karusellilaitteeseen ja hän ei kunnolla mahtunut siihen, koska se oli melko pienten lasten laite. Nauroin, kun laitteesta roikkui kyltti, jossa luki -PIDÄ SEPE ILMASSA- Tämä kauppajuttu voi näyttää luettuna hauskalta, mutta se ei ollut niin hauskaa, koska lihaksissani oli velttoutta ja uskon, että olin myös psykoosissa. Menin samana syksynä psykiatriselle klinikalle hoitoon ja miespsykologi kertoi minulle: Sulla on psykoosi. Kävin nyt aikuisiällä tutkimuksissa ja minulla on nyt F29 (ei elimellinen, psykoottinen häiriö.
- hermiitti
Minä olin 25-vuotias, kun sairastuin syvempään psykoosiin. Mulla oli kyllä jo vuosia ennen psykoosia omia kuvitelmiani.
Oliko sulla psykoosissa sitten muita oireita kun naurukohtaus? - F29
hermiitti kirjoitti:
Minä olin 25-vuotias, kun sairastuin syvempään psykoosiin. Mulla oli kyllä jo vuosia ennen psykoosia omia kuvitelmiani.
Oliko sulla psykoosissa sitten muita oireita kun naurukohtaus?Oli kyl muitakin oireita. Vauvana noin 1-vuotiaana aivoissani oli sähköpurkauksia ja oireet tulivat sitten noin 12-vuotiaana niin sanottuna hulluutena. Hidastelin ja aloin mennä "muihin maailmoihin", tuli kuvitelmia että esim. kutistuin. "Muissa maailmoissa" oleminen muuttui psykoosiksi ja olin siinä tilassa suhteellisen kauan. Lihasvelttoutta ilmeni ja yleensä velttoilua. Jos olisin ollut terve, niin minut olisi leimattu laiskaksi. Masennus oli luultavasti pahempi entä psykoosi. Kuka jaksaa masentuneena tehdä ja tehdä. Masensi. Mutta se itse psykoosi alkoi outona olona. Pissasin psykoosissa avohoitopaikan odotustilan sohvalle ja en ollut kovin normaali. Kyllähän oireita oli. Voisi kirjoittaa, että olin lähes aina poissaoleva.
- hermiitti
F29 kirjoitti:
Oli kyl muitakin oireita. Vauvana noin 1-vuotiaana aivoissani oli sähköpurkauksia ja oireet tulivat sitten noin 12-vuotiaana niin sanottuna hulluutena. Hidastelin ja aloin mennä "muihin maailmoihin", tuli kuvitelmia että esim. kutistuin. "Muissa maailmoissa" oleminen muuttui psykoosiksi ja olin siinä tilassa suhteellisen kauan. Lihasvelttoutta ilmeni ja yleensä velttoilua. Jos olisin ollut terve, niin minut olisi leimattu laiskaksi. Masennus oli luultavasti pahempi entä psykoosi. Kuka jaksaa masentuneena tehdä ja tehdä. Masensi. Mutta se itse psykoosi alkoi outona olona. Pissasin psykoosissa avohoitopaikan odotustilan sohvalle ja en ollut kovin normaali. Kyllähän oireita oli. Voisi kirjoittaa, että olin lähes aina poissaoleva.
Kuinka olet toipunut? Käytkö töissä tai koulussa?
- F29
hermiitti kirjoitti:
Kuinka olet toipunut? Käytkö töissä tai koulussa?
En käytä enää lääkkeitä. Ehkä ihmiset vähän ihmettelevät, kun minulla ei nyt ole pillereitä. Olen iloinen ilman pillereitäkin. Aloitan oikeastaan aika pian toimintakeskuksessa. En ole kehitysvammainen ja siellä saa olla töissä, vaikka ei olisi vammaa. Monestihan puhutaan "vammasten toimintakeskuksista". Olen tyytyväinen. En ole niin sairas, että minun olisi otettava nyt hyvä olo esim. rauhoittavilla. Toivottavasti esim. masentuneet tajuavat, että masennus voi parantua ja kuinka kivaa se sitten on, kun ei masenna. En jaarittele tähän enempää, vaan toivon syksyn hetkiä ja mukavii sellasii ite kullekki !
- yhden tuttu
Onko tämä yleistä, että psykoottinen ei huomaa oman ajattelunsa omituisuutta, mutta näkee kyllä vastaavia piirteitä toisissa ihmisissä?
Mulla on tällainen tuttu, joka ei kovin sekavia puhu enää, mutta kovasti yrittää tulkita toisissa ihmisissä näkemiään piirteitä psykoottisuudeksi. Koko perheensä on "diagnosoinut" tällä tavalla, vaikka mitään siihen viittaavaa ei oikeasti ole muissa kuin hänessä itsessään.
Eli yliluonnollisia tai muuten tolkuttomia kuvitelmia ei hänellä esiinny, ainakaan avoimeksi psykoosiksi asti, mutta siinä mielessä logiikka pettää edelleen, että projisoi tajuamattaan toisiin ihmisiin niitä omia oireitaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miten voit manipuloida katsojalukuja?
Palstatrolli ja väsynyttä sontaa palstalle suoltava Varmakkakkiainen on viime aikoina vedonnot siihen, että hänen ketjuj212227- 681103
- 107980
- 46936
Nainen sä olet
arvokas muista se. Yritän pitää pienen kontaktin yllä vaikka turhaahan tämä on. Toivottavasti joulu meni hyvin ja otat r71932Jos olisin
Ollut ns. pelimies olisin myös käyttänyt tilaisuutta hyväksi. Välillä vain tuntuu että olisit itse nimenomaan halunnut p54905KRP alkaa tutkia Ulvilan murhaa
Jokohan nyt löydetään riittävä näyttö Annelin tuomitsemiseen miehensä murhasta tai taposta.10868Minun on niin vaikeaa uskoa, että
todella kaipaisit minua. Pelkään vieläkin, että minua kusetetaan.55868Luotathan?
Muistan kun olit vihainen minulle. Niin järkyttävän söpönä ja silti niin vastustamattoman ihanana en ole ikinä ketään na30858Voi kun pian voisi varmuudella sanoa
mitä tämä on. Suuri, suuri rakkaustarina vai pelkästään pitkä ja kipeä oppitunti. :(46799