Yhteenmuutto

Ensirakkauteni kanssa kun muutin yhteen, paruin olohuoneen lattialla jo ekana iltana. Mietin, olinko tehnyt katastrofaalisen virheen kun muutin suoraan kotoa miehen kanssa yhteen. No kyllä se viikon kuluessa alkoi suttaantua, emmekä vuosien päästä eronneet sellaisesta syystä, että olisimme halunneet omaa tilaa.

Toisen kanssa muutin yhteen oikeastaan pikkuhiljaa. Omaan asuntooni tuli remontti, ja oli helpompaa asua toisen luona. Tämä ei ollut mikään kertalaakista-päätös todellakaan. Mutta nyt on kirjat täällä, ja tämä on olevinas yhteinen koti. Ei se kyllä ihan siltä tunnu kun on entuudestaan ollut jo toisen koti. Joskus riitelyn yhteydessä mietin, että olisiko pitänyt säilyttää se tietynlainen vapaus...mutta luulen, että yhteenmuutto olisi ollut paljon vaikeampaa jos olisin jatkanut vielä vuosia yksin...ehkä sitä ei enää pysty/uskalla liian pitkän ajan jälkeen. Jos tämä suhde päättyy jostain syystä eroon, voi hyvin olla että elän loppuikäni yksin.. :) niin kivuliaita nämä elämänmuutokset välillä ovat...

Lähes viiden vuoden seurustelun ja hyvin tiiviin "kyläilyn" jälkeen muutin miehen luo, mutta päätöshetkellä päätimme myös, että en irtisano omaa vuokrasopimustani, ennen kuin on kokeiltu. Pari päivää vietettyäni "pysyvämmin" miehen luona (olin toki ollut aiemmin useita öitä peräkkäin siellä ns. kylässä) ajatus tuntui naurettavalta, ja irtisanoin oman vuokrasopimukseni.

Ja tässä ollaan. Kyllä se silloin pelotti. Ylipäätään muutokset usein pelottaa, varsinkin jos muutetaan tärkeä ja jo nyt toimiva käytäntö, onhan siinä riskinsä. Mutta usein se myös kannattaa =)

Sain tekstistäsi sellaisen vaikutelman, että olet järkevä ja harkitsevainen aikuinen ihminen. Jo pitkä seurusteluaika ennen yhteenmuuttoa osoittaa mielestäni sen, ettet halua epätoivoisesti roikkua kenessäkään etkä toteuta päähänpistoja hetken mielijohteesta.

Ehkäpä epäröintisikin kertoo vastuullisuudesta. Tiedostat yhteenmuuton riskit, etkä halua söhlätä turhaan. Jos suhteenne on ollut onnellinen, niin tuskinpa alitajunnassasi on mitään peikkoja, mitä sinun tarvitsisi alkaa pelätä. Uuden asian kynnyksellä on luonnollista jännittää ja epäröidä. Olen itse onnellisesti naimisissa ja odotan lasta. Kuitenkin jokainen askel, yhteenmuutto, sormukset, lapsenyritys, on ollut myös epäröinnin paikka. Mutta parempi tutkia kuin hutkia!

Onnea yhteiselle taipaleelle! Niin, ja me muutimme vasta sitten yhteen, kun olimme lähes varmoja siitä, että haluamme sitoutua toisiimme pysyvästi. Esimerkiksi veljeni motiivi avoliitolle oli rahansäästö, kun molempien ei tarvitse maksaa vuokraa. Suhteen tulevaisuudesta ei ole tosin näköjään mitään tietoa...

Sellaisia tuntemuksia ettei teidän suhde tule kestämään mitään ikuisuuksia ja kohta jompi kumpi on etsimässä taas hamptaita kiristellen asuntoa. Parasta olisi jos kummatkin asuisivat omissa asunnoissaan.