Yhteenmuutto

joo meillä on sama juttu, 2 vuotta on seurusteltu ja kolmeekymppiä hipoo iät kummallakin.

Meillä kävi niin hassusti, että mies löysi asunnon viereisestä talosta niin halvalla, että se oli melkein 'pakko' ostaa... asumme nyt
siis samalla kadulla, vuoden verran on näin menty.

Kaikki ihmettelee eikö toi nyt oo tyhmää ja kallista, mutta mun mielestä tää on tosi jees. Saadaan omat tavarat, oma rauha, mutta silti voidaan asustella 'toisen luona' päivittäin ja nukkua öitä yhdessä. Erilaisen työrytmin takia olemme yökylässä aina viikonloput toisen luona,
viikolla saapi nukkua omassa rauhassa eikä vuorotyöläinen herätä kun lähtee yöllä töihin.

Itse en keksi nyt parempaa vaihtoehtoa, ei tarvitse luopua omasta vapaudesta eikä tarvitse tehdä kompromissejä kumman sohva kämppään jää.
Ruoat tehdään yhdessä yhteiseltä taloustililtä jonne kumpikin laittaa rahaa,
jos sitten haluaa ostaa 'itselleen' jotain niin
sitten ostaa omilla rahoilla.

Yhteen muutamme sitten kun saamme rahat omakotitaloon ja tilaa molemmille. Ei ihmistä ole tarkoitettu asumaan yksiössä kahdestaan!

Mieti vielä onko mahdollisuutta asua tällätavalla?
Onhan se kiva että on oma kulta samassa kodissa, mutta kyllä se arki paukkaa sitten aika nopeasti suhteeseen.
Meillä ainakin on aikaa tapella tiskirätin paikasta vielä myöhemminkin!

Onhan se yhteenmutto aina valtava henkinen stressi (ja muutto yleensäkin), kun henkinen ja fyysinen elinympäristö vaihtuu ja saa viimeinkin elää yhdessä sen rakkaan ihmisen kanssa.. :) ja sitten kun kuulee kaikkia niitä juttuja siitä miten suhde lakastuu kun asutaan yhdessä ja miten hankalaa se on ja äitikin sanoi mulle että olisi hyvä ensin opetella asumaan ihan yksin (olin siis 17,5 vuotta kun muutimme vuosi sitten yhteen).

Teillä tilanne on tietenkin vähän eri kun olette jo kokeneet sen "nuoruuden rakkauden" ja kummallakin on ollut vakavia suhteita ja avoliitto(ja), joten tavallaan tiedättekin jo mihin olette päätänne laittamassa :) ehkä sekin aiheuttaa välillä paniikinomaisen tilan :D kun me muutimme, itse olin todella onnessani vain ja kaikki oli niin ruusuista, kun en tietenkään ollut vielä kokenut avoliittoa :D mutta mukavaahan tämä on, kun on se rakas ihminen johon turvata ja jolle antaa hellyyttä ;)

muuttamaan päädyimme kun mies kosi vuoden seurustelun jälkeen, ja siitä puolen vuoden päästä muutimme isompaan kaupunkiin, jossa lisäksi aloitin koulunkäynnin. enimmäkseen on ollut positiivinen muutos kuitenkin, ja oikein tuntee "kasvaneensakin" hiukan :D

Hyvää ja sopuisaa matkaa teille kahdelle!

Jos olette varmoja, että arkikin sujuu, niin yhteen vaan. Silloin sitten katsotaan, onko yhteistä niin paljon, että perhettäkin ruvetaan väsäämään. Ei yhteenmuutto minusta merkitse sitä, että menettää itsenäisyyden, jos sillä tarkoitetaan harrastuksia, ystäviä... Kyllä niistä asioista pitää selvitä, eikä ajatella, että kotona pitää kyyhöttää toisen kainalossa koko ajan.

Kuulostaa älyttömän tutulta toi sun "tarina"...
Eli itse olen seurustellut 9 kk (eli aika paljon vähemmän kuin sinä) yhden mahtavan tyypin kanssa, ja muutimme kaksi kk sitten yhteiseen asuntoon. Eikä todellakaan ole kaduttanut yhtään, eikä myöskään nykyään pelotakkaan! Ennen nykyistä miestäni molemmilla meillä oli takana usean vuoden suhteet. Nykyinen mieheni alkoi puhumaan yhteenmuutosta jos kahden kk seurustelun jälkeen, mutta minä emmin asiaa todella pitkään, koska takana tosiaan oli ei mikään helppo ero!! Takaraivossa jossakin oli aluksi pelko pettymisestä, erosta jne. Mutta mitä enemmän kaveria opin tuntemaan, sitä varmempi olin muutosta! Ja tässä sitä nyt ollaan. Jos antaa peloilla liikaa tilaa, se voi pilata koko nykyisen suhteen, tai voisin näin kuvitella. Sun nykyinen mies on (tod.näk.!) aivan eri tyyppi kuin se edellinen. Ja mikään ei onnistu, jos ei yritä. Minulla on nyt niin hyvin "pullat uunissa", että olen sitoutunut viiden vuoden autolainaan hänen kanssaan :) ja kihloista ja lapsistakin jo puhuttu. Kun joku vain tuntuu oikeelta ja hyvältä, anna mennä!! Mutta jos vähääkään epäröit itseäsi tai miestäsi, kannattaa harkita ja keskustella toisen osapuolen kanssa ns. peloista... Mutta tsemppiä teille, mahdolliseen tulevaan yhteiseen asuntoon! :)

Kiitoksia paljon kommenteistanne.. =)

Eilen keräilin fiiliksiä ja tuntemuksiani ja kyllä ne 'pelot' siitä laatuivat hiukan.. tietenkin hyppy uuteen, mutta ei tuntemattomaan jännittää, mutta samalla innostaa!

Eilen mietimme uusia huonekaluja ja selasimme netin huonekalu liikkeitä.. oli kiva suunnitella yhteistä hyvää!

Avasin sanaisen arkkuni ja keskustelin mieheni kanssa asioista, jotka hämmensivät tai arveluttivat.. ja sain vastauksia ja varmasti hänkin.

Markelle vielä, elät aika ihanne tilannetta, välittämättä muiden puheista. Meillä on nyt lähestulkon sama tilanne jo, asumme 12min ajomatkan päässä. Olemme puolin ja toisin olleet toistemme luona, pitäen omat asunnot, ruoka on ostettu tasapuolisesti, omat laskut maksettu jne.. Nyt vaan jotenkin kesän aikana tilanne on mennyt siihen, että kahta vuokraasuntoa ei kannata pitää. Olemme asuneet suurin piirtein koko kesän mieheni luona. Tämä on sopinut kummallekkin todella hyvin. Omassa kodissa olen lähinnä käynnyt katsomassa viikottain postit.
Arki meiltä on sujunut aikalailla hyvin, siivoamme yhtä paljon, emme välitä sotkusta ja tiskitkin hoituu melkeen itsestään aina.. tälläiset arjen tottumukset meillä kohtaa aika hyvin.. minä olen suhteessa ehkä se joka ottaa helpoiten kissanpöydälle ja keskustelee, mies on hiljaisempi luonteeltaan ja ehkä enemmän kelailee asioita mielessään, eikö suurinosa suomalaisista miehistä ole tälläisiä..

Kyllä se tästä, luulen, että elämä jatkuu samalla kaavalla.. nyt vaan on vaan tulossa yksi yhteinen koti, mitä kummatkin voi sisustaa, siivota ja laittaa... kummankin turvapaikka.

..mutta täytyy sanoa, että on tämä uusi elämän vaihe taas aika jännä =)