Tosi kiusallinen asia vaivaa mua päivin ja öin,nukun tosi huonosti.
Ollaan oltu kimpassa kohta kaks vuotta ja meillä on pieni vauva.Perheessä on myös muita lapsia. Rakastamme toisiamme paljon, viihdymme toisiemme seurassa,seksiä harrastamme päivittäin joskus jopa 3kertaa, josta kummatkin nautimme paljon. Kaikin puolin olemme samalla aalto pituudella. n.kk sitten heräsin yöllä siihen kun mieheni masturboi nukkuessani...Sain ravarin itkin ja huusin, näin kävi muutaman kerran. Olen yrittänyt kysellä etteikö seksi hänelle riitä vai miksi näin.Tuntuu että kaikki välillämme on muuttunut ja olemme kiusaantuneita välillä toistemme seurassa, siksi yritämme välttää kahdenkeskistä oloa.Viikko sitten postissa tuli outo kirje nimelläni ja selvisi lopulta et oli pornolinjalle soitettu puhelu josta lasku tulee suoraan kotiin ja tietenkin minuun nimellä koska olen liittymän omistaja.... taas sain raivarin, itkin ja huusuín en halunnu puhua edes moneen päivään kenellekkään... nytkin itkettää kirjoittaessani tätä. En enää tiedä mitä pitäisi tehdä, mieheni ei halua puhua asiasta enkä voi kavereilleni puhua koska hävettää niin paljon.Minussa ei kuulema ole vikaa... en tiedä pystynkö koskaan luottamaan häneen, mielestäni kuitenkin on kyse pettämisestä!!
Kurja olo, masentaa eikä mikään tahdo sujua... Miksi näin...
Ollaan oltu kimpassa kohta kaks vuotta ja meillä on pieni vauva.Perheessä on myös muita lapsia. Rakastamme toisiamme paljon, viihdymme toisiemme seurassa,seksiä harrastamme päivittäin joskus jopa 3kertaa, josta kummatkin nautimme paljon. Kaikin puolin olemme samalla aalto pituudella. n.kk sitten heräsin yöllä siihen kun mieheni masturboi nukkuessani...Sain ravarin itkin ja huusin, näin kävi muutaman kerran. Olen yrittänyt kysellä etteikö seksi hänelle riitä vai miksi näin.Tuntuu että kaikki välillämme on muuttunut ja olemme kiusaantuneita välillä toistemme seurassa, siksi yritämme välttää kahdenkeskistä oloa.Viikko sitten postissa tuli outo kirje nimelläni ja selvisi lopulta et oli pornolinjalle soitettu puhelu josta lasku tulee suoraan kotiin ja tietenkin minuun nimellä koska olen liittymän omistaja.... taas sain raivarin, itkin ja huusuín en halunnu puhua edes moneen päivään kenellekkään... nytkin itkettää kirjoittaessani tätä. En enää tiedä mitä pitäisi tehdä, mieheni ei halua puhua asiasta enkä voi kavereilleni puhua koska hävettää niin paljon.Minussa ei kuulema ole vikaa... en tiedä pystynkö koskaan luottamaan häneen, mielestäni kuitenkin on kyse pettämisestä!!
Kurja olo, masentaa eikä mikään tahdo sujua... Miksi näin...
Vastaukset 41
Vanhimmat
Mun ex-mieheni oli seksi-riippuvainen, siis katseli pornoleffoja, -lehtiä, -nettiä. En voinut asialle mitään, sanoi ettei minusta johdu, mutta loukkasi kuitenkin.. Kasetteja oli tosi paljon ja se otti päähän. Mutta mitään en asialle voinut ja lopulta en jaksanut asiasta muutakuin joskus naljailla.. "kun avaan vaatekaapin niin kasetit tippuvat päähän", "katso etteivät lapset saa niitä käsiinsä"
No en usko että toi liittyy sinuun mitenkään, hänellä on vain riippuvaisuus tms. itse voi vaikuttaa asiaan jos haluaa, en tiedä. Asiantuntija varmaan osais sanoa.
Jos se on sun mielestä pettämistä niin tulee sulla tosi raskaaksi, koska mä uskon ettei lopu ikinä... Voimia sulle!
PS. en eronnut ton takia vaan ihan oikean pettämisen..
Helpottaa tietää et on muitakin. Kiitos!
siis niin nipoja...missä kuplassa te olette kasvaneet?
Jokainen normaali ihminen runkkaa, nainen sekä mies!
Kyllä joka ainut normaali ihminen runkka mutta YKSIN!!! Minusta ei ole normaalia vedellä käteen kun toinen on samassa huoneessa. Ei myöskään ole normaalia soitella puhelinseksilinjoille kun lasku kerran menee puolisolle.
runkataanj yhdessä, mukava lisä seksielämään.
onkin erittäin suositeltavaa ja tervetta kuten myös yksin runkkaaminen.
"Kaikin puolin olemme samalla aalto pituudella. n.kk sitten heräsin yöllä siihen kun mieheni masturboi nukkuessani...Sain ravarin itkin ja huusin"
Ihan hyvä jos et ole koskaan runkannut sinä aikana kun olette yhdessä olleet. Itse olen todellakin vetänyt käteen jos nainen on ollut muualla, kenties nukkumassa tai jotain muuta minkä takia en ole saanut ns. aitoa asiaa. Lisäksi tulee mieleen että oletko itse niin täydellinen että voit miehellesi raivostua jostain noin pienestä? On se joo kamalaa!!!???!!!
Helvetti mitä juttuja. Olisit onnellinen että miehesi on noinkin viriili. Jos jätkä ei pitäisi huolta mieskunnostaan niin sitten varmaan olisit täällä valittamassa että mies ei halua? Ja olisitko laittanut saman raivarin pystyyn, jos mies olisikin herättänyt sut, "nyt ylös ämmä, mä haluan pukille heti!"?
Jotain rajaa sentään!!! Eli nyt on runkkaaminen kielletty, mitä muuta? Neiti täydellinen ei sitten varmaan ole koskaan tehnyt mitään vastaavaa. Ei katsellut Cosmopolitanin "kuukauden namu"-kuvia tai mitään muuta. Ihan suoraan sanottuna olet joko aika tyhmä tai lapsellinen. Olisit nyt helvetin onnellinen siitä että miehesi keskittyy antamaan sulle aitoa asiaa ja muuten hakkailee hanskaan. Meinaan, turha sitten valittaa jos oikein alat mussuttamaan, seuraavaksi voitkin kirjoittaa tuonne uskottomuus-palstalle. Tai ero-palstalle. En mä ainakaan jaksaisi katsella eukkoa joka flippaa siitä että vedän käteen samalla kun annan tämän nukkua. Jos on noin vaikea elää toisen ihmisen seksuaalisuuden kanssa niin varmaan olisi hyvä painua erilleen.
Asia onkin aivan eri jos hän ei tekis sitä minun nukkuessa vieressä. Mielestäni on outoa jos mies näin käyttäytyy. Kyllähän monet runkkaavat toisen ollessa jossain... No jokaisella on tietysti oma käsitys asiasta. Ihmiset kokevat asiat erilailla ja mielestäni tämä ei ole pientä.
Mulla ei ole itselläni ollut tarvetta koska seksielämämme on niin aktiivista....
En silti suinkaan ole täydellinen.
Enkä ole sitä häneltä kieltänyt mut en myöskään halua että tekee sen mun nukkuessa vieressä.
Mielestäni se on sairasta.
Lähinnä tulee mieleen että läsnäolosi kiihottaa häntä, mutta hän ei raaski herättää sinua jotta voisi tyydyttää halunsa. Huomattavasti ikävämpi sun kannaltasi olisi jos hän esim. harrastaisi runkkausta katsomalla telkkarista saksalaista kääpiöpornoa tai kävisi vetelemässä kuivat samalla kun katselee naapureiden ikkunoista sisään. On vähän vaikea ymmärtää mitä järkeä on kehittää kasaan raivari sen takia että toinen ihminen veti käteen. Se kun on VÄHÄN eri asia kuin esim. käydä huorissa, vieraissa tai jotain muuta mistä ihan oikeasti olisi aihetta suuttua.
Ja lopuksi vielä ihan pieni vinkki. Miehelle se "valmius" on vähän eri kuin naiselle. Naisen ei tarvitse tehdä käytännössä muuta kuin levittää jalkansa. Miehen taas pitää olla ns. juhlakunnossa. Se juhlakunnossa pysyminen taas on aika pitkälle harjoitusta. Mitä enemmän harjoitusta, sitä nopeammin juhlakuntoon päästään ja sitä kauemmin se kestää. Olisit siis onnellinen ettei sun tarvitse viettää päiviäsi koneella yrittäen tilata Viagraa. Monella parilla kun on TUO ongelma. Näillä pareilla ei kylläkään ole sitä ongelmaa että mies harrastaisi yo-wänkkäystä. Tosin eipä ole naisellakaan sitä ongelmaa että elämässä liikaa orgasmeja olisi.
Enemmänkin näiden viikkojen aikana olen raivonnut itselleni... en ole ollut kuitenkaan miehelleni vihainen vaan pyytänyt et voitais jutella mistä tää kaikki juontaa juurensa... olenko tehnyt jotain väärin tai ms. En mielestäni voi jättää asiaa näin koska se vaivaa mua tosi paljon. Halusin kommenttia muilta, jos vaikka pystyisin paremmin sulattamaan ja ymmärtämään. Tiedä sit.
kiitos sulle myös kommenteista vaikka tuntui kyl ettet ymmärtäny mitä tarkoitan...
Olen juuri samaa mieltä kanssasi. Minä olen erittäin onnellinen ja tyytyväinen kun mieheni kiihottuu minusta ja voi runkata minun nukkuessani, ole herännyt siihen. Seksielämäkin on vilkasta meillä, mutta kyllähän runkkaaminen on miehelle ihan normaalia toimintaa (ehkä myös naisille) :) Alkuperäinen kirjoittaja taitaa olla vähän "ahdasmielinen" seksin suhteen... Vapautunut seksi on kaikista parasta, ei ole estoja kummallakaan!!!!
jotain väärin...."
nyt ymmärrän mitä ne tarkoittaa kun sanovat että naiset stekevät ongelman pienestäkin asiasta ja kaikki asiat paisuu suhteettoman suuriksi..
kasva jo aikuiseksi ja tee ongelma asioista jotka ovat ongelmia, eikä jostain runkkaamisesta. Johan nyt miestäsikin nolottaa kun teet tuollaisen numeron asiasta ja kirjoitat vielä palstallekin!
Minä itse masturboin, katson nettipornoa, fantasioin vieraista naisista ja ties mistä hirveyksistä! =D
Kumppanini tietää tämän kaiken ja meillä on tosi hyvä suhde, molemmilla on oma reviirinsä myös seksin saralla.
Olemme uskollisia toisillemme, fantasiat ovat eri juttu. Niissä pistetään elämä risaiseksi ja oikein kunnolla! =D
Olet loukattu.
IHmeellistä on se, että mies saa sinulta seksiä paljon, mutta tekee silti. No, jos on kovat halut, niin minkäs sille sitten voi. Kuulostaa että miehesi on yli viriili ihminen, ehkä jopa seksuaali addikti, koska soittelee pornopuhelimiin tms. Tuskin se puhelin on ainoa mitä käyttää kiihoittuakseen, voi olla netti, tms. vastaava, jota et vielä tiedä.
Minun mieheni on taas sitten sellainen, että haluaa kerran viikossa minua, ja tuskin edes masturboi, koska sieltä tulee NIIN paljon sitä itseään sitten tulo hetkellä, että ihmettelempä sitäkin. KAdehdin vähän sinua, koska saat niin paljon huomiota mieheltäsi. Ehkä sellainen aikuistenvälinen keskustelu olisi parempi kuin itkeminen, mykkäkoulu ja huuto. Se vie petturuuden tielle se, kun ukko ajattelee ettet ymmärrä hänen tarpeitaan.
Koita ajatella itsesi vaikka minun asemaan, olisiko asia ihan kamalan sodan arvoinen, vai sellainen mistä voitte päästä yli?
Minusta te voitte päästä yli. Kummankin tosin pitää tulla toista vastaan. Sinunkin.
et kai tosissasi ole masturboinnista mustasukkainen? Jos te harrastatte seksiä keskenänne jopa päivittäin, mies ainakin haluaa sinua. On aivan normaalia masturboida, ja hakea siihen vähän virikettäkin muualta(seksilinjoilta).
Voisiko mies haluta hellyyttä ja läheisyyttä myös/enemmän, kun tuntuu olevan tuota mielihyvähakuisuutta noin paljon? Vievätkö lapset kaiken huomiosi päiväsaikaan? 0nko seksi sinulle pakkopullaa? Yrittäkää löytää yhteistä aikaa, äläkä syyllistä miestäsi, jos tunnet/tiedät että hän rakastaa sinua, ja kuitenkin harrastatte päivittäin seksiä. Ehkä hän syystä tai toisesta tarvitsee sitä noin hurjan paljon.
No hei HALOO!
Runkkaaminen on sama juttu kuin kävisi yöllä jääkaapilla. Ei siinä ole mitään sen ihmeellisempää.
Mutta kaipa yöllä syömisestäkin voi suuttua tyyliin "yllätin äijän jääkaapilta keskellä yötä! Eikö sille ruoka riitä?"
Hei mieti vähän. Ihan oikeasti.
Sulla on viriili veikkonen siäl kotonas. Pirä vaan hänet tykönäs ja ilonas sekä anna ilosest itteäs. Ei noist käsitöist noin kannattas pulttii vettää, kyl maar miähet aina kätteen vettää.
Meilläpäin suorastaant on ainua eroottinen liike huushollissa tua miahen runk-runk. Sitä se jaksaa enempi ku minä sukkia neuloo. Kova kästyöihminen, pakko myäntää.
Kiitos kivasta naurusta! :-)
Mitä ihmeen pahaa runkkauksessa oikeen on? Kyllähän häntä nyt nolottaa ja on kiusaantunut, kun olet tehnyt selväksi miten kuvottavaa se oli mielestäsi. En kyllä ymmärrä yhtään. Minäkin runkkailen, ja välillä myös mieheni nukkuessa, harvemmin tosin. Saan mieheltäni paljon nautittavaa seksiä, mutta joskus ihan pelkkä masturboiminen on ihan kivaa vaihtelua.. =) Älä suotta suutu moisesta, pilaat vaan suhteenne turhilla jännitteillä. Ellet ole jo pilannut. Suosittelen pohdiskelua siihen asti, kunnes tajuat syyt miksi asia muka loukkaisi sinua. Sitten voit ehkä paremmin ymmärtää miestäsi. Pyydä häneltä anteeksi tiukkapipoisuuttasi. Ja sano että reagoit ihan väärin, kuten teitkin. Mielestäni tuossa ei ole yhtään mitään pahaa. Hän ei edes katsonut pornoa tms, vaan luultavasti katseli sinua, tai ehkä vain läsnäolosi kiihotti häntä. olisit onnellinen.
sellainen pornolinja on mistä paperilasku lähetetään, kyllä on himot miehellä ollut katossa jos sellaiseen on sotkeutunut, taitaa olla kyseessä tämä kusetusfirma joka lähettelee sinne tänne perättömiä laskuja, tarkistappa onko kyseistä soittoa edes soitettu..?
Tässä esimerkki:
http://www.kuluttajavirasto.fi/user_nf/default.asp?id=7257&site=34&tmf=7418&root_id=7418&mode=readdoc
firma josta lasku tuli on viamax oy 09 alkuinen. puhelun hinta on 4€min ja minimi velotus 5min...
kyllä siihen on soitettu sen tivasin kyllä
Ongelmat on joillakin pieniä. Eikö tilanteeni ole pettämistä:
- mies 58 v.otti hieman nuoremman ( kuitenkin yli 50 v. ) rakastajatteren ja jatkoi sekstailua hänen kanssaan puoli vuotta.Itkuja on itketty perheessä aikuisen tyttären ja lähes aikuisen pojan kanssa. Silti eletään miehen kanssa yhdessä, onko tämä nyt sitä kuliissiavioliitoa vai mitÄ?
Olisi edes masturboinut....
Aika aikaa kutakin!
Jos mies rakastelee vaimonsa kanssa kolme kertaa päivässä ja se on tyydyttävää, iloista seksiä ja sitten herää yöllä, että naisen pitää masturboida ja lisäksi soittaa seksilinjoille, niin kyllä siinä monen miehen itsetunto lopahtaa.
Vain harva ajattelisi, että kiva kun on antava, viriili vaimo.
Kyllä ap:llä on ihan syystä huolestunut olo, nimittäin voimakkaasti (liian) seksiin suuntautunut ihminen ei kai ole erittäin luotettava, olisi kannattanut katsoa ohjelma, mitä tauti "seksiaddiktio" saa aikaan.
Sun kannattais katsoa itse niitä pornofilmejä ja tutkia mikä niissä kiinnostaisi sinua. Ihmisillä voi olla fantasioita mitä ne ei voi kertoa edes puolisolleen. Ei seksuaalisuutta ja sen eri muotoja kannata pelätä. Sinä olet selvästi aika esotinen ja siksi asia on sinulle ongelma. Tarvisit varmaan vähän avoimempaa keskustelua aiheesta. Masturbointi voi olla tae ettet joudu seksiobjekstiksi itse, vaan miehesi haluaa rakastella kanssasi ja objekstina toimii hänen oma käsi tai filmeissä olevat näyttelijät. Älä masennu suotta keskustele avoimesti miehesi kanssa. Hänelläkin voi olla ongelmia asiassa.
No en kyllä ainakaan itse haluais herätä siihen et joku huohottaa ja vetää käteen... todella ällöttävää
Kyllä katselen itsekkin filmejä ja muuten... mutta teen sen mieheni kanssa.
Seksi ei ole minulle mitenkään inhottavaa päin vastoin olen myös itse viriili jos niin voi sanoa.
Ymmärrän myös runkkauksen eikä siinä ole mitään pahaa. Mut en ymmärrä sitä et hän tekee sen ns salaa pornolehden kanssa vieressäni kun luulee minun nukkuvan. Niinkun joku kirjottajista mainitsi niin ei todellakaan ole mukava herätä siihen. Kai mulla on myös oikeus tunteisiin. Olen todellakin tehnyt asian jo ensimmäisen kerran hänelle selväksi, mut ei tunnu kiinnostavan kuunnella.
Vaikka tääl riittää näitä ihmisiä jotka ovat sitä mieltä et kaikkien tulisi pitää samoista asioista ja hyväksyä kaikki mahdollinen... ei se nyt ihan niinkään kyllä mene. No kuitenkin mukava et saatiin keskustelu aikaseks.
tuntisin itseni loukatuksi. Todella ajattelematonta mieheltäsi.
Pornolinjat on asia erikseen, mutta miten masturboinnista voi vetää herneet nenään? Sehän on oikeastaan ihan eri asia kuin rakastelu. Ei ihme, jos teillä on kahdestaan vaivautunutta, jos tuollaisesta asiasta syyllistät toista. Parisuhteessa masturbointi on täysin luonnollista ja sitä tekee todennäköisesti 90% miehistä ja ehkä 50% naisista....
Ei millään pahalla, mutta provosi haisee kilometrien päähän! Sinällään vaan hauskaa, että jengi kommentoi sitä suu vaahdossa...
olisikin.....
Toi on kyllä paras, että teillä on pieni vauva, perheessä on muitakin lapsia ja harrastatte seksiä joskus jopa kolme kertaa päivässä! No niin, hyvä hyvä.
Kannattaa kysyä miltä tahansa lapsiperheeltä, että millaiset on mahdollisuudet harrastaa seksiä? Yhden lapsen kanssa on vielä helpompaa, mutta sen jälkeen sopivaa aikaa ja paikkaa joutuu ihan oikeasti etsimään. Monilla se onnistuu esim saunassa, jos lapset käyvät eri aikaan, tms. Mutta että teillä oikein kolme kertaa? Ja pieni vauvakin on ja haluja sinulla naisellakin riittää aivan mielettömästi. Justiinsa.
Kannattaisi ottaa ihan käytännönasioista selvää, siis vaikka ihan lapsiperheitten arjesta. Sen jälkeen provot saa paljon uskottavammiksi.
eikö raukalla seiso? kannattais hhiukan miettii mitä kirjottelee.... voi raukkaa
vähän kiinnostais tietää miten monilapsisessa perheessä voi onnistua toi kolme kertaa päivässä?!Oletteko molemmat kotona kaiket päivät vai onko lapset pääasiassa jossain muualla?
Omat lapset on 9v 6v ja 6kk. Kolme kertaa päivässä onnistuisi ehkä just just kerran viikossa!
Ei mitään mahdollisuutta...
Mitä tohon runkkaamiseen tulee, niin musta sä kyllä oot vetässy pikkasen liian iso paarman suuttimeen. Anna ukon veivata rauhassa, liity mukaan!
kerron esimerkkejä ja varmaat tajuat.
esim1. miehesi juo jurrit seurassasi. oma reaktiosi..iik eikö se kestä mua selvinpäin.
esim2. miehesi polttaa röökiä. oma reaktiosi..iik olenko minä niin paha ihminen että se haluaa tappaa itsensä.
esim3. miehesi runkkaa yöllä sängyssä. oma reaktiosi..iik eikö meidän seksi ole yhtään mitään. ei sen kummempaa, olet minä minä ihminen ja et varmasti ymmärrä, kun toinen ajattelee itseään eikä sinua.
mielestäni et ole ansainnut anteeksipyyntöä. äijä voisi hoitaa homman ihan muuallakin kuin sängyssänne ja laskun maksaa.
voin sanoa että sinussa ei varmasti ole vikaa, mutta saman ihmisen kanssa vuodesta toiseen harrastaa samantyylistä seksiä, ni kyllä tekee mieli runkata. otat vaan liian henkilöhtaisesti asian. jos haluat ymmärtää mitä äijien runkkaaminen on. niin suosittelen aina vaihtamaan sanat pettäminen ja henkevyys, seksielämänne vertaaminen runkkaamiseen. vaihda se sanoihin helppous, hauskuus, vaihtelu, tunteettomuus ja treenin kannalta. jos teet naisten runkkaamisesta jotain ydinfysiikkaa, älä oleta äijät sitä tekee.
No voi sua raukkaa jos miehen masturboiminen häiritsee noin paljon. Eipä ole ainoa mies joka sellaista harrastaa. Etkä sä muka koskaan itse masturboi ja haaveile komeista miehistä?
Ehkä reagoit vain siihen, että perhe-elämänne on muuttunut. Onko vauvan saaminen vaikuttanut siihen kuinka haluttavaksi tunnet itsesi? Millainen suhde sinulla on muihin lapsiin (jotka ovat ilmeisesti miehen puolelta?), koetko että he arvostavat sinua riittävästi? Saatko mieheltä tarpeeksi huomiota? Uusperheessä käydään aina enemmän tai vähemmän mullistuksia, aina niitä ei edes huomaa, mutta loppujen lopuksi ne ovat vain hyödyksi.
Ehkä kyse on vain naishormoneista, jotka saavat joskus ylireagoimaan - se on onneksi ohimenevää. :) Tulikin mieleeni sellainen seikka, että imetätkö vielä vai käytätkö hormonaalista ehkäisyä? E-pillereillä ja muilla vastaavilla ehkäisymenetelmillä on hyvin tavallisesti psyykkisiä vaikutuksia (esim. ärsyttää tosi helposti, ahdistaa ja itkettää). Kannattaa tarkistaa asia, ja sulkea se pois tai kokeilla muuta ehkäisykeinoa. Ei sitä koskaan tiedä, vaikka auttaisi asiaan!
Näennäisesti kertomasi perusteella asiat ovat hyvin - mutta jos olet tyytymätön sisälläsi, tee jokin muutos! Kohtele itseäsi kuin arvonsa tuntevaa rouvaa, hyväntuulista äitiä ja ihanaa kumppania, ja ympäristökin näkee sinut entistäkin ihastuttavampana ihmisenä. Keskity olemaan itsekkäämpi, mutta samalla huomaavaisempi. Itsestä se lähtee, näytä muille esimerkkiä miten sinuun pitää suhtautua, sellaisena kuin olet!
Ei olisi pahitteeksi kokeilla edes yksi päivä, millainen vaikutus sillä olisi, jos keskittyisit kunnolla mieheen? Vaikka ette juttelisikaan sen enempää, antaisit hänen kokea vahvemmin että rakastat häntä... Nyt kun sinulla on vauva hoidettavana, ja olet tiuskinut seksijutuistakin, ehkä hänenkin on kurjempi olla. Rakkauden osoittamisesta ei luulisi ainkaan olevan mitään haittaa, kokeile mitä tapahtuu jos lähestyist häntä hyväntuulisesti kuin mitään ongelmaa ei olisikaan! Voisit vaikka hieroa selkää, tai mistä hän sitten pitääkin. Tilanne voi alkaa purkautumaan siitä pikku hiljaa kuin itsestään.
Rakkauden osoittamisessa? Mitäh..aha rakas anna taas ettävoi laskeac spermani sun sisään,rakas anna nyt se tekee niin hyvää..anna rakas pimppiä jooko, mä rakastan sua niin helvetisti että opalleja kivistää..
Runkkaus mitään rakkaudenosoitus ole!
Keskittyisit kunnolla mieheen...hahhah..
Kyllä on naurettava , lapsellinen ja itsekeskeinen ohjeistus. Jos nyt suuttuu jostain jonka kokee itseään loukkaavan niin sitä loukkaantumista pitää sitten hyvitellä miehelle päiväkausia ettei raukka saa traumoja ja seksuaalisia estoja vai?
Pidä miestä hyvänä, helli , harrastakaa pitkään ja hidasta seksiä päivätolkulla, unohda vauva se ruokkii itsensä ja vaihtaa vaippansa, miestä kun ei voi jättää raukkaa ja onnetonta yksin traumansa kanssa!
Seksiriippuvainen mies joka pn hassannut toisen rahat aikuisviihteesen. Tuollaisen kanssa siementänyt lapsen, oikein esimerkillisen isähahmon joka välittää vain omista tarpeistaan.
Kolme kertaa päivässä seksiä eikä sekään riitä. Minä kaiken ihmeem korvaavana toimintona tuo mies seksiä oikein pitää?
Kun on ikävää, kun ulkona sataa vettä, kun en sanut haluamaani burgeria tänään, isä soitti, työnantaja vinoili, naapuri ei tervehtinut niin kaiki "paha olo " hyvitetään seksillä, mitä useammin ja enemmän sitä parempi olo.
Jos äiti puuhastelee lapsen kanssa liikaa, heti seksiä ettei mies vain unohdu ja jää kakkoseksi.. Ja joka päivä. Ja vielä ilman tyttöystävää.
Koukussa on seksuaaliseen nautintoon ja orgasmin kokemiseen ja vahvasti. Ei ole tuosta miehestä mihinkään muuhun kuin masturboimaan, vetämään käteen tai harrastamaan seksiä naisten kanssa ja katsomaan pornoa
. Voisi tehdä työtä työkseenkin, jos naisia kiinnostaisi. Ammattina paneminen. Saisi ainakin tarpeeksi sitä seksiä.
Mielihyvähakuisuutta jolla korvaa jotain muuta. Tulee pahenemaan jopa siten että ylivelkaantuu ja ryhtyy käyttämään seksityöntekijöitä tarpeitaan tyydyttääkseen. Palkasta iso osa valuu soemenjohtimesta ulos jonkun sisälle tai kumiin.
minulla myös samanlaisia kokemuksia... Mieheni runkkaa lehden kanssa salaa peiton alla ja jos huomaa mun heränneen onn tosi nolo ja selittelee jotain. Meillä kyllä tehdään kaikkea myös yhdessä myös runkataan, luetaan lehtiä ja katotaan videoita. Ei se mukava ole tollaseen herätä ja alkuun tuntui tosi pahalta. kyllä itsekkin runkkaan mutten sitä nyt salaa kyllä ole tehny, kai miehet sit vaan on sellaisia. Mene ja tiedä. Voimia sulle ja hyvää jatkoa
Tosi vanhaan juttuun vastaan. Varmaan sen takia kun mies hassas rahansa pornolinjoille. Asuu mun talossa vieläkin. Kiusaksi olin itekki töissä puhelin porno jutussa. Pirun huono palkka. Vaikka voi tehdä kotihommia samassa.
Niin toki voihan naisetkin tulla riippuvaiseksi esim.pornosta ja seksistä. Nykyään aika yleistä, toki sitä varten on Onlyfansit jossa voi sitä riippuvuutta ylläpitää ja ansaita sillä rahaa. Alaston Suomi on toinen ja erilaiset seksipalvelut joita voi tarjota.