Sinkkunainen

ei tiedä äitinä olosta yhtään mitään. Vasta sitten kun on synnyttänyt ja nyytti on kainalossa alkaa valjeta, ettei ole vastuussa vain itsestään, vaan ennen kaikkea lapsesta tai lapsista. Ei tällaisista vakkaripano- ja yhdenyönnaisista voi tulla hyviä äitejä. Ainakin minä säälin heidän mahdollisia lapsiaan.
3642
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Aika harva sinkkunainen varmaan haluaa äidiksi, siis sinkkuna.

Toisaalta ihmeellinen myytti, että äiteys antaa jotenkin ihmeellisesti kaiken maailman viisauden naiselle.

Äänestä

syntymättömiä lapsia, vaan syntyneitä joissakin tapauksissa. Hassua, että oma epäonnistuminen äitinä pitää projisoida "sinkkunaisten" syntymättömiin lapsiin.

Huolehtikaa itse lapsistanne ja onnellisesta ydinperheestänne, johon olette heidät hankkineet. Tarkan harkinnan jälkeen.

Äänestä

Äidit ja isät, Huolehtikaa lapsistanne ja vietäkää perhe-elämää.

Kunnon äidit ja isät eivät kirjoita ja eivätkä lue näitä palstoja. Vaan käyttävät kaiken ajan lapsen hyvin voinnin eteen.

Lakatkaa säälimästä syntymättömiä lapsia, kun ette huolehdi omista syntyneistä lapsista. Omat lapsenne vasta sääliä kaipaavatkin, siitä syystä mitä olette tällä palstalla kuvanneet.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ei tiedä vielä yhtään mittä... kirjoitti:

ei tiedä äitinä olosta yhtään mitään. Vasta sitten kun on synnyttänyt ja nyytti on kainalossa alkaa valjeta, ettei ole vastuussa vain itsestään, vaan ennen kaikkea lapsesta tai lapsista. Ei tällaisista vakkaripano- ja yhdenyönnaisista voi tulla hyviä äitejä. Ainakin minä säälin heidän mahdollisia lapsiaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu