Olemme miesystävänä kanssa taivaltaneet yhteistä taivalta kolme vuotta ja nyt en jaksaisi enää hänen mielialavaihteluitaan. Aluksi hän oli minua kohtaan todella huomaavainen ja kunnioittava, rakastelut olivat upeita ja tunteita oli paljon. Viimeisen vuoden aikana hän on alkanut syyttelemään minua ilman mitään todenperäisyyttä milloin mistäkin kummallisesta asiasta ja tuntuu, että teinpä mitä tahansa, niin aina kaikki mitä teen on väärin ja hän vain etsii minusta vikoja, vaikka tiedän omat vikani muutenkin, enkä tarvitse jatkuvaa huomauttelua samoista asioista. Hän ei näe enää minussa mitään kaunista, moittii, hyljeksii ja jatkuvasti työntää minua etäämmäksi itsestään. En enää ymmärrä hänen käyttäytymistään, kun hän pelkää niin hirvittävästi läheisyyttä ja vaikka rakastankin häntä hyvin paljon, en jaksa tällaista suhdetta, joka on henkisesti näin raskas.
Ajattelin, että jos hän ei enää rakasta minua ja kysyin suoraan sitä häneltä, mutta hän sanoi, ettei hänen tunteensa ole muuttuneet. Jotakin on kuitenkin pielessä ja pahasti, koska minä arvostan naisena itseäni, enkä ymmärrä tällaista käyttäytymistä, kun en ole tehnyt mitään pahaa hänelle. Hän purhaa omaa sisäistä pahaa oloaan minuun, enkä jaksa enää.
Tuntuu, että suhteen lopettaminen on ainoa vaihtoehto, vaikka rakastankin häntä hyvin paljon. Hän vain etääntyy minusta, enkä tunnu saavan häneen enää lämmintä yhteyttä. Rakastelut ovat edelleenkin olleet upeita ja hän on edelleen lämmin rakastaja ja niinä hetkinä päästää lähelleen, mutta sitten taas saattaa muuttua kylmäksi. Onko kenelläkään toisella kokemuksia vastaavasta käyttäytymisestä ja lähdenkö vain kävelemään tästä suhteesta? Paluuta entiseen arvostavaan käyttäytymiseen ei taida enää olla?
Ajattelin, että jos hän ei enää rakasta minua ja kysyin suoraan sitä häneltä, mutta hän sanoi, ettei hänen tunteensa ole muuttuneet. Jotakin on kuitenkin pielessä ja pahasti, koska minä arvostan naisena itseäni, enkä ymmärrä tällaista käyttäytymistä, kun en ole tehnyt mitään pahaa hänelle. Hän purhaa omaa sisäistä pahaa oloaan minuun, enkä jaksa enää.
Tuntuu, että suhteen lopettaminen on ainoa vaihtoehto, vaikka rakastankin häntä hyvin paljon. Hän vain etääntyy minusta, enkä tunnu saavan häneen enää lämmintä yhteyttä. Rakastelut ovat edelleenkin olleet upeita ja hän on edelleen lämmin rakastaja ja niinä hetkinä päästää lähelleen, mutta sitten taas saattaa muuttua kylmäksi. Onko kenelläkään toisella kokemuksia vastaavasta käyttäytymisestä ja lähdenkö vain kävelemään tästä suhteesta? Paluuta entiseen arvostavaan käyttäytymiseen ei taida enää olla?
Vastaukset 8
Vanhimmat
Minulla on samantapaisia kokemuksia. Seurustelin puoli vuotta kaverin kanssa ja hänkin oli väliin rakastuneen tuntuinen ja välillä taas valovuosien päässä minusta. En ymmärtänyt häntä ja hänen aloitteestaan suhteemme päättyikin, odottelin jonkin aikaa takaisin, koska toivoin kuitenkin suhteemme jatkuvan.
Jatkoin elämääni sydän hämmentyneenä, kun hänestä ei kuulunut mitään ja löysin uuden kaverin. Mutta kun kerran törmäsin tähän entiseeni, hän oli hyvin vihainen minulle, kun en ollut odottanutkaan häntä, kuten hän oli olettanut. Jaa, ota tuostakin selvää. Kauankohan olisi pitänyt odottaa, että herra olisi osannut tehdä päätöksensä, ottaako vai jättääkö. Ero oli minun mielenterveyteni kannalta parempi, vaikka emme koskaan riidelleetkään ja jotain jäi kaivelemaan mieltä. Mutta mennyt on mennyttä ja normaali tervejärkinen kaveri parempi. Tietääkseni hänellä ei ollut muita.
ei se paremmaksi muutu..olin monia vuosia yhdessä samankaltaisen miehen kaa.piti mennä naimisiin ja sitä sun tätä...kumpikaan ei saanut eroa tehtyä,mut siihen vaikutti muut asiat..meilläkin seksi oli upeaa,mutta se ei riitä,ei todellakaan...hän sai miut koukkuun ,aina vaan....minäkin olen vahva nainen,silläpä eron sanominen tai sen teko kestikin meillä niin pitkään..parempi se on erota,kun kärsiä koko loppuelämänsä huonoa suhdetta.. kyllä se vielä iloksi muuttuu,vaikka siltä ei juuri nyt tuntuisikaan...niin minullekin kävi,vaikka en olisi ikinä uskonut...pidä lippu korkealla!
...juuri eräs avopari erosi monen yhteisen vuoden jälkeen.
Siinä suhteessa molemmat käyttäytyivät juuri noin toisiaan kohtaan.
Loppujen lopuksi nainen teki selväksi, että ei enää halua jatkaa. Ei ollut enää aikoihin halunnut.
Yllättäen mies sanoi samaa. He molemmat olivat halunneet, että TOINEN jättäisi, siksi tuo käytös, kumpikaan ei uskaltanut ottaa ensimmäistä askelta.
Nyt he ovat todella hyviä kavereita, kaikki paineet parisuhteesta loppuivat kun tajusivat, etteivät olleet toisilleen oikeita siinä mielessä.
Eivät halunneet loukata, mutta loukkasivat kuitenkin kun eivät pystyneet tekemään lopullista päätöstä.
Olisiko miesystävälläsikin näin? Vaikka sanookin rakastavansa ja varmaan jollain tasolla rakastaakin...niin tämä toinenkin pari aina sanoivat rakastavansa, mutta se ei ollut romanttista rakkautta vaan kaveruusrakkautta.
30 vuotta ja vasta sitten tajusin että mitä vanhemmaksi tulen sitä heikommaksi siksi erosin ja nyt nautin elämästäni viimeinkin.En olis jaksanu enää.
Kirjoituksesi oli aika riipaiseva koska meni niin läheltä omaa kokemusta ja se tuntuu vieläkin pahalle vaikka erosta on jo vuosi :(
Aluksi kaikki oli loistavasti, parempaa kuin olisin ikinä kyennyt edes toivomaan. Etsittiin yhteistä asuntoa, puhuttiin tulevaisuudesta jne. Uskoin todellakin että tämä kestää ikuisesti. Jokin meni vikaan ja tein mitä tahansa tai olin tekemättä, väärin meni. Näin että hän alkoi etääntyä minusta ja kun kysyin että onko hän onnellinen ja että haluaako jatkaa, sain syytökset että minä en olisi onnellinen ja että minä en itse halua jatkaa.
Jos ihmisellä on niin paha olla, miksei sitä voi suoraan sanoa? Se satuttaa, mutta vielä enemmän satuttaa ne valheet. Me erosimme lopulta hänen aloitteesta ja hänellä oli heti uusi rakas. Ovelle tultiin takaisin kaverina, ihan kuin emme muuta olisi koskaan olleetkaan. Se siitä ikuisesta rakkaudesta...
Mutta en ole katkera, näen että hänen on parempi olla ilman minua ja olen onnellinen hänen puolestaan. Rakastan häntä edelleen kaikesta huolimatta ja uskon että meille kaikille käy lopussa hyvin :)
Te naiset olette juuri tuollaisia. vasta kolmen miehen jälkeen ymmärrätte että elämä ei ole satumaailmasta. Rakastaminen on sitä, että kestää "arjenkin" toisen kanssa
pelihimo,lihanhimo?
on kuin kertoisit mun omasta elämästä.olin kaikenkaikkiaan 9 vuotta tämän miehen kanssa ja 4 viimistä vuotta meni niin kuin kirjoitit.aina mitä tein,tein väärin mut seksi kans aina suju ja oli ihanaa mut ajattelin et tämä ei toimi näin ja sanoin et muutan pois. tappeluhan siitä tuli mut hanttiinhan hän ei yhtään laittanut.siitä seurasi se että hän haki oman asunnon;kas kummaa..sitä hän ehkä haluski loppujen lopuksi. vaikka ylisti aina mulle et kuinka paljon rakastaa mua.ne oli siis pelkkiä sanoja vaan. siitä on nyt kulunut 2 vuotta,onhan nää ollut vaikeita vuosia mut henkisesti olen elänyt paremmin.tein silloin oikean ratkaisun, enkä kadu sitä ollenkaan koska jokainen päivä meni elämästä silloin hukkaan...