Kysymys naisille

Tapasin ns. sokkotreffeillä kaverini kautta erään tytön, joka vaikutti ihan ok tyypiltä. Istuimme iltaa ravintolassa ja jatkot tietty päälle.

Tämän illan jälkeen yritin pitää yhteyttä häneen koska hänkin vaikutti selvästi kiinnostuneelta.
Kuitenkin yrittäessäni sopia tapaamisia ym. hänelle ei koskaan käynyt. (huom. ei koskaan)
Mainittakoon että en käyttäytynyt mitenkään epäsopivasti/tungettelevasti.

Tätä kesti jonkin aikaa kunnes kyllästyin ja lopetin. Lähes välittömästi lopetettuani yhteydenpidon hän pommittaa minua sähköpostilla ja tekstiviesteillä päivittäin kysellen "kuulumisia" tai sitten esim. viikonlopun suunnitelmia.

Mitäköhän hänen päässään mahtaa liikkua?
Täytyy myöntää että olen näköjään täysin kykenemätön ymmärtämään naisten ajatusmaailmaa.

Olen 25v, sinkkuna jo muutaman vuoden, 180cm, 83kg, ruskeat hiukset, siniset silmät....
4661
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

No tuon ensimmäisen perusteella olisin sanonut, ettei häne ole kiinnostunut sinusta. Mutta tuon jälkimmäisen perusteella, täytyy taas turvautua tutkimaan naisen logiikkaa.

Luulisen, että homma menee jotensakin näin: Hän haluaa olla se, joka tekee aloitteen ja on vahvempi osapuoli. Hän ei siis halua suostua sinun lähentymisyrityksiisi, sillä aloitteen tekijä olisit silloin sinä ja hän olisi silloin tämä "valloitettu" eli ns. heikompi osapuoli. Eli tod. näk. kyse on vallan käytöstä ja hän haluaa osoittaa, ettei lähempi tuttavuus ole sinun vaan pelkästään hänen vallassaan.

Tuollainen nyt tuli ensin mieleen....voihan olla, että tämä nainen vaan muutti yhtäkkiä mielensä tai stten hänelle ei oikeasti käynyt...hmmmm.

Äänestä

Naisena voin sanoa etten näe tuossa mitään logikkaa. Liian hankalaa minun aivoilleni. Luulisi että jos naisella TODELLA oli oikea syy, miksi tapaamiset eivät sopineet, hän olisi ehdottanut jotain parempaa ajankohtaa, eikö? JÄtä moinen säätäjä ihan omaan arvoonsa ja etsi nainen joka ei souda ja huopaa. TErveellisempää itsellesikin. Toisaalta voit kyllä mennä naisen kanssa treffeille, jos hän niin hauaa, mutta kyllä tuollaisen vehtaamisen jälkeen pitäisi olla jo taitoa selittää käytöstään. Eli peli selväks, sitten vasta pussaamaan ;)

Äänestä
  • ... on vähän samantapainen ongelma ja siitä on selitys vähän alempana... eli pyysin että nähtäis
    ja se suostu, mutta siihen meni aikaa kunnes se ilmoitti ajankohdan ja tavattiin.... kun minä yritän pyytää tapaamista, niin sitten tuleekin este... kerran pari käynyt näin...

    Äänestä

Hei vaan. Tuohon saattaa olla ihan sama selitys kuin omalla kohdallani on. Olen yli nelikymppinen nainen ja päättänyt asustella yksikseni, siis sellainen vannoutunut vanhapiika. Luonani kuitenkin alkoi yhteensattumien seurauksena vierailee ERITTÄIN mukava mieshenkilö. En ollut mitenkään seurustelusta kiinnostunut mutta annoin hänen käydä. Asustelen maalaistalossa ja hän autteli kaikin tavoin mitä nyt miehet yleensä maalla tekevät. Välillä olin aika inhottavakin ja kieltäydyin avusta vaikka sitä olisin tarvinnutkin. En tiedä syytä käyttäytymiselleni. Ehkä vähän tuntui siltä että joku oli tunkeutumassa sellaiselle alueelle jonka olisin halunnut pitää yksityisenä. Mitä tuo nyt sitten mahtaa tarkoittaakaan. Jos hän olisi pyytänyt minua lähtemään jonnekkin niin en varmaan olisi mennyt. Joten se tuttavuus olisi lopullisesti kariutunut siihen.
Tämä mies todella teki kaikkensa jotta olisi herättänyt mielenkiintoni. Ja minä vain olin inhottava ja melkein "käänsin selkäni."
Eräänä päivänä hänelle tuli sanotaan vaikka työesteitä. Ei tullutkaan enään kuukauteen. Mutta minä olin jo tottunut hänen läsnäoloonsa. Kaveritkin sanoivat että hullu kun päästät tuollaisen miehen menemään. Kaipasin häntä ihan sairaasti.
Soitin hänelle ja pyysin tulemaan kylään. Sen jälkeen minä olen soitellut ja hän ei.
Eli ihan hyvä keino tehdä itsensä ensin tarpeelliseksi ja sitten häipyä. Tosin ei hän sitä tällätavoin varmaan ollut suunnitellut. Todennäköisesti hän ajatteli että antaa olla ei tuo nainen minusta ole kiinnostunut.
Nyt kun hänet seuraavan kerran tapaan niin minun täytyy pyytää häneltä anteeksi. Ainakin sen olen hänelle velkaa. Jos hän ei suostu kokeilemaaan yhteiseloa niin ymmärrän sen kyllä.
Joskus vaan asiat etenee niin ettei ymmärrä itekkään omaa käyttäytymistään. Nyt pelottaa kun joutuu pyytää anteeksi. Tuollaisia asioita kun en tekstiviestillä tai puhelimitse halua hoitaa. Mutta mielestäni olen selityksen hänelle velkaa koska varmasti aiheutin suuren hämmennyksen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ihmettelijä kirjoitti:

Tapasin ns. sokkotreffeillä kaverini kautta erään tytön, joka vaikutti ihan ok tyypiltä. Istuimme iltaa ravintolassa ja jatkot tietty päälle.

Tämän illan jälkeen yritin pitää yhteyttä häneen koska hänkin vaikutti selvästi kiinnostuneelta.
Kuitenkin yrittäessäni sopia tapaamisia ym. hänelle ei koskaan käynyt. (huom. ei koskaan)
Mainittakoon että en käyttäytynyt mitenkään epäsopivasti/tungettelevasti.

Tätä kesti jonkin aikaa kunnes kyllästyin ja lopetin. Lähes välittömästi lopetettuani yhteydenpidon hän pommittaa minua sähköpostilla ja tekstiviesteillä päivittäin kysellen "kuulumisia" tai sitten esim. viikonlopun suunnitelmia.

Mitäköhän hänen päässään mahtaa liikkua?
Täytyy myöntää että olen näköjään täysin kykenemätön ymmärtämään naisten ajatusmaailmaa.

Olen 25v, sinkkuna jo muutaman vuoden, 180cm, 83kg, ruskeat hiukset, siniset silmät....

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu