Te jotka annoitte anteeksi uskottomuuden ja päätitte jatkaa liittoa, kertokaa anteeksiannon prosessista.
Kuinka pian anteeksianto oli "täydellinen"?
Kuinka koitte sen että olitte anteeksi antaneet?
Koetteko edelleen annettuanne anteeksi että unohtaminen on vaikeaa?
Itse ajattelen ja epäilen, että olenko oikeasti antanut anteeksi, koska vielä ajattelen kuitenkin petturuutta ja valehtelemista ja toiseen rakastumista ja koen vihan tunteita ja pettymystä.
Mikä on se "merkki" että tiedän todella anteeksi antaneeni?
Voiko eteeni tulla vielä katkeruuden ryöppyjä ja alankin miettimään eroa?
Voinko enää aidosti rakastaa petturia?
Vaikeaa on tämäkin kun jatkaa liittoa uskottomuudesta huolimatta.
Se rakkaus, se rakkaus.....
Kuinka pian anteeksianto oli "täydellinen"?
Kuinka koitte sen että olitte anteeksi antaneet?
Koetteko edelleen annettuanne anteeksi että unohtaminen on vaikeaa?
Itse ajattelen ja epäilen, että olenko oikeasti antanut anteeksi, koska vielä ajattelen kuitenkin petturuutta ja valehtelemista ja toiseen rakastumista ja koen vihan tunteita ja pettymystä.
Mikä on se "merkki" että tiedän todella anteeksi antaneeni?
Voiko eteeni tulla vielä katkeruuden ryöppyjä ja alankin miettimään eroa?
Voinko enää aidosti rakastaa petturia?
Vaikeaa on tämäkin kun jatkaa liittoa uskottomuudesta huolimatta.
Se rakkaus, se rakkaus.....
Vastaukset 20
Vanhimmat
miehellesi anteeksi pettämisen annat hänelle sanattoman luvan jatkaa tekojaan, ja vielä todella matalalla kynnyksellä.
tunnetila vaan tietoinen valinta.
no helvetti...mä en oo tässä iässä vielä tiennytkään kun virheitä on tullut joskus tehtyä ( en tarkoita pettämistä) ja olen pyytänyt anteeksi ja saanut anteeksi, että anteeksi annon tarkoitus olisi hyväksyä virheelliset teot...siiis en voi käsittää ihmisten ajatustenjuoksua! Vajaa puolivuotta minulle tunnustettiin teko ja pyydettiin anteeksi, annoin mutta ei mielessäkään käynyt että olisin antanu anteeksiannolla luvan uusintaan...(kyse ei ollut pettämisistä) outoa...Älkää nyt hyvät ihmiset missään ikinä antako kenellekkään mistään anteeksi jos ajatusten kulku ihmisillä kulkee tänäpäivänä totarataa...
Että anteeksi pyytäminen sit tarkottaako, et "saanko sanattoman luvan jatkaa.."? Voi helvetti, etten paremmin sano!
Ei kai siitä täydellistä koskaan voi tulla. 99% voisi olla tavoitteellinen luku. Asiaa pitää käsitellä uudestaan ja uudestaan ja uudestaan. Mitä paremmin pettänyt asiat kertoo ja mitä enemmän tunnet sisälläsi hänen katuvan, sitä nopemmin paraneminen sujuu. Sinun pitää ottaa asia aina vain uudestaan esille, aina kun se itseäsi vaivaa ja miehesi täytyy jaksaa sinulle aina asia uudelleen ja uudelleen yksityiskohtaisesti selvittää. Todella rankkaa molemmille ja nostan itse ainakin suurinta mahdollista hattua ihmisille jotka jaksavat lähteä tuohon prosessiin. Yleisesti sen jälkeen suhteet ovat ainutlaatuisen vahvoja ja toimivia. Ymmärretään vihdoin miten pienillä hölmöilyillä saa aikaan ikuisia arpia. Älä luovuta!
miehen kiinni jäännistä/paljastumisesta. Mieheni pyysi anteeksi silloin maaliskuussa heti ja sitten huhtikuussa uudestaa, lupasin miettiä anteeksi antoa, ja aioin ilmoittaa sitten kun tuntuu siltä että olisin antanut anteeksi, vielä ei tunnu...
Nyt on taas mennyt viikko silkaa matalalentoa, kun selvisi että mieheni oli sopinut salapanonsa kanssa, kesäloma-ajasta. Olivat siis lomalla yhtä aikaa vaikka eivät enään tavanneetkaan toisiaan, mutta jo kevät talvella tämä oli sovittu.
Tuollaiset jutut puottavat pohjan pois koko parisuhteesta ja olemme taas samassa tilanteessa jossa olimme maalis-huhtikuulla ja miehen on hyvin vaikeaa ymmärtää, et miksi tuollaiset asiat vaikuttaa.
Minä sanoin miehelle silloin huhtikuussa että yritän antaa anteeksi ja jos onnistunkin anteeksi annossa, niin tuskin koskaan unohdan hänen petostaan ja valehteluaan
Selitä miehellesi miten tärkeää sinun on voida kaikki asiaan liittyvä pahoinvointisi hänelle purkaa. Anteeksianto vaatii puhumista puhumisen jälkeenkin. Luottamus taas ei palaa millään puheilla. Luottamusta voi palauttaa ainoastaan teoilla. Voimia sinulle toivotellen.
en tiedä, eiköhän sen huomaa siitäkin, että itsellä alkaa helpottaa, ei joka hetki ajattele mitä sattui.
Mutta sitä en ymmärrä, että anteeksianto antaa luvan jatkaa tai etsiä uusia salasuhteita. Ei hyvänen aika, sopii nyt miettiä mitä se anteeksi anto oikeasti on.
Vuoden samoja asioita pohdittuani. Samoja tunteita olen miettinyt itsekin, yllättävän paljon vielä vihaa, pettymystä (ja katkeruuttakin?) pinnan alla. (Kun ei voinut viideksi minuutiksi edes pysähtyä miettimään mitä teki ja kuinka paljon sietämätöntä kipua minulle saikaan aikaiseksi...)
Ei oikein uskokaan, että tulee täydellistä vapautuksen ja anteeksiannon hetkeä. Pikemmin (klassisesti) aika hiljalleen parantaa haavat, kirvely helpottaa, itkutkin vähitellen loppuvat.
Enkä usko, että unohdan ikinä. Ja että joskus edelleen epäily tulee nousemaan mieleen nyt kun TIEDÄN että hän todellakin pystyy pettämään. Itse teko on (edes jollain tasolla) jo anteeksi annettu mutta tietoisuus, että tämä mies PYSTYY siihen, on vieläkin hankala nieltäväksi. Koska siinä seuraa kylkiäisenä mahdollisuus, että tämä kaikki voi vielä tapahtua uudelleen. Ja että sitä on koko ajan jotenkin varuillaan, jännittynyt, pelkää uutta iskua vyön alle.
Ja totta sekin on, että jäämällä tähän nyt annan miehelle mahdollisuuden tehdä sama uudelleen, nyt tosin tuskin jää näin helposti kiinni. (Ja se kyllä v-tuttaa!)
Enemmän kai odotan tulevan olevan sitä, että kykenen elämään tämän asian kanssa, liittää sen aikaisempaan kokonaiskuvaan tästä ihmisestä.Mutta jotain arvokasta meni kyllä lopullisesti rikki. Yritän sen nyt vain hyväksyä ja elää uudenlaista suhdetta erilaisen ihmisen kanssa (jonka luulin niin hyvin tuntevani).
Ehkä nyt kuitenkin olen realistisempi ja oudolla tavalla myös tasapainoisempi ja rauhallisempikin. Ehkäpä siksi, että kun odottamattomin ja pahin sitten tapahtui, niin totesin nyt, että siitäkin nyt sitten jotenkin itsensä kuiville vetää.
Ja katkeruuden ryöppyjä niitä tulee, mutta nekin harvenevat ja vaimenevat hiljalleen- ainakin näin nyt. Mutta vaikeaa tämä on.. Ja rakkaus? Kaipa sekin on vain tätä, että sinnittelee tässä ja nyt, kivusta huolimatta, yrittää ymmärtää.
Koeta välttää katkeroitumista, minäkin yritän. Ja sitä, että jäisin suruun riippuvaiseksi.
ja ehkä huominen on jo parempi päivä..? Jaksamisia.
Kohdallani asia 4 kuukautta tuore. En usko pystyväni asiaa unohtamaan. Toivon että aika , teot puhuvat puolestaan luottamus lisääntyisi ja sitä kautta anteeksi anto.. Haluan kokeilla pystyykö asian kanssa elämään.
Mutta itselleni olen luvannut yrittää vapauttaa itseäni alituisesta epäilystä...
Vielä en ole niin hyvä ihminen jotta oisin onnistunut. Vittuilut vingahtavat suupielestä ennen kuin ehdin edes ajatella. Tuska kuristaa niin että hegästyy...
Mutta pettäminen on mieheni valinta. Sanoo ettei toistu. Uskon tai ainakin pyrin uskomaan. Rajani olen tehnyt selväksi itselleni ja hänelle. Hän on vapaa menemään niin halutessaan, perustakoon vaikka haaremin halutessaan mutta tietää että en ole osa sitä. Jos tämä pyrkimys ei osoittaudu todeksi , tuskin se toisen kerran niin kovasti sattuu ja asiaon tuolloin harvinaisen selvä.
Toivon että saan haavani hoidettua arveksi. Ja että saamme parisuhteemme raiteilleen.
Voin allekirjoittaa jokaisen ajatuksesi. Niin kummallista kuin se onkin, erityisen tutulta tuntuu toteamuksesi "Ehkä nyt kuitenkin olen realistisempi ja oudolla tavalla myös tasapainoisempi ja rauhallisempikin. Ehkäpä siksi, että kun odottamattomin ja pahin sitten tapahtui, niin totesin nyt, että siitäkin nyt sitten jotenkin itsensä kuiville vetää." Pettämisestä selviäminen taitaa olla aikamoinen mankeli petetylle ja kasvattaa ihmisenä, niin kliseeltä kuin se kuulostaakin.
Menin totaalisesti poissa totaltani mieheni pettämisen tultua ilmi, koska pettäminen tuli minulle täytenä yllätyksenä enkä ollut siihen mitenkään varautunut. En pystynyt syömään, nukkumaan ja esimerkiksi työtehtävistäni selvisin todella rimaa hipoen. Ystäväni näkivät tilani ja kehoittivat olemaan tekemättä mitään ratkaisuja niin kauan, kun en pysty selkeästi ajattelemaan. Se oli varmaan yksi syy, miksi emme ole vieläkään eronneet (puolitoista vuotta pettämisen jälkeen). Toisaalta mikään parisuhteemme tuleva tapahtuma tuskin järkyttää enää minua tässä mittakaavassa. Se tuo tähän tilanteeseen sellaisen surullisen sivumaun. Jos pettäminen toistuu -kuten monet ennustavat, tiedän tasan tarkkaan, miten toimin. Toista kertaa en tähän mankeliin lähde, vaan peli on selvä. Olemme ehkä jonkinlaisessa välitilassa nyt. Itse olen ihan ok, mutta välillä on sellaisia päiviä, jolloin mikään ei huvita, kuten tänään. Siksi olen täällä netissä surfailemassa. Välillä on myös vaikea erottaa, mikä on normaali "parisuhteen huono päivä" ja mikä vielä juontaa juurensa pettämisestä.
Uskon täysin, että pettämisestä voi selvitä. On ehkä epärealistista kuvitella, että sen voi täysin unohtaa. Elämässä tapahtuu ei toivottuja asioita ja niiden kanssa on vain elettävä. Pettämisen myötä joutuu heittämään hyvästit aika monelle nuoruuden unelmalle ja siksi sen anteeksi anto on niin vaikeaa. Monien parisuhteessa olevien kolminelikymppisten unelmat liittyvät jotenkin yhdessäolemiseen kuten yhteinen talo, kesämökki, yhteinen vanhuus lastenlasten kirmatessa ympärillä, matkustelu lasten muutettua kotoa pois jne. Kaikkien noiden unelmien luonne muuttuu, jos erotaan. Parikymppisistä ne voi kuulostaa materian hakemiselta (kuten kesämökki), mutta pitkään yhdessä eläneille se on elämäntapa, jossa ei välttämättä ole itua yksinään. Ainakin itse mietin, arvostiko mieheni yhteistä elämäämme lainkaan, koska oli valmis sen riskeeraamaan mielestäni aika halvasta hinnasta. Onko myöskään yhteisellä tulevaisuudella hänelle mitään arvoa ja mitä hän ylipäätään haluaa?
Vaikea on anteeksiantaa ja unohtaa. Meillä kaikki petokset paljastuivat toukokuussa ja yhä vielä asia on minulle tuore ja kipeä. Tunteeni vaihtelevat päivittäin. Katkeruus ja pettymys ovat päällimmäisenä. Luottamus on mennyt, enkä tiedä palaako se koskaan enää takaisin samanlaisena kuin on ollut.
Itku on herkässä. Aina kun mies lähtee johonkin, ensimmäinen ajatukseni on, että kenelle soittaa ja ketä tapaa.
toipunu ikinä ja ensimmäinen pettäminen sattu tai paljatu 2 vuoden aviossa olon jälkeen,avioliitto kesti 28v ja viimenen petos paljastu 3v ennen eroa.
Oli ollu suhde jo vuosia miehellä.
Kunnes tein päätöksen ja erosin sillä kaikella rajansa.
Pettämisen jälkeen voi valita kolmesta vaihtoehdosta:
1. Ero
2. Jatkaa ja kärsii
3. Rakentaa kaiken uudelleen tutun ihmisen kanssa
Miten sitten valita noista vaihtoehdoista? Helppoa. Valitset vaihtoehdon 1. jos jompi kumpi ei enää rakasta tai pettäjä ei pääse eroon kakkosestaan. Numeron 2 valitset, jos rakastat, mutta haluat muistaa. Numeron 3 valitset jos rakastat niin paljon, että haluat unohtaa.
No mistä sitten tietää kuinka paljon rakastaa? Helppoa sekin. Jos ensimmäisen 3 päivän aikana asian julki tultua on voitu jo halata, pussata ja ehkä rakastellakin, niin että siinä on myös tunnetta mukana, on kyse todellisesta rakkaudesta. Jos 2-4 viikon päästäkään et vielä halua kumppanisi kosketusta on rakkaus ohuella pohjalla. Jos aina vain inhoat kumppanisi kosketusta, ei rakkautta ole enää lainkaan.
Kukapa meistä nyt kolmessa päivässä pussailee, kun on saanut elämänsä shokin.
Joko silloin mies ei niin paljoa merkitse tai uskottomuus itselle ei kovin iso asia ollut.
Itse synnytin/imetin ja hormonit muutenkin sekaisin. Nyt vasta vuoden jälkeen kykenen edes miehen kanssa keskusteleman lähes nprmaalisti ja katsomaan silmiin, niin pahasti se sattui. Nauranut olen- noin vuosi sitten.
Vai olenko tuomittu jo eroon? Ikuiseen kärsimykseen? Rakkaus siis loppu? Kun viimeinkin en itke päivittäin ja alkaa jo helpottaa, mutta vuosi siihen meni.
Vai ollaanko me sitten niin erilaisia, etteivät yleistykset kaikkiin päde?
Ap: edelleenkin, koeta jaksaa. T toinen pehmonainen (elikkä helposti höynäytettäväkö?)
Tai no, kyl me pussailtiin, ja muutaki... Mut ei se mielestä sillä lähteny, eikä ollu edes tarkotus. Mieleen tulee ja riidas aika päällimmäisenä sanottua!
Vuosi kyl tuntuu aika lyhyeltä ajalta, ottaen huomioon teon tuoma tuska!
ps. enkä edelleenkää allekirjoita sitä, että anteeksianto on "sanaton lupa jatkaa.."!
ja halailtiin. Minä itkinkin
Mieheni oli ekan kerran jonkinlaisessa suhteessa toiseen naiseen 11 vuotta sitten. Jäi kiinni. Sovittiin, anteeksiannettiin. Liitto allkoi kuin uutena. Olin hyvin onnellinen. Välillä tuli tietenkin tuskan ja ahdistuksenkin hetkiä. Varsinkin kun kakkonen asui samalla paikkakunnalla ja jouduin tätä välillä näkemään. Mutta se tuska hälvenee. Ja sinäkin, muistan, SINÄ et ole tehnyt huorin. Sinä voit katsoa itseäsi peilistä ja hymyillä itsellesi. Sinä olet ollut uskollinen ja rehellinen. Puolisosi ei sitä voi tehdä. Tämä antoi mulle voimia. Mä olin vahvoilla. Mieheni koin säälittäväksi.
Annoin miehelleni vapauden takaisin ja luottamuksen. Meni nämä 11 vuotta. Ja tänä keväänä se sitten tapahtui uudelleen. Työmatkalla vietti yön naisen kanssa, kännissä. Meni äijä, vittu vie, pilaamaan kaiken. Luottamus meni, kunnioitus meni. Mies ei ensin aikonut tunnustaa. Mutta löysin sähköpostistansa hänen ja kakkosen kuvan. Heh. Se oli siinä. Viikko tämän jälkeen oli kamalaa. Tässä mennään vuoristorataa, välillä tosi lujaa ja isoissa mäissä. Mutta aion yrittää. Mä hitto soikoon rakastan tota äijää ja sekin taitaa rakastaa mua. On sekin tässä koville joutunut. terapiassa käyn ja aion äijänkin sinne vielä hilata. Päivä kerrallaan... ja nytkin... mä en ole tehnhyt väärin. Mä voin kävellä pää pystyssä kaupungilla. Mieheni ei. Kun se petti mua, se petti myös kolmea lastamme.
pettämisen jälkeen. Ensishokin jälkeen se oli vilpitön tahtoni; anteeksianto ja yhdessäeläminen.
Näin jälkeenpäin voin vain todeta, että yrittäminen oli miehen puolelta vain ajanvoittamista. Paljastumisestaan puolitoista vuotta kestänyt suhde; lomilla tapaaamiset ja lähes addiktiivinen kännyköinti ( oli pitänyt hankkia oikein kaksi kommunikaattoria!) yötä myöten jatkui.
Sanoin , että mikäli homma jatkuu, liittomme loppuu. No se suhde jatkui tekstarein, aivan ilmeisesti salailussaan suurta vaivaa aiheuttaen. Kun sitten suunnitelma uudesta tapaamisesta paljastui, tein kuten olin sanonut.
Eropaperi menemään.
Nyt sitten kai sitten seuraavaksi ohjelmassa on se vaikea C-osa eli omaisuuden ositus. Siinä onkin varsinainen koetinkivi, siis sille pettävälle osapuolelle.
hei, kerro ihmeessä ositustarinasi! Omalla kohdalla ehkä edessä. osaisi valmistautua.